Lauantain tippuminen oli siis seurausta pierupukkilaukasta, johon D päätti sännätä heti ratsastuskerran aluksi, kun oltiin keritty mennä ensimmäinen pitkä sivu kevyttä ravia. Rapsakkuutta oli ollut havaittavissa jo alkukäyntien aikana ja ravipyyntöön vastasi ensin laukalla, joka ei ole lainkaan tavallista. Siitä kuitenkin rauhottui ravaamaan, kunnes sitten pitkän sivun päädyssä lähti ihan täysillä. Sain maksaa taas kovan hinnan siitä, etten muista/osaa pitää nyrkkejäni kiinni: menetin ohjat heti ensimmäisessä pukissa eikä sen jälkeen sitten ollutkaan juuri mitään tehtävissä. Hetken vielä sinnittelin kyydissä ennen kuin lensin voltilla tantereeseen.
Muksahdin vain muutaman kymmenen sentin päähän kouluaidasta, onneksi en sen päälle, ja selvisin säikähdyksellä, päänsäryllä ja murskaantuneella itseluottamuksella. Harmittaa. Juuri kun olin ehtinyt rakennella mieleeni sellaista kuvitelmaa, että selättäisin ne pukittelut.
Säikähdyksestä ja tärinästä huolimatta kiipesin takaisin selkään. Sanni oli tulossa pitämään tuntia. Odotellessani katsoin parhaaksi mennä pelkästään käyntiä ja siinäkin jotain muuta kuin suoria uria. Kun Sanni tuli hyppäsin selästä alas toiveikkaana, että Sanni kokeilisi, mikä D:tä vaivaa. Mitä vielä, jouduin takaisin selkään.
Durando oli todella jäykkä molempiin kierroksiin. Ei oikeasti taipunut senttiäkään ja oli kova kuin kivi. Olisi pitänyt viimeistään siinä vaiheessa tajuta lopettaa. Ratsastaminen sattui omaankin selkään, mutta niin sitä vaan selviydyttiin ja pikkuhiljaa Durtsikin vähän pehmeni. Yhdet lähdöt koetti vielä ottaa lopputunnista, mutta sain tilanteen haltuun. Laukkaa en mennyt, mutta Sanni kokeili sitä lopuksi ja laukkasi ihan kivasti, varsinkin oikeaan kierrokseen.
******
Sunnuntaina olin itse niin huonossa hapessa, että tarkoitus oli vaan vähän juoksuttaa Durandoa kentällä. Kaveri kuitenkin kaahotti menemään ihan hullua pierupukkilaukkaa eikä korvaansa lotkauttanut mun jarrutuspyynnöille. Myöskään kentän syvähkö hanki ei tuntunut yhtään haittaavan menoa. Olin tyytyväinen, etten ollut satulassa.
*****
Maanantaina matkattiin Viikkiin Hevossairaalaan.
 |
| Vaikkei se nyt ehkä tässä pääasia pitäisi ollakaan, niin kyllä tuolle omalle ryhdilleenkin voisi yrittää jotain tehdä?!!? |
 |
| Ultraäänitutkimuksessa ei löytynyt mitään erityistä. |
Usean tunnin tutkimusten jälkeen saatiin diagnoosi: synoviitti eli nivelkalvon (?) tulehdus takapolvessa. Ikävä kyllä tämä diagnoosi ei sulje pois sitä, etteikö siellä voisi olla jotain enemmänkin vialla, vaikkei ultralla ja röntgenillä mitään löytynytkään. Hoitona nyt kortisoni- ja hyaluronipiikitys, ja sairaslomaa kolme viikkoa. Kaksi viikkoa ensin pelkkää taluttelua ja kolmannella viikolla voi alkaa pikkuhiljaa vähän juoksuttamaan, mutta mitään ei saa laittaa selkään vielä silloinkaan, ei edes juoksutusvyötä – selkä oli myös melko huonona.
 |
| Durtsin takaselle 2,5 :( |
Että semmoista. Murehtimalla ei mikään parane, joten päivä kerrallaan parasta toivoen ja tulevaisuuteen luottaen tässäkin täytyy elää. Selän kuntouttamiseen ja kunnossa pysymiseen täytyy panostaa ja se alkaa fysioterapeutin käynnistä.
Mahdoton arvioida, mikä osuus selkäkivuilla on ollut pukitteluun ja muuhun tötöilyyn, mutta uskotte varmaan, että omatunto kolkuttaa.
Sokeri- ja motkotuslakkoja on tullut rikottua ankarasti, mutta yritän nyt pikkuhiljaa keräillä sirpaleita kasaan. Aloitetaan tästä:
Positiivista:
- Durando sai tänään uudet kengät. Edelliset pysyivät hienosti jalassa 7 viikkoa ja yhden päivän, vaikka oli jopa tilsakumit. Olen niin kiitollinen taitavasta, kokeneesta kengittäjästä, jonka ansiosta minulla on yksi huoli vähemmän ja Durando pystyy ainakin kävelemään.
- Leivoin tallille tippumiskakun, ja siitä tykättiin =)
Leevi Petteri Virolaiselta terveisiä, että hän viihtyy hyvin nyt, kun on mukavan viileää. Mikään ei ole niin kivaa kuin hangessa sukeltelu ja lumen kaivaminen. Paitsi ehkä kesällä ruohon syöminen.
Meidän nuorin koira rakastaa myös lunta!
VastaaPoistaSe ottaa aina vauhtia ja kaatuu maahan ja kierii siinä.. Toisaalta se kyllä tykkää tehdä samaa myös nurmikolla, outo.
..Ja tsemppiä itseluottamuksen keräilyyn, se on aina yhtä hienoa aloittaa alusta..
Kyllä Leevikin nauttii myös nurtsilla kieriskelystä, mutta ehkä tähän lumikieriskelyyn tulee kiinnittäneeksi jotenkin vielä enemmän huomiota, kun kaveri on niin usein ihan yltäpäältä lumessa :) Kuulostaa siltä, että teidän koirolla ja Leevillä on vähän samanlaiset kierimismaneerit :)
PoistaKiitos tsemppauksesta – sille on tilausta! Onneksi (?) tässä on nyt monta viikkoa aikaa keräillä...
Ja lisätään vielä positiivista listalle, että Durando käyttäytyi Viikissä todella hienosti:)
VastaaPoistaVoi kurjuutta, uskon että harmittaa. Mutta positiivista on, että hevonen kuitenkin mitä todennäköisimmin tulee kuntoon, kärsivällisyyttä vain. Maasta käsinkin voi tehdä kaikenlaista kivaa ja hyödyllistä, ja usein se tekee hyvää myös keskinäiselle suhteelle, kun omat suorituspaineet ei ole päällimmäisenä. Uskon että teillä on vielä monia monia kivoja yhteisiä vuosia edessä, jokunen kolmiviikkoinen sinne tänne on pientä :)
VastaaPoistaMun mielestä olet todella rohkea kun ratsastit valmentajan tunnin vielä putoamisen jälkeen. Kun hevosen kanssa käy jotain, sitä on pitkään varuillaan ja jännittynyt. Luottamus sekä eläimeen että itseen kärsii kolahduksen, mutta usko pois, se palaa aikanaan. Tsemppiä vain, ei sitä Roomaakaan päivässä rakennettu, sanoi mun vanha valkku aina (ja sitä toistelen niin usein että kaikki kaverit on ihan kyllästyneitä ;D)
Sanna & Alpo
Tuossa tekstissä oli paljon sekä positiivisia juttuja että niitä kurjia. Kyllä te tuosta vielä molemmat nousette, sitkeitä kun olette!
VastaaPoistaTiedättekö, täällä mä nyyhkin liikutuksesta. Olen oikeasti hämmästynyt ja vilpittömän kiitollinen siitä myötäelämisen määrästä, jota olen osaksi tämän blogin kautta saanut. Se antaa voimia ja auttaa uskomaan siihen, että kaikki vaikeudet ovat voitettavissa, jos vain on halua ja kärsivällisyyttä – niin kliseiseltä kuin tuo ehkä kirjoitettuna kuulostaakin :)
VastaaPoistaSanon jälleen kerran KIITOS teille kaikille – ja todella tarkoitan sitä!
Voihan itku. Ja vielä toisenkin kerran voihan itku. Onneksi olet kunnossa - suurin piirtein.
VastaaPoistaOlen kokenut vastaavaa ruunani kanssa, alkutaipaleemme oli hyvin ilmavaa. Tarkoittaen lentelyäni ilman halki. Välillä en uskaltanut selkään lainkaan. Satulansovittajan käydessä Bassi päätti näyttää kunnon sinkoilut ja taas täti tantereeseen. Siihen jäi sovittelut, m i n ä en uskaltanut enää selkään... sinä menit, eli pisteet sinne! Vasen olkapääni revähtyi kahdesta viiden minuutin välein tapahtuneesta jääkokkarekosketuksesta niin, että voin unohtaa isommat venyttelyt. Häntäluuni on murtunut tippumisen yhteydessä, tuli pitkä tauko. Mietin monesti, onko tädin pakko rikkoa itsensä kahelin hevosen kanssa. Bassi ei ole koskaan pukittanut tai noussut pystyyn, se SINKOILI ja ÄKKISTOPPASI.
Nyt, kun (herkkä ja epäluuloinen) hevonen on henkisesti asettunut, satula on tuhannen kokeilun jälkeen varsin sopiva ja ruunaa hierotaan säännönmukaisesti, niin että sillä on hyvä olo ilman lihasjumeja, Bassi on rauhallinen ja luottavainen hevonen. En ole itse tätä kokonaan aikaansaanut, vaan mahtava ja kärsivällinen vuokraaja, joka minua kaikin puolin taitavampana on osannut availla myös hevosen henkisiä jumeja.
Kyllä näitä sattuu kaikille. Kliseehän se on, mutta ongelmista oppii myös. Nyt hissunkissun heppa kuntoon, maastakäsin työskentelyä ja sinulle oman pään hoitamista ratsastuskuntoon.
Oijoi, kuulostaa siltä, että haasteita on riittänyt Bassinkin kanssa. Sinähän se vasta sissi olet, kun kaikkien noiden vammojen jälkeen edelleen olet rohjennut kiivetä kyytiin. Bassi on onnekas, kun on saanut elämäänsä kärsivällisiä, taitavia ja lempeitä ihmisiä.
PoistaOn ollut haasteita juu, moni pääsee helpommalla tuonti-issikkansa kanssa. Minulle nyt sattui sensitiivinen ja syntymässä säikähtänyt, mutta erittäin kiltti, ihmistä kunnioittava ja kaikesta huolimatta järkevä (MITÄH?) hevonen. Huvittavaa on, että sinkoilujensa jälkeen se tuli aina nopsaan viereeni seisomaan, eli halusi olla lähellä, vaikka juuri oli veivauttanut minut alas. (Totuuden nimissä on tietysti sanottava, että paremman tasapainon omaavana en olisi tippunut niin monesti, mutta kun on tämä "nyt mennään"- asennevamma. Ja en ole aina sissi; kuten kirjoitinkin, niin välillä ei sisu riittänyt selkään nousuun.)
PoistaLisäksi olen aina pyytänyt apua ja onneksi saanutkin sitä. Niinkuin sinäkin saat. Satulan sopivuus ja hierominen ym. hoidot kannattaa huomioida. Pukittelut johtuvat usein hevosen tuntemasta epämukavuudesta, jopa kivusta. Ja tosiaan, hevoset osaavat peittää kipunsa hyvin, saaliseläimiä kun ovat ja puuma vie, jos heikolta näytät.
Niin ja se sinun ryhtisi... ;0)... sovitaanko, että tilanne ja epävarmuus vetivät ryhtiä lysyyn. Ei se oikeasti...
Itselläni on issikoista tullut leppoisa kuva, että tuntuu hassulta edes kuvitella niitä kovin tosissaan pukittelemassa ;) Ymmärrän kyllä, että oma mielikuvani on värittynyt – harvemmin kai vaellustallien (aloittelija)asiakkaille annetaan niitä säpäkimpiä tai haasteellisimpia tapauksia.
PoistaMahtavaa, että teillä on asiat lutviutuneet parhain päin ja että kärsivällisyys on kannattanut! Tuntuu, että varsinkin satula-asiassa kärsivällisyyttä usein todellakin koetellaan.
Ja mitä tulee tuohon ryhtiin, niin olisipa kiva käyttää tuo tarjoilemasi tekosyy ;), mutta ikäväkseni löydän itseni tämän tästä milloin minkäkinlaisesta lysystä. Se on kammottavaa ja asiaan olisi pakko oikeasti tarttua – ennen kuin on liian myöhäistä...
Taidan aina toistaa itseäni tässä kohtaa, mutta hyvä että löytyi jotain sellaista mitä voi hoitaa! Toivotaan että piikitys ja sairasloma auttavat eikä tule jatkoseuraamuksia. Onko mahdollista että selän kipeytyminen johtuu jalasta? Goldy aristi ekan klinikkareissun aikoihin selkäänsä mutta kun jalat ovat parantuneet on selän aristuskin häipynyt.
VastaaPoistaItseään ei kannata syyttää, parhaamme me kaikki teemme. Hevoset ovat niin hyviä peittämään kipujaan ja tuntemuksiaan, ettei niitä ole aina helppo tulkita.
Se on tosiaan hyvä, että on jotain, mitä hoitaa, mutta... en usko, että vaiva on mikään tuore juttu ja pitkään hoitamatta ollut niveltulehdus tuppaa aiheuttamaan pysyväisluonteisiakin vaurioita - olisin yllättänyt, jos niitä ei olisi. Pidän silti peukkuja, että piikityksellä ainakin voi hidastaa vaivan pahenemista.
PoistaJuu, on hyvin todennäköistä, että selkä kipeytyy polven vuoksi eikä sitä siitä syystä tässä vaiheessa alettu enempää tutkia. Levon lisäksi saa viikon kuurin Metacamia ja toivottavasti fysioterapautilta hyviä ohjeita siihen, miten jumeja voidaan ennaltaehkäistä jatkossa.
Tottahan se on että niveltulehdus helposti aiheuttaa nivelrikkoa ja nivelrikko taas niveltulehdusta. Siihen oravanpyörään mullakin on ikävä kyllä ponin kanssa vahvat edellytykset olemassa. Itse toivon että ennaltaehkäisyllä pärjätään mahdollisimman pitkälle, ja uskon että ensi kerralla osaan reagoida nopeammin mahdollisen niveltulehduksen ensioireisiin. Pakko olla realisti; 17-vuotias jolla on jo muutoksia nivelissä ei ihmeparanemista tule kokemaan.
VastaaPoistaMeillä oli ihan sama, viikon kuuri Metacamia. Fysioterapeutti kävi hieromassa viikko kuurin loppumisen jälkeen (2 viikkoa piikityksen jälkeen) eikä aristusta enää silloin ollut.
Kai se noiden nivelvaurioiden kanssa muutenkin on niin, etteivät ne korjaannu – parhaimmillaan voi ehkäistä pahenemista ja lievittää kipuja.
PoistaMutta olen varovaisen toiveikas, että Durtsilla on vielä edessä useita vuosia, jotka ovat voittopuolisesti kivuttomia. Selän kuntoon ja sen jumiutumisen ennaltaehkäisyyn pitää panostaa isosti, jottei tule turhia sairaslomia – lihaskunnosta on vaikeampi huolehtia pelkästään taluttelemalla, varsinkin tämänhetkisessä hangessa.