Oj, vad jag älskar att rida!

Ystäväni Norton ei aina niin nauti mallin hommista. Taustalla tarhakaveri Bräde, joka sen sijaan on kuin kala vedessä linssin edessä. 

Eilinen tunti oli taas ihan hurjan kiva! Nortti oli aluksi vähän jähmeä ja ontui vähän kinnerpattijalkaansa, mutta vertyi kyllä rauhassa verkkaillessa melko nopeasti. Satulassa istuminen tuntui todella tukevalta. Uskon, että ilman satulaa ratsastaminen toi roppakaupalla luottamusta omaan tasapainoon. Toki myös loistava pilatesistunta on tehnyt olon satulassa selkeästi vakaammaksi kuin aiemmin.

Tunnilla tehtiin pohkeenväistöjä ravissa ja laukassa. Molemmissa askellajeissa ensimmäiset yritykset olivat vähän sinnepäin, mutta sitten palautteen jälkeen uskalsin taas vähän rohkeammin ratsastaa, jolloin väliin tehtiin ihan kelpojakin väistöaskelia. Varsinkin laukassa pyysin Nortilta aluksi ihan liian ujoa asetusta. Sitten tuli vähän huutia (no ei oikeasti) ja rohkaisin mieleni -> ihan kunnollisia väistöaskelia! Ja vieläpä monta peräkkäin =)

Lopuksi vielä "hypättiin" yhtä kavalettia muutamat kerrat. Kaksi ensimmäistä yritystä olivat surkeita. En ennakoinut enkä edes reagoinut Nortin hidastuvaan askeleeseen. No tästähän seurasi tietysti taas huutia, jonka seurauksena skarppasin ja ratsastin seuraavan yrityksen reippaasti eteenpäin. Nortti vähän kolisteli, mutta skarppasi sitten seuraavalla kerralla itsekin. Sen jälkeen loput yritykset menivätkin ihan mallikkaasti yli. Jos mitään ymmärtäisin, niin voisin väittää, että kivasti säilyi tempo ylityksissä, mutta ehkä en kuitenkaan ala sen enempää analysoimaan kuin että yli päästiin ilman kolinaa ja niin, että tuntui tosi miellyttävältä!

Ehkä parasta kavalettiharjoituksessa oli tällä kertaa se, että mua ei enää yhtään hirvittänyt. Ehkä se ensimmäinen lähestyminen vielä vähän jännitti, muttei niin, että vastassa olisi tuntunut :) Loppua kohden (vaikka kavaletti koko ajan korottuikin ollen lopulta jo ehkä hurjat 30 cm) rentouduin jo niin paljon, että pystyin puhumaan vielä kaarteessa ennen kavalettia. Ei siinä vaiheessa tietenkään enää tarttis turista, mutta kertoo kuitenkin jotain siitä, etten ollut ihan kakkajäykkänä, silloin musta nimittäin tulee ihan tuppisuu.

Istunnan osalta joukkoon mahtui muutamia hyviä hetkiä. Lähinnä sekunteja. Sellaisia jolloin onnistuin aktivoimaan vatsalihakset ilman, että se samalla jännitti koko muun kropan ja pysäytti lantion liikkeen (ja samalla siis hevosen). Uskon, että kyllä se hyvä istunta sieltä pikkuhiljaa löytyy, kun vaan jaksaa asiaa pitää aktiivisesti mielessä ja keskittyä niihin vatsalihaksiin. Ja kehonhallintaahan voi harjoitella muuallakin kuin hepan selässä.

Sitä paitsi kyllähän istuntaosastolla on tapahtunut ihan merkittävää kehitystä. Tämän päivän huonot pätkät vastaavat varmaankin tasoltaan vuoden takaisia hyviä. Mutta sitä ei vaan aina tahto muistaa, kun nälkä kasvaa syödessä ja sitä mukaa, kun jotain oppii, huomaa samalla, kuinka paljon opittavaa vielä on. Tästä huolimatta olen erittäin tyytyväinen tämän kevään aikana tapahtuneeseen kehitykseen. Sen on mahdollistanut kaksi tekijää: kohdillaan oleva motivaatio ja äärimmäisen hyvä valmentaja, joka jaksaa tsempata ja pönkittää tädin itseluottamusta.