perjantai 10. kesäkuuta 2011

Yltiöpäisen rohkeaa

Ajattelin nyt olla ihan kerrassaan hurja ja altistaa itseni arvostelulle oikein kunnolla. Haluan saada tästä blogista itselleni kattavan ratsastuspäiväkirjan, ja mikäpä paremmin kertoisi todellisesta kehityksen asteesta kuin video. Kamera on lahjomaton ja objektiivinenkin kai. Lisäksi videon avulla teidän ihanien lukijoiden on vähän helpompi saada kuva siitä, millaisen osaamistason vinkkelistä täti vinkuu.

Täältä siis pesee pieni pätkä torstain tunnin lopusta. Tällä tunnilla Mia tosiaan käväisi Nortin selässä välikäyntien aikana. Ammattilaisen visiitti selässä kyllä näkyy, vaikka pikainen olikin.

Vaikka videossa näkyykin kaikenlaista löllyvää ;), niin kokonaisuutena olen ihan hurjan tyytyväinen kehitykseeni viimeisen puolen vuoden aikana. Pikkuhiljaa alkaa olla jo vähän resursseja keskittyä hevosen liikkumiseenkin, edes lyhyitä hetkiä. Ja aina välillä muistan ihan oikeasti ratsastaakin :)



Tämän päivän tunnilla jatkettiin samaa napakkuustreeniä kuin eilen: viisi askelta ravia ja yksi käyntiä, ja seuraavassa vaiheessa muutama askel laukkaa ja hyvin lyhyen ravisiirtymän jälkeen uusi laukka. Suoritukset olivat taas vaihtelevia ja pohjeavun voiman säätely tuntui haasteelliselta. Välillä säikähdin itsekin sitä, miten nopeaksi tarkoitettu apu muuttuu vahingossa voimakkaaksi. Taidan olla vähän sellainen obelix, joka ei ihan osaa kontrolloida omia voimiaan :D

Napakkuuden lisäksi harkkailtiin pohkeenväistöjä uraa pitkin. Ensin käynnissä koko pitkä sivu ja sitten kun alkoi sujua, niin ensin muutama askel käyntiväistön, siirtyminen raviin väistön jatkuessa ja vielä ennen kulmaa siirtyminen takaisin käyntiin edelleen väistössä.

Oikeaan kierrokseen itse väistö sujui hyvin, mutta ensimmäisellä kerralla oli vähän tekemistä raviin siirtymisen kanssa. Lopuilla kerroilla onnistui paremmin. Vasempaan kierrokseen asetuksen saaminen ja säilyttäminen oikealle oli selkeästi vaikeampaa. Erityisesti sillä hetkellä, kun piti tehdä töitä raviin siirtymisen kanssa. Viimeinen yritys onnistui vasempaankin kohtuullisesti.

Tunnin jälkeen pesin Nortin ja - iloiseksi yllätykseksi - huomasin, että lattiakaivo ei vetänyt. Aikana kaivon pohjaa sorkittuani totesin, ettei homma ratkea sorkkimisella ja tyhjensin kaivosta hyvinkin kottikärryllisen kakkaliejua. Ei ole mikään maailman miellyttävin homma, mutta ei minusta myöskään järkkyhirveää. Kaikkein kurjin puoli hommassa on se, että yli kymmenen pesukerran jälkeen mun kädet lemuaa edelleenkin siltä liejulta. Joudun varmaan uhraamaan yhden limen hajun karkoittamiseen.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Napakkaa

Täytyy aloittaa pienellä tunnustuksella: tädin nyrkit eivät pysy kiinni. Ja tässä todistusaineistoa.

1. Ensin tulee rakko nimettömän keskelle!



2. Sitten, kun yrittää antaa vanhalle rakolle lepoaikaa ja pitää ohjia kädessä vähän toisella tavalla, tulee rakko pikkurillin ylimpään kolmannekseen!






Kun noista tavoitteista on aina välillä jauhanut, niin ehkä tässä voisi olla yksi sellainen konkreettinen: jos opettelis pitämään ohjat kädessä :)

*****

Sitten tämän päivän tuntiin. Nyt on selkeästi menossa semmoinen vaihe, että tätiin yritetään saada vähän enemmän potkua. Välillä ihan kirjaimellisesti . Tänään harkkailtiin erittäin napakoita siirtymisiä: 5 askelta ravia ja 1 askel käyntiä ja taas 5 askelta ravia jne. Voi veljet, että oli vaikeaa! Välillä onnistuin ja välillä en sinnepäinkään. Loppua kohden jo vähän paremmin.

Huomaan kuitenkin, että kun mikään ei vielä ole selkärangassa eikä tapahdu automaattisesti, niin sen yhden käyntiaskeleen saaminen vaatii väkisinkin ennakointi ja vähän hyvää tuuria. Jos alan pyytää uutta ravia vasta sitten, kun varmuudella on tultu jo yksi aito käyntiaskel, niin on jo ihan liian myöhäistä. Koska siitä, kun tajuan jotain tapahtuneen, kestää vielä melkoinen tovi, kun mietin, että mitäs mun sitten pitikään tehdä. Ja toinen tovi, että saan sen seuraavan jutun tehtyä.

Tosi hauska ja mulle äärimmäinen hyödyllinen harjoitus, jonka myötä Nortti tuli selkeästi aktiivisemmaksi, nopeammaksi reagoimaan ja Mian mukaan lyheni 30 senttiä.

Alkuverkoissa en loistanut puolipidätteilläni, joten Mia hyppäsi välikäyntien aikana Nortin selkään ja havainnollisti, mitä tarkoittaa se, että ratsastetaan aktiivisesti ja jokainen askel. Nortin tapauksessa se tarkoittaa hurjan paljon puolipidätteitä ja pohje- tai raippamuistuksia.

Mian ratsastuksella oli vaikutusta paitsi Nortin liikkeeseen myös siihen, että minäkin onnistuin havainnollistamisen jälkeen huomattavasti paremmin. Kehuja sateli ja tätiratsukko porskutti menemään kovin tyytyväisenä ja vähän ylpistyneenä :) Nyt pitäisi vain muistaa huomennakin olla aktiivinen ja yrittää myös edes ajoittain kiinnittää huomiota hevosen liikkeeseen ja opetella pikkuhiljaa erottamaan jyvät akanoista.

*****

Koska en oo vielä ehtinyt hehkuttaa, niin nyt on hyvä hetki: Ihana kesä! <3


Epäonnistumisen riemu

Aika idyllistä, eikös?
Eilisellä tunnilla oivalsin taas kehittyneeni. En siksi, että olisin tehnyt jotain erityisen hyvin vaan siksi, että huomasin tuntevani, kun tein joitakin asioita vähän sinnepäin tai en muuten vain onnistunut. Vielä joitakin kuukausia takaperin olisin saattanut ratsastaa kulman todella huonosti ja väittää kirkkain silmin palautteen jälkeen, että luulin sen menneen ihan hyvin. Nykyään huomaan välillä jo itsekin kehnon ratsastuksen ennen kuin Mia kerkiää siitä motkottamaan :)

Tämä varmasti liittyy siihen, että taitojen hiljalleen karttuessa pystyy antaa tilaa muunkin kuin oman itsensä tuntemiselle. Mutta kyllä se on vielä tosi pienestä kiinni, että sulkeudun sinne omaan kuplaani; ei se oikeastaan vaadi kuin kehotuksen käyttää vatsalihaksia, niin keskittyminen ei riitä enää mihinkään muuhun asiaan - ei siis edes sen huomaamiseen, missä hevonen liikkuu, puhumattakaan siitä, että tuntisi, miten se liikkuu. Tai edes että liikkuuko lainkaan.

Eilen keskittyttiin siis ratsastamaan hyviä kulmia, asettaen ja taivuttaen. Osa meni ihan penkin alle, mutta väliin mahtui jokunen onnistuminenkin. Oikea kierros on Nortille selkeästi haasteellisempi, ja siihen suuntaan onnistumisia tulikin vähemmän.

Ja sitten aikamme taivuteltuamme päästiin taas hyppäämään! Siis semmoista miniristikkoa ja kolmen kaarevalla uralla olevan kavaletin sarjaa. Keskityttiin siihen, että oltaisiin hypyssä oikeaan aikaan ja riittävästi mukana. Ristikolla sain aluksi palautetta siitä, että käsi ei myödännyt hypyssä yhtään. No ei kai, kun takapuoli pysyi enempi ja vähempi tiukasti kiinni satulassa. Ollaan parilla tunnilla menty kavaletteja niin, että on nimenomaan pitänyt istua kavaletin ylikin enkä ymmärtänyt, että nyt ei sitten pitänytkään. Kas kun kaikki tarttee vääntää rautalangasta.

Yhden kerran onnistui ristikon ylitys niin, että tuli positiivista palautetta myötäämisestä. Kertoo siitä, että ihan alkumetreillä ollaan harjoittelussa.

Kolmen kavaletin sarja alkoi niin, että sain oikein kunnolla huutia, kun en saanut Norttia ajoissa laukkaan ja päätin sitten ohjata kavalettien ohi. Yritin kysyä, että jos näin käy, niin kuuluuko ohjata ohi vai mennä sitten kavaletit ravissa. Täpäkkä vastaus kuului, että tuommoista kysymystä ei ole, koska ei ole semmoista vaihtoehtoa, että hevonen ei laukkaa, jos siltä sitä pyydetään.

Tässä on siis mulle oivallinen opetus: sen sijaan, että mietin aina sitä, miten pitää toimia sitten, kun asiat ovat menneet pieleen, mun pitää keskittyä miettimään, miten saan asiat sujumaan mun suunnitelmien mukaan. Tämän opettelu on olennaisen tärkeää tai musta ei voi koskaan tulla hyvää ratsastajaa. Olen ihan varma, että hevonen vaistoaa sen, jos mietin jo valmiiksi, miten toimin sitten, jos (kun) pyytämäni ei mene läpi.

Seuraavat kerrat kavaletit vasempaan kierrokseen sujuivat kohtuullisesti ja olin jo varmaan liian tyytyväinen itseeni, kun vaihdettiin suuntaa. Oikea kierros on tosiaan Nortille vaikeampi, mutta senhän olin jo autuaasti unohtanut ja odotin, että homma sujuu yhtä vaivattomasti kuin vasempaan. No ei sujunut. Hyvän tien ratsastaminen oli vaikeaa ja muutaman kerran laukka hiipui juuri ensimmäisen kavaletin kohdalla. Siitähän seurasi taas vähän huutia, jonka jälkeen skarppasin ja rohkenin vaatia Nortilta laukkaa vähän vaikeampakin hetkinä. Kyllä se vaan on niin, että tätikin tarttee aina välillä vähän ryöpytystä, että muistaa vaatia itseltään tarpeeksi.

Lopuksi harjoiteltiin kevyttää istuntaa, myötäämistä ja täsmällisiä siirtymiä ratsastamalla puolen kentän kokoista neliötä, josta toinen puolikas mentiin ravissa ja toinen laukassa kevyessä istunnassa. Laukassa piti harjoitella käden siirtämistä eteenpäin. Ilman esteitä homma sujui melko hyvin. Lantion asento meinasi tosin vähän väliä repsahtaa, mutta onneksi tarkkasilmäinen valmentaja muistutteli siitä.

Niin kivaa!


Kaunottaret Nortti ja Bräde

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Ei sunnuntaikaan pölhömpi päivä ole...

---varsinkaan silloin, kun pääsee (ihan liian) pitkän tauon jälkeen ratsaille! Mehän ollaan ystäväni Nortonin kanssa oltu vuorotellen sairaslomalla ja eilen olin tunnilla ensimmäistä kertaa puoleentoista viikkoon - siis voitteko kuvitella!?!? En minäkään.

Vaikka tauko näkyi kuskin otteissa ja tuntui kropassa, oli mieli kyllä todella korkealla. Tunnin jäin sain vielä turista piiitkästä aikaa ihanan Jennin kanssa ja naureskella hassulle Nortille, joka meni välillä jo vähän hysteerisen oloisesti mättäältä toisella. Vähän kuin hädissään siitä, että jos vaikka jäisi se kaikkein herkullisin mätäs maistamatta.

Kuvassa täti ja Nortti. (Huomioikaa, että varjo leventää vielä enemmän kuin kamera ;))


Suupielestä ei sentään roiku nortti.


torstai 26. toukokuuta 2011

Oj, vad jag älskar att rida!

Ystäväni Norton ei aina niin nauti mallin hommista. Taustalla tarhakaveri Bräde, joka sen sijaan on kuin kala vedessä linssin edessä. 

Eilinen tunti oli taas ihan hurjan kiva! Nortti oli aluksi vähän jähmeä ja ontui vähän kinnerpattijalkaansa, mutta vertyi kyllä rauhassa verkkaillessa melko nopeasti. Satulassa istuminen tuntui todella tukevalta. Uskon, että ilman satulaa ratsastaminen toi roppakaupalla luottamusta omaan tasapainoon. Toki myös loistava pilatesistunta on tehnyt olon satulassa selkeästi vakaammaksi kuin aiemmin.

Tunnilla tehtiin pohkeenväistöjä ravissa ja laukassa. Molemmissa askellajeissa ensimmäiset yritykset olivat vähän sinnepäin, mutta sitten palautteen jälkeen uskalsin taas vähän rohkeammin ratsastaa, jolloin väliin tehtiin ihan kelpojakin väistöaskelia. Varsinkin laukassa pyysin Nortilta aluksi ihan liian ujoa asetusta. Sitten tuli vähän huutia (no ei oikeasti) ja rohkaisin mieleni -> ihan kunnollisia väistöaskelia! Ja vieläpä monta peräkkäin =)

Lopuksi vielä "hypättiin" yhtä kavalettia muutamat kerrat. Kaksi ensimmäistä yritystä olivat surkeita. En ennakoinut enkä edes reagoinut Nortin hidastuvaan askeleeseen. No tästähän seurasi tietysti taas huutia, jonka seurauksena skarppasin ja ratsastin seuraavan yrityksen reippaasti eteenpäin. Nortti vähän kolisteli, mutta skarppasi sitten seuraavalla kerralla itsekin. Sen jälkeen loput yritykset menivätkin ihan mallikkaasti yli. Jos mitään ymmärtäisin, niin voisin väittää, että kivasti säilyi tempo ylityksissä, mutta ehkä en kuitenkaan ala sen enempää analysoimaan kuin että yli päästiin ilman kolinaa ja niin, että tuntui tosi miellyttävältä!

Ehkä parasta kavalettiharjoituksessa oli tällä kertaa se, että mua ei enää yhtään hirvittänyt. Ehkä se ensimmäinen lähestyminen vielä vähän jännitti, muttei niin, että vastassa olisi tuntunut :) Loppua kohden (vaikka kavaletti koko ajan korottuikin ollen lopulta jo ehkä hurjat 30 cm) rentouduin jo niin paljon, että pystyin puhumaan vielä kaarteessa ennen kavalettia. Ei siinä vaiheessa tietenkään enää tarttis turista, mutta kertoo kuitenkin jotain siitä, etten ollut ihan kakkajäykkänä, silloin musta nimittäin tulee ihan tuppisuu.

Istunnan osalta joukkoon mahtui muutamia hyviä hetkiä. Lähinnä sekunteja. Sellaisia jolloin onnistuin aktivoimaan vatsalihakset ilman, että se samalla jännitti koko muun kropan ja pysäytti lantion liikkeen (ja samalla siis hevosen). Uskon, että kyllä se hyvä istunta sieltä pikkuhiljaa löytyy, kun vaan jaksaa asiaa pitää aktiivisesti mielessä ja keskittyä niihin vatsalihaksiin. Ja kehonhallintaahan voi harjoitella muuallakin kuin hepan selässä.

Sitä paitsi kyllähän istuntaosastolla on tapahtunut ihan merkittävää kehitystä. Tämän päivän huonot pätkät vastaavat varmaankin tasoltaan vuoden takaisia hyviä. Mutta sitä ei vaan aina tahto muistaa, kun nälkä kasvaa syödessä ja sitä mukaa, kun jotain oppii, huomaa samalla, kuinka paljon opittavaa vielä on. Tästä huolimatta olen erittäin tyytyväinen tämän kevään aikana tapahtuneeseen kehitykseen. Sen on mahdollistanut kaksi tekijää: kohdillaan oleva motivaatio ja äärimmäisen hyvä valmentaja, joka jaksaa tsempata ja pönkittää tädin itseluottamusta.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Ihmisen ikävä hepoisen luo

Niiiiiiiiin ikävä tallille! En muista, koska viimeksi olisin ollut kolme kokonaista päivää ilman hevostelua.

Nyt on onneksi sekä tädin takamus että Nortin kyljet siinä määrin parantuneet, että pystynemme tänään palaamaan normaaliin päiväjärjestykseen. Tosin vain yhden päivän ajaksi.

Huomisesta starttaa ilmeisesti vieläkin pidempi hevostelutauko, koska Norttia mahdollisesti hoidetaan jalkojen vuoksi huomenna, ja hoidosta seuraa lepoa ehkä sunnuntaihin asti. Itselläni taas tulee pienen toimenpiteen vuoksi ratsastuskieltoa koko ensi viikko. En tiedä, miten kestän. Täytynee vaan käydä tallilla nuuhkimassa, paijailemassa ja supisemassa salaisuuksia Nortin korvaan. Jos samalla päästää rouvan syömään herkkuvihreää, niin yhteinen aika on molempien mielestä mukavaa =)

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Vereslihalla koko ratsukko

Nortti-mussua on mäkäräiset syöneet oikein urakalla. Vatsan alla on valtavan suuri märkivä alue, ja lisäksi pikkuverenimijät ovat iskeneet kainaloihin ja kaulaan. Satulavyön kohdalla on myös jotkut tulehduspahkurat, minkä vuoksi olen siis treenaillut ilman satulaa ratsastamista keskiviikkona, torstaina ja lauantaina. Taisin innostua vähän liikaa, koska nyt on (taas!!!) takapuolen iho rikki. Pakko pitää ainakin tämä päivä taukoa heppailusta.

Eroahdistuksen lievittämiseksi suuntaan terapiashoppailemaan taimikauppaan. Hedelmäpuutarhaan mahtuu vielä taimi jos toinenkin. Ja olisin yllättynyt, jos ei yhtään kukkaa tarttuisi matkaan :)

perjantai 20. toukokuuta 2011

Sataa ja tuhatta – satulatta!

Vaikka eilinen oli yleisvireeltään vahvasti negatiivinen päivä, tapahtui kuitenkin jotain kivaakin. Ratsastin toista päivää peräkanaa ilman satulaa Nortilla (kyljessä on paise juuri satulavyön kohdalla) ja uskaltauduin jopa laukkaamaan. Ja jei! – pysyin selässä! Tekisi mieleni jopa sanoa, että ihan helposti, mutta se kuulostaisi helposti ylimieliseltä ja todennäköisesti viikonlopun aikana joutuisin jo maksamaan ylimielisyydestäni sylkemällä geopatin suikaileita suustani.

Kun etukäteen jännitin laukkaamista, oli kaikkien vastaus, että sehän on helpompaa ja tasaisempaa kuin ravi. Totta. Jännityksen aihe ei varsinaisesti olekaan se laukka vaan sen jälkeinen ravi, joka on usein on aika paljon vauhdikkaampaa ja korkeampaa kuin laukkaa edeltävä ravi. Nortti päätti kuitenkin olla minulle lempeä ja humpsutteli menemään melko tasaisen ja turvallisen oloisesti. Kiva kokemus, vaikka takamus joutuikin vähän koville. 

...eikä me nyt sentään sataa ja tuhatta menty, mutta pitäähän otsikoissa välillä vähän draamaa olla, eiks vaan?