Tämä teksti sai innoituksensa Maikkarin Diili-ohjelmasta. Pudotettu Minna toteaa videohaastattelussa, ettei tekisi mitään toisin. Minna ei ole ainoa, joka tappion hetkellä hakee turvaa noista sanoista. Tappion hetkellä se on ihan ymmärrettävääkin.
Toivon kuitenkin, että jälkeenpäin tapahtumia tarkastellessa ainakin itse olisin valmis myöntämään virheeni ja ehkä jopa oppimaan niistä. Surullisinta on mielestäni se, jos ihminen tietoisesti estää itseltään mahdollisuuden pyrkiä kehittymään ja kasvamaan - kilpailijana, työntekijänä, puolisona, vanhempana, ystävänä, ihmisenä.
Itse uskon vahvasti kantapään kautta oppimiseen. En väitä, että asiat menevät kertamöhläyksestä jakeluun tai että pystyisin läheskään joka kohdassa korjausliikkeisiin. Olen silti iloinen ja kiitollinen siitä, että nykyään (edes joskus) tunnistan kasvumahdollisuudet ja -tarpeeni.
Tästä huolimatta en ole mikään jatkuvan kasvun ja elinikäisen oppimisen saarnaaja. Hyviä asioita, mutta uskonnokseni en niitä(kään) halua. On hyvä, jos onnistuu säilyttämään uteliaisuuden uusia asioita kohtaan. On hyvä, jos tahtoo kasvaa ihmisenä. On hyvä, jos ei suhtaudu niihin velvollisuutena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti