Tältä näyttävät "monella mutkalla olevat varvasakselit". Ja totta on, että ei tarvitse olla asiantuntija nähdäkseen, etteivät ne symmetriset ole, mutta ovatko ihan poikkeuksellisen huonot?
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Monella mutkalla olevat varvasakselit
Lupasin Tuomio-postausta kommentoineelle nimimerkille Ärrä yrittää saada kuvia näytille noista vinkuroista kintuista. Nyt sain viimein ladattua koneelle softan, jolla sain nuo kuvat katsottua ja tallennettua jpg-muodossa.
Tältä näyttävät "monella mutkalla olevat varvasakselit". Ja totta on, että ei tarvitse olla asiantuntija nähdäkseen, etteivät ne symmetriset ole, mutta ovatko ihan poikkeuksellisen huonot?
Tältä näyttävät "monella mutkalla olevat varvasakselit". Ja totta on, että ei tarvitse olla asiantuntija nähdäkseen, etteivät ne symmetriset ole, mutta ovatko ihan poikkeuksellisen huonot?
lauantai 15. helmikuuta 2014
Tuomio, osa 2
Koska tällä kokemuksella on reilusti varaa kyseenalaistaa vuosikausia lääketiedettä opiskelleiden ja ammattia harjoittaneiden asiantuntijoiden diagnooseja, kutsuin Durandoa katsomaan toisen lääkärin – omat ajatukset kuin kuitenkin liikkuivat kengitystä enemmän siellä takapolvien tietämillä.
Erittäin ystävällinen uusi lääkärituttavuus saapui sitten tänään aamusta, ja paneutui Durppulan tilanteeseen ja historiaan oikein ajan kanssa. Ehdottomasti plusmerkkiseen saaviin mätkähtää se havainto, että epäpuhtaus oli tiessään eikä taivutuksetkaan käytännössä aiheuttaneet reaktioita, paitsi takapolvista pienet reaktiot silloin, kun lääkäri taivutti pelkkää takapolvea. Taivutusten jälkeen ympyrällä otj otti hieman lyhyempää askelta ulkojalkana, ja oikea tapapolvi oli lääkärin mielestä löysä. Muuten ei ollut löydöksiä, ei lämpöä, turvotuksia eikä nesteitä eikä edes kovin merkittävää aristusta kavioissa.
Tällä lääkärillä oli vähän maltillisempi (?) lähestyminen polvien hoitamiseen: nivelten piikittämisen sijaan polvet bliistrattiin. Itse olen joskus aikoinani kuullut bliistrauksesta ja joku maallikko sitä joskus vuosia sitten ehdotti Durtsille – tosin näin jälkikäteen en tiedä, tarkoittiko linimenttibliistrausta vai injektiota tehtävää mallia. Nyt tehtiin jälkimmäinen.
Jos jollekulle muullekin tämä on vähän vieraampi juttu, niin tämän sain selville kysyessäni, mistä on kyse: polveen injektoidaan jotain ainetta, joka aiheuttaa siellä steriilin tulehduksen, jonka seurauksena nivelsiteet "tiivistyvät" ja tukevat polvea paremmin. Tämä lääkäri käytti bliistrauksessa c-vitamiini, mutta ilmeisesti esimerkiksi jodia käytetään aika paljon. Ja yksi vaihtoehto on myös veribliistraus, josta on kerrottu Sophia Backlundin blogissa. Bliistrauksesta ei kovin paljoa tietoa tunnu netistä löytyvän. Englanniksikaan en onnistunut löytämään tätä keskustelunpalstan lääkärin (?) selitystä enempää.
Fiilikset on vähän kahtalaiset. Olen iloinen, että ontuminen loistaa ainakin toistaiseksi poissaolollaan. Ja tyytyväinen siitä, että tämä lääkäri otti polvijankutukseni tosissaan. Kummissani olen ehkä hieman siitä, ettei kukaan aiemmin ole sanonut polvea löysäksi – ellei sitten ole taas mennyt minulta ihan ohi, mikä sekin on tietty täysin mahdollista.
Mutta oli miten oli, jos tuo bliistraus auttaa, olen siitä erittäin iloinen. Yritin kovasti kysellä, onko sillä jotain huonoja sivuvaikutuksia, mutta ilmeisesti ei. Toki aina on tulehduksen riski, kun neuloilla törkitään, mutta jos tämä auttaisi, niin olisihan se ilmeisesti hirmu paljon lempeämpi vaihtoehto kuin jatkuva nivelien piikittäminen.
Pelkän kävelyn aikakausi on nyt virallisesti päätöksessä ja pikkuhiljaa voidaan alkaa ravailla. Ensin tietysti vain hyvin lyhyitä pätkiä, muutamia suoria uria, mutta pikkuhiljaa sitten voinnin mukaan enemmänkin. Ja jos ei mitään valtavia takapakkeja tule, niin on vielä ihan mahdollista, että maaliskuun puoliväliin mennessä oltaisiin kutakuinkin normaalissa päivärytmissä.
Kengittäjää vielä odotellaan, kun sairaustumisen vuoksi hänen vierailunsa siirtyi ensi viikon alkuun. Siinä onkin sitten pähkäiltävää, että mihin suuntaan pyllistetään...kaikki pehmustaminen ja enemmän tuen tarjoaminen kun johtaa auttamatta siihen, että riski kengän irtoamiselle on suurempi. Ja buutsit, niistä Durtsilla menee iho rikki. Ah, päätösten helppoutta! Onneksi niitä ei tarvitse tehdä yksin vaan on ammattilaisia apuna – ja joiden suosituksia voi sitten kyseenalaistaa :D
Erittäin ystävällinen uusi lääkärituttavuus saapui sitten tänään aamusta, ja paneutui Durppulan tilanteeseen ja historiaan oikein ajan kanssa. Ehdottomasti plusmerkkiseen saaviin mätkähtää se havainto, että epäpuhtaus oli tiessään eikä taivutuksetkaan käytännössä aiheuttaneet reaktioita, paitsi takapolvista pienet reaktiot silloin, kun lääkäri taivutti pelkkää takapolvea. Taivutusten jälkeen ympyrällä otj otti hieman lyhyempää askelta ulkojalkana, ja oikea tapapolvi oli lääkärin mielestä löysä. Muuten ei ollut löydöksiä, ei lämpöä, turvotuksia eikä nesteitä eikä edes kovin merkittävää aristusta kavioissa.
Tällä lääkärillä oli vähän maltillisempi (?) lähestyminen polvien hoitamiseen: nivelten piikittämisen sijaan polvet bliistrattiin. Itse olen joskus aikoinani kuullut bliistrauksesta ja joku maallikko sitä joskus vuosia sitten ehdotti Durtsille – tosin näin jälkikäteen en tiedä, tarkoittiko linimenttibliistrausta vai injektiota tehtävää mallia. Nyt tehtiin jälkimmäinen.
Jos jollekulle muullekin tämä on vähän vieraampi juttu, niin tämän sain selville kysyessäni, mistä on kyse: polveen injektoidaan jotain ainetta, joka aiheuttaa siellä steriilin tulehduksen, jonka seurauksena nivelsiteet "tiivistyvät" ja tukevat polvea paremmin. Tämä lääkäri käytti bliistrauksessa c-vitamiini, mutta ilmeisesti esimerkiksi jodia käytetään aika paljon. Ja yksi vaihtoehto on myös veribliistraus, josta on kerrottu Sophia Backlundin blogissa. Bliistrauksesta ei kovin paljoa tietoa tunnu netistä löytyvän. Englanniksikaan en onnistunut löytämään tätä keskustelunpalstan lääkärin (?) selitystä enempää.
Fiilikset on vähän kahtalaiset. Olen iloinen, että ontuminen loistaa ainakin toistaiseksi poissaolollaan. Ja tyytyväinen siitä, että tämä lääkäri otti polvijankutukseni tosissaan. Kummissani olen ehkä hieman siitä, ettei kukaan aiemmin ole sanonut polvea löysäksi – ellei sitten ole taas mennyt minulta ihan ohi, mikä sekin on tietty täysin mahdollista.
Mutta oli miten oli, jos tuo bliistraus auttaa, olen siitä erittäin iloinen. Yritin kovasti kysellä, onko sillä jotain huonoja sivuvaikutuksia, mutta ilmeisesti ei. Toki aina on tulehduksen riski, kun neuloilla törkitään, mutta jos tämä auttaisi, niin olisihan se ilmeisesti hirmu paljon lempeämpi vaihtoehto kuin jatkuva nivelien piikittäminen.
Pelkän kävelyn aikakausi on nyt virallisesti päätöksessä ja pikkuhiljaa voidaan alkaa ravailla. Ensin tietysti vain hyvin lyhyitä pätkiä, muutamia suoria uria, mutta pikkuhiljaa sitten voinnin mukaan enemmänkin. Ja jos ei mitään valtavia takapakkeja tule, niin on vielä ihan mahdollista, että maaliskuun puoliväliin mennessä oltaisiin kutakuinkin normaalissa päivärytmissä.
Kengittäjää vielä odotellaan, kun sairaustumisen vuoksi hänen vierailunsa siirtyi ensi viikon alkuun. Siinä onkin sitten pähkäiltävää, että mihin suuntaan pyllistetään...kaikki pehmustaminen ja enemmän tuen tarjoaminen kun johtaa auttamatta siihen, että riski kengän irtoamiselle on suurempi. Ja buutsit, niistä Durtsilla menee iho rikki. Ah, päätösten helppoutta! Onneksi niitä ei tarvitse tehdä yksin vaan on ammattilaisia apuna – ja joiden suosituksia voi sitten kyseenalaistaa :D
perjantai 14. helmikuuta 2014
Hyvää ystävänpäivää!
Ystävänpäivä on oivallinen hetki kiittää kaikkia teitä ihania lukijoita.
Läheisimmissä ystävissäni ei juuri ole hevosteluun hurahtaneita ihmisiä, ja yritänkin siksi heitä pahimmalta paatokselta ja heppahöpötykseltä säästää. Siksi on upeaa, että minulla on teidät kaikki. Ryhmä samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa ilot ja surut, joilta saa neuvoja, kannustusta ja inspiraatiota. Rakkaat hevosteluystäväni, olette korvaamattomia – kiitos!
Läheisimmissä ystävissäni ei juuri ole hevosteluun hurahtaneita ihmisiä, ja yritänkin siksi heitä pahimmalta paatokselta ja heppahöpötykseltä säästää. Siksi on upeaa, että minulla on teidät kaikki. Ryhmä samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa ilot ja surut, joilta saa neuvoja, kannustusta ja inspiraatiota. Rakkaat hevosteluystäväni, olette korvaamattomia – kiitos!
tiistai 4. helmikuuta 2014
Tuomio
Viime perjantaina oltiin siis Vermossa. Ihana Ella tuli mukaan, ja reissu sinällään sujui ongelmitta, vaikka kotimatkalle pukkasikin jo vähän lumimyräkkää.
Mitä siellä Vermossa sitten sanottiin? No näin:
Eli kukaan Durtsin ontumista tallilla arvioinut ei ollut väärässä; vikaa tosiaan löytyi kaikista kolmesta jalasta, joita vuorotellen arvottiin ontuvaksi.
Nuo rtg-löydökset eivät olleet lääkärin mielestä mitenkään merkittäviä, ja hän arvioi oireilun paikantuvan enemmänkin sidekudoksiin ja kavioluuhun.
Hoitona 3 x vuohisnivelen kortisoni-healon-piikitys ja tulehduskipulääkekuuri. Kenkiin pitäisi laittaa välipohjat suojaamaan anturoita ja kengityksellä pitäisi pyrkiä pitämään varvasakselipoikkeamista johtuva vinous kurissa sekä kengittää semmoiseen kenkään, joka tarjoaa riittävän laajan ja symmetrisen tuen (rengaskenkäkö?).
Nyt sitten talutellaan, sitten kävellään selästä ja pikkuhiljaa aletaan ottamaan ravipätkiä ensin suorilla urilla. Lääkärin arvion mukaan normirasituksessa voitaisiin olla maaliskuun puoliväliin mennessä, mikäli hoito tepsii.
Tässä on nyt vaan yksi pienen pieni mutta: en ihan osta tuota selitystä...
Koska olen melkein joka alan asiantuntija, olen myös ihan viittä vaille pätevä tekemään itse näitä diagnoosejakin. Välillä oikein mietin, että mitä mieltä sitä on heppaa kuskailla klinikalle, kun itse kumminkin tietää paremmin ;)
Mutta vakavissaan, lääketieteestä tai hevosen fysiikasta ja biomekaniikasta hyvin vähän ymmärtävänä arvioin kuulemaani siitä vinkkelistä, mikä minusta tuntuu loogiselta ja mistä itselläni on jo kokemusta. Ja tässä ovat faktat, jotka tiedän:
1. Lähes aina, kun Durtsi on mennyt huonommaksi, on hoidettu takapolvia, jonka jälkeen oireilu on aina pikkuhiljaa kadonnut.
2. Edellinen takapolvien piikitys oli heinäkuun alussa, ja tavallinen piikitysväli on ollut 6 kk.
3. Meillä on ollut sama, erittäin ammattitaitoinen ja kokenut kengittäjä viimeiset 2,5 vuotta. Sinä aikana kenkiä on irtoillut harvoin, ja tilanne kavioiden suhteen on parantunut isosti; juuri viimeistä edellisellä kengityksellä D sai viimein vähän isommat monot jalkaan.
Totta on, että koskaan aiemmin ei Durtsilla ole ollut tällaista yhtäkkisesti alkanutta ontumaa (paitsi ihan silloin ensimmäisinä yhteisinä viikkoina, kun koko ajan oli sitä irtokenkä- ja naulanpainaumarumbaa), mutta tuntuu oudolta ajatella, että jos kengittäjän mielestä tilanne kavioiden suhteen on koko ajan hiljaalleen parantunut, niin nyt sitten 2,5 vuoden jälkeen D yhtäkkiä alkaisi oireilla kavioiden vuoksi noin voimakkaasti.
Ymmärrän toki, että kun muutenkaan ei ole kaikki kunnossa, eivät huonot jalka-asennot varmasti paranna asiaa. Oma arvaukseni kuitenkin olisi, että varsinainen syy olisi taas siellä takapolvissa, joka taas kuormittaa entisestään etujalkoja. Miten otj vuohisen oireilu sitten sopii tähän kuvioon, niin siihen mulla ei enää riitä mielikuvitus. Tai kai huono askellus (rajoittunut liikerata) takajaloilla voi yhtälailla kuormittaa väärin takajalkojen alaniveliä?
Toisaalta se täytyy myöntää, että minun silmääni D ei tällä kertaa reagoinut takapolvien taivutukseen kovin voimakkaasti, mutta tämä olikin ensimmäinen kerta, kun sain itse katsoa sivusta; yleensä olen juossut rinnalla ja siitä vinkkelistä nähtyä on tietysti aika vaikea verrata tähän.
Joka tapauksessa olen huolissani siitä, että polvet ovat nyt hoitamatta, ja kutsuin siksi toisen lääkärin käymään vielä parin viikon päästä. Vakkariluottolääkäri ei valitettavasti juuri nyt ole tulossa Suomeen, joten täytyy yrittää löytää joku, joka ottaa minun (eittämättä ärsyttävän) takapolvet-jankutukseni tosissaan.
Niin, ja sitten tuo kavioiden pihtiarkuus...herkät kaviothan Durtsilla on ollut aina, ja kavioiden seinämä on todella ohut, mikä on tehnyt kengittäjän työstä aina kohtuullisen haastavaa. Lääkäri arveli, että vähälumisen talven kovat pohjat ovat pahentaneet arkojen kavioiden tilannetta ennestään
Tällä Vermon reissulla opin nyt sen verran ihan uutta, että Durandolla on renkaiset kaviot. Ja siis senhän näkee ja tuntee ihan helposti, mutta en ole vaan tajunnut kiinnittää siihen sen kummempaa huomiota, kun ei taas muita kavioita ole juuri tullut käsiteltyä viime vuosina.
Renkaisuus – siis vähän kuin vuosirenkaat – viittaa aineenvaihdunnanhäiriöihin eli on oikeastaan kaviokuumeen esiaste. Tästä johtuen Vermon lääkäri ei myöskään halunnut piikittää kavioluuta, vaikka arvelikin osan ongelmaa olevan siellä, sillä kortisoni on toisinaan sitten se, mikä katkaisee kamelin selän ja aiheuttaa ihan oikean kaviokuumeen. Että tämäkin vielä.
Mun pitäis varmaan olla ihan maani myynyt, maata sängyssä ja kastella tyynyni katkerilla kyynelillä. Surullinen toki olen, mutta joku kummallinen toivo mussa vaan koko ajan elää. En osaa ajatella, ettäkö kaikki toivo Durtsin kanssa olisi menetetty.
Ja rakkaat lukijat, jotka olette eläneet upeasti mukana niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin, vaikka olisittekin sitä mieltä, että olen täysin epärealistinen ja elän haavemaailmassa, suokaa minun silti jatkaa sitä. Edes vähän aikaa.
Mitä siellä Vermossa sitten sanottiin? No näin:
Mej kaviot epäsymmetriset, samoin varvasakselit monella mutkalla. Vej kavion epäsymmetria selvempi. Oej dist suonet lievästi täydemmät, lisäksi oej hs-yläpäässä lievää palpaatioarkuutta. Mej kaviot kauttaaltaan huomattavan pihtiarat, etenkin antura-alueelta mutta myös kannoilta. Otj vuohisalue lievästi rasittunut.
Huomiot liikkeessä: Vej rajoittunut ahdas liike suoralla. Kehällä vej sisäjalkana 1-2*, ulkojalkana 1*. Provokaatiot: Oej dist 2-3*, vej dist 4*.
Rtg (mej ja otj dist lm,dlpm,dp,dmpl): Lievää reunavallimuodostumaa vuohisnivelten etureunoilla. Vej lievää terävöitymistä sädeluun taka-yläreunalla. Mej varvasakselin vinoudet ja kavioiden epäsymmetriat nähtävissä hyvin dp-kuvista.
Eli kukaan Durtsin ontumista tallilla arvioinut ei ollut väärässä; vikaa tosiaan löytyi kaikista kolmesta jalasta, joita vuorotellen arvottiin ontuvaksi.
Nuo rtg-löydökset eivät olleet lääkärin mielestä mitenkään merkittäviä, ja hän arvioi oireilun paikantuvan enemmänkin sidekudoksiin ja kavioluuhun.
Hoito
Hoitona 3 x vuohisnivelen kortisoni-healon-piikitys ja tulehduskipulääkekuuri. Kenkiin pitäisi laittaa välipohjat suojaamaan anturoita ja kengityksellä pitäisi pyrkiä pitämään varvasakselipoikkeamista johtuva vinous kurissa sekä kengittää semmoiseen kenkään, joka tarjoaa riittävän laajan ja symmetrisen tuen (rengaskenkäkö?).
Nyt sitten talutellaan, sitten kävellään selästä ja pikkuhiljaa aletaan ottamaan ravipätkiä ensin suorilla urilla. Lääkärin arvion mukaan normirasituksessa voitaisiin olla maaliskuun puoliväliin mennessä, mikäli hoito tepsii.
Tässä on nyt vaan yksi pienen pieni mutta: en ihan osta tuota selitystä...
Lähes ammattilaisen arvio
Koska olen melkein joka alan asiantuntija, olen myös ihan viittä vaille pätevä tekemään itse näitä diagnoosejakin. Välillä oikein mietin, että mitä mieltä sitä on heppaa kuskailla klinikalle, kun itse kumminkin tietää paremmin ;)
Mutta vakavissaan, lääketieteestä tai hevosen fysiikasta ja biomekaniikasta hyvin vähän ymmärtävänä arvioin kuulemaani siitä vinkkelistä, mikä minusta tuntuu loogiselta ja mistä itselläni on jo kokemusta. Ja tässä ovat faktat, jotka tiedän:
1. Lähes aina, kun Durtsi on mennyt huonommaksi, on hoidettu takapolvia, jonka jälkeen oireilu on aina pikkuhiljaa kadonnut.
2. Edellinen takapolvien piikitys oli heinäkuun alussa, ja tavallinen piikitysväli on ollut 6 kk.
3. Meillä on ollut sama, erittäin ammattitaitoinen ja kokenut kengittäjä viimeiset 2,5 vuotta. Sinä aikana kenkiä on irtoillut harvoin, ja tilanne kavioiden suhteen on parantunut isosti; juuri viimeistä edellisellä kengityksellä D sai viimein vähän isommat monot jalkaan.
Totta on, että koskaan aiemmin ei Durtsilla ole ollut tällaista yhtäkkisesti alkanutta ontumaa (paitsi ihan silloin ensimmäisinä yhteisinä viikkoina, kun koko ajan oli sitä irtokenkä- ja naulanpainaumarumbaa), mutta tuntuu oudolta ajatella, että jos kengittäjän mielestä tilanne kavioiden suhteen on koko ajan hiljaalleen parantunut, niin nyt sitten 2,5 vuoden jälkeen D yhtäkkiä alkaisi oireilla kavioiden vuoksi noin voimakkaasti.
Ymmärrän toki, että kun muutenkaan ei ole kaikki kunnossa, eivät huonot jalka-asennot varmasti paranna asiaa. Oma arvaukseni kuitenkin olisi, että varsinainen syy olisi taas siellä takapolvissa, joka taas kuormittaa entisestään etujalkoja. Miten otj vuohisen oireilu sitten sopii tähän kuvioon, niin siihen mulla ei enää riitä mielikuvitus. Tai kai huono askellus (rajoittunut liikerata) takajaloilla voi yhtälailla kuormittaa väärin takajalkojen alaniveliä?
Toisaalta se täytyy myöntää, että minun silmääni D ei tällä kertaa reagoinut takapolvien taivutukseen kovin voimakkaasti, mutta tämä olikin ensimmäinen kerta, kun sain itse katsoa sivusta; yleensä olen juossut rinnalla ja siitä vinkkelistä nähtyä on tietysti aika vaikea verrata tähän.
Joka tapauksessa olen huolissani siitä, että polvet ovat nyt hoitamatta, ja kutsuin siksi toisen lääkärin käymään vielä parin viikon päästä. Vakkariluottolääkäri ei valitettavasti juuri nyt ole tulossa Suomeen, joten täytyy yrittää löytää joku, joka ottaa minun (eittämättä ärsyttävän) takapolvet-jankutukseni tosissaan.
Pihtiarkuus ja renkaiset kaviot = paremminkin vois olla
Niin, ja sitten tuo kavioiden pihtiarkuus...herkät kaviothan Durtsilla on ollut aina, ja kavioiden seinämä on todella ohut, mikä on tehnyt kengittäjän työstä aina kohtuullisen haastavaa. Lääkäri arveli, että vähälumisen talven kovat pohjat ovat pahentaneet arkojen kavioiden tilannetta ennestään
Tällä Vermon reissulla opin nyt sen verran ihan uutta, että Durandolla on renkaiset kaviot. Ja siis senhän näkee ja tuntee ihan helposti, mutta en ole vaan tajunnut kiinnittää siihen sen kummempaa huomiota, kun ei taas muita kavioita ole juuri tullut käsiteltyä viime vuosina.
Renkaisuus – siis vähän kuin vuosirenkaat – viittaa aineenvaihdunnanhäiriöihin eli on oikeastaan kaviokuumeen esiaste. Tästä johtuen Vermon lääkäri ei myöskään halunnut piikittää kavioluuta, vaikka arvelikin osan ongelmaa olevan siellä, sillä kortisoni on toisinaan sitten se, mikä katkaisee kamelin selän ja aiheuttaa ihan oikean kaviokuumeen. Että tämäkin vielä.
Lopuksi
Mun pitäis varmaan olla ihan maani myynyt, maata sängyssä ja kastella tyynyni katkerilla kyynelillä. Surullinen toki olen, mutta joku kummallinen toivo mussa vaan koko ajan elää. En osaa ajatella, ettäkö kaikki toivo Durtsin kanssa olisi menetetty.
Ja rakkaat lukijat, jotka olette eläneet upeasti mukana niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin, vaikka olisittekin sitä mieltä, että olen täysin epärealistinen ja elän haavemaailmassa, suokaa minun silti jatkaa sitä. Edes vähän aikaa.
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Voi suru
Tästä oli tarkoitus tulla semmoinen postaus, missä olisin hehkuttanut muutamia viime päivinä oivaltamiani juttuja. Mutta tämänhetkisessä mielentilassa se on mahdotonta. Joten tarjoilen teille valitusvirren, vaihteeksi.
Viime keskiviikon tunnilla, noin 10-15 minuutin ravailun jälkeen, huomasin vasemmassa kierroksessa, että Durando alkoi tuntua vähän kummalliselta. Hetkisen kuluttua pää liikkui jo selkeästi liikkeen tahdissa ja parinkymmenen metrin jälkeen ontuminen oli jo todella voimakasta. Käveltiin reilut viisi minuuttia ja kokeiltiin sitten ravia oikeaan kierrokseen. Ei tarvinnut montaa metriä mennä – tuntui, että D on ihan romuna. Ei vaan pystynyt erottamaan, että mitä jalkaa se ontui.
Käynti oli kuitenkin puhdasta, ja tallissa tutkiessa mikään jalka ei erottunut joukosta. Ajattelin, että taluttelen pari päivää ja tarkkailen tilannetta.
Torstaiaamuna kavioista olivat lämpimiä kaikki paitsi oikea etunen. Torstai-iltapäivällä uumoilin, että olisiko vasemmassa etusessa ehkä sisäsyrjällä ruununrajassa vähän enemmän nestettä. Ja tarpeeksi tarkkaan kun kyyläili, saattoi myös arvuutella, josko D seisoi sillä kaviolla vähän enemmän sisäsyrjällä. Kylmäsin siis taluttelun jälkeen vasemman etusen, ihan varuilta.
Perjantaina lämpöä oli erityisesti vasemman takasen sisäsyrjällä kintereen alapuolella. Vasen etunen oli ihan normaalin oloinen. Taluttelulenkin jälkeen laitoin arnikaa sekä vasempaan etuseen että takaseen, ihan varuilta.
Lauantaina lämpöä oli erityisesti oikeassa takasessa, mutta ero muihin jalkoihin oli kyllä todella pieni eikä sitä enää peltolenkkien jälkeen huomannut.
Tänään Erikeeper-Ella lähti saikkulaisen kanssa käyntimaastoon. D oli kuulemma ollut säpäkkä, muttei tehnyt älyttömyyksiä. Lenkin jälkeen Ella oli kokeili pyynnöstäni ravia maneesissa ja Durtsi oli edelleen epäpuhdas. Ella arveli, että vika olis oikeassa etusessa.
Että näin. Hevoseni ontuu, ja sen jalat oireilevat vuoropäivin, joten on mahdotonta edes sanoa, missä jalassa vika on.
Alunperin elättelin toiveita, että olisi joku nopeasti ohimenevä juttu. Mentiin silloin keskiviikkona yhtä maapuomia, johon D kyllä kolisteli tapansa mukaan ihan huolella - toivoin, että olis vaan jotenkin kolauttanut ja saanut kipeän mustelman tai jotain muuta suht vaaratonta ja nopeasti parantuvaa. Mutta kyllä tää nyt siltä näyttää, että se on klinikalle soitettava huomenna.
Jos nyt jollakulla on tarinoita, joissa yllättäen alkanut ja nopeasti voimistunut ontuminen on parantunut lähes itsekseen tai ollut vaan ihan joku pikkujuttu, niin jakakaa ihmeessä. Tähän iltapäivään asti olin kovin optimistinen ja siksi tipahdinkin aika korkealta, kun kuulin, että D on ontuu edelleen. Voi suru.
Vaikka kyllä mun on pakko sanoa, että olen silti kiitollinen, että niin monta kuukautta meni todella, todella kivasti. Ja ei, tässä ei ole yhtään sarkasmia vaan olen ihan vilpittömän kiitollinen.
Pidättehän kuitenkin peukkuja, että saadaan vika paikannettua ja Durppulapurppula huollettua kuntoon.
Viime keskiviikon tunnilla, noin 10-15 minuutin ravailun jälkeen, huomasin vasemmassa kierroksessa, että Durando alkoi tuntua vähän kummalliselta. Hetkisen kuluttua pää liikkui jo selkeästi liikkeen tahdissa ja parinkymmenen metrin jälkeen ontuminen oli jo todella voimakasta. Käveltiin reilut viisi minuuttia ja kokeiltiin sitten ravia oikeaan kierrokseen. Ei tarvinnut montaa metriä mennä – tuntui, että D on ihan romuna. Ei vaan pystynyt erottamaan, että mitä jalkaa se ontui.
Käynti oli kuitenkin puhdasta, ja tallissa tutkiessa mikään jalka ei erottunut joukosta. Ajattelin, että taluttelen pari päivää ja tarkkailen tilannetta.
Torstaiaamuna kavioista olivat lämpimiä kaikki paitsi oikea etunen. Torstai-iltapäivällä uumoilin, että olisiko vasemmassa etusessa ehkä sisäsyrjällä ruununrajassa vähän enemmän nestettä. Ja tarpeeksi tarkkaan kun kyyläili, saattoi myös arvuutella, josko D seisoi sillä kaviolla vähän enemmän sisäsyrjällä. Kylmäsin siis taluttelun jälkeen vasemman etusen, ihan varuilta.
Perjantaina lämpöä oli erityisesti vasemman takasen sisäsyrjällä kintereen alapuolella. Vasen etunen oli ihan normaalin oloinen. Taluttelulenkin jälkeen laitoin arnikaa sekä vasempaan etuseen että takaseen, ihan varuilta.
Lauantaina lämpöä oli erityisesti oikeassa takasessa, mutta ero muihin jalkoihin oli kyllä todella pieni eikä sitä enää peltolenkkien jälkeen huomannut.
Tänään Erikeeper-Ella lähti saikkulaisen kanssa käyntimaastoon. D oli kuulemma ollut säpäkkä, muttei tehnyt älyttömyyksiä. Lenkin jälkeen Ella oli kokeili pyynnöstäni ravia maneesissa ja Durtsi oli edelleen epäpuhdas. Ella arveli, että vika olis oikeassa etusessa.
Että näin. Hevoseni ontuu, ja sen jalat oireilevat vuoropäivin, joten on mahdotonta edes sanoa, missä jalassa vika on.
Alunperin elättelin toiveita, että olisi joku nopeasti ohimenevä juttu. Mentiin silloin keskiviikkona yhtä maapuomia, johon D kyllä kolisteli tapansa mukaan ihan huolella - toivoin, että olis vaan jotenkin kolauttanut ja saanut kipeän mustelman tai jotain muuta suht vaaratonta ja nopeasti parantuvaa. Mutta kyllä tää nyt siltä näyttää, että se on klinikalle soitettava huomenna.
Jos nyt jollakulla on tarinoita, joissa yllättäen alkanut ja nopeasti voimistunut ontuminen on parantunut lähes itsekseen tai ollut vaan ihan joku pikkujuttu, niin jakakaa ihmeessä. Tähän iltapäivään asti olin kovin optimistinen ja siksi tipahdinkin aika korkealta, kun kuulin, että D on ontuu edelleen. Voi suru.
Vaikka kyllä mun on pakko sanoa, että olen silti kiitollinen, että niin monta kuukautta meni todella, todella kivasti. Ja ei, tässä ei ole yhtään sarkasmia vaan olen ihan vilpittömän kiitollinen.
Pidättehän kuitenkin peukkuja, että saadaan vika paikannettua ja Durppulapurppula huollettua kuntoon.
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Hitaasti haasteisiin
Sain haasteen Kultainen poni -blogin Nooralta (aikoja sitten, mutta kun mä nyt oon pikkuisen hidas ;)) - kiitos Noora! Haaste menee näin:
"Tämä haaste on tarkoitettu niille, jotka omistavat hevosen/hevosia. Tarkoitus olisi myös, että kysymyksiin vastataan vähän laajemmin kuin yhdellä sanalla. Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Kerro blogissasi, kenet olet haastanut.
Kerro hevosestasi rotu, taso ja hieman luonnetta.
Durando on oldenburg, joka edellisen omistajansa kanssa kilpaillut HeA:ta, joten ainakin on joskus ollut sen tasoinen. Mitä se sitten nykyään on, niin minulla ei ole riittävästi osaamista sen arvioimiseen. Ei se nyt ainakaan ihan puskaratsuksi kai ole taantunut – ehkä siksi, kun ei niin sinne puskiin rohjeta mennä ;)
Durtsilla on myös jonkin verran hypätty ja sukupostin kuvien perusteella maastoesteitäkin, mutta takapolviongelmien vuoksi tyydytään nykyään ihan vaan maapuomeihin ja kavaletteihin (ei sen puoleen, oman rohkeuden kanssa on jo tekemistä kavaleteillakin :)). Ja toisaalta, ei se hyppääminen mikään Durandon vahva puoli ole, kun ymmärtääkseni molemmat osallistumiset oripäivillä ovat tyssänneet estekokeeseen.
Luonteeltaan D on semmoinen vähän hönö ja tosi herttainen. Se tekee kielellään koko ajan jotain ja on kovin seurallinen (lue: ahne). Enimmäkseen se on hirmuisen kiltti ja enemmänkin laiskanpuoleinen, mutta joukkoon mahtuu myös päiviä, jolloin virtaa on enemmän eikä ihan aina pelkästään myönteisessä mielessä (tai minä en osaa sitä kanavoida oikein). Hoitotoimenpiteet Durtsin kanssa sujuu ihanan helposti eikä se muutenkaan yleensä hötkyile tai säpsy turhasta...paitsi että se pelkää lätäköitä. Niin ja välillä kiviä. Siis niinku mä sanoin, vähän hönö :) Rakas hönö.
Hevoset vai ponit? Miksi?
Koska mulla ei ole ratsastustaustaa lapsuudesta eikä nuoruudesta, en ole ollut juurikaan tekemisissä muiden kuin hevosten kanssa. En siis tunne poneja, ja olen sitä paitsi turhan painava niiden kyydittäväksi. Siksi hevoset.
Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit itsenäisesti enemmän?
Sain onnekkaiden sattumusten kautta mahdollisuuden vuokrata Tosca-rouvaa Stenbackan tallilla. Ihana, lempeä, pitkämielinen ja taitava hepparouva oli se viimeinen sinetti heppahullaantumiseeni. Nimittäin vaikken itsenäisesti tekemällä todellakaan ratsastamaan oppinut, oli se kuitenkin ensimmäinen kerta, kun sain rauhassa ja ajan kanssa puuhata hevosen kanssa, tutustua, rakentaa jonkinlaista suhdetta ja opetella edes näennäisesti itse ratkaisemaan asioita ja kantamaan vastuuta niistä.
Kengätön vai kengällinen? Kengän koko hevosellasi?
Durandolla on semmoiset haperokaviot, ettei elämää ilman kenkiä voisi edes ajatella. Jos Durtsilta lähtee kenkä, niin se alkaa arkoa kengätöntä kaviota oikeastaan heti, ainakaan jos joutuu liikkumaan missään muualla kuin maneesissa tai kentällä.
Vajavaisilla tiedoillani ja vaatimattomalla kokemuksellani kuitenkin ihannoin luomuhevostelua - tai sitä mielikuvaa, joka minulla siitä on.
Ja miten noloa on se, etten tiedä, minkä kokoinen kenkä mun hevosella on? Meillä on ihan mielettömän hyvä kengittäjä :)
Tarhaatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?
Yksin. Useampaa tarhakaveria on kokeiltu. Muutama päivä menee aina kivasti ja jopa samalla heinäkasalla, mutta sitten D alkaa jahtaamaan kaveria. Tästä syystä on kaveriehdokkaat aika vähissä :(
Ratkaiseeko hevosessa enemmän luonne vai ulkonäkö?
Luonne tietysti. Mutta mistä sitä osaa arvioida, kuinka paljon aluksi ihastuu ulkonäköön? Toisaalta mun mielestä suurin osa eläimistä on kauniita. Ja ne, jotka eivät aluksi ole, muuttuvat sellaisiksi, kunhan niihin tutustuu. Voi olla niin monella tavoin kaunis, suloinen tai komea.
Pahin tippumisesi?
En ole onneksi kovin pahasti tippunut vaan selviytynyt lievällä aivotärähdyksellä ja lihassäryllä. Henkiset vauriot ovat olleet vaikeammin korjattavia.
Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?
Hmmm... en ole laskenut, mutta varmasti muutaman liikaa. Samaan aikaan, kun ostin Durandon, ostin siinä alkuinnostuksessani ja ilman ymmärrystä ihan liian monta huonoa loimea, joita ei sitten ole juuri tullut käytettyä. Sittemmin oon hankkinut vain hyviä loimia, ja kaikki perustellusti tarpeeseen.
Oho, meinasin listata tähän ne tarpeelliset loimet, mutta huomasin, että lista kasvoi nolon pitkäksi, joten deletoin :)
Kuinka usein hevosesi liikkuvat?
Lähes päivittäin. Kalenteroin Durtsille aika harvoin vapaapäiviä, koska joku Murphyn laki tuntuu astuvan herkästi kuvaan, että aina just vapaapäivän jälkeen lähtee kenkä tmv. Toisin sanoen vapaapäiviä napsahtelee kalenteriin ihan ilman suunnitteluakin. Seisominen ei myöskään tee nivelvaivaiselle hevoselle hyvää, joten varsinkaan laidunkauden ulkopuolella ei suunniteltuja vapaapäiviä juuri ole. Toisaalta se mun liikuttaminen ei myöskään ole yleensä kovinkaan raskasta, ja voi olla vaan vaikka talutuslenkki pellon ympäri.
Oletko varovainen vai "uhkarohkea" ratsastaja?
Haha, no tässä on kyllä yks kysymys, jota ei tartte sen kummemmin miettiä. Varovainen olen. Aivan liian varovainen. Tällä iällä tuskin enää kannattaa edes tavoitella sitä, että muuttuisi uhkarohkeaksi ratsastajaksi, mutta kyllä mä kovasti toivoisin löytävänivähän reilusti enemmän rohkeutta. Tai ehkä sitä ei löydetä, ehkä sitä pitää määrätietoisesti opetella?
*****
Ja laitetaan urakka kiertämään eli haaste lähtee seuraaville bloggaajille:
"Tämä haaste on tarkoitettu niille, jotka omistavat hevosen/hevosia. Tarkoitus olisi myös, että kysymyksiin vastataan vähän laajemmin kuin yhdellä sanalla. Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Kerro blogissasi, kenet olet haastanut.
Kerro hevosestasi rotu, taso ja hieman luonnetta.
Durando on oldenburg, joka edellisen omistajansa kanssa kilpaillut HeA:ta, joten ainakin on joskus ollut sen tasoinen. Mitä se sitten nykyään on, niin minulla ei ole riittävästi osaamista sen arvioimiseen. Ei se nyt ainakaan ihan puskaratsuksi kai ole taantunut – ehkä siksi, kun ei niin sinne puskiin rohjeta mennä ;)
Durtsilla on myös jonkin verran hypätty ja sukupostin kuvien perusteella maastoesteitäkin, mutta takapolviongelmien vuoksi tyydytään nykyään ihan vaan maapuomeihin ja kavaletteihin (ei sen puoleen, oman rohkeuden kanssa on jo tekemistä kavaleteillakin :)). Ja toisaalta, ei se hyppääminen mikään Durandon vahva puoli ole, kun ymmärtääkseni molemmat osallistumiset oripäivillä ovat tyssänneet estekokeeseen.
Luonteeltaan D on semmoinen vähän hönö ja tosi herttainen. Se tekee kielellään koko ajan jotain ja on kovin seurallinen (lue: ahne). Enimmäkseen se on hirmuisen kiltti ja enemmänkin laiskanpuoleinen, mutta joukkoon mahtuu myös päiviä, jolloin virtaa on enemmän eikä ihan aina pelkästään myönteisessä mielessä (tai minä en osaa sitä kanavoida oikein). Hoitotoimenpiteet Durtsin kanssa sujuu ihanan helposti eikä se muutenkaan yleensä hötkyile tai säpsy turhasta...paitsi että se pelkää lätäköitä. Niin ja välillä kiviä. Siis niinku mä sanoin, vähän hönö :) Rakas hönö.
Hevoset vai ponit? Miksi?
Koska mulla ei ole ratsastustaustaa lapsuudesta eikä nuoruudesta, en ole ollut juurikaan tekemisissä muiden kuin hevosten kanssa. En siis tunne poneja, ja olen sitä paitsi turhan painava niiden kyydittäväksi. Siksi hevoset.
Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit itsenäisesti enemmän?
Sain onnekkaiden sattumusten kautta mahdollisuuden vuokrata Tosca-rouvaa Stenbackan tallilla. Ihana, lempeä, pitkämielinen ja taitava hepparouva oli se viimeinen sinetti heppahullaantumiseeni. Nimittäin vaikken itsenäisesti tekemällä todellakaan ratsastamaan oppinut, oli se kuitenkin ensimmäinen kerta, kun sain rauhassa ja ajan kanssa puuhata hevosen kanssa, tutustua, rakentaa jonkinlaista suhdetta ja opetella edes näennäisesti itse ratkaisemaan asioita ja kantamaan vastuuta niistä.
Kengätön vai kengällinen? Kengän koko hevosellasi?
Durandolla on semmoiset haperokaviot, ettei elämää ilman kenkiä voisi edes ajatella. Jos Durtsilta lähtee kenkä, niin se alkaa arkoa kengätöntä kaviota oikeastaan heti, ainakaan jos joutuu liikkumaan missään muualla kuin maneesissa tai kentällä.
Vajavaisilla tiedoillani ja vaatimattomalla kokemuksellani kuitenkin ihannoin luomuhevostelua - tai sitä mielikuvaa, joka minulla siitä on.
Ja miten noloa on se, etten tiedä, minkä kokoinen kenkä mun hevosella on? Meillä on ihan mielettömän hyvä kengittäjä :)
Klippaus – puolesta vai vastaan?
Tarpeen mukaan. Ei tällaisissa asioissa voi minusta olla mitään yksioikoista kantaa.
D on klipattu minun omistusaikanani kerran talvessa. Koska välillä myös muut ihmiset kuin minä ratsastavat Durtsia enkä aina voi olla itse paikalla, en voi edellyttää (varsinkaan ratsuttajalta), että kaikilla on mahdollisuus jäädä tallille tuntitolkulla hengaamaan ja odottamaan hikipalleron kuivumista. Siksi.
Yksin. Useampaa tarhakaveria on kokeiltu. Muutama päivä menee aina kivasti ja jopa samalla heinäkasalla, mutta sitten D alkaa jahtaamaan kaveria. Tästä syystä on kaveriehdokkaat aika vähissä :(
Ratkaiseeko hevosessa enemmän luonne vai ulkonäkö?
Luonne tietysti. Mutta mistä sitä osaa arvioida, kuinka paljon aluksi ihastuu ulkonäköön? Toisaalta mun mielestä suurin osa eläimistä on kauniita. Ja ne, jotka eivät aluksi ole, muuttuvat sellaisiksi, kunhan niihin tutustuu. Voi olla niin monella tavoin kaunis, suloinen tai komea.
Pahin tippumisesi?
En ole onneksi kovin pahasti tippunut vaan selviytynyt lievällä aivotärähdyksellä ja lihassäryllä. Henkiset vauriot ovat olleet vaikeammin korjattavia.
Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?
Hmmm... en ole laskenut, mutta varmasti muutaman liikaa. Samaan aikaan, kun ostin Durandon, ostin siinä alkuinnostuksessani ja ilman ymmärrystä ihan liian monta huonoa loimea, joita ei sitten ole juuri tullut käytettyä. Sittemmin oon hankkinut vain hyviä loimia, ja kaikki perustellusti tarpeeseen.
Oho, meinasin listata tähän ne tarpeelliset loimet, mutta huomasin, että lista kasvoi nolon pitkäksi, joten deletoin :)
Kuinka usein hevosesi liikkuvat?
Lähes päivittäin. Kalenteroin Durtsille aika harvoin vapaapäiviä, koska joku Murphyn laki tuntuu astuvan herkästi kuvaan, että aina just vapaapäivän jälkeen lähtee kenkä tmv. Toisin sanoen vapaapäiviä napsahtelee kalenteriin ihan ilman suunnitteluakin. Seisominen ei myöskään tee nivelvaivaiselle hevoselle hyvää, joten varsinkaan laidunkauden ulkopuolella ei suunniteltuja vapaapäiviä juuri ole. Toisaalta se mun liikuttaminen ei myöskään ole yleensä kovinkaan raskasta, ja voi olla vaan vaikka talutuslenkki pellon ympäri.
Oletko varovainen vai "uhkarohkea" ratsastaja?
Haha, no tässä on kyllä yks kysymys, jota ei tartte sen kummemmin miettiä. Varovainen olen. Aivan liian varovainen. Tällä iällä tuskin enää kannattaa edes tavoitella sitä, että muuttuisi uhkarohkeaksi ratsastajaksi, mutta kyllä mä kovasti toivoisin löytäväni
*****
Ja laitetaan urakka kiertämään eli haaste lähtee seuraaville bloggaajille:
Suosittelen muuten myös lukemaan Tupukan hyvän kirjoituksen Joku vika.
tiistai 14. tammikuuta 2014
Maastoilua
Rodeokrapulassa suuntasin maastoon. Kuulostaa hurjan rohkealta, vai mitä? Noo, ei se jalkaisin niin kamalaa ole. Varsinkin, kun Durtsin selässä oli Erikeeper-Ella eli mun tehtäväksi jäi jotakuinkin huolehtia siitä, että läähätin siellä noiden kahden kannoilla ja yritin räpsästä muutaman kuvan :)
Oli mun mukaanlähdöllä oikeasti muukin syy kuin loman plösöyttämän tädin liikuttaminen. Durtsilla on ollut vähän vaikeuksia löytää rohkeutta ojien ylittämiseen ja Ella on joutunut aina jalkautumaan ja taluttamaan tämän urhean urhomme pientenkin ojien yli. Ajatus oli, että jos yhteistuumin päästäisiin jonkun ojan yli niin, että Ella saisi olla kyydissä.
Valittiin semmoinen tooosi maltillinen oja, noin 50 senttiä syvä ja 60-70 senttiä leveä. Kuulostaa helpolta? Ei ollut, eikä onnistunut. Jouduttiin siirtymään 10 metriä eteenpäin, jossa sitten lopulta noin 30 senttiä syvä oja ylittyi jo kutakuinkin mallikkaasti. Sitten pieni kierros metsässä ja takaisin tielle sen "isomman" ojan kautta. Epäonnekseen ennen ojaa oli kaksi risua, jotka molemmat (!) D onnistui saamaan jalkojensa väliin ja kompuroi polvilleen. Siitä ylös könyttyään urhea ratsumme taisi vähän sisuuntua ja ylitti sen miniojan täysin ylimitoitetulla hypyllä :D Onneksi satulassa oli Ella enkä minä.
Maastossa Durtsi käyttäytyi Ellan mielestä hyvin, mutta itseäni olisi kyllä hirvittänyt. Miten mä oppisin nauttimaan ja iloitsemaan siitä, että hevosella on virtaa?
Tässä pari lyhyttä pätkää maastosta. En viitsinyt niihin mitään musiikkia laittaa, kun ajattelin, että tuo keuhkoahtaumapotilaan huohotus on jotenkin ihastuttavan omaperäinen valinta – ai miks hävettäis? :)
lauantai 11. tammikuuta 2014
Huh huh.
No huhhuh. Niin piti olla leppoisa lauantairatsastus eilisen suht raskaan tunnin jälkeen. Jep.
Durppula oli oikein vireä heti aluksi, kun lähdettiin ravaamaan. Siis liian vireä. Sain kuitenkin tahdin jotenkin hanskaan ja lopulta kun istuin alas harjoitusraviin, tehtiin oikein mallikkaita ravi-käynti-ravi-siirtymiä kolmikaarisella kiemuralla. Olin tyytyväinen ja olisin voinut oikein hyvin lopettaa siihen, mutta sen sijaan katsoin kelloa ja totesin ratsastaneeni alkukäyntien jälkeen vasta 10 minuuttia. Mietin, että se on kyllä ehkä vähän liian vähän, koska...no kellon mukaanhan sitä ratsastetaan, eikö?!?!
Joten ajattelin, että jos vielä vähän ravi-seis-ravi-harkkailua...VIRHE!!!!!!!! Raviin siirtymiset sujuivat hyvin, mutta pysähtyminen oli aika hakusessa. Jäinkö sitten liikaa ohjista repimään tai irtosiko takamus taas liikaa satulasta (käy usein, kun haen pysähdykseen väärin tukea jalustimista) tai sekä että tai jotain ihan muuta, mutta ensin me oltiin tässä ja sitten sitä yhtäkkiä mentiin. Niinku vauhdilla ja joka suuntaan :/
Illan rodeo-osuudessa käytimme tehokkaasti hyväksemme koko maneesia (illan viimeisenä ratsukkona tilaa oli, ainoastaan jännitti, että jos tipun, niin kukaan ei kyllä kaipaa ainakaan puoleen tuntiin). Kuvioihin kuuluivat niin terävät sivuttaissiirtymät, joissa oli mukavasti liikettä ylöspäin, takamuksen kevennykset, sukellukset, säntäykset, poukkoilut, paikallaan laukkaaminen ja tietysti pienimuotoiset pystyynnousun aihiot. Musiikkina ohjelmassa meillä oli ähinää, tuhinaa, puhinaa, pärinää ja kiroilua. Kaunista.
Noin raskasta ohjelmaa emme jaksaneet muutamaa minuuttia pidempään, mutta jatkettiin siitä sitten vartin verran ravissa melko pienillä ympyröillä, kaseilla ja välillä käyntiinsiirtymisillä. Muoto oli erittäin koottu ja tarkkasilmäisempi olisi saattanut erottaa joukosta erinäisten vaativampienkin askellajien aihioita. Ajoittaiset tahtirikkoja aiheuttaneet kaasun kiinni hirttämisen valitettavasti rokottivat hieman sekä tyyli- että tekniikkapisteitä.
Olin ihan poikki, joten siinä vaiheessa, kun sain harjoitusravissa viisi säällistä askelta, siirryin keventämään. Muutaman kevennetyn kasin jälkeen aloin saada paremman otteen Durtsista, ja loppujen lopuksi löytyi oikein rauhallinen ja rento ravi ja ohjaakin uskalsi antaa sen verran, ettei tarvinut enää ihan kuolainrenkaassa roikkua :) Työvoitto totisesti.
Aidosti, ihan kamala ratsastuskerta. Ainoa hyvä asia jota voin tästä keksiä on se, etten luovuttanut vaan ratsastin niin kauan, että sain hepan hyväksi. Niin ja tietysti sekin on aina kiva, ettei tartte leipoa. Uuh. Ei muuta kuin leuka rintaan. Taas pitäisi jostain löytää rohkeutta mörköjen karkottamiseen...
Durppula oli oikein vireä heti aluksi, kun lähdettiin ravaamaan. Siis liian vireä. Sain kuitenkin tahdin jotenkin hanskaan ja lopulta kun istuin alas harjoitusraviin, tehtiin oikein mallikkaita ravi-käynti-ravi-siirtymiä kolmikaarisella kiemuralla. Olin tyytyväinen ja olisin voinut oikein hyvin lopettaa siihen, mutta sen sijaan katsoin kelloa ja totesin ratsastaneeni alkukäyntien jälkeen vasta 10 minuuttia. Mietin, että se on kyllä ehkä vähän liian vähän, koska...no kellon mukaanhan sitä ratsastetaan, eikö?!?!
Joten ajattelin, että jos vielä vähän ravi-seis-ravi-harkkailua...VIRHE!!!!!!!! Raviin siirtymiset sujuivat hyvin, mutta pysähtyminen oli aika hakusessa. Jäinkö sitten liikaa ohjista repimään tai irtosiko takamus taas liikaa satulasta (käy usein, kun haen pysähdykseen väärin tukea jalustimista) tai sekä että tai jotain ihan muuta, mutta ensin me oltiin tässä ja sitten sitä yhtäkkiä mentiin. Niinku vauhdilla ja joka suuntaan :/
Illan rodeo-osuudessa käytimme tehokkaasti hyväksemme koko maneesia (illan viimeisenä ratsukkona tilaa oli, ainoastaan jännitti, että jos tipun, niin kukaan ei kyllä kaipaa ainakaan puoleen tuntiin). Kuvioihin kuuluivat niin terävät sivuttaissiirtymät, joissa oli mukavasti liikettä ylöspäin, takamuksen kevennykset, sukellukset, säntäykset, poukkoilut, paikallaan laukkaaminen ja tietysti pienimuotoiset pystyynnousun aihiot. Musiikkina ohjelmassa meillä oli ähinää, tuhinaa, puhinaa, pärinää ja kiroilua. Kaunista.
Noin raskasta ohjelmaa emme jaksaneet muutamaa minuuttia pidempään, mutta jatkettiin siitä sitten vartin verran ravissa melko pienillä ympyröillä, kaseilla ja välillä käyntiinsiirtymisillä. Muoto oli erittäin koottu ja tarkkasilmäisempi olisi saattanut erottaa joukosta erinäisten vaativampienkin askellajien aihioita. Ajoittaiset tahtirikkoja aiheuttaneet kaasun kiinni hirttämisen valitettavasti rokottivat hieman sekä tyyli- että tekniikkapisteitä.
Olin ihan poikki, joten siinä vaiheessa, kun sain harjoitusravissa viisi säällistä askelta, siirryin keventämään. Muutaman kevennetyn kasin jälkeen aloin saada paremman otteen Durtsista, ja loppujen lopuksi löytyi oikein rauhallinen ja rento ravi ja ohjaakin uskalsi antaa sen verran, ettei tarvinut enää ihan kuolainrenkaassa roikkua :) Työvoitto totisesti.
Aidosti, ihan kamala ratsastuskerta. Ainoa hyvä asia jota voin tästä keksiä on se, etten luovuttanut vaan ratsastin niin kauan, että sain hepan hyväksi. Niin ja tietysti sekin on aina kiva, ettei tartte leipoa. Uuh. Ei muuta kuin leuka rintaan. Taas pitäisi jostain löytää rohkeutta mörköjen karkottamiseen...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)