Ajattelin nyt olla ihan kerrassaan hurja ja altistaa itseni arvostelulle oikein kunnolla. Haluan saada tästä blogista itselleni kattavan ratsastuspäiväkirjan, ja mikäpä paremmin kertoisi todellisesta kehityksen asteesta kuin video. Kamera on lahjomaton ja objektiivinenkin kai. Lisäksi videon avulla teidän ihanien lukijoiden on vähän helpompi saada kuva siitä, millaisen osaamistason vinkkelistä täti vinkuu.
Täältä siis pesee pieni pätkä torstain tunnin lopusta. Tällä tunnilla Mia tosiaan käväisi Nortin selässä välikäyntien aikana. Ammattilaisen visiitti selässä kyllä näkyy, vaikka pikainen olikin.
Vaikka videossa näkyykin kaikenlaista löllyvää ;), niin kokonaisuutena olen ihan hurjan tyytyväinen kehitykseeni viimeisen puolen vuoden aikana. Pikkuhiljaa alkaa olla jo vähän resursseja keskittyä hevosen liikkumiseenkin, edes lyhyitä hetkiä. Ja aina välillä muistan ihan oikeasti ratsastaakin :)
Tämän päivän tunnilla jatkettiin samaa napakkuustreeniä kuin eilen: viisi askelta ravia ja yksi käyntiä, ja seuraavassa vaiheessa muutama askel laukkaa ja hyvin lyhyen ravisiirtymän jälkeen uusi laukka. Suoritukset olivat taas vaihtelevia ja pohjeavun voiman säätely tuntui haasteelliselta. Välillä säikähdin itsekin sitä, miten nopeaksi tarkoitettu apu muuttuu vahingossa voimakkaaksi. Taidan olla vähän sellainen obelix, joka ei ihan osaa kontrolloida omia voimiaan :D
Napakkuuden lisäksi harkkailtiin pohkeenväistöjä uraa pitkin. Ensin käynnissä koko pitkä sivu ja sitten kun alkoi sujua, niin ensin muutama askel käyntiväistön, siirtyminen raviin väistön jatkuessa ja vielä ennen kulmaa siirtyminen takaisin käyntiin edelleen väistössä.
Oikeaan kierrokseen itse väistö sujui hyvin, mutta ensimmäisellä kerralla oli vähän tekemistä raviin siirtymisen kanssa. Lopuilla kerroilla onnistui paremmin. Vasempaan kierrokseen asetuksen saaminen ja säilyttäminen oikealle oli selkeästi vaikeampaa. Erityisesti sillä hetkellä, kun piti tehdä töitä raviin siirtymisen kanssa. Viimeinen yritys onnistui vasempaankin kohtuullisesti.
Tunnin jälkeen pesin Nortin ja - iloiseksi yllätykseksi - huomasin, että lattiakaivo ei vetänyt. Aikana kaivon pohjaa sorkittuani totesin, ettei homma ratkea sorkkimisella ja tyhjensin kaivosta hyvinkin kottikärryllisen kakkaliejua. Ei ole mikään maailman miellyttävin homma, mutta ei minusta myöskään järkkyhirveää. Kaikkein kurjin puoli hommassa on se, että yli kymmenen pesukerran jälkeen mun kädet lemuaa edelleenkin siltä liejulta. Joudun varmaan uhraamaan yhden limen hajun karkoittamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti