Vaikeuksia oli uralla pysymisessä, myös siihen suuntaan, että välillä jalka hipoi aitaa. Ongelmitta eivät myöskään sujuneet siirtymiset; välillä raviin päästiin ihan pienellä pohkeella, välillä vaati tosi paljon pohjetta, laukannosto ei onnistunut kertakaan. Kädet huitelivat ihan missä sattui, ajatuskin ajoittain. Jotenkin tuntui, että olin aika hukassa. Ja opettaja oli kaikkea muuta kuin lepsu!
Hieman karuhkosta kokemuksesta huolimatta en meinaa jättää leikkiä sikseen. Uskon, että on avartavaa kokea erilaisia hevosia ja opettajia, ja aion käydä näillä keskiviikkotunneilla ainakin vuoden loppuun asti. Matkan jälkeen sitten uusi tilannearvio.
On muuten ihan huikea matkakuume! Koko ajan tekisi mieli katsella edellisten reissujen kuvia ja unelmoida samettihiekasta.
Eilen katselin muutamia sukellusvideoita Mikan ja Riikan matkablogista Balilta, ja jo pelkkä ääniraita olisi riittänyt virittämään sukellustunnelmaan. Siinä pulputusäänessä on jotain todella maagista! Tänään kävin uimahallissa ja yritin simuloida pulputusääntä...no, näistä imitaatiotaidoistani taisinkin jo mainita jotain edellisessä kirjoituksessa.
Uimahallin aulassa tuli vähän déjà vu -tunne, kun ensimmäinen henkilö vastassa oli peruskouluaikainen liikunnanopettaja. Mietin, että kävisin tervehtimässä, mutta jänistin. Tuli tunne, että pitäisi alkaa selitetellä lihomistaan jotenkin - ja siinä vaiheessa totesin, että ehkä on parempi ensin kasvaa aikuiseksi ja itselliseksi (mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti