Haasteellista ratsastamisen opettelussa on, että tavallaan sitä on aika vaikea opetella osissa. Siis ei oikein voi miettiä, että opettelisi vaikka ensin pitämään varpaat menosuuntaan ja vasta sitten, kun se on hallussa, siirtyisi harjoittelemaan seuraavan kehonosan hallintaa. Tai kai noin voi tehdä, mutta kun erillisiä osia on niin valtava määrä, niin tuolla tyylillä edes niitä muutaman sekunnin kymmenyksen hyviä hetkiä on odotettavissa vasta tooooosi pitkän ajan päästä.
Jos siis haluaa, että saisi edes joskus kokea lyhyitä oikeasti hyviä hetkiä, niin pitää yrittää miettiä joka ikinen osanen kuntoon. Kropassa mitä kummallisimmat asiat liittyvät toisiinsa niin, että kun joku kohta jännittyy, niin kohta jännittyy seuraava jne.
Sain osallistua tunnille tänään Toscan kanssa. Ensimmäistä kertaa oli lähellä, että meinasin turhautua omaan kyvyttömyyteeni. On aika ärsyttävää, kun itse tiedostaa, että jalat ovat ihan äärimmäisen jännittyneinä, mutta ei kykene rentouttamaan niitä. Yhtään.
En kuitenkaan joutunut taistelemaan turhautumista vastaan, sillä se aihio haihtui itsekseen yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Mikäs kiire tässä on, kun ei tässä lajissa valmistumisjuhlia vietetä kuitenkaan koskaan?
Tunnilla tehtiin vähän avotaivutuksia (tai sinne päin) harjoitusravissa ja mentiin laukassa kasia, niin että aina keskellä vaihdettiin ravin kautta oikea laukka. Haettiin myös istuntaan oikeaa tuntumaa ilman jalustimia harjoitusravissa kokeillen ääripäitä esimerkiksi hartioiden, käsivarsien ja kyynerpäiden asennoissa ja jännittyneisyydessä.
Suurin edistysaskeleeni oli tänään se, että onnistuin palauttamaan jalustimet oikealla paikalle usemman kerran kevyessä ravissa, muutaman kerran harjoitusravissa ja jopa kaksi kertaa laukassa - wuhuu! Tällaiselle pökkelöjalalle tuo on suuri saavutus :) En osaa vielä edes uneksia siitä päivästä, jolloin jalustimia ei tarvitse toistuvasti palauttaa oikealle paikalle.
Niin, ja sain ne pökkelötkin sitten lopulta vähän rentoutumaan, ainakin muutamiksi pätkiksi.
****
Eiliset istutukset näyttivät tänään ihan vähän nuupahtaneilta, mutta toivottavasti vielä virkoavat. Eivätkö ne olekin kuin ihania keitaita saviautiomaassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti