Blaah.

Siis ei edes Blaah! Vaan pelkkä blaah. Mistään ei oikein saa otetta eikä mikään oikein huvita. Jos jotain saa aloitettua, jää se kesken. Kello ei ole vielä viittä, mutta ehkä olisi parasta vetäytyä Höyhensaarille ja toivoa parempaa huomista.

Ei sitä sitten kuitenkaan kehtaa. Siis nukkua keskellä päivää. Nukkumisesta - muutenkin kuin keskellä päivää - on tavallaan tehty vähän syntistä. Vaikka on yleisesti tiedossa, että uni on ensiarvoisen tärkeää sekä fyysisen että psyykkisen terveyden kannalta, ei nukkumista silti arvosteta kuin korkeintaan yksilöllisellä tasolla (toki se on myös on melko yksiöllinen kokemus). Tarkoitan sitä, että jollain tavalla nukkumisesta nauttiminen ja - erityisesti - pitkään nukkuminen yhdistetään herkästi (salamannopeasti) laiskuuteen tai henkiseen velttouteen tai mihin ikinä negatiiviseen ominaisuuteen.

Syöminen on samankaltainen välttämätön toiminto kuin nukkuminen. Silti syömistä on lupa hehkuttaa. Syömisen mainitseminen harrastuksena (gourmet) on jopa trendikästä. Ja pitkään syöminen se vasta fiiniä onkin. Miksei siis pitkään nukkuminen ja siitä oikein huolella nauttiminen?

Väitän, että nyky-yhteiskunnassa suhtaudutaan nukkumiseen vähemmän suopeasti, koska se on talousvinkkelistä melko tehotonta eikä varsinaisesti tuota mitään. Varsinkaan liian pitkään nukkuminen ei enää lisää nukkumisesta saatavaa hyötyä. Siinä vaiheessa, kun nukkumisella saavutettavissa oleva maksimaalinen palautuminen on plakkarissa, ei ole enää mitään syytä käpertyä suloisen lämpöisen peiton alle ja jatkaa unituhinaa. Se olisi vain hukkaanheitettyä aikaa ja siihen meillä ei ole varaa.

Mainittakoon vielä selvyyden vuoksi, etten ole tässä asiassa erityisesti kummankaan lajin puolella - pidän molemmista harrasteista hurjan paljon!

Onneksi huomenna on taas ratsastustunti - ehkä sitten maailma näyttää taas vähän valoisemmalta.