Blaah.-päivän jälkeen on elämää. Tämän totesin viimeistään illalla vähän seitsemän jälkeen, kun hurautin tapani mukaan reilusti etuajassa tallin pihaan. Jotain taikaa niissä kopukoissa täytyy olla, kun tallilla olo muuttuu niin seesteiseksi ja onnelliseksi, vaikka olisi ollut minkälainen päivä. Tai ehkä lannantuoksussa on jotain huumaavia ainesosia :)
Seesteinen olo ja hyvä mieli matkassa lähdin kotia kohti tänäänkin, vaikka tunti sujui kaikkea muuta kuin upeasti. Sain ratsastettavakseni jälleen uuden tuttavuuden: korkea-askelisen friisiläispollen, Sipon.
Alkukäynnit sujuivat lupaavasti, Sippo kuunteli pieniäkin avuja. Sitten otettiin ohjat, ja siihenpä se lupaava alku sitten levisikin. Jalat olivat tunnin jälkeen tooosi väsyneet, sillä pohkeita oli todellakin käytettävä, jos yhtään halusi päästä eteenpäin. Raippa korjasi tilannetta aina hetkellisesti, mutta olen jotenkin vastahakoinen sitä käyttämään ja - ehkä siitä johtuen - melko kömpelö sen kanssa.
Vauhtivastaisuuden lisäksi Sippo venytteli päätään vähän väliä etujalkojaan kohti, mikä teki myös ohjien pitämisestä tosi raskasta. Opettajan mukaan hevonen pyrki pääsemään jotenkin "kuolaimen taakse", jolloin niistä ei enää olisi hyötyä. Mieleeni hiipi myös ajatus, että koska Sippo oli palannut jalkavaivoista johtuvalta sairauslomalta vasta kolme päivää aikaisemmin, voisiko jaloissa olla edelleenkin jotain? Toivottavasti ei.
Haasteellisella tunnilla mentiin puomeja kaksikaarisella kiemurauralla (onkohan tuo oikein?) ja lopuksi laukattiin yksitellen liinassa. Oli kiva kokemus päästä koettamaan laukkaa niin, että sai jättää yhden asian vähän vähemmälle huolehtimiselle. Tosin kyllä siinä liinassakin ohjata pitää, muutoin on ympyrä äkkiä kovin pieni, ja siihen loppuu laukka.
Laukannostot sujuivat yllättävän hyvin siihen nähden, miten hankala minun oli ollut saada Sippoa edes kävelemään reippaasti. Laukan ylläpitäminen olikin sitten eri juttu. Kun yrittää ulko-ohjalla pitää ympyrän suurena, pitäisi samalla pystyä pohkeilla pitämään laukka yllä. Tämä on erittäin haasteellista, kun oma tasapaino on niin hakusessa, ettei uskalla irrottaa pohkeitaan hevosen kyljistä hetkeksikään, vaan pistää kaiken toivonsa selässäpysymisestä niihin surkeisiin, tunnin loppupuolella jo erittäin väsyneisiin räsypohkeisiin.
Se on hassua, että vaikka järjen tasolla tiedostaa, että selässä pysyisi sitä paremmin, mitä paremmin osaisi jalkojaan rentouttaa, on tuota rationaalista tietoisuutta niin järkyttävän vaikea siirtää käytännön toiminnaksi.
Lyhyt yhteenveto: kiva ja opettavainen tunti ja onnistuneita laukannostoja - hiphei! (Toivottavasti Sipon jalat ovat kunnossa ja pään hakeutuminen etujalkojen tuntumaan johtui vain minun osaamattomuudestani.)
****
Leevin lääkäri soitti tänään kertoakseen, ettei röntgenlääkärikään ollut löytänyt keuhkokuvista mitään merkittävästi poikkeavaa. Lääkäri oli kuitenkin nyt sitä mieltä, että nielurisoja ei leikataan ensimmäiseksi vaan hän lähettää Leevin jatkotutkimuksiin Viikkiin. Tämä on minusta hyvä ratkaisu, ettei turhaan leikata, jos oireiden aiheuttajasta ei ole täyttä varmuutta. Epäiltyjen listalla on astma/allergia tmv.
*****
Huomenna pääsen rapsuttelemaan kaverini suloista suokkiruunaa Köpöä. Tiedä vaikka pääsisi selkäänkin, joten toiveikkaana varustan itseni matkaan ratsastustamineissa.
Perjantaina on sitten vakkaritunti ja maanantaina CR-tunti ja sitten taas keskiviikkona tunti -> ei pitäisi olla aihetta valittaa! =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti