Kaksi vaikeaa mallia

Olen ystäväpiirissäni tunnettu koulukuvista, joissa näytän siltä kuin olisin itkuun pillahtamassa, vaikka olen mielestäni kovasti yrittänyt hymyillä. Joku siinä kameran linssissä vaan jähmettää huulet kiinni ikeniin ja saa silmäluomet tärisemään. Ei mun juttu.

Olin kuitenkin antanut houkutella itseni kuvattavaksi, joten tänään kameran edessä oli kaksi erittäin vaikeaa mallia.

Suhteellisen onnistuneitakin otoksia joukosta onneksi löytyi. Alla ensimmäinen, jonka sain näytille. Kuvaa klikkaamalla näkee isomman version, jossa todistettavasti näkyy, että Durandon silmät ovat auki. Samaa ei voi sanoa tädin silmistä, jotka hymyillessä muuttuu pelkiksi viiruiksi. Aihetta hymyyn onkin, sillä Durandolla on uudet kengät :)

sunshine award!

Oi, minä sain blogitunnustuksen – kiitos Pauliina!

Tässä nyt sitten opetellaan, miten tällaisen kunnian kanssa toimitaan...

Tunnustuksen tehtäviin kuuluu kiittää tunnustuksen antanutta, vastata 10 kysymykseen ja jakaa tunnustusta eteenpäin 10 ihanaan blogiin sekä tiedottaa kyseisiä blogeja asiasta. Kysymykset ja omat vastaukseni:

1. Suosikkiväri: ei mulla kyllä ole mitään yhtä tiettyä suosikkiväriä. Vähän kausiluontoista on noiden värien kanssa, että mikä milloinkin silmää miellyttää. Tällä hetkellä ehkä sellainen vähän murrettu lila miellyttää silmää eniten.

2. Suosikkieläin: Hepat ja koirat ovat tietysti niitä ihanampia, mutta tykkään kyllä valtavasti ihan kaikista eläimistä. Eksoottisemmista suosikkeja ovat kirahvit, norsut, mangustit ja gekot. 

3. Suosikkinumero: 5. En osaa sanoa miksi. 

4. Suosikki alkoholiton juoma: mangoshake, nam!

5. Facebook vai Twitter: Facebook. Twitteriä oon yrittänyt opetella, mutta ei oikein tunnu aika riittävän kaikkeen. 

6. Intohimosi: Heppailu ja tallihengailu. Siististi järjestetyt pyyhe- ja polttopuurivit. 

7. Saada vai antaa lahja: Molemmista tykkään, kunhan mukana on ajatusta. Konvehtirasioiden vaihtaminen päittäin jouluna ei oikein täytä kriteerejä. Vähän mieluummin annan, koska silloin ei ole sitä riskiä, että joutuu itse teeskennellä pitävänsä jostain, mistä ei pidä.
 
8. Suosikkikuvio: No ei ole kyllä tällaista tullut koskaan mietittyä...onko ihmisillä yleensä suosikkikuvio?


 9. Suosikkiviikonpäivä: lauantai, koska saa nukkua ja valvoa pitkään.

10. Suosikkikukka: Tykkään melkein kaikista kukista eikä mulla tässäkään mitään erityistä suosikkia ole. Jos nyt joku pitää valita, niin vaikkapa sitten pioni.


Huh. Nyt on kysymykset takelleltu läpi ja on minun vuoroni pistää hyvä kiertämään: Mari, Sanna, Marika, Anne ja Sari ja Kia – teille on juuri myönnetty tunnustus ;)  

Wanted: Liimaa, kaksipuolista teippiä tai jotain kepulikonsteja

Mun jutut alkavat hieman toistaa itseään, mutta se johtuu vaan siitä, että nämä heppaelämän tarinat tuntuvat toistavan itseään. 

Kengittäjä kävi eilen kiristämässä helisevät takakengät ja tarkisti samalla, että etumonot olivat vielä tukevasti paikallaan. Tänään oli vasen etukenkä jäänyt tarhaan. Eihän sille mitään voi, mutta kyllä teki mieli päästää muutama voimasana. 

Hinku ratsaille olisi ollut tosi kova, sillä Durando oli lauantaina ihan superkiva; molemmat laukat toimivat ja nousivat yhtä kertaa lukuunottamatta ensimmäisestä pyynnöstä. Itse asiassa ensimmäinen laukannosto oikeaan kierrokseen oli ehkä paras ikinä, ja vielä todella pienestä merkistä. Muutenkin fiilis oli loistava ja sain paljon aihetta kehua Durandoa. Positiivinen ilmapiiri tuntui ruokkivan itseään ja kaikki jotenkin vaan sujui. Olisi ollut niin kiva päästä jatkamaan samalla fiiliksellä tänään. No, oli taluttelu ja ruohon syöttäminenkin ihan kivaa :) 

Ei tällä kaverilla vaan näemmä pysy tossut jalassa. Tämän kertaiseen kengänlähtöön osaan kuitenkin arvella syyn. Tarhassa on semmoinen kallioalue ehkä noin puolitoista metriä muuta tarhaa korkeammalla (näkyy alla olevassa kuvassa). Rinteessä näkyi kaksi luistelujälkeä ja vähän matkan päässä niistä maassa se irronnut kenkä. Veikkaanpa, että tämä vuoristojen gaselli (not!) on meinannut tulla vähän turhan vauhdikkaasti alas, menettänyt tasapainonsa ja astunut vaihteeksi kannalleen. 

*****

Keksin muuten vihdoin, kuka mulle tulee Durandosta mieleen. Muistatteko ihanasta Tohtori Sykeröstä sen Untamoisen? Herttainen hömelö, joka kuitenkin kai oli omalla tavallaan oikein viisas. Hidas, joskaan ei laiskuuttaan vaan enemmänkin siksi, että unohtuu uneksimaan. Semmoinen se on Durando-Untamoinen <3 (Joo, ja sitten on se Mr. Hyde, joka heittelee keski-ikäistä tätiä pitkin metsäteitä.)

Untamoinen

Vaikea malli

Ei ole kuvauskalustokaan hääppöinen, mutta tuskastuttavan vaikea malli ei hommaa ainakaan helpota. Kerran jo luulin saaneeni kaiken suunnilleen kohdalleen:

Mutta viimeistään lähempi tarkastelu osoittaa, että ähäkutti, taas mua vedätettiin:

Söpö ukonturjake oli tänään mallinhommia lukuunottamatta melko mallikkaasti. Kummallinen ilmiö tosin laukannostojen kanssa: nyt vasen toimii melkein ajatuksesta, mutta oikean kanssa sakkaa?!  Oikealle on kyllä muutoinkin nihkeämpi taipumaan ja asettumaan, joten sinällään paketti on nyt ainakin jossain määrin linjassa :)

Eilen ja tänään on treenailtu ihan vaan perusratsastusta, siirtymiä, täsmällisyyttä, taipumista ja ennen kaikkea tädin istuntaa ja käden rauhoittamista. Ei kuulkaa tekeminen lopu. Niinku ei ton kuvaamisenkaan kanssa :)

Ihmeen vähän kipeä

Pelkäsin, että eilisen tannervoltin seuraukset näkyisivät kunnolla vasta tänään. Yö meni kyllä vähän huonosti ja aamulla oli vähän hakattu olo, mutta palautuminen on ollut aika nopeaa. Nyt illalla enää pikkuisen tuntuu kankussa ja yläselässä/hartioissa/niskassa, mutta siis vähemmän kuin kunnon jumpparykäyksen jälkeen. Kiitollinen täytyy siis olla, että näin vähällä pääsin.

Tänään liikuttiin kentällä ja Durando oli oikein mukava. Edelleenkin pää kenottaa vähän vasemmalle, mutta kiropraktikon käynnin jälkeen mielestäni vähemmän. Tehtiin paljon siirtymiä, ja oli ihana huomata, miten koko ajan pienemmät ja pienemmät avut riittivät kertomaan, mitä tehdään. Ja reagointiaikakin oli alle 10 sekuntia ;D

Satula-asiaa

Testissä oli tänään se toinen ehdokas eli Albionin K2. Tuntui omaan takamukseen mukavalta, joskaan ei ehkä ihan yhtä mukavalta kuin se Black Country. Durandon selkään istui muuten hyvin, mutta etureuna oli ehkä hivenen tiukka.

Albion K2. Kuva: Satula.com

Pikkuhiljaa pitäisi varmaan alkaa tekemään päätöksiä. Hintaero on tuntuva – tietysti, koska toinen on käytetty ja toinen uusi. Arveluttaa vaan investoida valtavasti satulaan, kun veikkaan, että Durando tulee minun ratsastuksessani (ikävä kyllä) muuttamaan muotoaan ehkä hyvinkin pian. BC-satuloita ei juuri näy käytettyinä – kertooko se siitä, ettei niitä ylipäätään osteta (siis edes uusina) vai siitä, että niistä ei haluta luopua? Vaikea arvioida jälleenmyyntiarvoa, kun myynti-ilmoituksia ei löydy. Jos kellään on kokemuksia BC-satuloista, niin nyt olisi hyvä hetki jakaa :)

Tie tähtiin...

...on kivetty laiskuudella, velttoudella ja idioottimaisella optimismilla. Lähdettiin tänään aamusta pitkästä aikaa maastoon. Viimeksi samassa tilanteessa olin laiska enkä jaksanut säätää jalustimia uudelleen. Silloin liian lyhyet jalustimet luultavasti pelastivat minut ilmalennolta. Tänäänkään en viitsinyt jalustimia säätää, koska kokeilusatulaan olin kiinnittänyt ne sieltä siiven alta, joten tuntui turhan työläältä. Läksin siis matkaan melko reilun mittaisilla jalkkareilla.

Durando oli tietysti kaiken kevennetyn ohjelman jäljiltä melko tohkeissaan, muttei mitenkään mahdoton. Ravi oli suhteellisen rauhallista ja kun kaveri ehdotti laukkaa, niin mietin, että mikä jottei, noinhan tuo on ollut kentälläkin hyvin seesteinen edellispäivinä (---niin, sehän on ihan sama asia).

Toisin kuin edelliskerralla laukka lähtikin oikein rauhallisesti ja oltiin ehtitty mennä jo hyvä tovi, kun kaveri edellä kysyi, että josko voisi päästää heppansa laukkaamaan pikisen reippaampaa. "Tottakai", hihkuin Durandon selästä, "tää on siis ihan tosi leppoisan oloinen!"

Ei ehtinyt kaveri montaakaan vauhdikkaampaa askelta ottaa, kun D päätti vetäistä ihan mielettömät rodeopukit.  Ehdin kyllä ajatella, että pää ylös, mutta kun on itse siinä vaiheessa menossa jo hevosen lavan kohdalla, on melko auttamattomasti myöhässä.

Komea voltti tantereeseen ja laskeutuminen ensin vasemmalle pakaralle ja siitä vielä kunnon kopsaus päähän. Ja tässä vaiheessa niitä otsikossa mainostettuja tähtiä. Siinä maatessa ehdin nähdä mustan vilahduksen jossain silmänurkassa ja tajusin, että ylös pitää könytä ja äkkiä. Kun olin taas jaloillani, katseli minua metrin päässä vähän hölmistyneen näköinen otus. Kai se mietti, että enkö mä sittenkään halunnut kyytiä kotiin.

Hetki meni keräillessä. Varmaan muutama minuutti, että tähdet katosivat silmistä. Sitten kipusin takaisin selkään ja ratsastettiin lenkki loppuun. Ravia otettiin vielä vähän, mutta enemmän laukkaamisen säästin tällä erää kentälle. Funtsasin, että jos samalla reissulla vielä toisen samanlaisen kopsun otan, niin en välttis enää ratsastaisi kotiin.

Ei tätä kyllä tämän kuvan perusteella rodeohirviöksi arvaisi.

Kentällä Durando oli oikein kiva ja rauhallinen, mutta omaa ratsastusta vähän häiritsi melkoinen jomotus pakarassa/ulkoreidessä. Käveleminen on ollut tänään vähän kivualista, mutta muuten taisin onnekseni selvitä melko vähällä. Henkisiä vammoja ei varmaan juuri siitä syystä tullut ja voisin lähteä kokeilemaan laukkaa maastossa vaikka jo huomenna. Jatkossa yritän jaksaa nähdä sen vaivan, että säädän jalustimet aina tilanteeseen sopiviksi. Se nyt kai on vähintä, mitä tästä voi oppia.

Rokotuksia, raspausta ja raviakin

Kiireiseen viikkoon mahtui talutuksen ja irtokengän kiinnityksen lisäksi myös eläinlääkärin käynti perjantaina. Durando sai influenssa-, tetanus- ja herpesrokotukset ja hampaat raspattiin parempaan kuosiin. Sain itsekin kokeilla D:n purukalustoa – melkoista terävyyttä siellä oli ja sen johdosta oikean posken ihokin vähän rikki.

Durando käyttäytyi rokotuksen ja raspauksen ajan oikein mallikkaasti, vaikka saikin kai melko pienen annoksen rauhoitusainetta. Oli kuulkaa mamma melko ylpeä ja iloinen :)

Piikityksen jälkeinen 10 päivän talutusjakso päättyi, ja eilen juoksutin Durandoa kymmenisen minuuttia kentällä, pelkästään ravia ja käyntiä. Enimmäkseen ympyrällä, mutta lopuksi päätin haastaa vähän itseänikin: Durandokin tuntui liikkuvan innokkaammin, kun täti ei vaan tönöttänyt kentän keskellä komentamassa vaan juoksi mukana.

Tänään sitten uskaltauduin jo ratsaille. Ensin kuitenkin juoksutin hetken, koska halusin nähdä, miten kaveri reagoi pitkän tauon jälkeen laukkapyyntöihin. No, ei ollut kyllä missään määrin villi, joten kipusin selkään erittäin levollisin mielin.

Mentiin enimmäkseen käyntiä ja ravia, mutta otin myös vähän laukkaa molempiin suuntiin. Kun nyt olen saanut ohjeet, että pitää aloitella kevyesti, niin yritän niitä totella. Mutta samalla pelkään, että tällä mun tasolla kevyt voi taas olla vähän liiankin kevyt ;) 

Durando tuntui vähän vetelältä, mutta muuten oikein yhteistyöhaluiselta eikä yrittänyt punkea pois reitiltä kummassakaan kierroksessa. Suostui jopa vähän taipumaankin. Loppukäynti mentiin pihatiellä ja siellä herra säikähti jotain ihan olematonta aika paljon. Onneksi muutamat pikapakoaskeleet suuntautuivat sinne, minne oltiin muutenkin menossa, joten pysyin selässä. (Marika varoitteli, että joskus pelästyessään Durando kääntyy niin salamannopeasti 180 astetta, että kyydissä ei ole mitään mahdollisuuksia pysyä.) 

Satula-asiaa, yllättäen

Satulana oli nyt ensimmäistä kertaa kokeilussa Black Countryn Eloquence, joka tuntui kieltämättä omaan takamukseen melkoisen hyvältä. Säkätila ei enää selästä kokeiltuna tuntunut ihan niin hyvältä, mutta pikkuisen ilmassa killunut takaosa asettui kyllä mukavasti painon kanssa. Satulan etureuna tuntui istuvan oikeinkin hyvin eli sieltä pystyi sormet ujuttamaan, mutta ei kuitenkaan ollut löysä. 

Kokeilen tuota Eloquencea vielä pari kertaa ja sitten vertailen siihen Albionin K2:seen. Lisäksi tallilla on muilla testattavana yksi Kiefferin Lech, jota myös saamme kokeilla. Olen päättänyt, että näistä kolmesta joku saa nyt luvan kelvata.

Black Country Eloquence.
Kuva: www.blackcountrysaddles.com

Aika ihanaa, että pääsee taas ratsastamaan! Tosin en tiedä, kauanko tästä riemusta saa nauttia; toisesta takasesta kuului kyllä vähän sen suuntaista kilinää, ettei välttämättä mene montaa päivää ennen kuin popo irtoaa. Voi, kun osaisi itse tehdä noille jotain!

Hepallisen kiire – pysyvä olotila?

Olen usein ihmetellyt niitä ystäviäni ja tuttujani, joilla on ollut oma hevonen. Paitsi että heppaihmiset ovat tietysti muutenkin omanlaisiaan, niin erityisesti on kummastuttanut se, miten paljon enemmän tunteja hevosen omistajan päivään on vaikuttanut mahtuvan. Ihmettely on alkanut väistyä ja tilalle punkee pieni pelko...

Nämä muutamat viikot ovat sen jo osoittaneet: heppa täyttää kalenterin sen verran tehokkaasti, että yhtäkkiä yöaika onkin työaikaa. Tunteja vuorokauteen ei ole tullut lisää, joten ilmeisesti pidemmän linjan hevosihmiset ovat vain oppineet äärimmäisen tehokkaiksi organisoijiksi sekä sopeutuneet siihen, että aikaa pelkkään olemiseen ei yksinkertaisesti ole.

Organisointirintamalla mulla ainakin on vielä tekemistä. Tämän päivän aikataulun olin onnistunut sössimään oikein huolella, minkä vuoksi kirmasin asiakaspalaveriin suoraan tallilta, hengattuani siellä nelisen tuntia kengittäjän apuna. Sen verran olin sentään varautunut, että autossa oli puhdas paita ja voimakkaan tuoksuista hiuslakkaa peittämään kuumakengityksen hajua. Asiakas ei ainakaan irvistellyt.

Palaverista kaahasinkin takaisin tallille treffaamaan satulaseppää. Lopputulema on kohtuullisen lohdullinen: kunhan taas viikonloppuna pääsee ratsaille, on kokeiltavaksi kaksi melko hyvin istuvaa satulaa: Albion ja Black Country. Ette arvaakaan, miten kovasti toivon, että niistä jompikumpi olisi nyt sitten Se Satula. Saisi ruksittua yhden tehtävän pois listalta.

Kaikesta tästä angstista huolimatta olen edelleen huippuonnellinen hepanomistaja ja korviani myöten ihastunut Durandoon. Kävelylenkeillä ollaan päästy kivasti tutustumaan. Ja myös keskustelemaan siitä, pysähdytäänkö kahdeksan askelen välein syömään vai ei. Ei muuten olla pysähdelty, mutta jotain toiveita herättävää mun komennustyylissä taitaa olla, koska Durtsi jaksaa kerta toisensa jälkeen ehdotella :)