Vuoristorataa

Kylläpä elämä heittelee, suuntaan jos toiseenkin. Kulunut viikko on ollut yhtä vuoristorataa. Enimmäkseen on ollut niitä ihan huippuhienoja hetkiä ja iloisia fiiliksiä, mutta mukaan mahtui myös yksi kammottava epätoivon pohjamudissa möyrimisen hetki, jolloin jopa ihan ensimmäistä kertaa neljään vuoteen mietin koko hevostelun lopettamista. Niin, kuulostaa dramaattiselta, ja siltä se todella tuntuikin.

Syitä en kehtaa tässä avata. Niitä oli ihan oikeitakin. Ja sitten oli PMS... Mutta kai sitä voi kerran pari vuodessa viettää sellaisen illan, jonka omistaa ihan vaan itkulle ja itsesäälille, vai mitä? ;)

Koska isommassakin mittakaavassa yritän elämässäni opetella keskittymään enemmän hyvään kuin huonoon, niin kirjaan tähänkin nyt tärkeimmät iloiset asiat viikon varrella.

1. Ykköspaikasta ei ole kisaa, sillä sen ansaitsee ehdottomasti se kaikkein suurin ilouutinen, tii-ti-diiii: Durando liikkuu puhtaasti!!!
   
   Kaksi ensimmäistä päivää saikulta palaamisen jälkeen ravi oli vielä ajoittain huonon tuntuista, mutta ilmeisesti se johtui enemmän huonosta ratsastuksesta - heti, kun painoa sai vähän enemmän pois etujaloilta, loksahtivat palaset kohdilleen ja alla oli taas vanha, tuttu ihanan tahdikas Durtsi.
   
2. Oon ollut rohkea ja ratsastanut Durtsin itse, vaikka varsinkin ekana satulapäivänä olisi kovasti houkuttanut delegoida homma osaavampiin käsiin.
   
3. Durando on ollut ratsastaessa superkiltti, muttei kuitenkaan mikään ihan tahmakavio.
   
4. Ratsastus on ollut tosi kivaa.
   
5. ks kuva.

No on siellä vähän vaahtoa, wuhuu :)

Kirjoitettavaa on paljon, mutta pari päivää menee varmasti nyt tosi tiivisti työjuttujen parissa. Lähiaikoina tulossa kuitenkin juttua ainakin:
1. Portugalin matkasta
2. Marin valmennuksesta, joka oli nyt viikonloppuna
3. Yhdestä yllätyksestä, toivottavasti.

Ja nyt tarttis enää tietää, mitä tarkoittaa spee.

Valmentajan kehoituksesta ja mahdollistamana roudasin Durden purukalustoineen tänään Vermoon Jutin nähtäväksi. Edellisestä raspauksestahan on vasta alle kolme kuukautta, mutta koska D on kova pulaamaan suunsa kanssa sekä ratsastaessa että muutenkin, ei hampaisiin erikoistuneen lääkärin näkemisestä ainakaan mitään haittaa olisi.

Tuomio kuulostaa tältä: Kauttaaltaan epäsäännöllinen spee, joka kaareutuu väärään suuntaan. Korkeat 3/406-7 ja 1/210. Pitkät kulmahampaat. Terävä. 

Ja hoitona: Purennan oikaisuhionta. Kuolainsijan muotoilu. Raspaus. 

Ilmenevästi epäsäännöllinen ja väärään suuntaan kaareutuva spee aiheuttaa monenlaista ongelmaa, joista vähäisin ei ollut muutamiin hampaisiin muodostunut terävä harjanne. Ylähampaiden harjanne nimittäin saa aikaan sen, että vastaavalla kohdalla alarivissä hampaiden välinen rako suurenee ja sinne jää ruokaa, joka taas voi johtaa pahoihinkin tulehduksiin.

Osa hampaista oli niin matalia, ettei purennasta saanut tasaista tällä käynnillä. Uusi aika varattiin puolen vuoden päähän. Nyt sitten jäädään jännäämään, vaikuttaako tämä oikaisuhoito suun aukomiseen ja kielen näyttämiseen. Joka tapauksessa, onneksi tuli mentyä ennen pahempia ongelmia! (Onneksi joku patisti.)

Durdea nukuttaa.
Tätiä muka naurattaa, vaikka oikeasti joutui pinnistelemään voimat ihan äärimmilleen tuota päätä kannatellessa.

Ai niin, ja se spee. Parempi, että luette itse :)

A Shooting Star

Perjantaina oli perhosia masussa: Marin valmennusviikonloppu, jota olin ehtinyt pohjustaa kokonaiset puolitoista viikkoa Durden saikun jälkeen. Minuutteja satulassa oli ehtinyt kertyä ehkä 120, jos sitäkään. Toisaalta siinä oli puolensakin; en ollut vielä ihan mielettömän syvällä epätoivon syövereissä :D

Kolmeen päivään mahtui tietysti epäonnistumisia, mutta – ennen kaikkea – muutamia ihan huikeita onnistumisen hetkiä. Semmoisia, joissa puhuttiin Durtsin kanssa samaa kieltä ja oltiin sillä kielellä asioista samaa mieltä. Semmoisia, joissa ylitin itseni, joissa valitsin oikein ja reagoin riittävän nopeasti.

Durando suoriutui hyvin. Sunnuntaina alkoi jo näkyä vähän väsymyksen merkkejä, joten lopeteltiin hyvissä ajoin, hyvään hetkeen.

Listaan tähän ohjeet, joita Marilta sain. Näin ne pysyvät ainakin itselleni tallessa ja kukaties niistä on iloa jollekulle teistä lukijoistakin.

• Ulko-ohjaa pitelevän käden paikallaan pysymisen ja ulko-ohjan tuntuman merkityksestä puhuttiin jälleen. Tässä ei sinänsä mitään uutta, mutta alempana kuvattu ympyrän pienentämis-suurentamis-harjoitus paljastaa kyllä karusti tuntuman tilan :).
   
• Muutenkin palauteltiin mieleen sitä tunnelia, jossa hevonen pitäisi pohkeiden ja tarvittaessa ulko-ohjan avulla pitää. Viimeisenä päivänä ratsastin mielestäni suhteellisen onnistuneita voltteja jokaiseen kulmaan. Silloin muistin olla jämäkkä oman pääni sisässä siitä, missä reitti menee. Tuntuu tämäkin olevan paljolti asennoitumiskysymys.
   
• Jos vauhti meinaa hiipua, niin erityisesti laukassa auttaa, kun avaa sormia vähän. Tämä pitäisi  tehdä myös jokaisen uuden tehtävän alussa (uusi tehtävä on myös esimerkiksi uusi suora kulman jälkeen). Idea on, että päästetään hevonen tekemään se, mitä siltä pyydetään. Reilua, eikö vaan?
   
• Jos hevonen painaa yhtään kädelle, niin avataan sormia hieman ja pyydetään eteenpäin. Mari korostaa paljon sitä, että vaikka ongelma olisi siellä ohjien päässä, löytyy ratkaisu yleensä takapäästä.
   
• Laukasta raviin siirtyessä ajatus ja tekeminen mukana heti ensimmäisestä askeleesta lähtien. Kädet alhaalla, lantio vahvana edessä ja hartiat takana työnnetään hevonen heti hyvään liikkeeseen. 
   
• Laukannosto ulko-ohjalla ja siirtämällä ulkopohjetta hieman taaksepäin. Pitää ajatella ylöspäin! Ei saa jäädä hinkaamaan ja valmistelemaan loputtumiin vaan mieluummin nopeasti, terävästi ja päättäväisesti. 
   
• Durtsin kanssa vain lyhyitä käyntipätkiä, ettei ehdi sammua.
   
• Harjoitusravissa pitkä rento jalka, mieluummin vauhtia raipalla kuin pohkeella , ettei jalka jää pusertamaan. Pohje irti silloin, kun ei ole tarvetta vaikuttaa. Kädet samalla korkeudella, erittäin lähellä toisiaan ja lähellä säkää eli matalalla. Hartiat paikoillaan niin, että raippa sojottaa oikeaan suuntaan. Siis myös se oikea hartia!!!
   
• Jos Durando tuntuu vinolta vasemmassa kierroksessa, voi pohkeella vähän kokeilla tuupata takapäätä ulospäin.

Vaihtoehto porkkavenytykselle

Koska porkkanavenytykset eivät Durandon kanssa onnistu riittävällä maltilla (syöksyilee porkkanoiden perään niin vauhdilla, että luultavasti saataisiin aikaiseksi enemmänkin revähdyksiä kuin venytystä), sain ohjeet vasemmalle venyttämiseen ratsailta:

Pysähdytään uralle, jolloin seinästä saa vähän tukea. Vasemmalla ohjalla houkutellaan heppaa taivuttamaan päätä ohjan suuntaan. Tärkeää on, että taivutukseen ei lähde, kun pää on ihan ylhäällä vaan ensin pitää houkutella laskemaan päätä vähän ja vasta sitten taipumaan. Sisäohje huolehtii siitä, että kroppa pysyy paikallaan ja tarvittaessa oikea ohja jarruttaa. Heti kun kaula on taipunut ja D pehmenee, myötäys ja suoristus.

Sitä mukaa, kun taito kasvaa, voi harjoitusta alkaa tehdä myös liikkeessä. Tosi prot laukkailee menemään tuolla tyylillä, mutta sitä me ei taideta ihan lähiviikkoina kokeilla.


Ympyrän suurentaminen/pienentäminen

Lähde pienentämään pääty-ympyrää pikkuhiljaa. Ulko-ohja määrittää ympyrän koon, sisäpohje ratsastaa kohti ulko-ohjaa. HUOM! sisäohjalla ei käännetä! Oma oikea hartiani tuppaa työntymään eteenpäin ja Durando kaatuu oikeassa kierroksessa sisälle -> tämä estyy, jos käännän itseäni hieman kohti ympyrän keskustaa, pidän painon hieman enemmän oikealla puolella (tallikaveri kuvasi tätä katso härkää -ratsastukseksi :)) ja samalla palautan hartian takaisin oikealle paikalleen.

Pienentäessä on tärkeää huolehtia siitä, että sama tahti säilyy, vaikka ympyrä pienenee. Kun on päästy pienelle ympyrälle ja D tuntuu siinä hyvältä, lähdetään suurentamaan tasaisesti ja maltillisesti –   sisäpohje ratsastaa ympyrää suuremmaksi ja ulko-ohja määrittää ympyrän ulkoreunan. Tahdin säilyminen on varmasti tärkeää tässäkin vaiheessa, mutta  D:n kanssa kiihdyttäminen ei varsinaisesti ole ongelma ;D

*****

Onnistumisen tunteita kurssilla tuli muutamista laukannostoista sekä ennen kaikkea istunnasta harjoitusravissa. Jotain loksahti paikalleen, kroppa tuntui rennolta, tunsin istuvani hevosessa, hevonen rentoutui ja liikkui itsestään – fiilis oli ihan mahtava. Perjantai-iltana, kun tulin onnellisena ulos maneesista näin tähdenlennon tallin yläpuolella ja sain toivoa. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt toivoa näin: Anna Marin kurssin oppien pysyä päässä edes yhden päivän ajan. - - - ei siis mennyt ihan putkeen lyhyt palauttava liikkuminen tänään...

Pysytään kuitenkin iloisissa asioissa. Durtsi raspattiin ja rokotettiin tänään. Nyt on vihdoin rokotussuoja kunnossa ja raspaus onnistui hienosti ilman rauhoitusta. Pientä terävää oli taas erityisesti oikealla puolella, mutta vasemmallakin jonkin verran, joten puolen vuoden raspausvälistä on hyvä pitää kiinni jatkossakin.

Muuten ukkeli on terveen oloinen ja korvan sisäpinnalle olevat "sieniläiskätkin" ovat kuulemma jonkun täysin harmittoman viruksen aiheuttamia. Tässä pitäisi nyt varmaan pikkuhiljaa opetella taas asennoitumaan Durandoon terveenä, käyttökuntoisena hevosena.

Laukkaa ja muita ihania asioita

Olen ollut vähän flunssassa, mutta siitä viis, sillä lähipäivinä on tapahtunut kaikenlaista ihanaa:

• Durtsin satula sai uudet upeat toppaukset. Eron todella tuntee, joten uskon, että D:kin on iloinen. Olemme jättikiitollisia ihanalle, supertehokkaalle toppaajalle, joka mitä luultavimmin ahkeroi läpi yön pimeiden tuntien, sillä mikä muu selittäisi sen, että emme ehtineet edes kaivata satulaa ennen kuin se jo kiikutettiin takaisin huomattavasti entistä ehompana.
   
• Olen päässyt ratsaille, ja tänään laukkasin pitkään – ihanaa! (No, oikeasti joitakin minuutteja, mutta viime viikkojen valossa se tuntui pitkältä. Ja flunssan vuoksi olin vartin ratsastuksen jälkeen ihan pökräyskunnossa, siis oikeasti.)
   
• Sari kävi hieromassa ja hänenkin mielestään selkä oli taas vähän parempi. Nyt vasenta puoltakin pystyi jo hieromaan normaalisti kutakuinkin normaalisti.
   
• Olen pysynyt jämptinä Durtsin kanssa. Se näkyy huomattavasti parempana käytöksenä. Hyvä minä!
   
• Tallilla on kivoja heppoja ja kivoja ihmisiä – siellä on välillä vähän liiankin helppo viihtyä =)
   
• Olenkohan muistanut pitkään aikaan sanoa, että Durando on ihana <3

 *****

Lauantaina olin vaklaamassa kisoja Primus-tallilla. Järjestelyt olivat moitteettomat, maneesi hulppea ja ratsukot taitavia. Muutaman kohdalla kävi harmillisesti niin, että parhaat esitykset (ja fiilis) nähtiin verkassa. Ei sillä, että lähimainkaan kaikkia hienouksia ja nyansseja ymmärtäisin. Tänään juuri mietin, että pitäisi selvittää, mikä ero on keskiravilla ja harjoitusravilla :)

GP-rataharjoituksen (?) palkintojen jako. Osallistujia oli juurikin noiden kahden ratsukon verran :)

Ja koska kisaradat odottavat meitäkin jo ihan nurkan takana (jep), oli tänään aika harjoitella sykeröiden tekoa Sannin johdolla. Durtsin otsis on kyllä melko vaatimaton.

Ei ollut ihan helppo saada korvia pystyyn.
Tyttöjen kampausleikit taisivat hieman syödä miehistä itsetuntoa.

Ei kliinisiä löydöksiä

Pettymyksen karvas maku viipyilee vielä kielellä. Ei vatsahaavaa eikä hiekkaa. Viikin henkilökunta kummasteli asiakasta, joka masentui kuullessaan, ettei mitään löydöksiä ollut. Mutta onhan se niin, että kun oireita on, olisi niille kiva löytää selitys. Ja sitten mielellään vielä sopiva hoitokin.

Tutkimukset jatkuvat ja kerron niistä lisää lähipäivinä, kun energiataso on vähän parempi.

Positiivista: 

• Karsinassa ramppaamista lukuunottamatta D käyttäytyi Viikissä oikein hyvin, myös paastottuaan.
• Yleisarvio hevosesta oli kuitenkin positiivinen.
• Durtsia voi ja kannattaa liikuttaa ihan normaalisti, toki mahdollisten kipukohtausten sallimissa rajoissa.
• Tallikaverin kannustamana rohkaisin mieleni ja ajoin itse Durtsin kotiin (tosin peruutuksista en olisi ikinä selvinnyt ilman apua ja muutenkin henkinen tuki oli kokolailla välttämätöntä).

Sydän syrjällään

Jotain omasta jännityksestä kertonee se, että nämä kaksi kuvaa olivat useista ottamistani ainoat, joista sai mitään selvää, muiden kohdalla kädet eivät pysyneet tämänkään vertaa paikallaan :)

Hevossairaala oli todella siisti, avara ja valoisa. D kotiutui nopeasti.

 Mamman mussu jätettiin aamupäivällä Viikkiin. Kyllä riipaisi lähteä eikä tämä kotona odottelu ole sen helpompaa. Laskeskelen täällä, että kuinka monta tuntia paastoa on jo kestänyt ja mitenköhän Durando sen kestää. Ihan kamalaa, mutta ainakin on hyvissä käsissä.

Lastaus ja kuljetus sujuivat oikein hyvin eikä Durtsi perilläkään jaksanut olla kovasti kummissaan ympäristön muutoksesta. Läheltä piti, ettei mennyt heti piehtaroimaan puruille. Pitkään tuntui sitä suunnittelevan, mutta katsoi lopulta parhaaksi alkaa pistellä puruja poskeensa. Ei tainnut olla ihan tuttu kuivike ;)

Huomenna aamulla ajelen Viikkiin seuraamaan tutkimuksia. Pitäkää peukkuja, että löytyy jotain helposti hoidettavaa!

Uusia iloja ja vanhoja huolia

Tämä postaus on antanut odottaa itseään varsin pitkään, joten käynnistetään se iloisilla asioilla. Keskivaiheilla sijaitsevan ruikutusosion jälkeen on vielä luvassa ääripositiivinen loppuhuipennus.

Iloja, osa 1

Viikonloppuna sain jälleen seurata loistavan Marin (Maria Faria de Carvalho) valmennusta. On huikeaa nähdä, miten nopeasti osaava ihminen löytää juuri kullekin hevoselle (ja ratsastajalle) toimivat keinot ja kikat – ja nimenomaan siitä vinkkelistä, että mietitään hevosen parasta pitkällä tähtäimellä.

Valmennuksia seuratessa huomasin, että paitsi opastusta, neuvoja, vinkkejä, tsemppausta ja tukea, hyvä valmentaja myös jarruttaa tarvittaessa. Tippa silmässä toisten onnistumisia katsoessa oli helppo ymmärtää, miksi joskus mopo meinaa karata käsistä ja haluaisi kokeilla vielä vähän vaikeampaa tai jatkaa vähän pidempään ja toistaa onnistumisia. Hevosen parhaaksi uusien asioiden opettelu pitäisi osata lopettaa ajoissa – quit while you´re still winning, niinku kai sanotaan. 


Huolia

Tällä kertaa sain tosiaan tyytyä seuraamaan valmennuksia katsomon puolelta. (Siinäkin oppii valtavasti, kun pitää silmät, korvat ja mielen avoinna.) Kuunteluoppilaaksi päädyin, koska Durando kärrätään klinikalle tiistaina, keskiviikkona on edessä vatsan tähystys ja hiekkaröntgen. Vaikka D:n vointi on kohentunut ja painoakin on tullut lisää, niin omituinen ja yhtäkkinen oireilu ratsastaessa jatkuu edelleen, joten on kivempi selvitellä tilannetta nyt eikä sitten akuuttina hätätapauksena. 

Tutkimuksia odotellessa on ratsasteltu kevyesti, Durandoa kuunnellen, ja käyty kävelyillä pellolla. Yhtenä päivänä Sanni kävi vähän hyppäämässä (miniristikoita ja muutaman minipystyn) ja siitä Durtsi tuntui oikein syttyvän. Hyppykerran jälkeen on ollut jotenkin pirteämmän oloinen ratsastaessa muutenkin – jopa niin, että lauantaina jouduin vähän jarruttelemaan. Laukat nousivat helposti, innokkaasti ja välillä tyyppi yritti vähän ennakoidakin. 

Oli kyllä hurjan suuri ero huomata pitkästä aikaa, miltä tuntuu, kun hevonen todella halusi liikkua ja tuntui olevan koko ajan kuulolla, herkkänä reagoimaan. Surullista on se, että muutos huonompaan on tapahtunut sen verran hitaasti ja ailahdellen, että olin ihan ehtinyt unohtaa, miltä energinen ja iloinen hevonen tuntuu. Toisaalta mietin, että ehkä pakkasetkin vaikuttavat jonkin verran vireystasoon...ja muutenkin sellaista normivireystasoa voi olla vaikea määritellä, mutta varmaa on se, että ne äkilliset kohtaukset eivät ole normaaleja.

Iloja, osa 2

Valmentajarintamalla puhaltaa muutoksen tuulet. Edellinen valmentaja muutti Ruotsiin marraskuussa, joten olen ollut tuuliajolla nyt kohta kaksi kuukautta (tosin siitä ajasta osan D on ollut saikulla ja minä reissussa).  Erilaisia vaihtoehtoja on pyöritelty talliporukan kesken, kun tavoitteena oli löytää useammalle henkilölle sopiva valmentaja, mutta lopulta tästä ajatuksesta luovuttiin. 

Itsekseni kun mietin sitten minulle sopivaa valmentajaa, tulin siihen tulokseen, että kukas sen toimivampi vaihtoehto kuin se, joka jo nyt on ratsastanut Durandoa. Varovainen tiedustelu tuotti tulosta, ja yhteisön pienen painostuksen jälkeen ;) Sanni lupautui ottamaan tämän savotan harteilleen.

Kuvio on kokonaisuudessaan ihan huippuhyvä, sillä Sanni on vannoutunut marilainen (juu, ihan uusi termi, just keksin), joten voin osallistua jatkossa Marin valmennuksiin Sannin kanssa ja sitten Sannin johdolla tehdä Marin antamia harjoituksia.

Hirmuinen jännitys iski saman tien tajutessani, että höntsäilyn aika on taas ohi ja nyt pitää alkaa oikeasti hommiin. Tottakai aina pitäisi tehdä tosissaan, mutta kyllä fakta vaan ainakin itseni kohdalla on se, että vaikea itseäni varten toki haluankin kehittyä, niin kyllä sen halun muuttamisessa konkreettiseksi toiminnaksi auttaa merkittävästi se, että tekemisestä on itseni lisäksi kiinnostunut joku muukin. Muutoin mukavuudenhalu ja peruslaiskuus pääsevät rellestämään keskenään ihan holtittomasti. 

Ristiriitaisia fiiliksiä

Kun työt on tehty, voi keskittyä vaan näyttämään komealta. 

Durando oli eilen illalla ollut levoton tallissa ja taas tänään makoillut tarhassa. Silmätkään eivät ilmeisesti ole ihan niin kirkkaat kuin sopisi toivoa. Päätin, että soitan maanantaina lääkärin paikalle ja kyselen, että mistä kannattaisi lähteä tutkimaan. Varmaan ainakin verikokeet voisi ottaa ja varmistaa, ettei ole mitään puutoksia eikä toisaalta päinvastaisiakaan.

Näitä outouksia lukuunottamatta D oli ihan normaali oma itsensä. Hörisi tyytyväisenä, kun menin hakemaan sitä tarhasta ja söi karsinassa hyvällä ruokahalulla aamulta ylijääneet Vi-Siblin-kaurat. (Ilmeisesti aamulla, kun on vaan kauraa, ei Vi-Siblin uppoa yhtä hyvin kuin iltamössöjen kanssa. Sitten kummallisesti kuitenkin iltapäivällä kylmänä tekee hyvin kauppansa.)

Osaan onneksi aina stressata sitä, että mitä jos pahennan asioita, joten huolissani kyselin vielä tallinpitäjän mielipidettä liikuttamiseen. Sain kuitenkin neuvon liikuttaa kevyesti (normaalisti), jos vain hevonen liikkuu halukkaasti.

Ja liikkuihan se. Kyllä on muuten hurjia päiväkohtaisia eroja liikkumisinnossa. Eilinen kävelylenkki teki luultavasti hyvää mielelle ja keholle.

Vähän, mutta ajatuksella

Tällainen kerta tänään (minuutit kutakuinkin sinnepäin):

15 minuuttia kävelyä maasta käsin (muutamia ravipätkiä molempiin suuntiin)
10 minuuttia käyntiä ratsailla
15 minuutin alkuverkka, kevyttä ravia ja laukkaa molempiin suuntiin, suoria uria ja suuria ympyröitä
5 minuutin välikäynti pitkin ohjin
15 minuuttia "työskentelyä": ravi-käynti-ravi- ja ravi-pysähdys-ravi-siirtymiä sekä käynnissä pohkeenväistöä 3/4-linjalta uralle ja siitä laukannosto
15 minuuttia loppukäyntiä maasta käsin

Olin taas tarkkana punkemisen kanssa ja voin kyllä ihan rehellisesti sanoa, että tänään homma ei lähtenyt käsistä vaan hoksasin reagoida yrityksiin ajoissa ja sain tilanteen korjattua kohtalaisen helposti. (Paitsi lähtipäs kerran, mutta kuka näitä epäonnistumisia haluaa kaivella :))

Yritin myös muistaa pitää kyynärpäät kyljissä ja kädet paikallaan, muttei jarruttamassa. Durtsi liikkui tosiaan iloisen oloisesti, joten taisi ainakin onnistua olemaan jarruttamatta. Etupää sukelteli välillä, mutta ei järkyttävän syvälle eikä kohtuuttoman pitkiksi ajoiksi.

Uhkarohkea yritykseni kokeilla pohkeenväistöjä käynnissä ja siitä suoraan laukannostoja kantoi hedelmää. Väistöt tuskin olivat muotovalioita, mutta laukka nousi kaikilla neljällä yrityksellä erittäin helposti, joskin toisella kerralla vasempaan kierrokseen oli tuloksena oikea laukka eli asetuksen (ja ehkä oman painonsa asettamisen) kanssa saisi olla vielä tarkempana.

En ole ihan varma siitä, millainen on hyvä laukannosto. Nämä tuntuivat hieman rajuilta, mutta toisaalta väistöissä oli melkein kaikki vauhti hiipunut, joten laukannostaminen lähes paikaltaan kai vaatiikin vähän voimaa? Veikkaan, että ne olivat aika hyviä, koska ne tuntuivat jotenkin positiivisella tavalla energisiltä. Mutta olivat hyviä tai huonoja, niin iloista oli se, että laukka nousi toivotulla hetkellä, pienillä avuilla ja onnistuin jopa itse pitämään kroppani kurissa enkä nytkähdellyt ihan minne sattuu.

Alkuverkoissakin laukannostot ravista onnistuivat kohtuullisesti. Oikeaan itse asiassa tosi hyvin. Vasempaan kierrokseenkin ensimmäinen nosto onnistui, mutta myöhemmin ympyrällä tuli yksi rikko (seurasta siitä ainoasta kerrasta tänään, kun punkeminen lähti lapasesta), jonka jälkeen ensimmäinen nosto ei onnistunut ja jouduin vähän hakemaan uutta vauhtia keventämällä.

 

Hikiseksi ei heppa tästä(kään) ratsastuskerrasta yllättäen tullut, mutta toivottavasti D:lle jäi siitä edes puoliksi yhtä hyvä mieli kuin minulle. Ikävää, että huoli terveydestä vähän varjostaa muuten oikein onnistunutta päivää.

Positiivista:

1) Onnistuneita laukannostoja sekä ravista että käynnistä pohkeenväistön jälkeen.
2) Vain yksi paha punkeminen.
3) Hyvä yhteistyöfiilis!