Hmmm....paljon on taas vettä virrannut. Yritän tiivistää tähän nyt tärkeimmät asiat, niin jäävät itsellenikin muistiin.
 |
| Kengityksessä. |
17.2. päivällä Durtsille siis laitettiin rengaskengät ja pohjalliset etusiin. Iltaan mennessä heppa arkoikin jo molempia etusia. Kengittäjä tuli onneksi jo illalla laittamaan pahemmin oirelleen oikean etusen uudelleen. Nauloille oli vaikea löytää paikkaa, niin etteivät olisi heti painaneet. Päätin antaa kipulääkettä ja kävellä taas muutaman päivän (johan oltiin parina päivän otettu muutama pitkä sivu ravia).
 |
| Siitä sitten vaan naulaamaan... |
20.2. pyysin Johannaa ratsastamaan Durtsilla, että tulisi välillä liikuttua vähän laadukkaammin. D oli kävellyt vähän jäykästi eikä pienen ravipätkän jälkeen tarvinnut enää arpoa, että onkohan jotain vikaa vai ei: D ontui oikeaa takasta ihan kunnolla. Käynnissä käveli suht hyvin, jos kannustin, mutta jos vain antoi kävellä omaa tahtia, ylsivät takakaviot vain vaivoin etukavioiden jälkiin.
Mitään uutta ja ihmeellistä jalassa ei kuitenkaan tuntunut. Eräs ystävä kertoi, että hänen kokemuksensa mukaan hepat menevät usein bliistrauksesta ensin selkeästi huonommiksi, joten elättelin toiveita, että nytkin olisi kyse siitä.
21.2. lähdin itse Portugaliin (pakko näemmä lähteä reissuun, että pääsee joskus ratsastamaankin!). Aamupäivällä sain tallinpitäjältä viestin, että D oli arkonut oikeaa takasta jo käynnissäkin matkalla tarhaan. Hienoa. On niin kiva sälyttää eläinlääkäriyhteyksiä ja kaikkia ylimääräisiä juttuja muiden ihmisten kontolle :( Onneksi on Ella, joka hoiti kaiken loistavasti ja vieläpä iloisesti - ihan aarre!
Bliistrauksen tehnyt ell kävi vielä samana päivänä: takakavio oli vähän lämmin ja siinä tuntui pulssi. D reagoi kuitenkin enemmän vuohisnivelen kuin polven taivutukseen, ja ell oli ehdottanut, että voisi kokeilla ottaa kengän pois.
Vaihteeksi kipulääkettä ja kävelyä.
24.2. Kengittäjä kävi, totesi kavion kylmäksi eikä suostunut ottamaan kenkää pois (onneksi, eihän D:tä voi pitää ilman kenkiä, kun muutenkin on semmoinen arkoja). Kipulääkkeen antaminen lopettiin lääkärin ohjeesta, ja D oli kuulemma virkeä ja liikkui reippaasti. Ravipätkiä alettiin lisätä pikkuhiljaa, ja kipulääkkeestä luovuttiin.
27.2. Kotiuduin reissusta. D oli vastoin ennakkopelkojani kiltti ratsastaa, ja tuntui minusta ihan puhtaalta. Molemmat oikean puolen kaviot olivat lämpimät ennen ratsastusta, mutta toisaalta sekalaista lämpöilyä Durtsilla on ollut niin kauan kuin se on minulla ollut (mistähän sekin kertoo?).
Reilu viikko ehdittiin mennä pikkuhiljaa ravipätkiä lisäten - ehdinpä tehdä jo kaksi kokonaista kierrostakin ravissa, tosin hyyyyvin loivilla kaarteilla.
5.3. Kauan kaivattu luottolääkärimme saapui viimein Suomeen. Vaikka ell-laskuja onkin ehtinyt kertyä melkoinen tukku, en silti voinut ajatellakaan jättää tätä tilaisuutta käyttämättä; kyseessä on kuitenkin lääkäri, joka on hoitanut Durtsia koko tämän meidän yhteisen taipaleen ajan.
Muutama kierros ravia liinassa molempiin suuntiin:
Ok, he is lame in both front legs.
 |
| Mitään en oo ottanu... |
Niinpä niin. Surullisinta on, että itse en nähnyt mitään muuta kuin hevosen, joka ravasi vähän liian kovaa. Ja vaikken nyt paljoa ole ratsastanutkaan, ei se silti tunnu kovin mieltäylentävältä, että on vaan ravaillut menemään ontuvalla hevosella.
Kuultuaan pitkän tutkimus- ja hoitokertomuksen ja katsottuaan rtg-kuvat, ell puudutti molempien etusten kavionivelet, jonka jälkeen D liikkui kuulemma puhtaasti. Tavallaan vähän liiankin. Nimittäin sen verran rapsakkaasti riekkui menemään, että kysyin lääkäriltä, josko voisi hoitaa vaan osan kivusta, ettei ihan noin terveeksi tulisi kuitenkaan ;) Taisi olla lääkärin etiikan kannalta semmoinen ehdotus, ettei ollut edes vitsinä hauska ;) (Mutta siis oikeasti hirvittää jo nyt ajatus, että kohta pitäisi kiivetä satulaan.)
Rtg-kuvissa ei tämänkään lääkärin mielestä näkynyt mitään dramaattista. Merkittävin löydös oli lisääntynyt neste kavionivelissä. Hoitona tietysti kavionivelen piikitys hyaluronilla ja tulehdusta poistavalla lääkkeellä (ei kortisoni).
 |
| Töppöset. |
Tympeetähän tässä on nyt se, että hepan olisi voinut hoitaa myös siellä Vermossa kerralla kuntoon, jos lääkäri ei olisi ollut hieman vanhanaikainen näkemyksissään. Hänhän olisi myös halunnut piikittää nimenomaan kavionivelen, mutta kun ei itse usko minkään muun aineen kuin kortisonin voimaan, niin ei halunnut sitä kaviokuumeriskiä ottaa (mikä tietysti oli viisasta) ja piikitti vain vuohiset. Tämän Vermon lääkärin mukaan muut aineet kuin kortisoni rauhoittavat korkeintaan omistajan mieltä?!?!
Takapolvet olivat nyt hyvät. Oliko sitten se bliistraus auttanut vai olinko alkujaankin väärässä, kun niistä jankutin. Ja se äkkinäinen otj-ontuma - olisiko voinut olla seurausta siitä bliistrauksesta tai oliko kolauttanut johonkin? Miten vaan, niin on mahtavaa, että takapolvia ei tarvinnut nyt hoitaa.
Toisaalta kaikkia kurjia puolia en jaksa alkaa edes listaamaan. Eniten harmittaa se noidankehä, mistä ei tunnu olevan ulospääsyä: hevosella on vikaa -> sen pitäisi liikkua oikein -> ratsastaja ei osaa -> heppa kipeytyy -> sairasloman aikana ratsastajan taidot ei ainakaan parane -> jne.
Mutta ehkä mä vielä jonkin keinon keksin! Sen verran sitkeä (naiivi, hölmö, lapsellinen..) olen, etten vieläkään aio antaa periksi!
