tiistai 9. lokakuuta 2012

Huoltopäivät

Täällä on nyt huollettu sekä ratsastajaa että hevosta.

Ratsastajan jalkoja on mankeloitu niin, että valituksen määrä hävetti jo itseäkin. Mankeloija (fysioterapeutti) antoi myös jumppavinkkejä, joilla pitäisi yrittää pikkuhiljaa saada jalkojen linjauksia vähän oikeammiksi. Jollei tästä olisi apua myös ratsastukseen, niin tuskin jaksaisin vaivautua, sen verran raskasta oli kyykkääminen, kun sen teki oikein.

Melko perusteellisen katsastuksen yksi havainto oli myös se, että kun jalat ovat näin pahasti valuvirheelliset, on täydellistä lopputulosta turha havitella koskaan: vasemman jalan varpaita en edes saa yrittää vääntää ihan suoraan eteenpäin, koska silloin polvi kääntyy liiaksi sisään. Mutta paljon on kuitenkin tehtävissä ja lupaan ihan tosissani yrittää. Linjausten lisäksi myös nilkan joustossa olisi paljon parannettavaa, joten venyttelyohjelmaa pitää laajentaa entisestään.

Durando lomalla


Durdea kävi katsomassa eläinlääkäri-kiropraktikko. Olen jo pidempään ollut huolestunut siitä, että Durando on taas pikkuhiljaa alkanut valua alemmaksi ja alemmaksi etujalkojen päälle. Viime päivinä ratsastaessa pää on varsinkin oikeassa kierroksessa välillä jo lähes viistänyt maata. Olin varma, ettei D välttyisi piikitykseltä. Yllätys oli ainoastaan se, että piikityksen kohde olikin tällä kertaa etuset.

Lääkäri oli sitä mieltä, että koska lantion seutu oli taas mennyt tukkoon, estää se painon siirtämisen takaosalle, josta seuraava etupainoisena hölkyttely kipeyttää etuset. Piikityksen lisäksi Durde sai siis myös kokovartalonaksauttelun.

Kutsukaa mua hysteerikseksi jos haluatte, mutta tästä lähtien D saa kiropraktista hoitoa säännöllisesti (tietysti lääkärin tilannearvion mukaan). Mieluummin naksautteluhoitoa usein ja piikkiä harvemmin.

Kävelylomaa Durdella on nyt neljä päivää ja sen jälkeen aloitellaan liikkumista kevyesti liinassa. Ratsaille pääsen vasta ensi viikolla.

Lauantaina, ennen lääkärin käyntiä, Durde ehti ottaa vähän iloa irti aurinkoisesta päivästä. Otin kaverilta kaulakappaleen pois kesken tarhailun enkä arvannut, millaisen hurjimuksen vapautin :)

Istu sitten tommosessa kyydissä...



4 kommenttia:

  1. Minä en lähtisi taas naksauttelemaan, vaan poistamaan perusongelmaa- lihasheikkoutta ja jumeja. Itse naprapaatin ja kiropraktion asiakkaaksi "joutuneena" he joka kerta muistuttavat, että jokainen naksautus löystyttää niveltä entisestään, jolloin ne myös lukittuvat helpommin. Eli naksautus ei ole ensisijainen hoitomuoto, vaan lihaskunto ja siitä huolehtiminen.

    Uteliaisuudesta kysyisin, kuka eläinlääkäri antaa sekä kiropraktikko että piikityshoitoa ja mitä hevoseesi on piikitetty ja mille alueelle?

    VastaaPoista
  2. Ehkä ilmaisin itseäni epäselvästi, mutta pointti siis oli, että aina Suomessa käydessään toivon tämän lääkärin käyvän myös meidän luona ja tekevän ratkaisun siitä, tarvitseeko hoitaa ja miten. Nyt jätin edellisellä kerralla käynnin väliin, kun D tuntui koko kesän niin hyvältä, mutta ei varmaan olisi pitänyt.

    Lihaskunnon suhteen yritän koko ajan tehdä parhaani, mutta kun se ei tunnu riittävän, on naksauttelu minusta parempi vaihtoehto kuin naksauttelu JA piikittäminen, joiden kahden välillä tuntuu valinta tällä hetkellä liikkuvan.

    Nyt siis piikitettiin hyaluronihappoa etuvuohisiin. Aiemmin on piikitetty takapolvia samaisella aineella.

    Eläinlääkäristä en viitsi täällä blogissa kirjoitella nimellä, kun en ole siitä häneltä kysynyt ja nämä tuntuvat myös hevospiireissä olevan niin kovasti mielipiteitä, tunteita ja kuohuntaa synnyttäviä aiheita :)

    VastaaPoista
  3. Ah, kuvittelin kyseessä olevan suomalainen lääkäri, siksi tiedustelin.(Ulkomaalaisia en itse käytä vakuutusten korvausten takia.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vakuutuksesta saa kyllä korvaukset ihan samojen perusteiden mukaan kuin suomalaisiakin lääkäreitä käyttäessä. Ulkomaalaisten lääkärien pitää tietääkseni jollain lomakkeella tmv. "hyväksyttää" itsensä Suomessa ja sen jälkeen korvauskäytäntö on ihan sama.

      Poista