Yllättäviä ajatuksia

Eilen ratsastin itsekseni. Tein samoja tehtäviä kuin edellispäivän tunnilla: herättelin heppaa ravissa (joo, se juoksuvaihe menikin sitten olikin sellaista ohikiitävää :)) ratsastamalla välillä reippaasti eteen, tekemällä paljon suunnanvaihdoksia ja siirtymisiä – ja mitä mahtavuutta, sehän heräsi melko piankin!

Laukassa tehtiin loivia kiemuroita, sitten taas välillä vähän ravissa siirtymisiä. Näiden jälkeen oli yritystä vielä tehdä laukassa kasia niin, että ravin kautta vaihtaisi aina uuteen laukkaan, mutta siinä vaiheessa oli jo maneesissa sen verran ruuhkaa, että luovutin suosiolla ekan kasin jälkeen, kun sekin oli jo vaatinut niin monta ylimääräistä pääty-ympyrää, että löytyi sopiva rako suunnata radan poikki.  Loppuun vielä vähän rentoa kevyttä ravia, jossa Durtsi jaksoi kivasti kantaa itsensä eikä roikkunut raskaana pää polvissa.

Tulin alas satulasta ja olin melko tyytyväinen itseeni. Oikein hätkähdin, kun sain itseni kiinni ajattelemasta, että mähän ratsastin ihan kelvollisesti.

Okei, tottakai voin jälkikäteen listata jo ihan nopeastikin kymmenkunta juttua, jotka olisi voinut tehdä paremmin, mutta se ei ole tässä olennaista. Vaan merkittävää on se, että tämä oli – jos ei ihan ensimmäinen niin ainakin – yksi niistä harvoista kerroista, jolloin ajatus jalkautuessa ei ole: voi miksi mä en tehnyt sitä, tätä ja tota paremmin, miksi mä taas päästin Durtsin luistamaan siinä ja siinä ja miksen vaatinut täpäkämmin ja blaablaablaablaablaa.

Vaikka ratsastaessa fiilis on useinkin hyvä, niin jalkautuessa realismi on usein rynninyt paikalle ja tehnyt karmean kokoisia reikiä itsensä huijaamisen kiiltävään kuplaan. Nyt on siis joko niin, että olen onnistunut vahvistamaan kuplaani realismin kestäväksi tai sitten ehkä ihan oikeasti onnistuin keskittymään ratsastukseeni ja pystyin aidosti olemaan tyytyväinen siihen, mitä selässä tein. Aion antaa ääneni jälkimmäiselle vaihtoehdolle ja olla onnellinen :)

Ja sen vielä halusin sanoa, että heppani on ihana!

Niin ja sen, että on ihan käsittämätöntä, miten mahtavalta tuntuu se, kun saa hevosen edes muutaman askeleen ajaksi kuulolle. Niin, että vaikkapa askeleen pidennyksen pystyy ratsastamaan pelkällä ajatuksella (tai onko se samalla myös sitä, että saa itsensä niin kuulolle, että kun miettii askeleen pidennystä, niin kroppa tekee automaattisesti ja huomaamatta sen mitä siihen tarvitaan). Niin, että tuntuma tuntuu täydelliseltä. Niin, että tuntee kuinka voi omilla sisäreisillä kohottaa heppaa. Niin, että tuntuu kuin kaksi olisi oikeasti yksi. Niin, että hymyilee maailman leveintä hymyä, samalla kun silmät täyttyvät kyynelistä.

Positiivisuus

Onneksi useimpina päivinä se on automaattisesti läsnä. Valitettavasti on myös päiviä, jolloin sitä joutuu houkuttelemaan esille. Tänään on sellainen päivä.

Viestintä on tosi haasteellinen laji. Joskus (usein?) käy niin, että viestisi tulkitaan ihan toisin kuin olit sen tarkoittanut. Toisinaan se johtuu huonoista sanavalinnoista, toisinaan viestiä tukevasta sanattomasta viestinnästä, toisinaan jostakin oikeaa tulkintaa estävästä tekijästä vastaanottajan päässä.

Syitä väärinymmärryksiin ja vääriin tulkintoihin on monia. Olennaisempaa kuin syiden tai syyllisten etsiminen, on kuitenkin siihen yhteiseen ymmärrykseen pyrkiminen. Vaikkakin sitten mutkien kautta. Kunpa itsekin muistaisin tämän useammin.

Jonkun sananlaskun mukaan jokaisessa pilvessä kultareunus (tai jotain sinne päin). Tämän päivän kultareunus liittyy - yllätys, yllätys - ratsastamiseen. Sain tänään tiedon toiselta lähialueen tallilta, että pääsen mukaan heidän keskiviikkoryhmäänsä. Tarkoittaa siis sitä, että jatkossa pääsen heppailemaan kahdesti viikossa. Ihan huippua!

Toinen huippujuttu on suloinen Leevi-koira, jonka rapsiminen rauhoittaa kummasti. Tiesitkö muuten, että Leevi erittää ihanaa myskin tuoksua. On kuulemma hienommissakin vinttikoirapiireissä tosi harvinaista , mutta meidän sekarotuinen se vaan tuon tuosta sulostuttaa päiviämme tuoksuillaan. Ja joku vielä väittää, että koiratalouksissa haisee kamalalta :)

(Mielenterveyteni epäilijät voivat tutustua tuoksukoira-asiaan vaikka Lumikedon Kennelin sivuilla.)

Harmi, ettei nykyteknologialla vielä pysty liittämään tuoksua mukaan kuviin. Alla kuitenkin tuoksuton kuva tuoksuvasta Leevi-koirasta. (Ja jos tuoksujen välittämiseen on jo olemassa teknologia, niin vinkkaathan heti!)