Hyvä suunta

Rauhalan rautarouvat Sissi ja Siina <3

Tiistain tunnilla Rauhalassa oli aiheena pohkeenväistöt. Näissähän en ole varsinaisesti loistanut. Oikeastaan olen onnistunut väistöissä ainoastaan ravissa, Toscalla ja Nortilla Stenbackan tallilla. Ja näiden onnistumisten ainoa selitys ovat olleet nimenomaan nuo mielettömän osaavat hevoset.

Nyt siis pohkeenväistöä käynnissä. Siinan kanssa ensimmäiset yritykset menivät ihan penkin alle ja sain laiskanläksyä. Sitten toiseen kierrokseen homma yllättäen onnistui huomattavasti paljon paremmin. Ehkä Siina kyllästyi ja päätti, ettei kestä enää enempiä laiskanläksyjä :) tai ehkä tein jotain vähän paremmin.

Ainakin pääsin kiinni kahteen suurimpaan ongelmaani: 1) löperö päästi taas hevosen kävelemään tehtävän läpi uskottelemalla itselleen, että Siina on vain niin reipas ja kiva, että kävelee ja 2) kehnolla kehonhallinnalla on vaikeaa antaa avuja oikeaan aikaan; vaikka opettaja kuinka neuvoo, että vuorotellen pidäte, pohje, pidäte, pohje, niin tästä masiinasta niitä tuntuu saavan vain samanaikaisesti.  Yhdellä tai kahdella yrityksellä sain avuja tuotettua vähän eriaikaisestikin. Ja minä ihan totta yritin joka kerta! Harmittaa, että vaikka tietää, miten pitäisi tehdä ja vaikka kuinka keskittyy, ei kuitenkaan saa tuotettua sitä mitä pitäisi.

Laukkatehtävässä nostettiin lyhyen sivun keskeltä laukka, tehtiin pitkälle sivulle laukkaympyrä ja jatkettiin laukassa vielä toisen pitkän sivun puoliväliin asti, jossa siirtyminen raviin.  Oikeaan kierrokseen Siinan kanssa tehtävä sujui oikein hyvin. Haasteita aiheutti ainoastaan ajoittainen ruuhka reiteillä. Siina yritti välillä ennakoida laukkaa, mutta pidin pintani enkä heittätynyt löperöksi.

Vasempaan kierrokseen Siina säikähti jotain minulle näkymätöntä jo ennen ensimmäistä laukannostoa. Sen jälkeen oli haasteita saada tamma ylipäätään uralle sillä pitkällä sivulla, jolla laukka olisi pitänyt nostaa. Kun samaan aikaan Siina vielä yritti ennakoida laukkaa, niin oli näille taidoille jo vähän liikaa samanaikaista tekemistä. Osa yrityksistä kuitenkin onnistui, ja näillä kerroilla laukka oli mukavaa ja minun hallinnassani - muistin nimittäin tällä kertaa ne pidätteet vähän paremmin heti alusta lähtien.

Olin kovin tyytyväinen itseeni tunnin jälkeen, vaikkei läheskään kaikki mennyt nappiin. Ja Siina on ihana!

*****

Keskiviikkona uskaltauduin Mian tunnille Kallella (Stenbackan tallilla), vaikka yhteinen sävel sunnuntain kokeilussa jäikin vielä enimmäkseen löytämättä ;)

Tunnilla ratsastetiin erilaisia kuvioita; kolmikaarista kiemurauraa, voltteja, ympyröitä ja kahdeksikkoa, mutta minun kohdallani kuviot ovat aika epärelevantteja, vaikka tietysti muiden mukana menenkin. Mian keskittyy nimenomaan opastamaan kohti parempaa istuntaa. Kallen laukassa istuminen oli tänään aluksi todella vaikeaa. Vaikka suomenhevosilla istunkin laukassa muuhun tasooni nähden hyvin (palautteen määrästä päätellen), niin tuommoisen suuren hevosen laukka tuntuu olevan ihan eri juttu.

Pikkuhiljaa sain kuitenkin jalkojani rentoutettua ja lantiota mukaan liikkeeseen, jolloin laukkakin alkoi tuntua kivalta. Jännä oli myös huomata, että kun keho rentoutui, niin laukannostotkin onnistuivat ihan toisella tavalla. Laukkakahdeksikon viimeiset kaksi kierrosta menivät jo alkutuntiin verrattuna tosi hyvin. Loppuravien aikana sain ehkä ensimmäisen kerran tuntemuksen siitä, miltä tuntuu, kun jalka on enemmän niin kuin sen kuuluisi. Jotenkin sain yhtäkkiä varpaatkin vähän enemmän menosuuntaan ilman, että se tuntui hirmuiselta vääntämiseltä. Toiveita siis on!

Harjoitusravi oli tänään huomattavasti kurjempaa katsottavaa kuin sunnuntaina, mutta toivottavasti sillä saralla saadaan toivoa heräteltyä seuraavalla Kalle-tunnilla.

Sitä pääsee kyllä kokemaan hassuja fiiliksiä, kun saa ratsastaa niin hienolla hevosella kuin Kalle; ei ihan heti arvaisi, että näillä taidoilla tehdään laukanvaihto poikkihalkaisijalla ihan noin vain ohi mennen. Eikä muuten tehdäkään, mutta Kallen taidoilla tehdään :) Komea, huipputaitava Kalle <3

Kalle!

Vuokraheppakokelas Kalle osoittautui ihmisläheiseksi, ruualle persoksi herrasmieheksi. Vuokraajakokelas ei ollut Kallen mielestä ainakaan ihan pahinta päällä maan, vaikka ei osannutkaan pyytää riittävän selkeästi liikkumaan eteenpäin ja muutenkin sähläsi selässä aikalailla omiaan.

Ihanaa, että yhteisen sävelen löytymisestä on toiveita, sillä se tarkoittaa, että pääsen taas Mian oppiin! Ja Kalle on niin hieno heppa, että tällainen oppimaton tätiratsastaja ei sitä edes ymmärrä. Olen etuoikeutettu ja sitä kannattaa aina välillä palautella mieleensä.

Lisää Kallesta ja Miasta keskiviikon tunnin jälkeen. Yritän tohkeilultani muistaa napata kuvankin komistuksesta.

Siirtymiä, kulmia, taivutuksia, pidätteitä

Kaunottaret Sissi ja Siina

Perjantain tunnilla sain pitkästä aikaa ratsukseni Helmin.  Aloitettiin tekemällä voltit pitkien sivujen keskelle. Tärkeää oli saada hevonen taipumaan ja silti säilyttää hyvä käynti. Sitten lisättiin voltit myös lyhyiden sivujen keskelle ja otettiin mukaan ravipätkät aina siitä, kun palattiin voltilta uralle seuraavaan kulmaan (eli näillä ratsastustaidoilla lyhyeen sivuun ei kovin montaa raviaskelta mahtunut).

Helmin kanssa yhteistyö sujui näissä ihan kohtuullisesti, joskin tamma ennakoi lähes kaikki käyntisiirtymiset. Näin jälkikäteen mietin, että jos heppa siirtyy oma-aloitteisesti käyntiin, niin pitäisi varmaan jatkaa ravissa tehtävänvastaisesti kulman ylikin, jotta saisi itse määrättyä askellajin. Tässä kohtaa taas vanha löperö näytti todellisen luontonsa ja hyväksyi Helmin ennakoinnit lähes mukisematta, aijai.

Kun voltteja ja siirtymiä oltiin tehty molempiin suuntiin, siirryttiin keskiympyrälle, jossa tehtiin taas ravi-laukka-siirtymiä, eli puoli kierrosta aina yhtä lajia kerrallaan. Molempiin kierroksiin oli yhden kerran haasteita saaada laukka nousemaan, mutta muutoin kaikki yritykset (joita oli aika monta) onnistuivat tosi hyvin. Helmin laukka varsinkin oikeaan kierrokseen oli tosi mukavaa. Vasempaan oli vähän enemmän käynnistysvaikeuksia ja tiestäkin pikkuisen enemmän keskusteluntarvetta.

Kaikkiaan tosi kiva tunti Helmin kanssa! Lonkat ja reidet joutuivat koville, kun yritin niitä muistaa pitää aukinaisina ja Helmi on melko pyöreä rungoltaan :)

Avaruusponi <3

Lauantaiksi oltiin varattu kaverin kanssa yhteinen yksityistunti, tavoitteena erityisesti istunnan parantaminen. Ratsuksi sain ihanan, tasaravisen Siinan.

Alkuun mentiin neliötä käynnissä. Ohjeena oli tehdä hyvät kulmat, muistaa suoristaa ja säilyttää käynnin tahti kaikissa vaiheissa. Siina yritti keskikentän puoleisilla kulmilla vähän kiihdytellä taivutusten alta pois, ja löperönä annoinkin sen aluksi niin tehdä (tamma onnistui huijaamaan minua taipumalla juuri sen verran, että sai minut tyytyväiseksi). Huomautusten jälkeen tsemppasin ja muistin ulko-ohjan, jonka jälkeen kaikki neljä kulmaa menivät kivasti.

Kuvioon lisättiin pysähdykset kaikille sivuille ja muutama peruutusaskel. Erityisesti piti keskittyä pitämään yläkroppa hallittuna siirtymissä. Onnistuin melko hyvin, ja positiivista oli se, että silloinkin kun en onnistunut, huomasin sen myös itse. 

Sitten jatkettiin samaa neliötä ravissa. Tässä vaiheessa jouduin sanomaan heiheit jalustimille. Ei siitä mihinkään pääse, että harjoitusravi on tällä keholle toooosi vaikeaa. Väliin mahtui toki sellaisiakin pätkiä, jolloin löytyi yhteinen rytmi ja hetkellinen rentous. Enimmäkseen kuitenkin keskityin puristamaan reisilläni kuin viimeistä päivää.

Hassu ilmiö on se, että kun ilman jalustimia vauhti kiihtyy, niin menen lähes toimintakyvyttömäksi ja tuntuu, etten saa edes pidätteitä tehtyä. Ei toimi sen paremmin kroppa kuin ajatuskaan. Kaikki energia tuntuu menevän selässä pysymisen varmisteluun. Välillä onneksi sain tehtyä pidätteetkin, ja niillä kerroilla kulmista tuli edes välttävät.

Lopuksi tehtiin vielä  kentällä kahdeksikkoa, jonka toinen puoli ratsastettiin neliöksi harjoitusravissa ja toinen puoli ympyränä laukassa.  Tässä vaiheessa minun oli pakko ottaa jalustimet takaisin käyttöön; laukassa kyllä uskoin selässä pysyväni, mutta arvelin laukka-ravi-siirtymisten koituvan kohtalokseni.

Jalustimiin turvautuminen taisi olla tällä kertaa oikea valinta, sillä Siina oli kovin laukkaavaisella tuulella, ja hidastamisen kanssa oli tekemistä. Tosin tässä opin oivan läksyn: kun on tuommoisen reippaamman hevosen selässä, niin se laukka kannattaa pitää pienillä pidätteillä hallussa heti ensimmäisestä askeleesta lähtien. Sen jälkeen on paljon paremmat mahdollisuudet tehdä hallittuja siirtymiä. Näillä ohjeilla viimeinen siirtymä oli välttävä. 

Hurjan hyvä tunti! Erityisesti tällaiselle löperölle on äärihyvä, että joku toinen vahtaa vähän tiiviimmin ja muistuttaa siitä, miten pitää koko ajan keskittyä tekemiseen ja tavoitella onnistunutta suoritusta eikä vaan jotain vähän sinne päin. Jotenkin sitä vaan toivoisi, että voisi tuossa harjoitusravissa istumisessa kehittyä nopeammin; niin oli haastellinen tunti ja Siinalla sentään on todella tasainen askel.

*****

Huomenna pääsen kokeilemaan mahdollista vuokraheppaa. Jännittää niin vietävästi! Pitäkää peukkuja, että se on rakkautta ensi silmäyksellä :)

Lion Attack

Haaveilen ratsastussafarista Afrikassa, ja etsin niihin liittyen videoita Youtubesta. Sitten löysin tämän:

Tallin taika

Sain juuri ennen tallille menoa oikein harvinaisen kurjia uutisia. Semmoisia, jotka yleensä saavat  aikaan valtaisan kiukun ja turhautumisen, jonka sitten jossain vaiheessa, jonkun ontuvan tekosyyn varjolla kohdistan täysin aiheettomasti siihen kaikkein tärkeimpään ihmiseen. Nyt olin kuitenkin yksin matkalla tallille ja ruuhkien takia matkantekokin venyi. Alkoi tuntua, että myöhästyn. Ilmassa oli kaikki hermojen menetykset ainekset.

Parkkipaikalla tuoksuu märkä heinä.  Jo se saa sykkeen hidastumaan ja verenpaineen asettumaan. Tallin ovella kuuluu ensimmäinen hörähdys. Huijaan itseäni kuvittelemalla, että se on suunnattu juuri minulle. Silitän, rapsutan ja painan nenän vasten samettista turpaa. Olo on  seesteinen, onnellinen ja kiitollinen.

Hoidin ja varustin valmiiksi ihanan Siinan ja suuntasimme sateiselle kentälle. Tunnin aiheena oli istunta ja treenattiin erityisesti harjoitusravia. Mielestäni istuin paremmin kuin muutamilla aiemmilla kerroilla. Se antoi toiveita, mutta toisaalta Siinalla on yksi Rauhalan tallin tasaisimmista askelista.

Laukkaa harjoiteltiin tällä kerralla isolla keskiympyrällä niin, että aina puolet ympyrästä käveltiin ja puolet laukattiin. Molempiin kierroksiin ensimmäiset laukannostoyritykset epäonnistuivat; en ilmeisesti osannut viestiä riittävän selkeästi. Sitten, kun Siina sai kiinni siitä, mikä oli homman nimi, se yritti varastaa joka kierroksella. Ja mitä teki löperö? No hemmetti, ylitti itsensä tietenkin!!! =) Siis kertaakaan en antanut periksi enkä suostunut ajolähtöihin vaan kaikki laukat nostettiin tehtävänannon mukaisesti käynnistä.

Yksi laukannostoista taisi olla jopa tosi hienokin - ainakin se tuntui siltä. Ajoitus osui jotenkin nappiin, Siina lähti pehmeästi laukkaan heti pyyntöni perään ja onnistuin itse pysymään liikkeessä mukana myös siirtymän ajan. Tuntui ihan mahtavalta! Sen toistaminen ei sitten euforiassa enää onnistunutkaan. Ensi kerralla sitten!

Loppukäyntien aikana tajusin, että eipä olleet ikävät uutiset käyneetkään mielessä. Eikä mieli enää edes ollut mitenkään musta. Ihana laji!

Ponnyakuten - kannattaa katsoa!

Kuva Ponnyakuten-sarjasta

Satulahuone-blogista bongasin ohjelmavinkin: SuomiTV esittää ruotsalaista lastensarjaa Ponnyakuten (suomeksi luonteva käännös on tietenkin Apua, ponini ei tottele!), jonka jaksoja voi katsoa myös SuomiTV:n netistä. En tiedä, iskeekö tämä välttämättä sellaisiin aikuisiin, jotka ovat heppailleet koko elämänsä, mutta ainakin minut se tempasi mukaansa välittömästi.

Ohjelmaan on valittu ryhmä nuoria, joilla on erilaisia haasteita poniensa tai oman ratsastuksensa kanssa: yksi ei suostu menemään traileriin, toinen pelkää ihmisiä, kolmas on agressiivinen jne. Nuoret poneineen viettävät kaksi viikkoa Tobbe Larssonin tilalla, hänen ja monien muiden valmentejien opissa. Ihania onnistumisen hetkiä ja ainakin minulle paljon uutta tietoa. Suosittelen!

Puolitoista väistöaskelta ja vähän sarkastinen wuhuu!

Viikonloppu on ihanan täynnä heppailua. Sain ratsastaa sekä perjantaina että lauantaina kauniilla Sissillä.

Sissi ei meinannut mitenkään haljeta riemusta, kun maanittelin sitä poseeraamaan.

 Perjantain tunnilla teemana oli pohkeenväistöt. En osannut. En siis oikeasti yhtään. Vaikka kuinka toistelin päässäni mantraa pohje, pidäte, pohje, pidäte, ei kroppani saanut suoritettua niitä perätysten. Ihan kuin olisi joku vain pohkeenväistöissä vaikuttava ohjelmointivirhe, että jalka ja käsi vaan väkisin toimii samaan aikaan.

Siinä vaiheessa, kun tulin kolmatta kertaa laiskanläksykierrokselle ja olin melkein jo luovuttanut, jokin liikahti hetkeksi oikealle paikalleen ja käsi ja jalka suostuivat hetken toimimaan itsenäisinä yksiköinä. Tai sitten se oli puhdas vahinko. Joka tapauksessa tuloksena oli puolitoista onnistunutta väistöaskelta - wuhuu! ...kai.

Lopputunnista otettiin vielä laukkaa pitkällä sivuilla. Ensimmäistä nostoa taas kiirehdin ja lopputulos oli sen mukainen. Sen jälkeen muistin valmistella paremmin ja homma toimi paremmin. Sissi oli kyllä aika topakalla tuulella ja muutama laukkaan siirtyminen oli melkoisen räjähtävä. Onneksi loppua kohti onnistuin rauhoittamaan, joten jäi taas kiva mieli.

Sikurin Sissi

Lauantaina keskityttiin enemmän istuntaan. Olen tosiaan venytellyt lonkkiani päivittäin jo todella pitkään. Tulosta ei tunnu tulevan, joten pitänee keksiä parempia venytyksiä. Tai tehdä nämä nykyiset oikein? ;)

Ravissa pompin enimmäkseen aika holtittomasti. Väliin mahtuu aina muutama paremmin istuttu askel, joiden aikana ehtii vähän saada kiinni siitä kivasta fiiliksestä, mutta se katoaa ennen kuin ehtii enempiä innostua. En oikein pääse käsiksi siihen, miten jalka voisi olla samaan aikaan rento ja pitkä.

Laukassa istun huomattavasti paremmin kuin ravissa, vaikka lonkasta varmasti pitäisi pystyä rentouttamaan vielä paljon. Vasemmassa kierroksessa ulkojalka tuppaa myös vispaamaan (tästä taisin mainita joskus aiemminkin). Se on hämmentävää, sillä sen saa sitä ihan täysin pysähtymään, vaikka miten yrittäisin. Paitsi tietysti, jos jännitän molemmat jalat ihan jäykiksi, mutta muuten ei kyllä onnistu. Oikeaan kierrokseen ongelmaa ei ollut. Mystistä.

Tuntien jälkeen hepat pääsivät viettämään ansaittua viikonloppua laitumelle. Ihanaa, että saavat laiduntaa kavereiden kanssa!

Komea Retu

Virolaisen kanssa metsässä kiinnitin huomiota noihin alla olevan kuvan sieniin. Niitä on tosi paljon. Mahtavatko olla syötäviä? Voisin vaikka kerätä ja tyrkyttää jollekulle, joka sienistä tykkää.

Sieniä

Tyhjän päälle

Jännittää! Olen viimeisiä viikkoja nykyisen työnantajani palveluksessa, jossa olen ollut liki 12 vuotta. Useassa eri tehtävässä tosin, mutta silti samassa työyhteisössä piiiiitkään; yli kolmanneksen koko elämästäni ja 80 prosenttia työvuosistani. Irrottautuminen on vaikeaa. Yhtään helpommaksi tilannetta ei tee se, että olen aloittamassa jotain sellaista, johon minun ei koskaan pitänyt ryhtyä. Minusta tulee yrittäjä.

Itse asiassa olin nuoruudessa ja vielä varhaisaikuisenakin niin yrittäjyysvastainen, että se oli suunnilleen ainoa ammatti, jossa en itseäni missään nimessä voinut kuvitella. Ja painokkaasti korostin viestiäni vielä sanomalla, etten suostuisi edes elämään yrittäjän kanssa. No, mies on ollut yrittäjänä nyt reilut viisi vuotta ja juuri tälläkin hetkellä minun pitäisi kyhätä kokoon omaa liiketoimintasuunnitelmaa. Joku on tainnut sanoa, että juuri ne ei koskaan -asiat  toteutuvat varmimmin. Jos nyt siis sanon, etten koskaan saa liiketoimintasuunnitelmaa valmiiksi, voinko olla varma, että se valmistuu ajoissa ensi torstaiksi?

Jos yrittämisen polulla käy hyvin, kuulette siitä varmasti vielä jossain vaiheessa jotain. Jos taas epäonnistun, vaikenen koko yrityksen olemattomiin, kuten kävi taannoin erään puolimaratonprojektinkin =)