Hanuristressi!!!

Sikurin Sissi

Tuska, ahdistus ja stressi - siinä päällimmäiset fiilikset perjantain tunnilta. Eipä ole pitkään aikaan mennyt tunti niin plörinäksi.

Menin Sissillä, ja tehtävänä oli ratsastaa neliö kentän toiseen päätyyn, mutta niin, että neliön yksi kulma oli lyhyen sivun keskellä eli vähän niin kuin salmiakkikuviona kenttään nähden. Kulmiin piti tehdä takaosakäännökset ensin pysähdyksen kautta ja sitten vain hidastamalla. Tähän asti kaikki suht hyvin.

Sitten siirrytään tekemään samaa kuviota ravissa. Alku on lupaava: Sissin ravi maltillista ja onnistun istumaan siinä pari kierrosta paremmin kuin koskaan aiemmin (siis nimenomaan Sissillä). Tässä vaiheessa joko vauhti kiihtyy tai edellämenijän vauhti hidastuu. Seuraus on joka tapauksessa se, että olemme aika lähellä edellä menevän takapuolta. Yritän jarrutella, mutta meidän hanurissa hiostaa myös toinen ratsukko. Alan katsella, mihin voisin siirtyä. Siirryn. Vain huomatakseni, että taas on edessä hanuri. Siirryin uudelleen. Sama tilanne. Stressaannun ja jännityn. Sissin vauhti kiihtyy ja pidätteet eivät enää tahdo mennä läpi. Vaihdan taas paikkaa. Ojasta allikkoon. Opettaja kommentoi, että nyt on kyllä istunta ihan kateissa. Stressaannun vähän lisää. Jännityn vähän lisää (jos se nyt enää on mahdollista). Sissiä ei enää juurikaan kiinnosta mun jutut, koska taitavat olla aika hätäisiä. Tyttö on kuitenkin armollinen eikä ala kaahottaa. Loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen jatketaan uraa pitkin - pelastus!

Kun istunta on vielä niin hakusessa, että yhteinen rytmi hevosen kanssa voi löytyä aikaisintaan kymmenen askeleen jälkeen, jos saa kunnolla keskittyä, niin tuommoisessa tehtävässä, noin ahtaassa tilassa (6 ratsukkoa ja melko pieni neliö), minulla ei ole mitään onnistumisen mahdollisuuksia. Kurjinta oli se, että tuosta ahtaanpaikan ahdistuksesta ja hanuristressistä jäi sellainen hermostunut fiilis päälle, että koko lopputunti meni vähän ohi. Otettiin laukkaa pitkillä sivuilla ja vaikka yleensä Sissin laukka on tuntunut kivalta, niin nyt ei yhteistä rytmiä löytynyt siinäkään.

Ainoa, mistä onnistuin pitämään kiinni tälläkin kertaa oli se, että jokainen laukka nousi minun pyynnöstäni. Mielentila huomioon ottaen olen yllättänyt, että sain edes tuosta pidettyä kiinni. Jotain edistystä siis kai... Aika mölö fiilis jäi siitä, että annoin itseni ahdistua niin kovasti.

*****

Tänään aamulla olin ensin tekemässä tallihommia Stenbackassa, josta jatkoin matkaa tunnille Rauhalaan. Ratsuksi sain pitkästä aikaa Kuvan. Harjoiteltiin lisäyksiä käynnissä ja ravissa. Kuvan kanssa tämä tuntui aika paljon vaikeammalta kuin kesän lopulla Retun kanssa, mutta se johtuu varmaan siitä, että Retun tempo on lähtökohtaisesti niin hidas, että siihen on helpompi saada tuntuvampi lisäys. Toisaalta en ole vielä kovin hyvä tuntemaan hevosen liikettä ja veikkaan, että moni pieni lisäys jää minulta helposti rekisteröimättä.

Laukassa istuminen meni tänään paljon paremmin kuin eilen, mutta jalkojen kanssa oli vielä ongelmia. Niiden rentojen, mutta paikallaan pysyvien jalkojen löytäminen ei ole ihan helppoa.

Pidätteiden suhteen sorruin taas huijaamaan itseäni. Mikä siinä on, että pitää uskotella itselleen pitätteen menneen läpi, vaikkei sen seurauksena tapahdu mitään???

Tallilla on ollut ihanaa, mutta ratsastuksen suhteen on nyt vähän argh-fiilis :( Ensi viikon aikataulut ovat semmoiset, etten näillä näkymin pääse kertaakaan ratsastamaan. Ehkä ihan hyväkin ottaa pieni aikalisä ja antaa ajatusten hautua. Mentaalivalmentautumista ja vatsalihastreeniä. Tallitöitä ja syksyistä metsää.

Zen