Tänään nostettiin kierroksia. Durando pääsi pitkästä aikaa vähän juoksemaan ja minä nostin omia kierroksiani yrittäessäni pysyä jämäkkänä alati nuuhkivan/hamuilevan/tutkivan/nuolevan/purevan/tökkivän/kuopivan ruunani kanssa. (Syyllinen löytyy toki peilistä, mutta nytpä en katsokaan sinne peruutuspeiliin vaan yritän katsoa eteenpäin ja keskittyä ratkaisuun.)
Juoksutuksen suhteen olin jotenkin varautunut pahimpaan ja ruinannut sillä verukkeella Sannin apuun. Pelkäsin, ettei oma auktoriteettini riittäisi pysäyttämään pari viikkoa energiaa kerännyttä ukkoa ja, että lopputulemana hullusta juoksemisesta olisi entistä kipeämpi heppa. Onneksi pelkoni osoittautui turhaksi ja D käyttäytyi ihan mallikkaasti, vaikka energiaa selvästi vähän olikin. Selkää venytti kovasti eikä se hierojan eilisen arvion mukaan todellakaan ole vielä mitenkään hyvän oloinen (eipä kai lihakset levossa paranekaan).
Sannin tuella harkkailtiin myös Durtsin kanssa käytöstapoja taluttaessa. Ikävä kyllä kaveri on aika kovapäinen ja jouduin kyllä ihan reilusti huiskimaan liinanipulla enkä silti voi sanoa tyypin kertaakaan oikeasti edes säpsyneen. Kääntää kyllä pään pois, mutta saattaa palata uudelleen apajille ihan melkein samassa sekunnissa. Selkeää edistystä kuitenkin tapahtui ja siihen oli Sannin läsnäololla varmasti suuri vaikutus. En yksinkertaisesti kehtaa olla yhtä löperö kuin mitä yksinäni
Mun pitää nyt vain yksinkertaisesti päättää, että minä olen se, joka määrää. Ja sitten käyttäytyä sen mukaan. Ja ymmärtää, että loppuviimein se on ihan kaikkien etu, vaikka nyt vähän kirpaisisikin. Ja ne karkit – no, ne saa nyt jäädä sinne kaappiin. (Ja mitä tulee tädin karkkeihin, ne voisivat vaikka jäädä ihan sinne kauppaan...)
 |
| Sari kävi taas hieromassa ja selkä oli kuulemma pikkuisen paremman tuntuinen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti