...Onnistuin nimittäin heti tunnin kärkeen takaosakäännöksessä. Edellisessä postauksessa itselleni kirjaamaani juhannushaastetta en tällä kuitenkaan taklannut, koska haasteessa heppakaveriksi nimettiin Jade. Tänään ylsin hyväksyttyyn suoritukseen Nortin suosiollisella avustuksella. Ja kerrankin on jopa todistusaineistoa, sankarimusiikilla ryyditettynä ;D
Ei mulla tietenkään ole sen paremmin natsoja kuin tietämystäkään alkaa tuosta antamaan tyylipisteitä, mutta kehuja sain kyllä. Ehkä niiden runsauteen vaikutti eilinen onneton räpeltäminen, jonka tämä suoritus varmasti ylitti monin verroin.
Innostavaa oli saada vähän fiilistä siitä, miltä käännöksen kuuluu tuntua, jolloin sitä on varmasti helpompi harjoitella Jadenkin kanssa. Tosin niin vaikealta on tämän nimenomaisen liikkeen ymmärtäminen tuntunut, etten tiedä, mikä määrä toistoja tarvitaan, että homma menee edes auttavasti jakeluun - toivottavasti ei sentään ihan 10 000.
Tänään oli taas tosi kiva tunti. Nortin kanssa harkkailtiin avotaivutusta ravissa ja pohkeenväistöjä sekä ravissa että laukassa. Avotaivutus pituushalkaisijalla oli valtavan paljon haasteellisempaa kuin uralla - suoran linjan säilyttäminen ei ollut ihan pala kakkua. Varsinkaan kun ei ne taivutusavutkaan vielä tule automaattisesti - eikä aina miettimälläkään :)
Väistöt ravissa sujuivat oikealle hyvin ja vasemmalle vähän huonommin. Niin laukassakin, joskin yleinen taso romahti melkoisesti askellajin vaihtumisen myötä. Laukkaväistö tuntuu olevan liiketuntemuksenakin vielä pikkuisen hankala hahmotttaa. Jos jotain, niin viime päivät ovat kyllä alleviivanneet sen tärkeyttä, että pitää tietää mitä haluaa, jotta voi osata pyytää sitä hevoselta. Sitten, kun hevonen vastaa pyyntöön, niin pitäisi vielä pystyä tuntemaan, saiko sitä mitä tilasi. Ja siinä on kyllä haastetta tädille, joka ei vielä edes joka kerta erota väärää laukkaa.
Olenkohan muistanut pitkään aikaan hehkuttaa heppailun ihanuutta? On se <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti