Tavoitteellisesti talvikaudelle

The Puu

Yksi talvikauden tavoitteista voisi tietysti olla se, ettei kroppa enää keväällä näyttäisi samalta kuin tänään metsässä hämmästelemäni puu (kuvassa).

Mutta varsinaisesti tässä postauksessa oli tarkoitus puhua ratsastukseen liittyvistä tavoitteista, joista puhuttiin tänään tunnin lopuksi. Jokainen asetti itselleen jonkin tavoitteen, johon erityisesti keskittyy. Minun piti tietysti ahneena ja päätöksiin kykenemättömänä hamstrata itselleni kaksi:

1. Fyysinen tavoite: lonkkien vetreyttäminen ja sitä kautta parempi istunta.

2. Mentaalinen tavoite: vähemmän löperyyttä ja enemmän keskittymistä.

Jos näissä molemmissa edistyy edes jonkin verran, niin keväällä olen jo paljon parempi ratsastaja, ja siis hepoille mukavampi ja reilumpi kaveri. Mutta ilmaiseksihan noista ei tule kumpikaan, joten töitä pitää tehdä.

Tänään tunnilla menin Retulla. Alkuverkat sujuivat kivasti ja varsinaisiin tehtäviin lähdin positiivisin odotuksin. Tehtiin jyrkkää loivaa kaarevaa eli niin, että kaari ulottui jotakuinkin halkaisijalle asti. Tavoitteena tietysti taivuttaa (se on nyt tosiaan tainnut tulla jäädäkseen :), ks Taipuu, taipuu). Hetken päästä lisättiin kuvioon vielä voltit kaarien keskelle.

No, ei ollut helppoa. Homma meni niin, että jos liikuttiin, ei taivuttu ja jos taivuttiin, ei liikuttu. Tähän liikkumattomuuteen yritin sitten vielä oivaltavasti vaikuttaa nytkyttämällä itseäni satulassa - sehän se on se eteenpäinvievä avu, jota jo alkeiskurssista lähtien on opeteltu. Nyt se ei kuitenkaan jostain syystä toiminut. En ymmärrä, miten voi olla niin vaikeaa yrittää miettiä useampaa asiaa samanaikaisesti? Alan tuntea yllättävää sympatiaa miestäni kohtaan ;)

Seuraavaksi jatkettiin kaaria ravissa, jollon vauhti ei hyytynyt, mutta en kyllä päässyt taivutuksillakaan loistamaan. Joskin kyllä sinne taisi muutamia hyviäkin hetkiä mahtua joukkoon. Sitten jätettiin toiselta pitkältä sivulta kaari pois ja otettiin sinne laukka. Laukat nousivat sujuvasti ja hieman pyytämällä niihin löytyi vähän ponnekkuuttakin. Tässä vaiheessa oli kiva fiilis.

Viimeisenä tehtävänä mentiin uraa pitkin niin, että aina pitkällä sivulla otettiin laukkaa, siirryttiin vielä pitkän sivun puolella raviin ja ratsastettiin hyvä kulma ja taas seuraavalle pitkälle sivulle laukka. Yksinkertaisen kuuloinen tehtävä, mutta tässä vaiheessa paketti hajosi ja Retu päätti, että yhteenkään kulmaan ei enää mennä.

Naputin pohkeella, yritin ohjeella ja siirtelin painoani holtittomasti puolelta toiselle,  mutta en kertakaikkiaan (tai ehkä juuri siksi) löytänyt tapaa saada Retua takaisin toivotulle reitille. Tämän seurauksena tietysti myös suurin osa laukoista oli vääriä, kun paino oli missä sattuu ja keskittyminen meni siihen, että saisi ratsun edes suunnilleen jonnekin uran tuntumaan. Olin taas liian hidas ja jäin puristamaan pohkeella sen sijaan, että olisin ollut nopea ja terävä. Raippakin oli kädessä, mutta enpä sitäkään älynnyt käyttää. Plörinäksi meni.

Sitten yllättäen loppuraveissa Retu oli taas aivan ihana. Meni nätisti kulmiin ja toimi muutenkin kuin unelma. Harmi, että tuohon väliin osui tuommoinen ylikuumeneminen ja harmi, etten osannut toimia siinä yhtään paremmin. Siitä huolimatta jälleen erittäin kiva tunti! (Onko muunlaisia?)

Seuraavan tunnin ratsukot ihanassa ilta-auringossa.

*****

Sain palautetta aiemmasta postauksesta, jossa kirjoitin näin:

Sain jo alkulämmittelyravien aikana käskyn tehdä tunnin raviharjoitukset ilman jalustimia. Kovasti kun olisi tämän tädin istunnassa korjaamista. Opettaja kuvasi sitä niin, että minä istun enemmänkin hevosen yläpuolella kuin sen selässä.

Oikeasti opettajan kuvaus oli tietysti se, että minä istun enemmän hevosen selässä kuin sen ympärillä. Tuo selässä ja yläpuolellahan on sama asia. Tämän ilmauksen kyllä aikoinaan ymmärsin oikein, mutta sen kirjalliseen muottoon saattaminen olikin sitten ontunut pahemman kerran. Joka tapauksessa tuosta päällä istumisesta pyrin siis pois ja yksi tärkeä askel sillä tiellä on jo alussa tavoitteisiin listattu lonkkien vetreyttäminen.