Koska iso osa ratsastusongelmistani johtuu järkyttävästä jännittämisestä, olen alkanut harjoitella tietoista rentoutumista ihan kaikessa arkisessa tekemisessä. Aikoinaan harkkasin sitä erityisesti autonratissa, mutta olen pikkuhiljaa yrittänyt laajentaa harkkailua kaikkeen olemiseen ja tekemiseen.
Luonnostaan rennon ihmisen voi olla vaikea ymmärtää, että jonkun pitää ihan tietoisesti keskittyä miettimään, että pitäisi vaikka leukaluut rentoina - yritän olla mielummin vaikka vähän hölmön näköisenä haavi auki sen sijaan, että puristan hampaitani yhteen kaikin voimin. Samoin yritän opetella esimerkiksi istumaan sohvalla niin, että jalat olisivat ihan rentoina. Niin vaikeaa!
Jotain editystä on kuitenkin tapahtunut. Viime tiistain tunti Sissin kanssa meni rauhallisemmin kuin yksikään aiempi. Uskon vahvasti (mikä on tietty vähän noloa, jos oon väärässä) siihen, että Sissin tyyppinen hevonen reagoi mun jännitykseen jännittymällä itse ja lisäämällä vauhtia. Joka tapauksessa tällä kerralla ei tullut tunnetta, että olisin joutunut aktiivisesti pidättelemään tammaa ja tuntui, että yhteistyö sujui aika paljon mukavammin.
Tunnilla tehtiin paljon siirtymiä ja harjoiteltiin puolipidätteitä. Pidätteissä tuppaan edelleenkin jäädä vetämään. Jotenkin vaan ei ajatus pelaa tai ei se ainakaan kulkeudu käsiin asti.
Maanantaina ja lauantaina kävin Mian tunneilla Kallella. Palauteltiin mieleen taas sitä kyynärpään oikeaa paikkaa ja sitä, että sen kuuluu olla elastinen. Harjoiteltiin paljon siirtymiä ja erityisesti laukka-ravi- ja ravi-käynti-siirtymissä kyynärpään paikka meinaa unohtua kokonaan. Siinä on joku semmoinen kumma ajatusvirhe, että kun vaihdetaan pienemmälle vaihteelle, niin voi muka heittää ohjat pois.
Kehitystä kuitenkin on havaittavissa ja erityisesti jalkojen lisääntyneestä rentoudesta sain lauantaina positiivista palautetta loppuravien aikana. On aika hassua huomata, että oon pitkään väittänyt, etten pysty pitämään varpaita suoraan eteenpäin, koska mulla on nilkat luut vähän vinksallaan (jälkimmäinen siis on totta), mutta huomaankin nyt, että varpaiden suoraan eteenpäin kääntämisen on tehnyt vaikeaksi pakaroiden ja takareisien äärijännitys. Kun sitä ei ole, niin varpaatkin voivat olla huomattavasti suoremmassa ilman, että se tuntuu työläältä tai väkisin vääntämiseltä.
Hauskaa on myös huomata, että nykyään ratsastuksen aikana pystyn tuntemaan, milloin takareiteni ovat rennot. Tai itse asiassa olisi oikeampaa sanoa, että pystyn tuntemaan takareiteni - aloin nimittäin tuntea ne vasta silloin, kun ensimmäisen kerran onnistuin niitä rentouttamaan.
Jatkan siis tarmokkaasti rentousharjoituksia ja keskikehon lihasten treenaamista jumppapallon kanssa. Huomenna pääseen taas rapsimaan Kallea <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti