Kovin paljon on myös itsestäs kiinni...

Siihen nähden, että ratsastin tänään itsekseni, voin olla ihan tyytyväinen suoritukseeni. Tahti ei varmasti olisi ollut Mian mielestä enimmän osan aikaa riittävä, mutta jotenkin onnistuin Durden herättämään, ja loppua kohti kaveri oli oikein eloisa. (Saattoi kyllä johtua polttiaisistakin :))

Olin aika päättäväinen, muistuttelin itseäni vähän väliä nyrkeistä, istunnasta ja tahdista. Rohkeasti nostin ensimmäisen laukan suoraan ravista. Ja määrätietoinen asenne tietysti tarkoitti sitä, että onnistuin. Ensimmäistä vasenta laukkaa piti vähän komentaa, mutta sen jälkeen ei nostojen kanssa ollut enää mitään ongelmia.

Muutamia oikein hyviä istuntahetkiä tunsin erityisesti oikeassa laukassa. Vasemmassa yritin korjata lantioni suoraan ja vasenta jalkaa oikealle paikalle, mutta en silti päässyt lähimainkaan samanlaisiin fiiliksiin kuin oikeassa kierroksessa.

Ratsastuksen jälkeen käveltiin pellolla. Mieli oli taas niin hyvä ja olosuhteet kohdillaan, joten kipusin vielä satulaan. Vähän Durdea jännitti pellon laidan pöheiköt. Yhden kerran D lähti sellaiseen vähän äkkinäiseen sivuliirtoon, mutta sain sen nopeasti takaisin oikealle uralle. En juuri säikähtänyt, enemmän hymyilytti toisen säikkyminen tyhjästä. 

 

 

 

Todistusaineistoa :)

Leevi on välillä vähän mustis kaikesta tästä Durandon saamasta huomiosta, ja haluaa lähettää terveisiä: