Olimme siis toistamiseen Ankin tallilla ja sain ratsukseni jo edelliseltä kerralta tutun Jörvin, joka on valtavan kiltti sekä hoitaa että ratsastaa (kaikki tallin hevoset vaikuttivat olevan erittäin mukavia hoitaa).
Suuntasimme samoihin maastoihin kuin tammikuisella retkellämme, mutta metsässä oli kyllä ihan toivottoman kurjaa kulkea. Pakkautunut polku kantaa aina niin kauan, että ehtii tuudittautua turvallisuuden tunteeseen, mutta antaa sitten yllättäen periksi. Lyhytjalkaiset heppapolot jättiläistädit selässään uppoavat melkein kainaloa myöden.
Tölttiä päästiin menemään useampia pätkiä. Välillä onnistuin pitämään Jorvin töltillä, mutta ihan ei vielä riittänyt herkkyys huomamaan, milloin askellus oli vaihtumassa raviksi. Toki sen sitten vaihtumisen jälkeen huomaa; issikoiden ravikin on melko tasaista, mutta töltissä ei kyllä pomputa mihinkään suuntaan.
Laukkaamaan ei tällä maastoretkellä päästy lainkaan, mutta yritin hyödyntää pitkät käyntipätkät keskittymällä istuntaan (jota muuten sainkin korjailla melkein useamman kerran minuutissa). Seuraavan kerran maastoon kannattanee lähteä vasta, kun lumet ovat sulaneet ja polut ehtineet kuivua, siis joskus juhannuksen jälkeen ;)
Enkä taaskaan muistanut ottaa kuvia - mikä mua vaivaa?! Heppahuumaus, veikkaan. Turvaudun siis kuvituksessa tuoksukoiraan:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti