lauantai 20. lokakuuta 2012

Hevoshuijattu

Olen tullut huijatuksi hevoskaupoilla. Durandon väitettiin olevan puoliverinen ratsuhevonen. Viime aikoina esille tulleen todistusaineiston valossa ja sitä internetin ihmeellisestä maailmasta löytyvään tietoon peilaten, on Durando nähtävästi sittenkin merihevonen. Siinä määrin intohimoisesti sukeltaa :/

Tilanne sukeltelun suhteen on kyllä huoltopäivän jälkeen kohentunut, mutta tämä uusi hissuttelutyyli tekee kyllä sukeltamisen korjaamisesta entistä haasteellisempaa. Miten nostaa pää ilman että vauhti kiihtyy? No korsetilla tietenkin, mutta kyllä on kuulkaa raskasta. Oon varmaan melko koominen näky, kun hissuttelen hiki otsalla ympyrää maneesissa.

Valmentaja on kipeänä ja yksin oon ihan hukassa, mutta yritän silti. Sitkeästi. Hitaasti ja sitkeästi. Rakkaan merihevoseni kanssa.

*****


Rakas merihevonen on muuten pistänyt päreiksi jo kaksi verkkoviritelmää siitä heinälaatikosta. Tänään alkoi jo vähän kääntyä mieli apeaksi, kun tiukkaan aikatauluun piti mahduttaa reissu verkko-ostoksille ja huomenna aamusta pitää taas suunnata akkuporakoneen kanssa tuunaamaan laatikkoa. Mieluummin olisin mennyt alkuperäisen suunnitelman mukaan katsomaan Marin valmennusta Granåsaan. No nyt en mee.

Ja tässä kuva, jolla yritän tsempata itseäni:
Leevikin oli aikoinaan kova tuhoamaan kaikkea irtainta, mutta on keskittinyt viime vuodet yksinomaan söpöilyyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti