lauantai 18. helmikuuta 2012

Hyviä uutisia hierojalta

Sari kävi taas tänään hieromassa Durtsin. Tällä kertaa kommentit olivat jo vähän positiivisempia. Oikean puolen pystyi jo hieromaan normaalisti ja vasentakin ihan toisella tavalla kuin aiemmilla kerroilla. Loma ja liikkuminen ovat selkeästi auttaneet. Nyt onkin sitten tiukka paikka, kun pitäisi alkaa taas pikkuhiljaa ratsastaa ja edelleen huolehtia siitä, että selkä menee parempaan suuntaan.

Ensi viikon torstaina saadaan toivottavasti fyssarilta roppakaupalla hyviä neuvoja ja ohjeita selän venyttämiseksi, vetreyttämiseksi ja – ennen kaikkea – kipeytymisen ennaltaehkäisyyn.

Onni on Sanni

Huomenna on siis tarkoitus ehkä kivuta taas satulaan.  Onneksi on Super-Sanni, joka lupautunut olemaan ensimmäinen yrittäjä. Sairaslomaa edeltänyt viimeisin ratsastuskertahan alkoi hiekan maistelulla, joten pikkuisen on vielä murusia hampaan kolossa. Siis jännittää.

D on kyllä ollut enimmäkseen ihan järkevä. Untamoisen mielelle lomailu tuntuu passaavan ihan mainiosti :)

Satula-asiaa

Vaikka nykyinen satula tuntuu ja näyttää istuvan melko hyvin, taitaa uuden metsästys silti olla ajankohtaista. Hierottaessa vasemman puolen pahimmat alueet ovat todella lähellä selkärankaa, mistä syntyy epäilys, että nykyisen satulan selkärangantila olisi kuitenkin vähän turhan pieni. Niin että lähiviikkoina lienee taas luvassa rutkasti satula-asiaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti