maanantai 7. helmikuuta 2011

Uusi strategia

Heppailua on kalenteriin mahtunut, mutta kirjoittelemaan en ole oikein kerinnyt. Mullistuksia on tapahtunut harjoittelussa. Nimittäin Mia otti käyttöön uuden strategian sen haasteellisen harjoitusravin haltuunottamiseksi: unohdetaan toistaiseksi jalat ja keskitytään enemmän käsiin. Sitä kautta haetaan parempaa tukea keskivartaloon ja sen avulla parempaa pompun haltuunottoa.

Uusi strategia starttasi lupaavasti perjantain tunnilla. Tavoitteena oli siis pitää käsi oikealla paikalla, kannatettuna, elastisena ja kyynärpäästä painavana. Niinä (olkoonkin että toistaiseksi lyhyinä) hetkinä, kun oikea tunne löytyi, tuntui harkkaravi ihan hurjan paljon paremmalta kuin keskiviikon tunnilla.

Suurin haaste kehonhallinnassa on edelleen se, ettei yhteen osaan vaikuttaminen automaattisesti vaikuttaisi kaikkiin. Ettei esimerkiksi vatsalihasten käyttäminen aiheuttaisi jännitystä muuhun kehoon tai toisaalta jalkojen rentouttaminen aiheuttaisi koko paketin lyhistymistä. Uskon, että siinä vaiheessa, kun pystyy hallinoimaan osasiaan toisistaan riippumattomina alkaa homma olla melko hyvin hallussa. Arvioin, että tämä voi olla saavutettavissa helposti muutaman kymmenen vuoden sisällä - sen jälkeen voi sitten pikku hiljaa alkaa harjoitella hevoseen vaikuttamista ;)

*****

Lauantaina kävin ratsastamassa Jadella itsenäisesti. Tulipahan taas todistettua se sama vanha virsi, ettei yksin ratsastaminen taida minua juurikaan kehittää. Kultainen mies oli tällä kertaa mukana ja kuvasi pieniä videonpätkiä. Ne paljastivat karulla tavalla sen, miten kaukana perjantain tunnin oivalluksista olin, vaikka kuinka yritin. Silti hurjan kiva saada aina kuvamateriaalia, koska sen avulla on kiva riemuita kehityksestä pitkällä tähtäimellä.

****

Sunnuntaina luuhasin koko päivän tallilla ja yritin parhaani mukaan olla enemmän avuksi ja vähemmän jaloissa. Juoksutin Wopperin ja ilokseni yhteistyö sujui tällä kertaa oikein positiivisesti eikä herra katsonut tarpeelliseksi testailla auktoriteettia millään tavalla.

Päivän päätteeksi pääsin jälleen Rampen selkään. Ihan huippua! Kaverilla on kyllä niin mahtavat askellajit, että kyydissä on tosi mukavaa.

4 kommenttia:

  1. Tallikaveri kuvasi osuvasti oman ratsastuksen katselua videolta: se on kuin autokolarin näkeminen – kamalaa, mutta pakko katsoa ;-)

    Sulla on hienon optimistinen asenne, siis tuo että ne huonommatkin hetket on kiva tallentaa niin voi myöhemmin iloita edistymisestään. Täytyy mustaa, kun seuraavan kerran katsoo masentuneena omaa räpeltämistään :-)

    -touhis

    VastaaPoista
  2. Kiitos Touhis kommentista! Olen täsmälleen samaa mieltä tallikaverisi kanssa tuosta oman ratsastuksen katselemisesta ;)

    Veikkaan, että optimistinen asenne on suoraa seurausta siitä, että oon vielä niin alkumetreillä koko lajin kanssa. Mulla on vielä jossain määrin se harhakäsitys, että ratsastuksen voi oppia, vaikka se sitten veisikin ihan valtavasti aikaa. Mitä kokeneempien juttuja kuuntelee ja lukee, sitä selvemmäksi käy, että tieto ainoastaan lisää tuskaa ja tietoisuutta siitä, miten vähän osaa ;D

    VastaaPoista
  3. Se ratsastuksessa onkin niin ihanaa. Koskaan ei ole tarpeeksi hyvä. Aina on jotain uutta opittavaa=)

    VastaaPoista
  4. Ihan totta Kia :) Itse asiassa sama pätee varmasti elämässä moneen muuhunkin, mutta jostain syystä mikään muu ei ole koskaan herättänyt samanlaista oppimisen hinkua. Hevosten kanssa olemisessa on jotain niin maagista.

    VastaaPoista