Eilen ennen ratsastusta sain Mialta viestin: Torstaina valmennus normaalisti. Olo oli kuin olisi nähnyt auringon pitkän pimeän jakson jälkeen.
Lähes puolentoista viikon tauko valmennuksista on todella näkynyt ratsastuksessa. Durando on oikeastaan joka päivä keksinyt vähän jotain säikähdettävää eikä se ainakaan ole mun itseluottamusta kohentanut. Välillä on pelottanut jo lähes edellisen kevättalven malliin (tosin ei vielä niin pahasti, sillä selkä ei oo puutunut kertaakaan).
Eilinen itsenäinen ratsastus meni kuitenkin jo huomattavasti paremmassa mielentilassa. On se aika käsittämätöntä, että pelkästään tietoisuus siitä, että seuraavana päivänä on taas apua ja ohjausta tarjolla, auttaa ratsastamaan paremmin ja pysymään tyynempänä. Välillä mietin, että olenkohan jo turhankin riippuvainen mentaalivelhostani ;)
Durandon säikähdyksiin liittyen täytyy raportoida yksi juttu, jonka koen ainakin jonkinmoisena edistysaskeleena. Muutama päivä takaperin D otti oikein kunnon lähdöt päätyovelta kohti toista päätyä. Säikähdin tietysti, mutta tein myös pari myönteistä huomiota: 1) mulla pysyi ohjat kädessä eikä D päässyt pukittamaan ja 2) ehdin vauhdissa miettiä, että pitää pitää varpaat eteenpäin, jotten laita kannuksilla lisää vauhtia. Kai se jotain kehitystä on tuokin.
Nyt lähden valmistautumaan tunnille - jiiiihaaaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti