perjantai 11. heinäkuuta 2014

Ratsukko

Hei, mua kengitetään.

Tehovalmennus & -ratsutusjaksoa Mian luona on nyt takana vähän reilut kaksi kuukautta. Väitän, että meitä ei tunnistaisi samaksi parivaljakoksi, joka saapui Stenbackaan toukokuun taitteessa. Muutos hevosessa on huikea, mutta kyllä minäkin olen muuttunut ja edistynyt.

Durandon olemus on huomattavasti sporttisempi ja askellus jäntevämpää, muttei rentouden kustannuksella. Suun vääntely on vähentynyt huikeasti, ja kaikenlainen kiemurtelu ja sukeltelu loistaa pääsääntöisesti poissaolollaan. Muutosta on tapahtunut myös psyykkisellä puolella: D on yhteistyöhaluisempi ja käyttäytyy ihanan hyvin. Se on tyytyväisen oloinen laitumella, mutta tulee silti iloisesti portille vastaan, kun menen sitä hakemaan.




Omat läpimurtoni ja suurimmat edistysaskeleeni löytyvät – yllätys, yllätys – sieltä henkiseltä puolelta. Tekemiseen on tullut paljon enemmän itsevarmuutta, päättäväisyyttä ja niiden myötä johdonmukaisuutta.

Ihmiset ovat varmasti kovin erilaisia, mutta omalla kohdallani olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että se henkinen puoli on se kaikkein tärkein – jos se ei ole kunnossa, ei millään osaamisella tai taidolla tee mitään.

Tällä viikolla pohdinkin ääneen Mialle sitä, että miten paljon pelkkää hyvää tarkoittavia neuvoja olen näiden Durando-vuosien aikana saanut laukannosto-ongelmaamme. Miten asettaa hevonen, mihin pitää itse katsoa, miten pitää keskittyä askeleisiin ja oikeaan ajoitukseen, omien apujen oikea-aikaisuuteen, puolipidätteeseen, kokeilla nostoa pohkeenväistöstä, täyskaarrosta, käynnistä, ravista, peruuutuksesta, yllättää hevonen ja niin edelleen. Kaikki ne ovat olleet hyviä neuvoja ja olisivat varmasti toimineet superhyvin, JOS ongelma olisi ollut "tekninen". Mutta kun ongelma on ollut uskon, itsevarmuuden ja rohkeuden puuttumisessa.

Väitän, että ainakin minun tyyppisen ratsastajan pitää opetella olemaan tavallaan vähän putkiaivo; ei voi miettiä mielessään kaikkia mahdollisia skenaarioita ja ratkaisuja niihin, vaan pitää nähdä kirkkaasti se, minkä haluaa tapahtuvan ja keskittää kaikki energia ja tarmo sen toteutukseen – ja nähdä sen oman suunnitelman toteutuminen ainoana vaihtoehtona. Ja sitten tietysti toteutuneen perusteella muokata strategiaa.

Laukannostojen kanssa ei ole enää ongelmaa. Mun ei tarvitse miettiä oikeaa ajoitusta, joko tiedostamattani tunnen sen ja osun usein oikeaan tai sitten D on vaan niin taitava, että ihan sama mihin kohtaan askelta apuni ajoitan :) Toisaalta välillä Durtsi oikein panostaa siihen nostoon ja hakee oikein tasapainon (kun ilmeisesti mä en ole onnistunut sitä silloin tarpeeksi hyvään tasapainoon ratsastamaan), jolloin laukka nousee vasta askeleen tai kahden jälkeen pyynnöstä. Ja sitä paitsi rakkaista, kamalista kannuksistanikin oon joutunut luopumaan, niitä kun ei kuulemma tällä hetkellä tarvita. (En muuten ois uskonut koskaan näkeväni päivää, jolloin meen tunnille kannukset jalassa ja Mia käskee mut niistä luopumaan; aluksihan vänkäsin kovasti niitä vastaan.)

Nyt tuli kauhean pitkä pätkä taas laukannostoasiaa, mutta se oli nyt vaan esimerkki, jolla halusin korostaa henkisen puolen järisyttävän suurta merkitystä. Mia on siis tehnyt aivan valtavan määrän töitä sekä mun että Durtsin mielen muokkaamiseksi erittäin hyvällä menestyksellä!



Mulla on näiden kahden kuukauden aikana ollut tunteja todella tiiviisti, vähintään kai kolmesti viikossa. Rahanmeno kauhistuttaa sen verran, etten uskalla tarkkaa lukua ottaa (niinkuin en koko hevostelusta ylipäätään). Kuitenkin koen, että nää on parhaiten sijoitettuja euroja koko mun hevostelu-uran aikana. Mun ja Durpan suhde on muuttunut isosti, ja mun fiilis itsestäni on muuttunut vähintään yhtä isosti. Oon niin kovin onnellinen.

Toivon myös, että Durtsin tasapainoiseen liikkumiseen panostaminen vastaavasti pienentää eläinlääkärilaskuja. Kyllä nimittäin yhdellä takapolvien piikityksellä pystyy ostamaan jo aika paljon valmennusta – ja on se minusta sekä oman harrastamisen että hevosen hyvinvoinnin kannalta ihan merkittävän paljon parempi vaihtoehto.

*****

Otsikoin tämän tekstin päivän fiiliksen mukaan. Ratsukonhan muodostavat käsittääkseni ratsu ja ratsastaja. No, tänään tuli taas sellainen muutaman sekunnin mittainen pätkä, jolloin tunsin hyvin vahvasti olevani ratsastaja. Ja ei, älkää nyt ajatelko, että tämä on taas jotain itseni vähättelyä. Kyllähän mä ratsastan melkein päivittäin, joten olen mä sinällään tietysti ratsastaja. Mutta mä tarkoitan sellaista voimakasta subjektin fiilistä satulassa: hetken aikaa mulla oli hyvin kirkas kuva siitä, mitä haluan ja selkeä suunnitelma, miten sen saavutan, ja näin itseni jotenkin samalla hetkellä sekä ulkopuolisen silmin että oman mieleni sisältä – ja pidin ihan valtavasti näkemästi! Tuota kesti ehkä 5–10 sekuntia, mutta ihan huikeaa silti. Tekisin lisätilauksen, kiitos.

Alla vielä pari videota tunneilta. Palautteenne innostamana olen kysynyt ja virallisesti saanut luvan laittaa videot äänen kanssa oman harkintani mukaan. Sanottehan, jos joskus näyttää siltä, että harkintani on pettänyt :)

Pahoittelut videoiden huonosta laadusta (kuten aiemmissakin postauksissa). Nämä on kuvattu iPhonessa, lähetetty WhatsUpilla puhelimesta toiseen ja sitten ladattu YouTubeen. Omassa puhelimessani ne näkyvät vielä terävinä, mutta YouTubeen lataamisen jälkeen laatu on surkea. Jos joku osaa neuvoa, miten tuolta romahdukselta voi välttyä, niin pliis?

Torstaina harkkailin vähän laukka-käyntisiirtymisiä. Joukkoon mahtui hyviäkin, ja välillä oli hymy aika leveä. Ehkä kuitenkn isoimmat ilon ja oivalluksen aiheet taisivat olla ne, että rohkenin haastaa itseäni alkalla ajoittaa siirtymisiä kohtiin, jotka mun mielestä ovat tähän asti tuntuneet vaikeilta eli esimerkiksi uralle aidan ja esteen väliin, jossa on mun mielestä niin toooosi ahdasta.





Tänään teemana oli nopeat siirtymiset niin, että D joutuu itsekin vähän tsemppaamaan jäntevyyden säilyttämisen eteen enkä mä valmistele sitä jokaiseen siirtymiseen puolikasta kierrosta. Tässä videolla olevassa vaiheessa mun tehtävä oli tehdä omaan tahtiin siirtymisiä ravista joko käyntiin tai laukkaan sen mukaan, mitä hevonen ei ajatellut. Tuskailu tuon yhden käyntisiirtymän kohdalla ei johdu niinkään siitä, että siirtymästä tuli huono vaan että siirtyessäni tajusin, että oikea ratkaisu olisikin ollut laukka.

Videon lopussa tallennettuna myös ne mun "ratsastajasekunnit", viimeisellä ympyrällä siinä maneesin oven tietämillä :)


18 kommenttia:

  1. Just noin, henkinen "tasapaino" on kyllä niin paljon fyysistä osaamista tärkeämpää tässä lajissa ! Hyvän valmentajan, oikeiden puitteiden ja kovan työskenteyn sekä itsekurin hieno tulos :) Pari kuukautta on lyhyt aika varsinaisen treenin kannalta, mutta vitsi, kun saa itsessään jonkun henkisen murrekohdan läpi, on samassa ajassa päästy valovuosi eteenpäin entisestä. Nimimerkillä, Torstenista syntyi maastojuna heti ratsastajan lopetettua pelkäämisen :))

    Teillä on melko rankat nuo siirtymistreenit - mä olisin varmasti sanonut jo puolessa välissä, että Kiitos jatketaan ensi viikolla, Torstenia väsyttää ;) Siirtymiset kun vaatii ihan oikeaa ratsastamista ... Ja hienoja siirtymisiä teittekin. Hieno oli myös kuvailemasi ratsastaja-kohta videolla - juuri tuollaisten fiilisten takia koulutuuppaus on aikanaan vienyt allekirjoittaneenkin mukanaan :))

    Kiitos kun julkaiset äänet videoissa. Ehkä minäkin muistan huomenna kouluradalla piikkisuoran lantion ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jilla ihanasta kommentista ja kiva, että videoista on iloa! :) Se on kyllä juuri noin kuten sanoit, että kun tekee jonkin läpimurron henkisellä puolella, pääsee harppaamaan isosti eteenpäin – ja teidän maastoilu on todella erinomainen esimerkki siitä, Torstenhan on ihan maastoguru!

      Minusta meidän siirtymistreenit ei ole mitenkään rankkoja, mutta johtuisiko siitä, että meidän tunnit on vaan 30 min? Siihen vielä juur ja juur riittää keskittymiskyky :)

      Poista
    2. Hmm, tai ehkä se johtuu siitä, että minä olen vaan niin super laiska tekemään itse siirtymisiä ;)

      Poista
    3. No ei ole kyllä laiska se ihan ensimmäinen adjektiivi, joka susta tulee mieleen :)

      Poista
  2. Fiilikset tätä lukiessa: :D. Ihanaa!!!

    VastaaPoista
  3. Oi mahtavaa luettavaa! Videoilla näkyy myös hieno ratsukko, varsinkin vikalla videolla Durtsi liikkui todella ryhdikkäänä ja eteenpäinpyrkivän näköisenä! Tosi hienoa ravia heti siirtymisten jälkeen! Ja tokalla videolla pari vikaa laukannostoa näytti tulevan niin luontevasti ja kevyesti (varsinkin siinä esteen kohdalla! :D ), että vaikea uskoa niiden olleen joskus teille ongelma!

    Tuosta putkiaivoisuudesta, se on varmaan kaiken kaikkiaan hyvä resepti onnistumiselle, että näkee halutun suorituksen ainoana mahdollisena skenaariona päässään. Jos rupeaa pohtimaan kaikkia "mitä jos"-optioita, niin varmasti isommalla todennäköisyydellä saa aikaan jotain muuta kuin oli tarkoitus. Pitäisi vain useammin muistaa se. Näiden henkisten juttujen kanssa olen itsekin taas joutunut painimaan paljon, kun tehdään tällä hetkellä töitä vain maasta, ja pitäisi jotenkin omalla keholla viestittää hevoselle, mitä siltä halutaan.

    Meillä siis "syöksykierre" ratsusta pihankoristeeksi jatkuu hyvää vauhtia, onneksi on kesä ja Willi voi olla 24/7 laitumella. Ihana muuten toi viimeinen kuva laitumelta, siinä on kaunis ja seesteinen tunnelma!

    t. yökyöpeli, joka yrittää myös kirjoitella blogiin meriselitystä tän viikon edesottamuksista hevosen kanssa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piitu :) On kyllä ihanaa huomata, että me kehitytään, ja on myös ihanaa, että se näkyy muillekin :)

      Pohdin tuota putkiaivoisuushommaa, että se tekisi mulle kyllä hyvää ihan muuallakin kuin hevosteluhommissa - sorrun aika usein ihan järkyttävään katastrofiajatteluun...mut pikkuhiljaa. Sen mä olen huomannut, että niitä asioita mitä hevostelu mulle opettaa, pystyn siirtämään myös muuhun olemiseeni.

      Eikös sen teidän satulan pitäisi jo kohta tulla? Ei varmaan joka tapauksessa enää pitkästi, niin pääsette kunnolla hommiin myös ratsain.

      Ja juu, blogipäivityksiä ootellessa, eikä vähiten SOM-aiheista ;)

      Poista
  4. Hehkutan vaan edelleen, miten kivaa on kun on videoita, ja miten hienoilta näytätte! On todella totta, että Durandon askellukseen on tullut uutta keveyttä.

    Musta on myös mahtavaa että on suorapuheinen valmentaja - tyrskähdin käskylle olla sekoilematta ohjien kanssa. Noista äänipätkistä kuulee, että sulla ja valmentajallasi on luottamuksellinen, välitön suhde, ja sitä se todella vaatii, että päästään asioiden ytimiin kiinni. Ei ratsastus loppuviimein ole niin tekninen laji, mielestäni. Se on nimenomaan niiden ratsastajahetkien löytämistä, TUNTEMISTA, ja reagoimista oikeastaan juuri hiukan ennen kuin mitään vielä tapahtuu. Silloin saadaan harmonisesti liikkuva ratsukko, jonka meno parhaassa tapauksessa näyttää juuri tuolta kuin teidän meno videolla: siltä, ettei ratsastaja tee mitään muuta kuin istu, ja hevonen liikkuu ja siirtyy askellajista toiseen. Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna iso kiitos ihanasta kommentista, joka sai silmät kostumaan ja alaleuan vähän väpättämään!

      Minusta tuo sinun määritelmäsi ratsatuksesta on hyvä, noin sen itsekin koen. Tottakai sen tuntemisen edellytys on tietty määrä teknistä osaamista, kehonhallintaa, tasapainoa jne, mutta toisaalta on välillä hyvinkin nähtävissä, ettei kaikki maailman kokemuskaan automaattisesti tarkoita sitä, että osaa tuntea.

      Poista
  5. Vautsi! Hienoa menoa. Tosi hienosti ootte edistynyt. Tuo ravikin näyttää tosi hienolta. :)

    VastaaPoista
  6. Hyvältä näyttää, D on tosiaan saanut ihan erilaista keveyttä ja ryhtiä liikkumiseen! :) Minäkin hymyilin ohjien kanssa sekoilulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Kiva, että se näkyy muillekin eli ei ole ehkä sitten ihan pelkkää mun kuvitelmaa ;)

      Mia on mahtava ja sanoo kyllä asiat just niin kuin ne on - ja se on erittäin hyvä juttu! :)

      Poista
  7. Hyvia videoita, samoja juttuja omakin opettaja kelailee minun kanssani...ja ohjien kanssa sekoilu on tuttua minullekin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maukka! Mä luulen, että mulle toi ohjien kanssa räpeltäminen on joku semmoinen ihme sijaistoiminto, että aina kun pitäisi esim tehdä joku siirtymä tmv, niin mun muka pitää ensin korjata ohjia vähän lyhyemmiksi. Tottahan se on, etten pidä niitä kunnolla kädessä ja pääsevät siksi aina vanumaan liian pitkiksi, mutta on niissä korjauksissa silti jotain vähän neuroosintyylistä sekoilua :D

      Poista
  8. Hyvän näköistä menoa. On se ennenkin ollut, mutta selkeesti on jokin muuttunut. Sulla on parempi kyynärkulma, itsenäisemmät kädet ja selkeesti asenne sellainen että sä kerrot Durtsille mitä sä haluat ja vaadit myös sitä. Hienoa! Se on kyllä niin totta että teknisestä osaamisesta ei ole mitään hyötyä jos ei ole sitä tunnetta. Mä tykkään siksi paljon opettajista jotka antavat mielikuvia ja muistavat kertoa välittömästi, jos näyttää hyvältä. Mun yksi opettaja ikäänkuin ynähtää kun on hyvä hetki, on tavallaan peilinä. Täytyy katsoa nuo videot jossain vaiheessa äänen kanssa vielä, kun pystyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Oon niin samaa mieltä sun kanssa tuosta välittömän palautteen merkityksestä. Oon välillä seurannut joidenkin valmentajien tunteja, joissa sattaa mennä minuuttikaupalla aikaa niin, että ovat vaan ihan hiljaa. Ehkä jollekin sellainen sopii, mutta itse olisin vaan ihan pihalla ja epävarmana, että meneeköhän sinne päinkään ja teenkö liikaa vai liian vähän ja jatkaako näin vai muuttaako jotain jne. Sitten se epävarmuus ja puntarointi on tietysti kaikki pois ratsastuksesta ja tuntemisesta, joten mulla tuskin voisi sellaisella hiljaisella valmennustunnilla mennä kovin hyvin. Ehkä eri juttu sitten, kun on osaavampi, en tiedä. Ja tietysti mitä paremmin valmentaja ja valmennettava tuntevat toisensa, niin ehkä jossain vaiheessa sanoja tarvitaan vähän vähemmän, ehkä? Mulle ainakin nyt tässä hetkessä välitön palaute on todella arvokasta.

      Poista