 |
...pictures come alive... no en tiiä, oliko sunnuntain mielikuvaharjoitteilla jotain vaikutusta, mutta tämän päivän tunti päättyi aika muikeaan fiilikseen.
Raviharjoituksissa alkoi kontrolli löytyä takaosan väistätysten jälkeen, ja paikoitellen Durde liikkui eteenpäinkin ihan kivasti. Oma istunta ei loksahtanut ihan samalla tavalla kohdalleen kuin silloin Marin kurssilla, mutta sinne päin sentään. Se hevosessa istumisen fiilis jäi vielä vähän uupumaan.
Paljon mentiin aika pitkänä, mutta välillä onnistuin saamaan Durtsin vähän korkeampaan ja lyhyempään työskentelymuotoon. Välihuomautuksena täytyy sanoa, että en vielä ihan hirveitä näistä muodoista ymmärrä. Toisaalta, ymmärrän kyllä niistä nyt huomattavasti enemmän kuin vaikkapa puoli vuotta sitten.
Iloista oli myös se, että kun ratsastin useampia kertoja radan poikki peiliä kohti, sain D:n kulkemaan melko suorana, kunhan vain itse ratsastin käännöksen huolella.
Aika meni nopeasti ja ehdin jo riemastua, ettemme ehtisi laukkaa kokeillakaan tällä kertaa. Kamalaa, että ihan oikeasti toivoin niin! Onneksi on Sanni, joka ei päästä minua limboilemaan päivästä toiseen. Keräsin itseni pettymyksen jälkeen suht nopeasti, keskityin hevoseen, pyysin reippaampaa käyntiä, sain mitä tilasin, aloin uskoa onnistumiseen – ja nostin laukan. Tuosta noin vaan, melkein pelkän ajatuksen voimalla.
Ja millaista laukkaa! Sen verran kivasti olin saanut Durandon ravissa hommiin, että laukka oli todella mukavan pyöreää ja pehmeää. Mutta ilmeisesti ei saa jäädä liikaa nautiskelemaan, joten Sanni komensi, että pitää antaa pollen laukata oikein kunnolla eteen. Pitkät sivut piti posottaa niin paljon kuin kavioista lähti = niin paljon kuin täti uskalsi pyytää. Muoto kyllä kärsi ja melko pitkänä posoteltiin menemään.
Loppuun vielä haasteiden haaste: koota istunnalla paketti takaisin kasaan. Durando on kovin herkkä siirtymään alaspäin, joten vähän veikkaan, ettei Sannikaan ihan uskonut mun onnistuvan, mutta ähäkutti, onnistuinpas! Ja sain semmoiset kehut, että melkein alkoi ujostuttaa :) Melko mahtava fiilis!
Wau, hienoa! :)
VastaaPoistaKiitos :)
VastaaPoistaKyllä se mielikuvaharjoittelu monesti auttaa. Voi, tiedän niin hyvin tuon tunteen ja ajatuksen kun laukannostot jännittää eikä niitä tee mieli edes yrittää. Onneksi olen päässyt vihdoin ongelmasta yli ja onnistumisestasi päätellen myös sinä olet hyvää vauhtia matkalla kohti onnistuneita nostoja :)
VastaaPoistaUpeaa!
VastaaPoistaKylläpä ilahduin näin sivustaseuraajanakin! Toivottavasti teillä alkaa vaikeudet olla takanapäin ja pääsette hakemaan hyviä fiiliksiä koko pitkän ihanan kesän. :)
VastaaPoistaKiitos kaikki ihanat taas kerran =)
VastaaPoistaNoora, joo toivon, että pääsen nopeasti vähintään siihen tilaan, jossa haluan ainakin yrittää. Ei tämmöinen ole mistään kotoisin, että on niin valmistautunut pettymyksiin, ettei halua edes kokeilla. Mä taidan nyt seurata sun jalanjäljissä kohti parempia aikoja :) Hauskaa oli muuten myös se, että nosto osui täsmälleen siihen kohtaan maneesia, johon olin sen Katrin ohjaamissa mielikuvaharjoituksissa kuvitellutkin - melkein maagista :)
Minäkin toivon, että vaikeudet on nyt enemmän takanapäin. Tosin selailin eilen blogia vähän taaksepäin ja huomasin, että teksteistä välittyy kokemaani masentavampi kuva. Mulla taitaa olla vahva taipumus kirjata herkemmin epäonnistumisia kuin onnistumisia. Tästäkin siellä Katrin valmennuksessa puhuttiin; ei kuulemma ole ihan se kaikkein suositeltavin strategia... yllätys.
Ei siihen tarvita kuin muutama onnistuminen niin itseluottamus nousee sen verran että yrittämisinto voittaa pelon, jännityksen ja muut negatiiviset tunteet ja ajatukset.
PoistaVaikka hassulta se tuntuu musta itsestäkin nykyään, kun en laukkaa nostaessani enää ajattelekaan mitään sen kummempaa kun sitä laukan valmistelua. Vielä jokin aika sitten mietin varsin negatiivisia aatoksia, tyyliin "ei se kumminkaan nouse". Nyt vaan nostan laukan, piste. No joo on niissä nostoissa vielä hiomista, mutta suunta on hyvä :)
Mä toivon, että voin parin kuukauden päästä (viimeistään) sanoa juuri noin. Perässä tullaan... :D
PoistaIhanaa :) Siittä se lähtee, ja itseään täytyy uskaltaa kehua kun onnistuu. Ja myös olla armollinen, jos aina ei mene ihan putkeen. Olen itsekin joskus vältellyt laukkaa paljonkin, tuttu tunne :). Ex-vuokrapollelle laukka oli jotenkin henkisesti vaikeaa, ja siinä yleensä taisteltiin enempi tai vähempi. Onneksi nykyisellä hevosella on niin kiva laukka (ja se rakastaa laukkaamista), että siitä on nyt tullut tälle tädille suorastaan lempiaskellaji.
VastaaPoistaSanna & Alpo
Kiitos <3 On se aina lohdullista kuulla, ettei ole ainoa maailmassa, joka onnistuu kasvattamaan mörköjä oman päänsä sisässä :) Kiva, että olet päässyt siitä eroon – perässä tullaan =)
Poista