Maanantaina oli taas superhyvä tunti! Tehtiin siirtymisiä askellajien sisällä sekä ravissa että laukassa. Koin melkoisia ahaa-elämyksiä (jälleen kerran) siinä, miten valtava voima mielellä on. Mutta se on niin iso aihe, että ansaitsee ihan oman otsikkonsa joskus lähiaikoina. Esimerkkinä voi kuitenkin sanoa, että vaikkapa laukan kokoaminen onnistui parhaiten, kun vain ajatteli laukkaavansa paikallaan – ei sillä, että alkoi pala palalta miettiä, että milloin pitää milläkin kädellä tai jalalla tehdä mitäkin.
Mies oli katsomassa ja ystävällisesti myös kuvasi vähän videota, harmillisesti ainoastaan alkuverkoista, mutta pitää olla iloinen, että ylipäätään saa välillä videota itsestään. (Tähän väliin täytyy kyllä tunnustaa, että superystävällinen tallinpitäjä videoi kyllä mua myös Marin kurssilla, mutta olin urpo pistänyt päälleni niin ison t-paidan, että näytän vielä kaksin verroin plösömmältä kuin normisti enkä yksinkertaisesti kehtaa niitä videoita julkaista.)
Tässä vähän vasenta laukkaa ja yksi nostokin. Suunta on siis sekä mulle että hepalle vaikeampi ja siihen nähden mun mielestä mennään ihan kivasti. Toki nään vatkaavat kädet, soutavan ylävartalon ja kaiken muun hyllyvän puhumattakaan pikkukuvassa iloisesti ulospäin sojottavasta jalkaterästä – kaikesta huolimatta oon tyytyväinen kehitykseen. Videon laatu ei ole kaksinen, mutta kyllä siitä jotain näkee.
Tänään yritin tehdä samoja harjoituksia itsekseni. Heti kun ei ollut Miaa neuvomassa, iski karmea epävarmuus; onko tämä nyt ravin lyhentämistä vai mummoravia ja mistä sen tietää, kumpaa se on? Hylkäsin raviharjoitukset melko nopeasti ja keskityin laukkaan, jossa oli jotenkin helpompi kuvitella tekevänsä oikein. Tiedä sitten, huijasinko itseäni taas tehokkaasti... :)
Wautsi! Hyvälle näyttää!
VastaaPoistaKiitos Kirsi! :)
VastaaPoistaMäkin sanon vautsi! Jos tuo on alkuverkkaa ja vaikeampaan suuntaan niin miltä näyttääkään lopputunnista meno. :) Hienoa!
VastaaPoistaDeen ravi ja laukkaa näyttää tosi hienoilta. Nostelisipa Tahvokin jalkojaan joskus ja päästäis mummoravista eteenpäin. Nyt varsinkin kun eidän pikkuruinen kenttä on märkä niin johan herra laahaa jalkojaan ja kompuroi. Voi kun meillä meni jo niin paljon paremmin kesäkuussa ja nyt taas tätä. Plöäh.
Mielenkiinnolla odotan sitä "mielen voimalla"-postausta. :)
Ei varmasti ole märällä ja painavalla kentällä mikään helppo tehtävä saada heppaa liikkumaan energisesti ja lennokkaasti, mutta sitkeästi vaan. Yksi asia, mitä itselleni aina toistelen on se, että asioissa on aina useampia ulottuvuuksia eikä aina voi mennä pelkästään hyvin ja harvalla kehityskään tapahtuu niin, että jokainen kerta on aina edellistä parempi. Pitää vaan olla kärsivällinen ja jaksaa tahkota niiden huonompienkin kausien läpi, niin kyllä se aurinko sieltä sitten taas kurkkaa ja pääsee vähän nautiskelemaan työnsä hedelmistä :) Tsemppiä!
PoistaKiitos tsempeistä. :) Vielä kun pääsisi enemmän valmennuksiin. Yksikseen tulee väännettyä vähemmän ja laiskoteltua enemmän.
PoistaMun silmään näyttää myös hyvältä! Näyttäisipä oma vasen laukka yhtä hyvältä.
VastaaPoistaTuosta mielen voimasta olet niiiiin oikeassa! Mulla on tapana tehdä fyysisesti aina vähän liikaa, ja kun siirrän osan siitä tekemisestä ajattelun ja mielikuvien puolelle niin sujuu paljon paremmin.
Kiitos Annemari ja Noora! Täytyy tässä tosiaan korostaa, että mulla on lainassa ne Mian tähtirissat, mikä auttaa ainakin siihen, että saa hepan liikkumaan paremmin ilman, että itse jäykistyy. Mielen voimaan uskon siinä mielessä vahvemmin ja vahvemmin joka päivä, että väitän hepan menevän parhaiten eteenpäin silloin, kun sitä itsekin _oikeasti_ haluaa – potkiminen ja piiskaaminen ei auta, jos mieli ja sitä kautta kroppa hankaa vastaan syystä tai toisesta. Tässä mulla on ainakin ollut opettelemista ja on edelleen.
VastaaPoistaJoo, Mielen voima -postaus täytyy kyllä pistää työn alle. On se niin olennainen osa tätä lajia (ja varmaan elämää ylipäätään).
Mä oon kans huomannut (varsinkin Tahvolla) että pitää oikeasti haluta tehdä mitä nyt tehdäänkään. Varmaan nyt meillä on hankalaa ysinmaastoilu kun itellä on vähän sellainen olo, että oltaispa jo siellä ja siellä että voitais kääntyä, ettei Tahvo ehdi aloittamaan balettishowta.
PoistaPitää varmaan alata lukemaan urheilijan psyykkisestä valmennuksesta jos sieltä löytyisi vinkkejä miten saisi mielensäkin yhteistyöhön. :)
Oot niin asian ytimessä! Niin kauan kuin fiilis on, että voi kun sais jo kääntyä takasin, on varmasti vähän hankalaa. Sun pitää löytää jostain se fiilis, että voi kun tää ei loppuis koskaan, voispa ratsastaa läpi yön :)
Poistaotj? ei näytä ihan puhtaalta, tosin ei ole vertailukohtaa toiseen kierrokseen mutta otj ei tule ainakaan alle vas kierroksessa...?
VastaaPoistaJoo, oikea takapolvi on se, jossa on nivelrikkoa (ainakin).
VastaaPoistaOk, no sitten. Kannuksia turhaan moi arkoo, on aina parempi naputtaa kannuksella pari krt kunpuristaa. Lisäksi jäkittävää kannus rentouttaa kun taas puristava pohje ahdistaa hevosta.ja rissa on siinä mielessä hevosystävällisenen kunse pyörähtä eikä kaiva
VastaaPoistaRissa on ainakin siinä mielessä hyvä, että vaikkei D ehkä ole sieltä kaikkein herkimmästä päästä, niin ei sitäkään sentään rissalla voi jäädä puristamaan :) Semmoisilla lyhyillä pallopääkannuksillahan onnistuin hinkkaamaan – ja nimenomaan hinkkaamaan – toisen kyljen rikki keväällä. Järeämmillä kannuksilla ei samaa ongelmaa ole ollut. Olen todella joutunut kääntämään takkini tässä asiassa :)
Poista