Tänään on tasan vuosi siitä, kun Durandosta tuli virallisesti Mun Hevonen. Olihan se tavallaan ollut sitä jo kutakuinkin ensimmäisestä koeratsastuksesta lähtien, mutta 9.8.2011 lähtien myös paperilla.
Sanotaan, että hevosensa tuntee vasta, kun on elänyt sen kanssa kaikki vuodenajat. Veikkaanpa silti, että kun taustani hevosista oli niin ohkainen, niin yllätyksiä vielä tulee, sekä hyvässä että pahassa.
Vuoteen on mahtunut monenlaista. Paljon huolta, epätietoisuutta ja epävarmuutta, välillä pelkoakin. Toisaalta myös ihan valtavasti ihania hetkiä, hörinää, kielestä kiinni pitämistä ja lämpimiä puhalluksia naamalle, onnistumisia valmennuksessa ja sanoinkuvaamatonta iloa siitä, että saa mennä tallille oman hevosen luo joka päivä. Viimeiset kuukaudet elämä Durden kanssa on ollut oikeastaan pelkästään ihanaa, palkitsevaa ja innostavaa – eikä varmasti vähiten Mia the Mestarivalmentajan vuoksi, joka on lempeän jämäkästi ja periksiantamattomasti ohjannut minut oikealle polulle (ja palauttaa sille joka tunnilla).
Yksi asia hevosen omistamisessa on erityisesti yllättänyt: ajattelin alkuun, että kunhan se ensimmäinen innostus laantuu ja tulee kurjat kelit, niin varmasti tulee niitäkin päiviä, kun ei huvittaisi tallille mennä. Ei ole toistaiseksi tullut. Huonoimpina jaksoina ei aina välttämättä olisi tehnyt mieli ratsastaa, mutta tallille meneminen ei ole toistaiseksi vielä koskaan tuntunut vastenmieliseltä.
Kesäkuun lopulta lähtien olen vuokrannut Durdea yhden päivän viikossa. Ajattelin, että olisi kiva, jos olisi yksi vapaapäivä viikossa. Varmaan kiireisinä työviikkoina, joihin pitäisi mahduttaa myös muuta sosiaalista elämää se olisikin ihan kiva, mutta näin kesällä on lähinnä ollut vaikea pysytellä poissa sen yhden päivän ajan (enkä aina ole onnistunutkaan). No, vuokraaja tulee (omasta valinnastaan) ensi sunnuntaina viimeisen kerran, joten en joudu enää kärvistelemään vieroitusoireissani :)
Olen kiitollinen tästä vuodesta ja toivon, että tämä on vasta ensimmäinen monista vähintään yhtä hyvistä. Kiitos kaikille, jotka olette minua tällä taipaleella niin monin tavoin auttaneet – arvostan apuanne, neuvojanne ja myötäelämistänne valtavasti! Ja tämä koskee tietysti myös kaikkia teitä ihania, jotka olette olleet osa elämäämme tämän blogin kautta – kiitos!
Onnea, onnea ja pitkää yhteistä taivalta teille!Tätä blogia on ilo seurata, siitä huolimatta että se ei ehkä ole kovin soveliasta luettavaa mun kroonisen hevoskuumeen kannalta ;) Onneksi vuokrahevonen 2 krt viikossa auttaa hieman asiaa...
VastaaPoistaKiitos! Hassua tavallaan, kun itse en koskaan ehtinyt varsinaisesti kärsiä heppakuumeesta; en nimittäin koskaan ajatellut, että harkitsisin edes hepan ostamista vielä useampaan vuoteen ennen kuin sitten Durandoa alettiin minulle illallispöydässä kovasti kaupitella....siitä se ajatus sitten lähti :)
PoistaOnnea vuosipäivän johdosta! Meillä tulee pian kolmas virallinen ja viides epävirallinen. Ja silti on edelleen onnellinen ja rakastunut olo. Ja ylläreitä tulee täälläkin.
VastaaPoistaKiitos Anni! Ihana kuulla, että tämä ei tosiaan ole ohimenevää tunnetta vaan samoista fiiliksistä saa nauttia jatkossakin.
PoistaOnnea ekasta yhteisestä vuodesta ja toivotan monia yhteisiä vuosia lisää teille! Melko samassa tahdissa mennään, minun vuosipäiväni oli 5.4. Minulla on ihan samat fiilikset, että joskus ei olisi jaksanut ratsastaa, mutta ikinä ei ole tullut sellaista tunnetta, ettei huvittaisi mennä tallille. Kun Suomessa saan hevosen paljon lyhyemmän tallimatkan päähän, tallille on varmasti vielä kivempi lähteä.
VastaaPoistaJännitin itse eniten sitä, saanko hevosen pidettyä hengissä ja terveenä, kun taustaa on vain ratsastuskoulun tuntiratsastamisesta ja lapsuuden "poninhoitaja" -ajoista (joka oli lähinnä harjailua...) Murehdin myös sitä, "pilaanko" hevosen, kun en ole mestariratsastaja. On ollut ihanaa huomata, että hevonen on mennyt vain parempaan suuntaan, mutta minunkin on kiittäminen supervalmentajaani M:aa.
Tätä blogia on ollut kiva lukea, kun osaat pukea sanoiksi monia aloittelevan hevosenomistajan tuntemuksia, kiitos siitä!
Kiitos paljon! Mulla oli myös tuota huolta, että pilaan hevosen – enkä nyt voi väittää siitä huolesta vielä kokonaan päässeenikään, mutta jotain edistystä kuitenkin. Onneksi on apujoukkoja!
PoistaEikös teillä jo kohta ole muutto lähellä? Joko D:lle on tallipaikka katsottuna?
Muutto Suomeen on enää muutaman kuukauden päässä, ja sitä ennen muutetaan täällä päässä vielä kerran... huoh, ikävä muuttaa vielä viime metreillä, mutta hevoseni ansaitsee parempaa (=paljon ulkonaoloa hevosseurassa ja huolellisen hoidon, tosin ilman maneeseja tai muita hienouksia, tästä lisää blogissani viikon parin sisällä).
PoistaTallipaikka Suomessa on jo varattu, on ollut jo vuoden alusta lähtien, ja se on kyllä mahtavaa, että on yksi iso murhe vähemmän tässä paluumuuttohässäkässä!
Voi harmi, että joudutte vielä siellä muuttamaan, mutta toisaalta taas mahtavaa hevosen kannalta, että siitä huolehditaan noin hyvin.
PoistaToivon ja uskon, että Suomeen palattuanne saatte asettua pitkäksi aikaa mukavaan paikkaan!
Onnea ensimmäisestä vuodesta, ja monta lisää! On tosiaan mielenkiintoista miettiä jälkikäteen mitkä asiat yllättivät tai olivat vaikeita ja hankalia. Minullakin ne olivat eri juttuja kun olin hevosta hankkiessa luullut.
VastaaPoistaKiitos :) Joo, ja positiivista on se, että kantapäänkin kautta voi oppia ;D
PoistaOnnea, kunnialla olet ekasta vuodesta selvinnyt :) Meillä on jo 2,5 yhteistä vuotta takana ruunan kanssa (mihin se aika oikein katoaa?) ja koettu on niin ylä- kuin alamäkiä. Yhdyn edellisiin kirjoittajiin, hevosen kanssa tulee aina yllätyksiä ja joskus ne asiat ovatkin vaikeita mitä ei edes olisi kuvitellut... ja päinvastoin. Mutta eihän sitä enää osaisi elämää kuvitella ilman hevosta, mitä sitä rahoillaan ja vapaa-ajallaan muka muuta tekisi? :D
VastaaPoistaKiitos! Juuri näin, mitä muutakaan sitä tekisi ilman hevosta? Varmaan sitten säästyneellä vapaa-ajallaan kylpisi niissä säästyneissä seteleissään, silleen Roope Ankan tyyliin ;D
PoistaJa totta tosiaan, aika menee niin vauhdilla, että välillä todellakin hirvittää!
Jos tätä tekstiä voisi jotenkin "Tykätä", niin peukuttaisin! ;)
VastaaPoistaSamoin peukuttaisin!! :)
PoistaEipä ole minullekaan tullut fiilistä, etten jaksa mennä tallille. Ja kokonaisuudessaan ratsastus on ollut paras harrastus mitä olen ikinä aloittanut :)
Kiitos! Oon muuten yrittänyt lisätä niitä äänestysrukseja, mutta eivät suostuneet näkymään, joten luovutin.
PoistaOlen samaa mieltä Heli, paras harrastus ikinä!
Hei, blogiasi on mukava lukea, kerrot niin rehellisesti ylä- ja alamäistä! Ostin itse ensimmäisen oman hevoseni elokuun 10.päivä. Olen onnellinen ja samalla hieman kauhuissani. Vuokra- ja ylläpitohevosten kanssa kaikki mennyt hyvin, toivottavasti nyt sitten tämän ihka omankin kanssa. Vuosien harrastamisen jälkeen olen samaa mieltä kuin muutkin, paras harrastus, tai oikeastaan paras elämäntapa!
VastaaPoistaMoikka Liisa ja kiitos kivasta palautteesta! Valtavasti onnea oman hevosen johdosta! Uskon, että tulet nauttimaan hevosenomistajan elämästä :)
VastaaPoista