sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Perjantaipilates ja leppoisa sunnuntaikävely

Ratsastuspilatesguru Aira kävi pitämässä meille tunnin perjantaina Stenbackassa (ihana Mia järkkää vähän väliä tädeille jotain ekstraa). Perusasiat edelliseltä kerralta olivat jääneet mieleen, koskapa Aira ei löytänyt alkuasennostani muuta kuin kehuttavaa. Tämä siis paikallaan ollessa. Palikat eivät vaan valitettavasti pysyneet ihan niin hyvin paikallaan, kun tornia lähti liikuttamaan. Jos käynnissä nyt vielä jotenkin klaarasin, niin siihen harkkaraviin mä kyllä aina viimeistään sorrun. Se vaan ei ole mun vahvuus. Laukassa korjattavaa olikin taas vähemmän kuin ravissa.

Edelleen se tärkein tehtävä olisi oppia aktivoimaan ne hemmetin vatsalihakset. Asia joka on minusta ihan helppo tehdä paikallaan, mutta heti, kun hevonen liikkuu, siitä tulee melkein ylitsepääsemättömän vaikeaa. Välillä kun kovasti pinnistämällä luulin saaneeni vatsalihaksia aktivoitua, hiipui Nortin vauhti kokonaan. Olin siis ehkä onnistunut aktivoimaan vatsalihakset, mutta kaupanpäällisiksi vääntänyt päälle ihan kokovartalojäkityksen. Jipii.

Vatsalihaksien lisäksi - tai tavallaan melko kiinteästi niihin liittyen - mulla on myös tekemistä siinä, että onnistuisin vakauttamaan lantioni niin, että istuisin koko ajan pyrstölläni. Hevosen liikkeiden myötäämistä ei ole se, että lannerangasta heiluttelee sinne notkoselän suuntaan. Tämä on helpommin korjattava ongelma kuin tuo vatsalihaksien aktivoiminen, vaikka veikkaan, että jälkimmäisen ratkaisemalla edellinenkin korjaantuisi lähes itsestään.

Tykkään kyllä, että pilatesajattelun tuominen ratsastukseen on kaikin puolin järkevää. Niinä hetkinä, kun saa paketin pysymään kasassa, tuntuu satulassa oleminen ihan mielettömän mukavalta, tukevalta ja hevosen saa liikkumaan, pysähtymään ja kääntymään ihan minimaalisen pienillä avuilla. Hieno fiilis!

****

Tänään käytiin taas Mian ja Rampen kanssa maastolenkillä. On erikoista huomata, että rauhallinen, leppoisa Nortti käyttäytyy pikkuisen pöhlömmin Rampen seurassa kuin yksinään. Melkoinen puhina ja pörhistely alkoi siinä kohdassa, jossa viimeksi tuli vastaan se hirmuinen maitorekka. Ja sitten vielä puolivälin jälkeen piti ohittaa yksi järkyttävän uhkaava tuulimylly, jonka perään vastaan tuli kaksi mopoa. Onneksi mopokurkit olivat fiksuja ja huomaavaisia, hiljensivät vauhtia reilusti ja toinen jopa pysäytti ja kokonaan sammutti ajokkinsa. Kiiteltiin nuoria miehiä vuolaasti.

Kiva maastolenksu hyvässä seurassa on mitä oivallisin tapa viettää sunnuntaita ja pakoilla töitä :) Sen jälkeen töitä voi paeta kirjoittamalla blogia ja katsomalla jääkiekkoa. Peukut on pystyssä, toivottavasti ei tarvitse niellä samaa karvasta kalkkia kuin eilisen "jännitysnäytelmän" päätteeksi.

torstai 12. toukokuuta 2011

Käänne parempaan

Viime perjantain penkin alle menneen ratsastustunnin jälkeen on tapahtunut seuraavaa:

Lauantai ja sunnuntai

Viikonloppu vierähti Lohjalla koulukisoja seuratessa. Lauantaina oli 3-vuotias kummityttö, joten en päässyt oikein ajan kanssa kisoihin paneutumaan. Kummitytön mielestä huomattavasti kilpailua kiinnostavampaa oli rapsia kartanon lampaita :)

Laakspohjan Kartanon suloiset lampaat


Sunnuntain sain sitten keskittyä kisoihin, ja täytyy kyllä todeta, ettei kouluratsastuksesta taideta edes haluta tehdä yleisölajia. Ja tämä kritiikki ei kohdistu mitenkään erityisesti Lohjan kisoihin vaan koko konseptiin, joka lienee ihan yleinen tapa toimia. Ehkä jaksan ruotia aihetta vielä joskus oikein ajan kanssa. Joka tapauksessa olin vähän pettynyt, koska olin odottanut ekojen koulukisojen seuraamista ihan valtavasti.

Maanantai

Viikon alkajaisiksi kierrettiin Nortin kanssa tunnin mittainen maastolenkki. Tiet ovat jotenkin arvaamattoman näköisiä ja pelkään routarikkoja, joten ravia mentiin ehkä korkeintaan 200 m + 50 m ja koko loppuaika löntysteltiin. Aurinko helli ja Norttikin tuntui nauttivan lepppoisasta lenkistä.

Nortti herkuttelee


Tiistai

Taas maastoon, mutta tällä kertaa saatiin seuraksi Mia ja Rampe. Jälleen leppoisa lenkki lukuunottamatta kauhistuttavan maitorekan ohitusta. Rampe säikkyi rekkaa, jonka seurauksena vanha, viisas ja seesteinen Nortti meinasi kääntyä kannoillaan ja sännätä takaisinpäin. Lopulta kuitenkin tultiin rekan ohi semmoista pinkeää passagea (askellajiarvio tuli Mialta, mun mielestä se olisi ollut vaan pinkeää ravia). Mutta hyvä muistutus siitä, että luotettavimmankin oloinen elikko saattaa joskus yllättää :)

Keskiviikko

Hyppytunti!!! Yksi pieni ristikko. Vatsa meni vähän sekaisin ;)

Ensimmäiset ylitykset olivat tosi haparoivia. Keskityin liikaa esteisiin ja liian vähän eteenpäin ratsastamiseen. Sitten sain sopivasti noottia ja koko ryhmän tekemiseen tuli semmoinen tempo, ettei kerennyt turhia miettiä. Pari kertaa onnistuin vaan keskittymään siihen, että laukka säilyisi hyvänä ja yritin katsoa enemmin sinne esteen toiselle puolelle pakonomaisen ristikon tuijotuksen sijaan. Kaksi viimeistä ylitystä tuntuivat tooooosi kivoilta. Ymmärrän, että siihen fiilikseen voi helposti kiintyä.

Nortti. (Miten tummaa hevosta pitäisi kuvata, että siitä saisi jotain tolkkua?)

Torstai

Sain taas keskittyä ratsastamaan Norttia joka askeleella ja ajatuksella.

Täytyy (jälleen kerran) todeta, että ihan valtavan paljon on omasta keskittymisestä ja mielestä kiinni. Esimerkiksi yhdessä vaiheessa tehtiin avotaivutusta niin, että käännettiin pitkän sivun keskeltä radan poikki avotaivutuksessa ja suoristettiin, kun päästiin takaisin pitkälle sivulle. Oltiin jo tehty harjoitusta oikeaan kierrokseen ja olin välillä onnistunutkin. Sitten ensimmäinen yritys vasempaan, ja viimeinen ajatus ennen kääntymistä on "vasen on kyllä mun vaikeampi puoli, olikohan niin että se on Nortinkin...". Siis keskityin taas enemmän siihen, mikä voi mennä pieleen kuin siihen, mikä voisi edesauttaa onnistumista. Happy thoughts! Ja keskittymistä.

Huomenna Aira tulee pitämään tädeille Quasimodo-tunnin :)

lauantai 7. toukokuuta 2011

Ylpistymisen vaara eliminoitu

Muutamat ratsastuskerrat sujuivat niin kivasti, että ylpistymisen riski kasvoi melkoisen suureksi. Sitten tuli onneksi eilinen.

Nortti päätti pistää tädin testiin, ja täti reputti. Harjoiteltiin ravi-laukka-ravi-siirtymisiä. Ohje oli miettiä aina muutama askel avotaivutusta ennen siirtymää. En tiedä sitten, jäinkö liikaa miettimään sitä avoa, mutta laukannostoyrityksistä osa oli ihan katastrofaalisia. Muistuttivat lähinnä niitä muutamaa ensimmäistä kertaa Nortin selässä vuosi takaperin. Nyt ei sentään tullut täyspysähdystä keskelle uraa, vaan pelkästään ravikiihdytyksiä tai ei mitään reaktiota.

Koska en heti ensimmäisen temppuilun kohdalla tarpeeksi täpäkästi vaatinut, niin aika monta yritystä meni ihan pipariksi. Sitten kokosin itseni, ja sain kerran muistutettua tarpeeksi tehokkaasti komentojärjestyksestä, jonka jälkeen homma pelitti vähän paremmin.

Kaiken kaikkiaan jäi vähän semmoinen olo, että vaikka mielestäni menin tunnille hyvällä fiiliksellä ja intoa puhkuen, niin oikeastaan mikään ei ollut ihan kohdallaan. Edellisessä kirjoituksessa hehkutin, että istunta on alkanut tuntua kotoisalta, mutta sekin tunne oli nyt tipotiessään. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun laukka ei useammista pyynnöistä huolimatta nouse, leviää alkutekijöissään oleva paketti ihan kokonaan.

Mutta kuten aiempienkin notkahdusten kohdalla, lohduttelen itseäni sillä, että näitäkin kertoja tarvitaan väliin. On hyvä, ettei itsetyytyväisyys kasva liian suureksi, sillä silloin säilyy halu, into ja avoimuus oppia uutta. Se ei tarkoita sitä, etteikö olisi syytä opetella uskomaan itseensä vähän enemmän ja olemaan pikkuisen täpäkämpi.

Tänään suuntaan kummitytön kanssa katsomaan koulukisoja Lohjalle. Nortti ja Rampe osallistuvat samaan luokkaan, joten jännitettävää riittää :)

perjantai 6. toukokuuta 2011

Tie täsmällisyyteen

Eilisellä tunnilla harjoiteltiin täsmällisiä siirtymisiä sekä ravista käyntiin ja takaisin että laukasta raviin ja takaisin. Erityisesti ravista käyntiin siirtymisissä tuli uusia ahaa-elämyksiä, kun Mia painotti sitä, että siirtymisessäkin pitää yrittää saada hevonen pysymään takajaloillaan ja säilyttää eteenpäinpyrkimys.

Uskon, että mielikuvien voima on tässä valtava, ja itselläni ainakin tuntui toimivan se, etten miettinyt siirtymistä niinkään hidastamisena ravista käyntiin vaan nimenomaan eteenpäin menemisenä, mutta eri askellajissa. Muutaman kerran onnistuttiin ihan kivasti ja vieläpä täsmälleen oikean kirjaimen kohdalla. Luonnollisesti mukaan mahtui paljon niitäkin kertoja, jotka eivät anna aihetta henkseleiden paukutteluun.

Laukka-ravi-siirtymisiä harkkailtiin niin, että pitkän sivun lopusta (oisko E?) nostettiin laukka ja laukattiin pääty-ympyrä, jolla yritettiin lisätä laukkaa, lyhyen sivun keskellä otettiin vähän kiinni ja pitkän sivun alussa siirtyminen raviin. Aluksi varsinkin laukannostot osuivat ihan mihin sattuu ja laukka nousi enemmän ylös kuin eteenpäin. Ja vaikka kuinka yritin lisätä, niin ei kyllä kovinkaan liitelevään lopputulokseen päästy.

Sitten Mia ohjeisti miettimään jo hyvässä vaiheessa pitkää sivua ravin lisäämistä, jonka jälkeen laukka nousi huomattavasti vaivattomammin ja jo vähän enemmän eteenpäin. Samalla kuitenkin romahti sitten toisesta päästä eli laukan kokoaminen ja edes suhteellisen hallittu siirtyminen raviin olivat enää kaukainen muisto. Jotenkin meni pasmat sekaisin; taisi olla taas vähän liikaa ajateltavaa.

Iloista oli se, että Quasimodo-asento alkaa lantion osalta tuntua jo melko kotoisalta, vaikka toki välillä palaan vanhaan. Ylävartalon suhteen on enemmän töitä. Yritän aina välillä muistaa hengittää ulos niillä Airan ohjeilla (lantio alle, napa sisään, vatsalihakset käyttöön ja kylkikaaret venyvät alas) ja sitten vielä yrittää saada pään siihen pakettiin jotenkin luontevasti.

Huomaan, että hartiat nousevat kuin varkain korviin ja niitä pitää sieltä tasaisin väliajoin palauttaa oikealle paikalleen. Kylkikaarien alaspäin venymisen ajattelu auttaa tähänkin. Luulen, että saan muutenkin vatsalihaksia ajoittain vähän paremmin käyttöön. Heppailu on kivaa eikä riemua ainakaan yhtään vähennä se, että huomaa välillä kehittyvänsä :)

(Tosin iloa kehittymisestä ihan vähän himmentää se, että itseensä niin kovin tyytyväinen tätiratsastaja saapui tunnille chapsit väärissä jaloissa. Nolotusmittari tikitti punaisella, kun täti kampesi itsensä alas hevosen selästä ja pukeutui uudelleen ;D)

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Pari kavalettia ja - tättärättärättärää - ristikko!

Ravi- ja laukkapuomeja, yksittäisiä kavaletteja, kolmen kavaletin sarja ja sitten vielä ristikko. Kyllä riitti tädille jännitettävää tämän päivän tunnilla.

Koville oli Mia päättänyt tädin tänään pistää. Jo alkuraveihin sisältyi ravipuomeja. Verkkalaukassa uralla oli yksi puomi ja lisäksi pääty-ympyrällä kavaletti, jonka kaveriksi taisi jossain vaiheessa tulla toinen ja myöhemmin kolmaskin. Toistin jälleen vanhaa, tuttua kaavaa: ekoilla yrityksillä unohtui ratsastaa ja kolina oli sen mukaista. Sitten kun muistin taas ajatella, että minä haluan niiden pikkukeppien yli, alkoi homma sujua vähän paremmin.

Sain myös palautetta siitä, että oravien kielellä puhumisen sijaan voisi enemmän panostaa pohkeeseen ja raippaan - erityisesti koska vaikuttaa siltä, että Nortti ei ehkä sittenkään ole orava. Ainakaan se ei oravakieliseen ruinaukseen kovin voimallisesti reagoi.

Alkuverkkojen jälkeen tehtiin vähän pohkeenväistöjä ravissa. Haastetta riitti erityisesti tempon säilyttämisen kanssa, mutta yhdestä esityksestä tuli oikein positiivista palautettakin. Onnistumiset on kivoja muutenkin, mutta erityisesti siksi, että niiden kautta pääsee käsiksi siihen fiilikseen, miltä asioiden pitäisi tuntua.

Sitten suureen loppuhuipennukseen: The Esterata. Pitkän sivun puolivälistä laukannosto, laukassa pääty-ympyrä, jonka varrella olivat ne kolme kavalettia perätysten, sitten isoja esteitä väistellen hieman viisto linja sille hurjan pelottavalle ristikolle (korkeutta siis kutakuinkin niin vähän kuin on mahdollista, jotta sen nimi on edelleen ristikko).

Ja kyllä muuten ekalla kerralla jännitti. Häpeäkseni täytyy myöntää, että ensimmäistä kertaa ristikkoa lähestyessä voimakkain ajatus mielessä oli kaikkea muuta kuin lohdullinen ja suoritusta parantava mantra: Ei varmasti hyppää, ei varmasti hyppää. Henkisesti olin siis valmistautunut laskeutumaan puomien joukkoon :)

Onneksi Norttiin voi luottaa, vaikka tädin itseluottamus oli jälleen kerran luvattomalla iltavapaalla. Ensimmäisen ylityksen jälkeen koko homma alkoi tuntua kivalta. Tuskin yliteltiin esteitä tyylillä, mutta hauskaa oli (toivottavasti Nortillakin). Kolmen kavaletin sarjastakin taidettiin selvitä muutaman kerran ihan kivasti. Aika hauskaa!

Tuskin tällaisesta perusnössöstä mitään hurjaa hyppelijää saadaan koskaan, mutta on se kyllä kivaa vaihtelua ja varmasti sileällä ratsastamisessa kehittymisen kannalta erittäin hyödyllistä. Ja ihan varmasti onnistumiset pönkittävät uskoa omaan selviytymiseen ja kasvattavat (uhka)rohkeutta ;D

maanantai 2. toukokuuta 2011

Luonnotonta

On se vaan kummallista, miten välillä saa ihastella sitä, kuinka luonto on niiiiiin viisas. Ja sitten taas toisinaan... Siis meille annetaan sinällään ihan käyttökelpoiset kehot, mutta ilmeisesti jätetään kertomatta, miten niitä pitäisi käyttää. Tai miten muuten voi selittää sitä, että keholle hyvä asento tuntuu ihan järjettömän epäluonnolliselta?

Vapun ratoksi tutustuttiin siis pilatesratsastuksen saloihin ja voin kertoa, että ehti kyllä tuntua monta kertaa jo tosi oudolta ennen kuin oltiin edes päästy hevosen selkään. Aira korjasi meidän kaikkien seisoma-asentoa ja tällä kertaa tunne ei niinkään synnyttänyt mielikuvaa Quasimodosta. Olen totuttanut itseni seisomaan notkoselällä ja sieltä kun oikaisee, niin päätä ei olekaan ihan helppo saada keskilinjaan. Kömpelö gorilla se siinä seistä tönötti Airan korjausten jälkeen :)

Asentokorjausten jälkeen tehtiin pilatesharjoituksia ja laitettiin vatsalihakset anomaan armoa. Ja sitten ratsaille. Yllättäen se ei ollutkaan niin vaikeaa kuin olin ajatellut. Miahan on meitä jo muutaman viikon opastanut Quasimodo-tyyliin, joten lantion asento alkaa pikkuhiljaa tuntua jo aika kotoisalta. Nyt haaste on enemmänkin sitten ylävartalon kanssa, että saisi sen riittävän hyvin lantion päälle, mutta kuitenkin säilyttäen normaalin hyvän ryhdin sekä pään ja niskan rennon asennon. Huomasin, että hartiat tuppaavat jännittymään ja pää painuu etukumaraan, vaikka katse ei painukaan hevosen niskaan.

Täytyy sanoa, että lämpenen kyllä kerta kerralta enemmän ja enemmän tälle uudelle asennolle (vaikka näin lyhyellä historialla ei ehkä voi puhuakaan mistään kovin syvään juurtuneesta vanhasta asennosta). Quasimodoilun alettua on satula alkanut tuntua miellyttävältä ja ennen kaikkea erittäin tukevalta istuimelta (mikä ei todellakaan tarkoita sitä, ettenkö saattaisi sieltä ensimmäisen yllättävän liikkeen kohdalla lentää komeassa kaaressa, mutta siis tuntuu tukevalta).

Miahan on ahkeroinut mun istunnan suhteen ihan urakalla ja on tosi iloista huomata, että panostaminen alkaa kantaa hedelmää. Jopa niin, että korjaustarpeita tuntui olevan omilla jaloilla seistessä enemmän kuin ratsailla :) Mikä ehkä enemmän johtuu siitä, että seisoma-asennossa oli todella paljon korjattavaa eikä todellakaan tarkoita, etteikö niitä riittäisi vielä istuntaankin vaikka kuinka:


  • ylävartalon ja pään asento,
  • hartioiden rentouttaminen,
  • vatsalihasten käyttäminen (Miten vaikeaa se voikaan olla! Siis jännittää niitä ilman, että koko muu kroppa jännittyy.) ja 
  • rentoutuminen, rentoutuminen, rentoutuminen - silloinkin, kun pohkeella pitää tehdä jotain


Ja eihän savotta siihen lopu, vaikka noita saisikin korjattua. Sehän tarkoittaa vasta, että pystyy istumaan kutakuinkin oikein tasaisesti ja täysin odotusten mukaisesti liikkuvan hevosen selässä. Sitten pitäisi opetella ratsastamaan ja mukautumaan niin, että hyvä istunta säilyy hevosen muutoksista huolimatta ja toisaalta tuntemaan muutosten alkuaihiot niin, ettei hevonen ehtisi muuttaa liikettä omasta aloitteestaan. Ajattelin, että jos suvivirren aikaan voisi sen päättötodistuksen saada ;D

*****

Sunnuntain tunnilla kertailtiin kurssin asioita ja treenailtiin taas vähän sitä lisäämistä. Saattaa olla, että pääsin taas vähän paremmin siitä jyvälle (tosin niin taisin sanoa viimeksikin ja silti aloitin nyt heittämällä ohjat pois :)). No jotain oli jäänyt muistiin: vatsalihasten käyttö ja oman kehon pitäminen vakaana. Ei horjunut, ei ainakaan pahasti.

Lopputunnista vaihdettiin vielä Charlyn omistajan kanssa ratsuja. Meni kyllä Charlyn kanssa nyt Mian valvovan silmän alla selkeästi paremmin kuin silloin pääsiäisenä itsenäisesti - se ei tosin liene kellekään mikään yllätys :)

*****

Tänään aloitin päivän maastoretkellä Nortin kanssa. Rouva oli alkumatkasta pikkuisen kyttäilevä ja vähän puhisi koiranhaukunnan vuoksi, mutta muuten oli oikein rentouttava ja kiva lenkki.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Lisäyksiä ja laukka-avoa - ei tainnut mennä ihan niinku Strömsössä

Nyt on tosiaan ollut niin paljon tekemistä, että tallimatkatkin oon enimmäkseen puhunut puhelimessa. Se tarkoittaa, etten siis ole ehtinyt sanella itselleni muistiinpanoja tunneista.

Viime keskiviikon tunnilta on sentään jotain vielä muistissa. Harjoiteltiin lisäyksiä ja avotaivuksia niin, että lyhyet sivut tehtiin avoa, pitkän sivun alussa lisäys, puolivälissä kiinni ja taas uusi lisäys. Tätä tehtiin ensin ravissa ja lopuksi laukassa.

Ravissa en edes yrittänyt istua vaan kevensin suosiolla. Jade ravi on mummoversionakin ihan riittävän haastava istua :) Pääsin ehkä ensimmäistä kertaa vähän jyvälle tästä lisäämisen tekniikasta eli että edestä pitää vähän estellä ja takaa puskea eteenpäin. Toteutus ontui vielä monin paikoin, mutta sentään aloin vähän ymmärtää, mitä haetaan. Iso haaste on myös hallita oma kroppansa koko ajan eli pitää korsetti timminä niin, että sitten kun hevonen pyynnöstä lähtee lisäämään, pysyy kuski mukana menossa.

Jos ravissa vielä sekä lisäyksissä että avotaivutuksissa oli jotain tolkkua, niin laukassa meinasi kyllä kadota kaikki kontrolli. Täytyy myöntää, että mä en edes tiennyt, että avotaivutusta tehdään laukassa. Jos Jade osaisi puhua, niin olisi todennäköisesti sanonut, että hänen mielestään avotaivutusta ei pitäisi tehdä laukassa - siinä määrin ahdistuneeksi ja jännittyneeksi rouva muuttui vaikeusasteen kasvaessa.

Mulla on myös paha tapa päästää vauhti kasvamaan välillä vähän liian kovaksi. Vähän niinkuin pistäisin silmät kiinni, sormet ristiin ja toivoisin, että heppa suorittaa suunnilleen sinne päin, sen sijaan että itse yrittäisin ratsastaa kuten on ohjeistettu. Ja juuri näin kävi nytkin: laukkalisäykset olivat enemmänkin altajuoksemisia ja kunnolla kiinni en ymmärtänyt/osannut/ehtinyt/muistanut ottaa kuin joskus vahingossa.

Tunnin ehdottomasti arvokkainta antia oli taas tuo muistutus omasta kehonhallinnasta sekä alkuverkat, jolloin Mia yritti opettaa tuntemaan, milloin Jade liikkuu oikein takajaloillaan. Se on asia, jonka oppiminen vie varmasti aikaa, mutta johon ehdottomasti pitää panostaa. Mun pitää ehdottomasti oppia puolipidätteiden tärkeys. Ja tällä tarkoitan sitä, että ei riitä, että teen niitä vaan on opittava pidättämään niin, että hevonen myös reagoi siihen.

*****

Lupasin kertoa myös uusista heppakuvioista. Toukokuun alusta lähtien ihana Nortti tulee mulle ylläpitoon. Yhteinen taival Jaden kanssa päättyy, ja se tietysti surettaa, mutta onneksi nähdään jatkossakin melkein päivittäin :) Molemmat tammat ovat superkilttejä ja osaavia, mutta Nortin pehmeämmät askellajit toivottavasti edesauttavat kehitystäni.

Olen kyllä onnekas, kun kerään ahdistusta siitä, että ihanista vuokrahepoista on ylitarjontaa. Ei pitäisi valittaa yhtään.

*****

Tänään illalla pääsen tunnille Nortilla ja huomenna on vuorossa pilatesratsastuskurssi.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Angstimuksia

On niin monenlaista ahdistusta päällä tällä hetkellä, ettei tiedä miten päin olla. Periaatteessa kaikki on ihan hyvin, mutta ahne ja kyltymätön ihminen on tyytymätön, kun ei tahdo aika, raha ja päätöksentekokyky riittää kaikkeen siihen, mitä haluaisi :)

Häpeällisen pitkä blogihiljaisuus ei tarkoita, ettenkö olisi ratsastanut - pikemminkin postauksien määrä on nimenomaan kääntäen verrannollinen ratsastuskertojen määrään. Jossain välissä on tehtävä töitäkin, nääs.

Huhtikuun loppupuolelle on mahtunut poikkeuksellisen paljon myös itsenäistä heppailua, minkä vuoksi tuntuu, että istunta on mennyt jonkin verran takapakkia. Toisaalta itsenäinen ratsastus varmasti kehittää joitain muita osa-alueita, ainakin rohkeutta ja itsevarmuutta edes himpun verran.

Pääsin myös kokeilemaan omistajan pääsiäisreissun aikana ihanaa Challea. Suloinen, kiltti ja tyyni herra - joskin täti olisi kaivannut omaan ratsastukseensa hieman enemmän päättäväisyyttä heti alusta lähtien. Voimien ehtyessä loppua kohden tuli kyllä Miaa ikävä :) Tällä tasolla olisi varmasti parasta, että vähintäänkin ensimmäinen ratsastuskerta uudella hevosella tapahtuisi jonkun osaavamman haukankatseen alla.

Heppakuvioissa on luvassa muutoksia. Kerron niistä ensi kerralla. Nyt nukkumaan, jotta jaksaa taas huomenna tienata itselleen ratsastusrahoja :)

*****

Edit: Jei, huomasin juuri uuden lukijan: tervetuloa Pauliina! =)