lauantai 27. maaliskuuta 2010

Ilman satulaa - wuaaah!

Söpö Köpö vasemmalla, oikealla kaveri Kalle (myös söpö), ja molemmilla hurjat silmät

Pääsin kuin pääsinkin maastolenkille söpön Köpön selkään - ilman satulaa! Olin hieman vastahakoinen kokeilemaan ilman satulaa ratsastamista ensimmäistä kertaa maastossa, mutta Köpön omistaja lähti vierelle kävelemään, joten touhussa tuntui olevan edes joku turvallisuuden hiven, ja rohkaisin mieleni.

Kokemus oli tosi erilainen. Hevosen liikkeet toki tunsi hyvin, siinä mielessä varmaan ratsastaminen olisi helpompaa. Oman tasapainon löytäminen taas tuntui selkeästi haasteellisemmalta, koska hevosen liikkeet vaikuttivat niin paljon suoremmin ja voimakkaammin. Onneksi vaan käveltiin, ravissa olisin varmasti tupsahtanut maahan ennätysajassa.

Yhden kerran oli nytkin tippuminen lähellä, kun Köpö pienesti säikähti jotain ja lähti aika vaiuhdikkaasti eteenpäin. Taas hyvä muistutus siitä, että se on kuitenkin satula, ei sohva.

Ihanan köpöttelylenkin jälkeen kävi vielä niin onnekkaasti, että Kia osui tallille samaan aikaan, ja pääsin tutustumaan herttaiseen Teselloon ja juoksuttamisen teknikkaan. Kia oli tosi hyvä, rauhallinen ja kannustava opettaja. Oli hienoa huomata, miten omalla olemisella ja jopa pelkällä hengittämisellä pystyy vaikuttamaan hevoseen, vaikka seisookin monen metrin päässä. Huikea tunne!

Huomenna issikoimaan - mikä ihana viikonloppu!!!

Hurjan hieno Tesello ja onnellinen juoksuttajaharjoittelija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti