keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Osuvasti unelmista

Löysin ihanan kirjoituksen muutenkin valloittavan oloisesta blogista: Ruuhkavuosiratsastaja: Minulla on unelma. Kannattaa lukea!

Minullakin on ollut hevosunelmia niin kauan kuin muistan. Vaikken heppailua saanutkaan lapsena ja nuorena harrastaa, niin unelma omasta hevosesta syntyi jo varhain ja sen hankintaa on suunniteltu jo nuoresta lähtien. Välillä enemmän ja välillä vähemmän tosissaan. Hassua kyllä, tuo enemmän tosissaan -jakso sijoittui sinne lapsuuteen, aikuisena on tullut enemmänkin vaan väännettyä vitsiä ja kiusattua miestä aiheella. Voisiko tästä vetää johtopäätöksen, että sellaiset unelmat toteutuu, joihin osaa suhtautua kepeästi ja leikkisisästi eikä liiaksi pakottamalla? ;)




6 kommenttia:

  1. "Pidä kiinni unelmista, sillä unelmista voi tulla suunnitelmia, ja suunnitelmat voit toteuttaa", kirjoitti serkkuni vieraskirjaan sisareni yo-juhlissa, 20 vuotta sitten.

    Anni

    VastaaPoista
  2. Anni, kiitos serkkusi viisauden jakamisesta. Enemmän tuollaista pitäisi lapsillekin opettaa eikä pelkästään sitä kuuseenkurkottaakatajaankapsahtaa-latistusta :)

    VastaaPoista
  3. Allekirjoitan, se voi olla juuri noin! Itse heppahöperönä ponityttönä haaveilin omista hevosista erittäin intensiivisesti etenkin varhaisteininä. Sen sijaan tämä hevosen hankinta oikeasti tuli kuitenkin vähän puun takaa ;) Ei se mikään päähänpisto ollut, muttei voi myöskään sanoa, että olisin suunnitelut ja haaveillut siitä oikeastaan ollenkaan. Tilanne käveli eteen, ja tajusin tarttua siihen, toki lopullista ostopäätöstä tehdessä käytin ihan järkeäkin...

    VastaaPoista
  4. Juuri samoin kävi mullakin, että Durando tuli tyrkylle ihan puun takaa, kun meidät oltiin entisen omistajan kanssa plaseerattu samaan pöytään ystävien hääjuhlassa. Mitäpä sitä ihminen sitten illallisen aikana muuta voisi tehdä kuin hevoskauppaa :o

    ...se sijaan mä en voi ihan kirkkain silmin väittää, että järki olisi kovin suurta roolia näytellyt missään vaiheessa. Kyllä mä välillä yritin, mutta siinä vaiheessa, jos järki tuntui tulevan ostopäätöksen tielle, tunne puuttui peliin ja kolkkasi järjen. En kadu. Ainakaan vielä ;)

    VastaaPoista
  5. En kadu minäkään, mutta sikäli olin "järkevä", että teetin ostotarkastuksen, otin kaksi hevosihmiskaveriani mukaan toiselle ja ratkaisevalle koeratsastukselle, surffasin netissä ja tsekkasin k o hepan kisatulokset. Nämä sitten vain vahvistivat päätöstä, jonka sydämeni oli jo tehnyt.

    Kun lähdin Unkariin, muutamakin tuttu sanoi, että "tuut sieltä hevosen kanssa takaisin", ja väitin kirkkain silmin, että "en todellakaan tule". Hevosen osto olikin sitten tulosta oikeastaan siitä, että täällä päin maailmaa oman hankkiminen on oikeastaan ainoa tapaa harrastaa lajia vähänkään kunnianhimoisemmin (ellei käy joku ällistyttävä tuuri).

    VastaaPoista
  6. Ei varmaan pitäis edes kehdata sanoa ääneen, mutta mäkin teetin periaatteessa 1,5 ostotarkastusta röntgenkuvineen. Mutta kun lausunnot sitten olivat ristiriitaisia, niin päätin uskoa myönteisempää :)

    Juu, tuommoiset en todellakaan -kommentit tuppaavat olemaan vähän vaarallisia :)

    VastaaPoista