Kuten ennakkoon uumoilin ja toivoin, oli istuntatunti avartava kokemus. Opettaja korjasi asennostani suurimpia virheitä asettelemalla jalat ja lantion kohdalleen. Uusi asento tuntui omituiselta, mutta toimivalta ja lopputunnista jo lähes luontevalta.
Ikävä kyllä, olen satavarma siitä, että keskiviikon tunnilla en enää samaa asentoa onnistu löytämään. Sen verran oudolta uusi asento alkuun tuntui. Jos olisi pitänyt kuvailla sitä, millaisessa asennossa kuvittelin olevani, olisin väittänyt, että polveni olisivat olleet todella reilusti koukussa ja kantapää hurjan takana. En usko, että oikean asennon löytäminen onnistuu vielä omin avuin.
Olen aiemminkin huomannut, että minulle rentoutuminen on haasteellista. Hevosen selässä vaikeus korostuu. Syvät vatsalihakset pitäisi olla käytössä ja jalkojen kuitenkin pysyä rentoina. Jos hartiani eivät ole lähtökohtaisesti jännittyneet, nousevat ne korviin viimeistään siinä vaiheessa, kun yrittää pyytää hevoselta mitään. Rentouteen ei taida olla oikotietä, mutta välillä mietin, onko siihen ylipäätään mitään tietä? Mitä jos olen perimältäni jäkittäjä eikä vaivaan olekaan korjausta?
Oli jännä huomata, kuinka sitä välillä kuvitteli olevansa jo ihan rento ja sitten, yhden syvän uloshengityksen mukana rentoutui selkeästi enemmän. Mitenköhän paljon sitä rentoutumisen varaa vielä olisi ollutkaan?
Rentoutta haettiin muun muassa ratsastamalla kaksi palloa takamuksen alla. Mielenkiintoinen harjoitus, jonka jälkeen olin ehkä eniten tietoinen takamuksestani ikinä.
Tunnin merkittävin oivallus taisi olla se, että istuntatunteja täytyy saada keväällä lisää =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti