lauantai 18. elokuuta 2012

Vinkkelin muutos

Dromedaari


Entinen Minä:

Onneksi tänään oli valmennus, sillä neljä päivää itsenäistä ratsastusta putkeen näytti kyllä taas, etten osaa ratsastaa itsekseni. Durando sai taas kylvettyä mieleeni useampia epäilyksen siemeniä: tahdittaako se?  Ontuuko vähän? Jokohan taas vatsa alkaa temppuilemaan? Miksi se kolistee noin paljon jaloillaan? Ja kompuroikin...Miten tämä vasen laukka tuntuu näin könkältä? 

Useampana päivänä meinasin jättää ratsastuksen puoli väliin, mutta jotenkin onnistuin sinnittelemään niin, että sain edes muutamia siedettäviä pätkiä aikaiseksi.

Siirtymät alaspäin ovat menneet luokattoman huonosti, kun en ole keskittynyt niihin tarpeeksi, mutta muuten olen kyllä ollut ahkera treenaamaan nimenomaan siirtymisiä ja yrittänyt niillä saada Durdea reippaammaksi, nopeammaksi ja lyhyemmäksi. Melko huonolla menestyksellä tosin. 


Pellolla ollaan käyty oikeastaan päivittäin. Välillä kaverin kanssa ja välillä yksin. Yhtenä päivänä rohkaisin mieleni ja kävin kääntymässä ihan yleisellä tiellä asti. Onnistuin pitämään mieleni kurissa ja kaikki meni hyvin. 

*****

Kaikki edellä kirjoitettu on tietysti ihan totta, mutta tässä asioita voi painottaa toisinkin:

Nykyinen Minä:

Ihanaa! Tämän päivän valmennustunti oli ihan super! Kyllä olikin ollut Miaa ikävä. Vaikka olen itsekseni yrittänyt parhaani ja oikeasti pyrkinyt ratsastamaan, on ihan mahtavuutta, että säännöllisesti saa muistutusta siitä, mikä on oikein, riittävä, hyvä ja milloin pitää vaatia enemmän, vähemmän, nopeammin tai hitaammin.

Valmennuksen kautta tietysti oppii pikkuhiljaa, palanen kerrallaan tuntemaan asioita ja saa ne jäämään myös omaan mielikuva- ja lihasmuistiin: millaista on hyvä laukka, miltä tuntuu suora hevonen, mikä on riittävän nopea reaktio, milloin oikeasti istuu takajaloilla. Tietysti sillä edellytyksellä, että valmentaja on hyvä :)

Jos mietin aikaa vaikka muutama kuukausi taaksepäin, niin en olisi edes ymmärtänyt, miltä tuntuu, kun hevonen on vähän lyhyempi. Ja vaikken nytkään välttämättä itsenäisesti ratsastaessa vielä saa Durdea lyhenemään, niin ainakin tunnistan sen, milloin takajalat laahaavat ihan liian kaukana takana.

Tänään tunnilla tehtiin paljon siirtymiä ja pohkeenväistöjä käynnissä. Siirtymissä sain ohjeeksi pitää hevosen luonani ja miettiä pieniä askelia takajaloilla. Tällä ohjeella käynti-ravi-käynti-siirtymistä tulikin välillä oikein kelpoja.

Myös ravi-laukka-ravi-siirtymissä tuli onnistumisia. Mia yritti neuvoa ajoittamaan noston siihen, kun ulkotakajalka on maassa, mutta tässä oli pakko myöntää, ettei kapasiteetti vielä riitä siihen, että miettisin jalkaa ja pystyisin samaan aikaan miettimään omaa tekemistäni. Kuitenkin tuon ohjeen jälkeen nostoista tuli huomattavasti parempia eli ehkä jollain tiedostamattomalla, tunteen tasolla kuitenkin onnistuin ohjetta toteuttamaan.

Pohkeenväistöissä helpompaa oli mennä uralta keskustaan päin kuin palata uralle. Itsestäni tuntui, että jotenkin pelkäsin ulko-ohjalla jarruttavani liikaa ja vauhdin hiipuvan kokonaan – taisin unohtaa, että onhan mulla pohkeet ;) Mia arveli, että uralle palaamisen kanssa tulee helposti sellainen kiireen tunne, mikä sitten johtaa vähän turhaan sähläämiseen. Paljon mahdollista.

Erityisen iloisena juttuna tästä päivästä jäi mieleen oma takapuoli ja jalat, jotka pysyivät varsinkin lopputunnista jo aikamoisen rentoina, jopa laukannostoissa.

*****

Vaikka edelleen tunnistan paljon asiota, joissa on kehittämisen varaa ja tarvetta, niin tällä hetkellä suuremman tilan mielessäni saavat onnistumiset, hyvät hetket ja oppimisen riemu. En usko, että tämä vinkkelin muutos on kovin huono juttu :)

1 kommentti: