Sateenkaarisillalle

Tosca IV 16.6.1989-7.9.2010

Tosca oli ensimmäinen hevonen, jonka sain yksin hakea laitumelta. Ensimmäinen kerta jännitti valtavasti, ja jouduin talliin päästyämme varmistamaan, että olinhan tuonut mukani oikean hevosen. Sen jälkeen sujui paremmin, vaikka välillä Tosca tosiaan pisti hakemaan itsensä mutaisen tarhan äärimmäisestä päädystä. Mutta toisinaan ihana rouva tuli kutsusta portille ja täytti sydämeni lapsellisella ilolla, sai minut tuntemaan itseni erityiseksi.

Kärsivällinen, lempeä, viisas, taitava ja kaunis.  

Until one has loved an animal, 

a part of one´s soul remains unawakened. 

Anatole France

Ylpeys käy lankeemuksen edellä ja muita tarinoita

Nyt on taas edellisestä päivityksestä ehtinyt kulua niin kauan, että asiaa on ihan valtavasti. On kyllä ollut ihmeellisen tapahtumarikas viikko!

Ylpeys käy lankeemuksen edellä 29.5.

Minä siis ilmeisesti en saa hetkeksikään erehtyä luulemaan, että osaan mitään. Kun perjantain tunti Retun kanssa meni niin kivasti, olin intopiukena vielä lauantain tunnin alussa; voisinko jäädä ilman laiskanläksyä kaksi kertaa peräkkäin? En voinut.

Jatkettiin samaa perjantaina aloitettua suoruusteemaa. Siinä missä perjantaina sain tyytyväisenä myhäillä lähes luotisuoraa ratsuani, oli lauantaina allani aivan käsittämättömän kummallinen vänkyrä, joka kaula tuhannen mutkalla puski välillä lapa ja välillä perä edellä aina väärään suuntaan.

Ensimmäiset harjoitukset käynnissä ja ravissa meni vielä ihan hyvin, mutta kun mukaan otettiin laukannosto puomien välistä kentän keskeltä, niin pakka hajosi. Retu vänkyröi viimeistään siinä vaiheessa, kun puomeille oli enää parikymmentä metriä eikä osaamiseni kerta kaikkiaan riittänyt hepan suoristamiseen. Yrittämiseen kuitenkin meni kaikki energia, minkä vuoksi onnistuneita laukannostoja tuli ehkä kokonaista yksi.

No, aina ei voi onnistua, mutta olisi ollut kiva saada selville edes se, missä meni niin rankasti pieleen? Nyt en saanut, joten mysteeri jää odottamaan ratkaisua. Ainoa, mistä sain taas muistutuksen oli se, että älä kuvittele osaavasi :) Kaikesta tästä avautumisesta huolimatta kivaa oli ja Retu on ihan huippuheppa. Niin huippu, että ostaisin heti, jos olisi myynnissä.

Juhlahumua Luomajärven Hevoskievarissa 29.-30.5.

Lauantain tunnin jälkeen ajettiin miehen kanssa Ikaalisiin Luomajärven Hevoskievariin juhlistamaan tämän keski-iän kriisin kanssa kamppailevan synttäripäivää.

Hevoskievari on todella idyllinen paikka ja isäntäpari on luonut paikkaan hyvän hengen. Illalla ohjelmassa oli saunomista ja erinomaista ruokaa. Sunnuntaiaamulle oli varattu reissun huipennus: parin tunnin maastoratsastus oman murun ja erittäin mukavan oppaan, Sallan, seurassa. Ratsuksi murulle oli valittu Muistelo-niminen suokkiruuna ja tädille Valo-niminen norjanvuonoheppa . Vaikka Valo näytti maastakäsin pieneltä, en sen selässä tuntenut itseäni jättiläiseksi, sen verran jykevä tyttö Valo oli.



Maastoretki kulki sekä hiekka- että metsätiellä ja osan matkaa mentiin paikoitellen melko mutaista metsäpolkua. Taukopaikalla Vaarinlaavulla saatiin pikipannukahvit, halsterileipää ja makkaraa. Maisemat olivat kauniit ja hepat suloisia.


Hevoskievarista kokonaisuudessaan jäi oikein hyvä mielikuva ja olen iloinen, että pääsen sinne kesällä useammaksi päiväksi! (Ainoa, mitä ihan vähän jäin harmittelemaan on se, että Luomajärvellä ei olekaan järveä...)

Norttia, Toscaa ja lenkkeilyn tuskaa 2.6.

Keskiviikkona Nortin kanssa tunnilla. Yhteistyö alkoi jo paljon paremmin kuin viimeksi. Hipaisin raipalla, kun ensimmäinen ravi ei lähtenyt kovin reippaasti liikkeelle ja sen jälkeen ei raippaa enää tarvinnutkaan. Itse asiassa välillä sai jo vähän jarrutellakin. Huippua! Laukassakin on heti paljon helpompi istua, kun se on kunnon laukkaa eikä semmoista tahmeaa menoa.

Harjoituksena tunnilla tehtiin pohkeenväistöjä ravissa ja niissä en nyt varsinaisesti päässyt Nortin kanssa loistamaan, vaikka muutama askel ehkä osuikin kohdalle.

Ahaa-elämyksen koin, kun Mia ties kuinka monetta kertaa ohjeisti koukistamaan polveani enkä edelleenkään tehnyt oikein, jolloin sain ihan kädestä pitäen opastusta. Ja ihan totta, nyt vasta valkeni, että se polven koukistaminen liittyy siihen, että se kantapää menisi sinne paikalleen linjaan lantion kanssa. Tämän ymmärtäminen ei pelkästään vielä auta, sillä jalat pysyvät oikeilla paikoillaan toistaiseksi ehkä noin sekunnin kerrallaan :)


Toscaa vuokraava Jennikin halusi kokeilla Norttia, joten tunnin loppupuolella vaihdettiin ratsuja. Hurjalta tuntui muutos kesken tunnin. Vaikka Toscalla omasta mielestä on turkasen paljon helpommin istuttava ravi kuin Nortilla, tuntui nyt Toscan rytmiin tottuminen melkein mahdottomalta. Konkretisoi hyvin sen, miten todella erilaisia nämäkin kaksi daamia ovat.

Tunni jälkeen kaahasin kotiin vaihtamaan pikipäin lenkkirytkyt niskaan ja sitten juoksulle hyvän ystävän kanssa. Viikon tauon jälkeen ja ratsastustunnin perään tuntui lenkin jälkeen jaloissa aika käytetyltä. Itse lenkki sujui melko kivasti ja loppuspurtista seurannutta pistoa lukuunottamatta kivuttomasti (mikä idiootti jatkaa tarinointia spurtin aikana?!?! - ei ihme, jos pistää vähän pistämään).

Ihanaa laukkaa!4.6.

Perjantain tunnilla Rauhalassa sain pitkästä aikaa Sissin - jiihaa! Tunnilla harjoiteltiin pysähdyksiä ja pohkeenväistöjä käynnissä. Pysähdykset menivät hyvin ja pohkeenväistöt vähän sinne päin, viimeisen yrityksen kaksi viimeistä askelta taisivat olla ihan oikeita väistöaskelia ja hevonenkin oli kutakuinkin suora ;)

Lopuksi laukattiin keskiympyrällä, ja voi hyvänen aika miten ihanaa laukkaa se oli! Pehmeää, tasaisita eikä tietoakaan mistään kaahausyrityksistä. Sellaista laukkaa, ettei olisi tehnyt mieli pysähtyä ollenkaan! Tämä siis vasempaan kierrokseen. Sitten oikeaan kierrokseen laukannostamisessa olikin haasteita ja sain tehdä oikein tosissani töitä. Lopulta laukka oli tähänkin suuntaan oikein miellyttävää kyytiä.

Onkohan oikeaan kierrokseen laukannostaminen yleensäkin minulle se hankalampi suunta eli voiko esimerkiksi painoni olla lähtökohtaisesti enemmän vasemmalla? Tätä täytyy tutkia... Huomasin myös taas, että sitten, kun laukka ei ensi yrityksellä nouse, alan nojata hulluna eteenpäin. Pitää yrittää kitkeä tuotakin pois.

Repalaiset pakarat 5.6.

No niin. Nyt ei kyllä tiedä, että milloin seuraavan kerran uskaltaa ratsastaa. Sekä Nortti että Tosca olivat tänään vailla ratsastajaa, ja minä tietysti reippaana (ja ahneena) heppatyttönä lupauduin jalomielisesti huolehtimaan noinkin ikävistä velvollisuuksista.

Aloitin Nortin kanssa sillä ajatuksella, että haasteellisempi ensin, jottei sitten voimat lopu kesken. Mutta Nortti olikin tänään kuin unelma: ensimmäisestä ravista lähtien reipas ja eteenpäin pyrkivä ja kuunteli tarkasti pyyntöjäni. Laukat nousivat yhtä kertaa lukuunottamatta helposti (ja se yksi kerta oli muuten oikeaan kierrokseen).

Kokeilin tehdä ravipohkeenväistöjä pikkuvoltilta isommalle ympyrälle. Reitti kyllä suureni, mutta en oikein tuntenut pohkeenväistön liikettä, joten ei tainnut mennä ihan nappiin. Muuten tehtiin paljon ympyröitä ja siirtymiä, muttei mitään erityisiä kuvioita. Yritin keskittyä omaan istuntaani ja erityisesti tänään jalkoihin.

Toscan kanssa tehtiin kutakuinkin samat kuviot. Tosca oli tänään selkeästi se jähmeämpi tapaus. Menin lopputunnista vähän laukkaa kevyessä istunnassa ja silloin alkoi sitten vanhasta rouvastakin jo löytyi vähän muitakin vaihteita.

Ajatus tuosta kevyestä istunnasta ei syntynyt Toscan jähmeydestä eikä omasta oppimisen halusta vaan siitä, että takapuoleni alkoi tuntua jo toisen tunnin lopussa aika hellältä.

Hevosen selästä laskeuduttuani huomasin, että kyse oli jostain muusta kuin ratsastuksen aiheuttamasta pakaralihaskivusta. Tuntui, että pakarani vuotavat verta ja kirvely oli jotain ihan sanoinkuvaamatonta. Aiheuttajaksi paljastuivat alushousut, jotka olivat sen verran myttääntyneet, että olivat hiertäneet ihon rikki molemmista pakaroista. En ihan totta pysty istumaan enkä oikein kunnolla käymään edes suihkussa, sillä hiertymät kirvelevät niin paljon, että tulee ihan oikeasti itku.

Hienointa tässä on se, että olen luvannut mennä huomenna Mian avuksi laittamaan ja ratsastamaan heppoja - toivottavasti alkulämmittelyistä lähtien voi mennä kevyessä istunnassa! :D (vaikkei tää siis oikeasti nauratakaan)

Pökkelöjalan kehonhallintaa

Haasteellista ratsastamisen opettelussa on, että tavallaan sitä on aika vaikea opetella osissa. Siis ei oikein voi miettiä, että opettelisi vaikka ensin pitämään varpaat menosuuntaan ja vasta sitten, kun se on hallussa, siirtyisi harjoittelemaan seuraavan kehonosan hallintaa. Tai kai noin voi tehdä, mutta kun erillisiä osia on niin valtava määrä, niin tuolla tyylillä edes niitä muutaman sekunnin kymmenyksen hyviä hetkiä on odotettavissa vasta tooooosi pitkän ajan päästä.

Jos siis haluaa, että saisi edes joskus kokea lyhyitä oikeasti hyviä hetkiä, niin pitää yrittää miettiä joka ikinen osanen kuntoon. Kropassa mitä kummallisimmat asiat liittyvät toisiinsa niin, että kun joku kohta jännittyy, niin kohta jännittyy seuraava jne.

Sain osallistua tunnille tänään Toscan kanssa. Ensimmäistä kertaa oli lähellä, että meinasin turhautua omaan kyvyttömyyteeni. On aika ärsyttävää, kun itse tiedostaa, että jalat ovat ihan äärimmäisen jännittyneinä, mutta ei kykene rentouttamaan niitä. Yhtään.

En kuitenkaan joutunut taistelemaan turhautumista vastaan, sillä se aihio haihtui itsekseen yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Mikäs kiire tässä on, kun ei tässä lajissa valmistumisjuhlia vietetä kuitenkaan koskaan?

Tunnilla tehtiin vähän avotaivutuksia (tai sinne päin) harjoitusravissa ja mentiin laukassa kasia, niin että aina keskellä vaihdettiin ravin kautta oikea laukka. Haettiin myös istuntaan oikeaa tuntumaa ilman jalustimia harjoitusravissa kokeillen ääripäitä esimerkiksi hartioiden, käsivarsien ja kyynerpäiden asennoissa ja jännittyneisyydessä.

Suurin edistysaskeleeni oli tänään se, että onnistuin palauttamaan jalustimet oikealla paikalle usemman kerran kevyessä ravissa, muutaman kerran harjoitusravissa ja jopa kaksi kertaa laukassa - wuhuu! Tällaiselle pökkelöjalalle tuo on suuri saavutus :) En osaa vielä edes uneksia siitä päivästä, jolloin jalustimia ei tarvitse toistuvasti palauttaa oikealle paikalle.

Niin, ja sain ne pökkelötkin sitten lopulta vähän rentoutumaan, ainakin muutamiksi pätkiksi.

****


Eiliset istutukset näyttivät tänään ihan vähän nuupahtaneilta, mutta toivottavasti vielä virkoavat. Eivätkö ne olekin kuin ihania keitaita saviautiomaassa?

Laukannostoja ja itsenäistä Toscailua

Perjantain tunnilla sain ratsastaa ihanalla Sissillä (kuvassa etualalla, jos siitä nyt mitään heppoja kukaan erottaa). Tunnin teemana olivat laukannostot vähän ehkä enemmän ajatuksella kuin aikaisemmin. Ensin asetus ulospäin, sitten sisäänpäin, myötäys ja laukka-avut. Laukka nostetettiin aina pitkän sivun alusta ja lyhyen sivun puolivälissä siirryttiin ravin kautta käyntiin.

Vasempaan kierrokseen onnistuin melko hyvin ja uhkuinkin itsevarmuutta, kunnnes oikea kierros palautti varsin tehokkaasti tavallisten kuolevaisten joukkoon :) Oikeaan kierrokseen ei tahtonut myötälaukkaa löytyä kuin hyvin satunnaisesti.

Molempiin suuntiin oli haasteena Sissin vauhdikkuus eli en pääse pyytämään edes asetuksia, kun Sissi olisi jo menossa täyttä häkää. Onnistun kyllä pidättämään niin, että kaunotar ei lähde laukalle, mutta raviin siirtymistä en läheskään aina onnistunut estämään, ja usein melkein koko pitkä suora menikin jarrutellessa.

Päätin kuin ensimmäisen Sissin aloitteesta lähteneen laukan jälkeen, että menköön vaikka kaikki laukkaharjoitukset jarrutteluksi ja raviksi, mutta minä en voi aina antaa hevosen päättää, milloin laukataan. Tällä minun tavallani ei sitten eilen paljoa laukattu, mutta toisaalta sillä Sissin tavallakaan ei kyllä annettua tehtävää asetuksineen olisi päässyt suorittamaan.

On kuitenkin ihan mahtavaa huomata kehitys siitä ensimmäisestä yhteisestä tunnista, jolloin Sissi vei minua holtittomasti pitkin kenttää. Nyt kun on itse oppinut vähentämään sitä paniikinomaista ohjista vetämistä, on alla enää pikkuisen normaalia reippaampi, ihanasti kuunteleva tamma.

Tallilta lähtiessä oli niin mahtava kesänillan tuoksu, äänet ja rauha. Kuvasin kyytiä odotellessa Rauhalan upeaa laidunta, jossa hepat saavat olla isona laumana.



Tänään kävin itsenäisesti ratsastamassa Toscalla. Ajatus oli ehtiä selkään ennen päivän kuumimpia tunteja, mutta toisin kävi. Oli niin kiva viettää rauhaisaa aikaa yhdessä ulkona ja katsella kun rouva ahmi antaumuksella ruohoa.


Olin päättänyt, etten tee Toscan kanssa mitään erityistä harjoitusta vaan keskityn siirtymisiin ja omaan istuntaan. Aluksi oli taas tosi jähmeää, mutta sitten kun Tosca vähän lämpeni, alkoia sitä oma-aloitteistakin liikettä löytyä, varsinkin ravissa.

Onnistuin aina hetkellisesti löytämään sen pyörivän liikkeen lantiosta ja yritin muutenkin tsempata vatsalihasten kanssa. Käsivarsien oikeampi asento alkaa pikkuhiljaa tuntua luontevammalta ja sitä ei tarvitse ihan koko ajan palautella mieleen. Edistystä!

Huomenna pääsen Mian tunnille Nortin kanssa eli loistavaa opetusta luvassa! Tallihommien jälkeen ajelen mummolaan ja tätilään rohmuamaan taimia - toiveissa olisi, että kesän lopussa pihalla kasvaisi jotain muutakin kuin savea.

Hurmaava Nortti ja ihana kesämaja

Keskiviikon tunnille matkasin vielä huomattavasti tavallistakin jännittyneempänä, olihan odotettavissa kokeilukerta ihan uuden heppatuttavuuden kanssa. Minua oltiin jo etukäteen varoitettu siitä, että Toscaan verrattuna vastassa saattaisi olla vähän happamampi ilmestys, jonka kanssa saisi pohkeitaan treenata oikein kunnolla. Näistä varoituksista vain jälkimmäinen osui keskiviikkona kohdalleen (eikä sekään niin pahasti kuin olin varautunut).

Nortti (North Light) oli hoitaessa herttainen ja yhteistyökykyinen, mistä kehuinkin komeaa poikaa pariin otteeseen oikein kovaan ääneen. Se vähän harmitti siinä vaiheessa kun paljastui, että rekkamiesnimestään huolimatta Nortti on tamma. Näin.

Toscaan verrattuna Nortilla on korkea ja hidas ravi. Silti siinä oli ihan mukava istua. Laukassa en onnistunut alkutunnin aikana löytämään mitään järkevää rytmiä tai tuntemusta omaan kroppaani. Osittain se johtui varmaan siitä, että Nortti oli melko tahmea ja olisi tarvinnut paljon napakampaa ja nopeampaa pohjetta. Mutta kun ei osaa ja koko energia alkaa mennä niihin pohkeisiin, niin istunnasta katoaa se vähäkin tolkku mitä siihen on onnistunut löytämään.

Mia kävi Nortin selässä demonstroimassa sitä, miten pohkeita kuuluisi käyttää. Siinä ihastellessani jouduin toteamaan, että taitaa tältä tädiltä puuttua tuommoiset nopeat lihassolut kokonaan. Toisaalta ensimmäinen haaste on jo siinä, että pitäisi osata mielessään käsitellä tilanteet ja tuntemukset paljon nopeammin eikä jäädä aina vatvomaan. Mutta minkäs teet, tässä ketjussa on vielä monta heikkoa lenkkiä - ja tulee olemaankin. Jos ei olisi, niin ei tarvitsisi voivotella sitä, miksi HIHSin liput ovat niin kalliit.

Sen jälkeen, kun Mia oli käynyt Nortin selässä, oli meininki aika erilaista. Enää ei juuri tarvinnut pohjetta ja itse asiassa jarruillekin löytyi parissa kohtaa käyttöä. Ihan viimeisen viisiminuuttisen aikana löytyi omaankin ratsastukseen taas vähän tolkkua ja muutama laukka-ravi-siirtymä meni tosi kivasti. Olen myös huomannut edistystä kyynerpään kanssa, joka pysyy jo huomattavasti paremmin oikealla paikalla. Jipiii!

Jatkosta ei nyt ehditty vielä sopia, mutta ensi lauantaina ja keskiviikkona pääsen taas tuuraamaan Toscan vuokraajaa, joten tässä ehtii vielä tulevaa pähkiä. Toivottavasti järjestyy jokin tapa, jolla voin jatkaa Mian oppilaana vielä pitkään.

Mukava keskiviikko kruunattiin nukkumalla ulkona. Olen vinkunut ulkona nukkumisen perään viime kesästä asti, ja nyt sain tahtoni läpi. Kyhättiin Ikean halpisverhoista ja hyppynarusta kerrassaan upea vuodekatos ja kannettiin terassille kunnolliset petikamppeet.


Kyllä kelpasi tuhista raittiissa ilmassa, surisijoilta suojassa ja lämpimän peiton alla. Sain ylipuhuttua miehen vielä toiseenkin yöhön, joten kohta kömmin taas terassille prinsessakatoksen alle. Kauniita unia!

Hei hulinaa!

Näin pitkää hiljaisuutta ei tässä blogissa ole tainnut olla sitten joulureissun. Elämä on ollut tosi hektistä, ja jo ennestään ratsastuksentäyteisin edellisen viikon ohjelman ja rytmin sotki lopullisesti yllätyspolttarit. Polttarit ovat tietysti useimmiten yllätys, mutta tässä tapauksessa ehkä vielä tavallistakin enemmän, kun meillä ei ole vielä hääpäivääkään päätettynä!?

Jännityksen, naurun ja muistojen täyteinen polttaripäivä vaati muutaman päivän toipumisen, ja vasta nyt alan pikkuhiljaa palailla normaaliin olotilaan.

Tässä lyhykäinen summaus viime viikon ratsastuksista:

Keskiviikkona pienryhmätunnilla Toscan kanssa. Harjoituksissa keskityttiin suoruuteen pituushalkaisijalla sekä ravipohkeenväistöihin pieneltä ympyrältä isommalle. Sain Toscan liikkumaan reippaasti omalla moottorillaan vasta ihan lopputunnista, mutta muuten harjoitukset sujuivat paikoitellen ihan kivastikin.

Torstaina tutustumassa Jokelaan. Sain ratsukseni ihanan Prinssin. Mahtavan kokoinen arabi-lipizza-ruuna, joka ratsastaessa tuntui kuitenkin juuri sopivan kokoiselta. Yhteistyö sujui hyvin, vaikka aluksi sössin laukannostot ihan järjestelmällisesti. Sitten puolittain vahingossa jotain meni oikein ja huomasin aiemmilla yrityksillä nojautuneeni eteenpäin sisäjalan mukana. Miten paikallaan istuminen voikin olla niin vaikeaa?

Perjantaina Rauhalassa. Tunnin aiheena puolipidätteet ja ratsuna suloinen Virma. Alkutunti sujui hyvin ja Virma kuunteli pieniäkin pidätteitä. Loppua kohden homma karkasi vähän käsistä ja haasteita oli sekä teiden, askellajien että tempon kanssa.

Lauantai ratsastustunti Toscalla peruuntui siis polttareiden vuoksi, mutta polttaririentoihin minut sentään noudettiin valkealla ratsulla. Voi kun voisikin joka aamu kotiportailta nousta hevosen selkään!

*****

Toscan vakivuokraaja on palannut reissultaan, joten vähän ikävän kyyneleitä on odotettavissa :( Eteenpäin on kuitenkin katsottava; huomenna olisi tarkoitus mennä kokeilemaan yhteistyön toimivuutta uuden vuokraheppaehdokkaan kanssa.

Jumppaa ja takapakkia

Edellisen kirjoituksen jälkeen olenkin ehtinyt jo ratsastaa kolmesti. (Välillä tuntuu, että koko homma alkaa karata käsistä. Mies kuitenkin kannustaa, koska mitä enemmän olen tallilla, sitä enemmän hän voi golfata ilman, että siitä seuraa motkotusta.)

Perjantain tunnilla Rauhalassa sain mennä taas Sissillä. Tästä ihanasta neidistä ja hänen naapuristaan Siinasta on tulossa kaikkien meidän tyttöjen suosikkeja (tosin itse en ole vielä Siinalla päässyt ratsastamaan). Odotettavissa lämminhenkisiä kissatappeluita ;)

Edellisen perjantain estehyppelyn vastapainoksi harjoiteltiin nyt pohkeenväistöä. Sissin kanssa väistöt oikealle sujuivat melko hyvin heti toisesta yrityksestä lähtien ja ehdin jo olla (luultavasti hieman liian) tyytyväinen suoritukseeni. Vasemmalle Sissi sitten rynnistikin oikein kunnolla vasemmasta pohkeestani läpi ja oli lopulta sellaisella venkulalla, että tuskin kumpikaan meistä enää muisti, mihin suuntaan oltiin oltu menossa. Sain muutaman sakkokierroksen ja toisella sakolla sitten saatiin jo muutama oikein mallikas askel tehtyä.

Väistöharjoitusten jälkeen laukattiin isolla pääty-ympyrällä ja tehtiin välissä siirtyminen raviin ja taas laukkaan ja sitten sama toiseen suuntaan. Tavoitteena oli löytää sellaista tasaista ja ratsastajan hallitsemaa laukkaa. Alan pikkuhiljaa päästä jyvälle tuosta Sissistä ja vetokilpailuun ymmärsin tällä kertaa olla lähtemättä. Tosin olin mielestäni huonompi Sissin kanssa nyt kuin silloin edellisellä kerralla puomitunnilla, mutta ei kai mikään kehityskäyrä koskaan johda koko ajan tasaisesti ylöspäin? Ei edes mun paino, onneksi.

Tänä aamuna kävin itsenäisesti ratsastamassa Toscalla. Yritin taas kovasti suunnitella koko tunnin etukäteen, mutta uusiksi se meni viimeistään siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että maneesissa oli kaksi muutakin ratsukkoa ja muutama muukin ihminen. Hirmuiset suorituspaineet. Jotenkin ihan eri juttu kuin tunnilla, jolloin on oppilasleima otsassa ja saa olla höhlä ja taitamaton.

Yritin taas Toscan kanssa enimmäkseen keskittyä omaan istuntaani, etsiä rentoutta jalkoihin ja pitää kyynerpäät oikeassa paikassa, mutta joustavina. Välillä tuntui, että harjoitusravi meni ihan kivastikin. Mentiin myös vähän kiemurauraa ja siellä suorilla pätkillä tehtiin käyntiaskeleita. Tässä huomasin, että olisi pitänyt jo etukäteen päättää tarkka käyntiaskeleiden määrä, koska helposti lipsahti vähän sitten semmoiseksi, että ei aina ollut ihan selvää, kumpi meistä sen aloitteen takaisin raviin siirtymisestä lopulta teki. Kokeilin myös pohkeenväistöjä ravissa ja kuudesta yrityksestä yhdellä tunsin, että Tosca astui ristiin ja pysyi kuitenkin suorana.

Laukkaosuudet menivät selkeästi huonommin. Vaikka kuinka yritin olla napakka ja vaatia, niin reippaus laukassa ei kestänyt koskaan kovin montaa askelta kerrallaan ja se tuntui vähän sellaiselta väkisin vääntämiseltä. Tässä juuri konkretisoituu itsenäisen tekemisen ongelma tällä tasolla; jää vielä näin perusasioiden kanssa jumiin eikä oikein osaa ilman apua korjata.



Toscan luota nopea siirtyminen Rauhalan tallille tunnille. Sain vaihteeksi Virman (nyt tuntuu olevan Virma & Sissi -kausi). Tuntia oli pitämässä poikkeuksellisesti Paupa ja tunnin aiheena oli istunta - jipii! Alkulämmittelyissä jo laitettiin rima melko korkealle: lämmiteltiin pääty-ympyröillä ja toiseen kierrokseen piti keventää kaksi ylhäällä, yksi alhaalla -rytmillä ja toiseen kierrokseen kaksi alhaalla, yksi ylhäällä -rytmillä. Minulle huomattavasti vaikeampi versio oli tuo kaksi ylhäällä, joka vaatii alavartalon lihaksistolta paljon enemmän. Satulaan palaamiset olivat enimmäkseen aika holtittomia.

Sitten lähdettiin ratsastamaan kolmikaarista kiemuraa harjoitusravissa. Hevosen asetuksista ja muista hienouksista ei tarvinnut tällä kertaa välittää vaan riitti, että huolehti oikeasta tiestä ja siitä, että tempo oli sellainen, joka mahdollisti omaan istuntaan keskittymisen. Sain eniten palautetta jaloista, jotka eivät pysy jalustimissa paikoillaan. En kerta kaikkiaan käsitä, miten voin koskaan onnistua pitämään jalan rentona samaan aikaan, kun polvi pitää olla sen verran koukussa, että kantapää tulee lonkan linjaan ja vielä niin, että kantapää on alhaalla. Tuntuu fyysiseltä mahdottomuudelta, mutta jatkan sitkeästi harjoituksia. Eiköhän se sieltä vielä jonain vuonna löydy.

Välikävelyiden aikana jumpattiin oikein urakalla: nosteltiin polvia, simuloitiin kävelyä, poljettiin polkupyrää ja vaikka mitä. Kylmä ei kerennyt tulla. Jumpan jälkeen jatkettiin entistä vetreämpinä samaa harjoitusta toiseen kierrokseen.

Vatsalihakset olivat kohtuullisen hyvin nyt mukana, ja harjoitusravissa oli mukava istua. Kaikkiaan tosi hyviä ja tehokkaita harjoituksia.

Lopuksi otettiin vielä vähän laukkaa ympyrällä ja yritettiin hakea omaan lonkkaan liikkuvuutta. Tähän en oikeastaan ehtinyt keskittyä, kun Virman laukka tuppasi aina alkuun olemaan aivan liian kovaa ja sitten kun vähän jarrutin, niin tipahti heti raville. En osannut löytää sitä kultaista keskitietä, jolla oltaisiin pysytty kohtuullisen vauhdin laukassa.

Hyviä heppakokemyksia ja taas on kolme tuntia enemmän kokemusta.

Huomenna lupasin mennä harkkailemaan taas aamutallia ja kun siihen kylkeen sitten tarjoutui mahdollisuus ratsastaa taas Toscalla, en voinut mitenkään kieltäytyä - siis ihan huippu heppaviikonloppu!

Molemmissa kuvissa ihana rouva Tosca.

Edit: Olin unohtanut otsikon! Ja nyt tuosta jälkikäteen lisätystä tuli mieleen, että onko olemassa etupakki? Ehkä pakko selvittää tuon sanan etymologian.

Puomeja ja pohkeenväistöjä

Tänään oli vuorossa pienryhmätunti Toscan kanssa. Alkulämmittelyjen jälkeen toiselle pitkälle sivulle ilmestyi yksi puomi, joka piti ylittää harjoitusravissa. Eka yritys meni jotenkin hullusti, mutta sitten alkoi sujua. Tämän jälkeen puomit tuplattiin ja tehtävä muuttui niin, että puomien vastaisen pitkän sivun lopussa piti nostaa laukka, laukata suuri pääty-ympyrä, sitten ne puomit ja tehdä toiseen päätyyn voltti laukassa, jonka tempoa sai jo tässä vaiheessa vähän hiljentää ja sitten pitkän sivun alussa siirtyminen raviin ja sivun lopussa taas laukkaan.

Siirtymiset sujuivat suhteellisen hyvin, mutta puomien kohdalla Tosca meinasi usein tipahtaa raville ja muutenkin laukkaan sai tänään ehkä puhaltaa vauhtia vähän tavallistakin enemmän.

Sitten vaihdettiin harjoitusraviin, tultiin ensin pikällä sivulla olevat ravipuomit ja sitten lyhyen sivun puolivälin jälkeen käännettiin keskelle ja tarkoitus oli palata uralle pohkeenväistöillä. Voin kertoa, että ei onnistunut. Ravipuomit olivat sellaisia käyntipomppupuomeja ja pohkeenväistöä esitettiin ehkä kaikkiaan viisi askelta. Ei ole tuo väistätystekniikka oikein tädillä vielä hallussa.

Kaiken kaikkiaan olin tänään tunnilla todella paljon huonompi kuin lauantaina. Onhan se toisaalta selvä, että kun yksityistunnilla saa koko ajan jakamatonta huomiota ja jatkuvaa tukea omaan ratsastukseensa, saa siinä väkisinkin useammin palasia loksahtelemaan paikelleen. Kyllä tänäänkin oli onnistumisia, mutta jotenkin tuntui, että vatsalihakset olivat aika kadoksissa. Siitä huolimatta tunnin jälkeen oli oikein messevä hiki - jotain siis olin tehnyt muutakin kuin matkustanut.

Yksi vähän nolokin juttu sattui. Yhdessä vaiheessa piti mennä koko rata leikkaa laukassa, ja siis tehdä lävistäjällä laukanvaihto. Sain saman ohjeen kuin viimeksikin eli, että pää pitää olla kääntyneenä sinne suuntaan, minne ollaan menossa, niin sillä se laukka vaihtuu. No siinä sitten olin kaula ihan kiemuralla ja ihmettelin, kun ei vaan laukka vaihdu. Kaikki ne, jotka osaavat ratsastaa, varmaan nauroivat jo edellisen kirjoituksen kohdalla, mutta niille, jotka eivät lajin hienouksia tunne, niin kerrottakoon, että siis idea on siinä, että sen hepan pää pitää olla sinne menosuuntaan. Että näin.

Jos haluaa hakea hyviä puolia noloista jutuista, niin se on varmaan sitten se, että näistä ainakin oppii -samaa simppeliyttä ei tee mieli toistaa =)

Tosca oli sympaattinen ja suloinen, taas. Melkein on jo nyt sitä ikävä, kun on enää puolitoista viikkoa vuokrausta jäljellä.

Se pyörii sittenkin!

Lauantain tunnilla Toscan kanssa keskityttiin erityisesti kehonhallintaan ja oman asennon parantamiseen. Tehtävät ja tiet eivät olleet vaikeita, mutta kun samalla yrittää keskittyä vatsalihaksiinsa, käsiinsä, jalkoihinsa ja vauhdin ylläpitämiseen, niin helpoistakin teistä tulee hankalia. Pääsin myös kokeilemaan laukanvaihtoa kaksi kertaa. Siis minun ei tarvinnut tehdä itse mitään muuta kuin huolehtia siitä, että katsoisin oikeaan suuntaan lävistäjällä. Senkin meinasin ensimmäisellä kerralla mokata. (Laukanvaihdonhan tulin jo vahingossa kokeneeksi sillä kerralla, kun kävin yksin ratsastamalla Toscalla. Ymmärrys ei riittänyt siihen, että koko rata leikkaa ei ole ihan sama juttu laukassa kuin ravissa.)

Sain taas osan tuntia mennä ilman jalustimia ja treenailla polvien nostelua ja jalkojen irrottamista hevosen kyljistä. Ilman jalustimia ratsastaessa korostuu oikein erityisesti se, että jos Tosca tekee pienenkin ennakoimattatoman sivuliikkeen tai vähäänkään tiivistää tempoa, niin käperryn välittömästä muna-asentoon, siis tiukka etunoja, hartiat mahdollimman jännittyneiksi ja suppuun. Sehän se auttaa tilanteen hallinnassa pitämisessä. No, vuosien harjoittelun jälkeen sitä ehkä sitten onnistuu estämään vaistonvaraisia ratkaisuja.

Satunnaisesta muna-asennosta huolimatta tunnista jäi mieleen enimmäkseen onnistumisenkokemuksia. Minulle on erityisesti Toscan kanssa ollut selkeästi vaikeaa löytää rytmiä ja oman kehon liikettä laukassa kuin ravissa (ilmeisesti Toscan hitaasta laukasta johtuen). Mia opasti miettimään lantioon eteenpäin pyörivää liikettä, jonka sitten löysinkin. Samaa etsin ravissa ja aluksi tuntui, etten kyllä löydä mitään muuta kuin sivuttaisliikkeen, mutta aikani kuulosteltuani sama eteenpäin pyörivä liike löytyi ravissakin. Mielessäni oli kuva sellaisen vanhanaikasen junan pyöriä yhdistävän putken (akseli?) liikkeestä.

Tämän pyörimisen löytäminen yhdistettynä siihen, että aina välillä käsivarret pysyivät muutaman sekunnin oikealla paikallaan, tarjosi muutamia sekunteja oikein tasapainoisen tuntuista ratsastusta, josta tuli itselle se olo, että tämänsuuntaiselta sen varmasti kuuluisi tuntua.

Käsien käyttämiseen liittyen tiedostin ensimmäistä kertaa, että jarruttaessani olen voimakkaasti painanut kättä alaspäin sen sijaan, että olisin vienyt kyynerpäitä taaksepäin. Tästä on minulle varmasti jo monta kertaa aiemminkin sanottu, mutta vasta nyt kyky tarkkailla omaa toimintaa oli sillä tasolla, että viesti tavoitti kuulijan.

Tosi hyvä tunti! (Ei ole tainnut muunlaisia vielä ollakaan.)

*****

Ratsastuksen lisäksi vapun viettoon kuului tallitöiden opettelua. Olin imememässä itseeni niin oppia kuin tallin rentouttavaa ilmapiiria sekä lauantai-iltana, sunnuntaiaamuna ja sunnuntai-iltana. Hyvää treeniä, varsinkin jo muistaa tehdä töitä ergonomisesti enemmän vatsa- ja selkälihaksillaan.

Varmasti kaikkein haasteellisin puoli tallitöissä on se, että pitäisi tunnistaa parikymmentä hevosta, jotta osaisi hakea tarhoista oikeat konit oikeisiin karsinoihin. Minulla on vielä välillä vaikeuksia erottaa poni hevosesta, joten en taida ihan vähään aikaan olla itsekseni tekemässä tallia :) Olen kuitenkin tosi kiitollinen, että saan mahdollisuuden opetella ja että löytyy kärsivällisiä ihmisiä, jotka jaksavat selittää ja perustella, välillä samaa asiaa useampaankin kertaan, kun omaksumiskyky on ylittynyt =)

Takana taivutuksia, tulossa tallitöitä

Keskiviikkotunnilla Toscan kanssa tehtiin paljon erilaisia tehtäviä. Paljon siirtymisiä, kolmikaarista kiemuraa sekä minulle ihan uutena juttuna avotaivutuksia. Jälkimmäiset menivät vähän sinnepäin, mutta kyllä siellä sentään muutama askel osui kohdalleenkin.

Tunnin suurimmat oivallukset liittyivät (jälleen) käsivarsien asentoon sekä pohkeiden käyttöön. Miten se onkin niin vaikeaa pitää kyynärpäät paikallaan, kiinni kyljissä, tarpeeksi takana (ilman että kuitenkaan nojautuu taaksepäin), napakasti mutta samalla joustavasti? Aina pieneksi hetkeksi löydän sen oikean paikan ja oikean tuntuman, mutta en sitä onnistu ylläpitämään juuri viittä sekuntia pidempään. Onnistuneiden hetkien ajan Tosca laukkasikin kaula kauniisti taipuneena ja taisin saada ensimmäisen pienen aavistuksen siitä, mitä tuntumalla tarkoitetaan.

Pohkeiden käytön oivallus liittyi erityisesti laukkaan. Olen tainnut aika kovasti tarrautua jaloilla hepan kylkeen, ja pohkeiden irrottaminen kyljistä ei ole tuntunut mahdolliselta. Siis on ollut sellainen tunne, että jos sen tekisin, menettäisin tasapainoni. Nyt Toscan laukka oli välillä niin laiskaa, että siitä tuli nelitahtista, jolloin kyydissä pysymisestä tuli hurjan vaikeaa. Oli siis pakko uskaltaa yrittää irrottaa jalat kyljistä ja antaa kunnon impulssi pohkeilla. Ja kyllä muuten toimi! Kaiken lisäksi jalkojen irrottaminen ei juurikaan vaikuttanut tasapainoon ja reipas laukka palkitsi rohkean kokeilijan ruhtinaallisesti.

Olin kuitenkin jo ehtinyt ääneen kertoa, että jalkojen siirtely tuntui jo ajatuksena vievän tasapainon. Tästä hyvästä saatiin vielä tunnin lopuksi harjoitella vähän kehonhallintaa. Ravattiin ilman jalustimia ja piti nostella polvia vuorotellen ja samaan aikaan ja liikutella jalkoja milloin mihinkin suuntaan. Tämä olisi vielä alkutunnista voinut mennä vähän paremmin, mutta nyt oltiin jo siinä vaiheessa, että tädin vatsalihakset olivat aika käytetyt, Tosca lämmennyt sopivan vauhdikkaaksi ja aloittanut taas kaulan venkoilun. Suurin osa energiasta meni ihan pelkän tasapainon hakemiseen ja jarrutteluun. Niin monta kertaa tuli tunne, että maa, täältä tullaan!

Olen kyllä paljon miettinyt tuota tippumista. Jos vain voisi tilata sellaisen tippumisen, jossa ei menisi mikään paikka rikki, niin tilaisin heti. Uskon, että se vähentäisi jännittämistä aika tavalla. Suunnitelmissa myös turvaliivin hankinta - ehkä sekin auttaa? Ja kun nyt näistä välineistä tuli puhetta, niin olisiko mahdoton ajatus ratsastaa sellaisten rullaluistelurannesuojien kanssa? Nähdäkseni niistä olisi ainakin kahdenlaista hyötyä: turvaisivat tippumisessa ja estäisivät ohjeiden vastaista rannetyöskentelyä esimerkiksi pidättäessä. ;)

Tosca oli taas hurmaavan kiltti hoidettava ja harjailiinkin oikein antaumuksella sekä ennen tuntia että sen jälkeen. Siinä harjaillessani sain puhuttua itseni tallitöitä opettelemaan lauantai-illaksi ja sunnuntaiaamuksi. Ei muuten ihan joka tallilla ole keski-ikäisiä heppatyttöjä orjina :)

*****

Juoksurintamallakin on tapahtunut muutaman viikon pikkusairastelun jälkeen. Tiistaina juostiin ihanan ystävän kanssa tunnin lenkki Seurasaaressa. Footpodin mukaan matkaa taittui 8 kilometriä. Reilun viikon juoksutauon jälkeen tuokin vauhti tuntui kovalta ja viimeiset 10 minuuttia todella pitkiltä. Lenkin jälkeen oli huippuhyvä mieli ja palkittiin itsemme ihanalla illallisella Comassa - ei ainakaan pääse laihtumaan.

*****

Tänä vuonna vappua vietetään siis heppailun merkeissä: perjantai-iltana vakkaritunti, lauantaina yksäri Toscalla ja sen perään tallitöiden harjoittelua, joka jatkuu sunnuntaiaamuna. Ou jee!

(Yläreunan kuva on parin viikon takaa Rauhalan tallilta, kun ei nyt keskiviikkona tullut uusia räpsittyä.)

Eka kerta

Lauantaina olin ensimmäistä kertaa yksin tallilla. Lähdin matkaan aikaisin siinä toivossa, että maneesissa ja kentällä ei vielä olisi täyttä härdelliä päällä.

Ajoitus meni nappiin, sillä aamutallin tekijät olivat vasta viemässä heppoja tarhaan ja säästyin siis Toscan maanittelulta. Jännitys kyllä kasvoi, kun Toscasta niin kovin selkeästi paistoi se, että rouva olisi paaaaljon mieluummin mennyt kavereiden kanssa tarhaan kuin puuhaillut mun kanssa mitään. En kuitenkaan latistunut vaan sitkeästi jatkoin harjailuja ja puunailuja, vaikka välillä huomasinkin tuijottavani takamukseen. Onneksi mielenilmaukset eivät kuitenkaan olleet väkivaltaisia =)

Talli oli aamutallin tekijöitä lukuunottamatta autio, mutta muistin onneksi vihellellä maneesiin mennessäni - siellä nimittäin oli vielä minuakin aikaisempi ratsukko juuri lopettelemassa treeniä. Ulkona oli kaunis ilma, mutta kenttä oli vielä yön jäljiltä vähän jäisen oloinen ja siksi valitsin maneesin (ja sitten jos vielä rehellisiä ollaan, niin halusin myös päästä peilaamaan kun siihen niin harvoin on mahdollisuus).

Olin jo edellisenä iltana mielessäni suunnittelut vähän harjoituksia ja päättänyt, että keskittyisin kolmeen asiaan; korsettiin, kyynerpäihin ja hengittämiseen. Näistä jälkimmäinen unohtui lähes kokonaan, mutta sen tilalle mietin kyllä onnistuneesti tosi monia muita juttuja. Rajaaminen ja vain jonkun tietyn asian opetteluun keskittyminen on haasteellista.

Yllätyin siitä, miten vaativaa oli samaan aikaan yrittää keskittyä senhetkiseen tekemiseen ja kuitenkin jo miettiä sitä, mitä seuraavaksi aikoo tehdä. Varmasti hyvää harjoitusta tämäkin, vaikka osaankin nyt ihan toisella tavalla arvostaa ohjattuja tunteja.

Tein tosi paljon siirtymisiä, vähän kolmikaarista kiemuraa ja kokeilin niitä raviväistöjä, jota silloin yhdellä Mian tunnilla kokeiltiin. Mikään ei onnistunut mitenkään poikkeuksellisen hyvin, mutta ei myöskään tullut sellaista ei tästä mitään tuu -tunnetta.

Lopputunnista Tosca alkoi taas venkoilemaan kaulansa kanssa. Tällä kertaa enemmänkin vaan pyöristelemään eikä niinkään sitä samaa vinovenkoilua kuin keskiviikkona. Varmaan se on hyvä merkki, mutta kun en vain sitten enää osaa siitä ratsastaa eteenpäin, vauhti hyytyy välittömästi jos yritän pitää ohjia tuntumalla. Onneksi tuohon vaiheeseen tultiin taas vasta ihan lopputunnista.

Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut, epävarmuutta vähentävä ja intoa lisäävä lauantai. Ja ihana Tosca <3

****

On kyllä ihan huippua, kun näitä ratsastuskertoja tulee nyt vähintään kolme viikkoon ja parhaimpina viikkoina enemmänkin.

Kesäodotettavien listakin kasvoi, kun ilmoittauduin heinäkuun lopussa pidettävälle estealkeiskurssille. Voitteko kuvitella!

Kuka ei kuulu joukkoon?

Olin tänään Toscan kanssa pienryhmätunnilla. Kaksi muuta oppilasta olivat minua yli 20 vuotta nuorempia. Kun kyselin, kauanko he ovat ratsastaneet kertoi toinen aloitteensa noin vuosi sitten, mutta ratsastaneensa "joskus aiemmin jo pitkään". Vuosien vieriessä yhä nopeampaan, aikakäsitys muuttuu aika radikaalistikin. =)

Tytöt pyysivät minulta apua toisen ponin hakemiseen tarhasta, jossa oli useita aika villejä hevosia. Vähän jo nolotti, että kun poloiset turvaavat ainoaan paikallaolevaan aikuiseen, joudun vastaamaan heille, että olen ihan vasta syksyllä aloittanut ratsastuksen ja etten näistä heppahommista ymmärrä juuri mitään. Tietysti menin kuitenkin apuun, tietämättömän uhkarohkeudella sisään tarhaan ja onnistuin sieltä oikean ponin lassoamaan ja saamaan muut innokkaat kopukat sen verran kauas portista, että saatiin lassottu poni tarhasta ulos.

Tosca oli tänään vähän aiempia kertoja härkkivämmällä tuulella, joka äityi tunnin loppua kohden. Isoin osa meni kuitenkin ihan mukavasti.

Alkulämmittelyksi tehtiin ravivoltteja, sitten laukattiin uralla.Varsinaisina tehtävinä kolmikaarinen kiemuraura ensin harjoitusravissa ja sitten niin, että kiemuran suorille tehtiin kolme askelta käyntiä. Viimeisenä tehtävänä oli nostaa laukka aina pitkän sivun lopussa, laukata voltti päädyssä, kiihdyttää laukkaa suoralla uralla ja siirtyä vastakkaisessa lyhyessä päädyssä raviin ja jälleen pitkän sivun päädyssä laukkaan.

Oikeaan kierrokseen kaikki meni todella paljon tahmeammin, mutta vasempaan välillä oikein kivasti. Koin taas ahaa-oivalluksia: esimerkiksi että laukassakin pitää ne vatsalihakset ihan oikeasti olla käytössä. Välillä kun kadotin laukan rytmin ja huomasin tömähteleväni satulassa vähän miten sattuu, oma korjausajatukseni oli yrittää rentoutua. Mialta sain kuitenkin neuvon aktivoida vatsalihakset ja kas kummaa - se toimi! Jännä, miten huonosti omaa kroppaansa osaa lukea.

Aihetta tyytyväisyyteen antoivat pari viimeistä laukasta raviin siirtymistä, joissa osasin valmistella ennen kaikkea itseni siirtymiseen hyvin: muistin hengittää, ottaa ohjat sopiviksi (sille vaan nyt ei voi mitään, että ne eivät pysy kädessä), pitää polven rentona, miettiä ravia, antaa sen pomputtaa ja samaan aikaan jarruttaa vauhtia. Seurauksena oli kaksi heppahistoriani nopeinta laukanjälkeisen ravin haltuunottoa - jiihaa!

Enää kaksi yötä seuraavaan heppailuun!

Superlauantai

Lauantaina oli superheppapäivä. Aamuyhdeksältä alkoi tunti Toscan kanssa, Mian opetuksessa. Tosca oli taas jo alusta lähtien ihanan kiltti ja tuli heti ensimmäisestä kutsusta tarhan portille. Siitä tuli valtavan hyvä mieli!

Tunnilla Mia korjaili niitä samoja istunnan ongelmakohtia kuin viime kerrallakin. Luonnollisesti, sillä eiköhän ne ole kutakuinkin niitä samoja juttuja, joiden kanssa tahkoan vielä kymmenen vuodenkin päästä, vaikka toivottavasti jo enemmän hienosäätöasteella kuin ihan perusteissa.

Viime kertaan verrattuna kädet pysyivät jo vähän paremmin kyljissä ja ranteet vähän paremmin paikallaan. Hauskoja hetkiä on ne muutamat sekunnit, jolloin hetkellisesti tuntee istuvansa oikein (tai siis ainakin selkeästi totuttua paremmin), jolloin hevosen liikkeisiin mukautuminen tapahtuu jotenkin automaattisesti. Näihin hetkiin ei onneksi pääse kyllästymään, sillä kestävät maksimissaan sen kolme neljä sekuntia kerrallaan. Sitten riemastun niin paljon, että jokin paikka repsahtaa =)

Toscan kanssa harjoiteltiin pohkeenväistöjä. Käynnissä suoritus oli aika surkea, kaula oli koko ajan vinossa jompaan kumpaan suuntaan ja jos hetkellisesti sai kaulan suoraksi, niin sitten peräpää seilasi jossain ihan omalla kurssillaan. Täysin yllättäen pohkeenväistöjen tekeminen ravissa oli helpompaa ja muutaman kerran tehtiin ihan kivoja suorituksia.

Lopputunnista Tosca hakeutui kovasti kuolaintuelle, mikä sinänsä on iloinen asia, mutta enhän minä siitä sitten enää oikein osannut eteenpäin ratsastaa. Pelkästään jo se tuntuu oudolta, kun yhtäkkiä hepan kaula ei olekaan siinä edessä henkisenä turvana ;)

Saatuani Toscan hoidettua ja vietyä takaisin tarhaan nauttimaan auringosta lähdin ajelemaan kohti Rauhalan tallia. Matkalla autossa mututin eväitä ja virittäydyin henkisesti siihen mahdollisuuteen, että tunnilla kaverinani olisi taas Sissi. Olisi ollutkin, mutta yhden ratsastajan peruutuksen seurauksena minulle olikin jaettu hänelle ajateltu Virma-tamma. (Virma kuvassa etualalla edellisen tunnin ratsastajan kanssa.)



Ratsastusvinkkelistä Virma ja Sissi ovat todella kaukana toisistaan. Siinä missä Sissiä pitää aktiivisesti pidättää, olisi Virmaa pitänyt heti ensi metreistä lähtien määrätietoisesti vaatia liikkumaan. En vaatinut ja niinpä koko tunti menikin siinä, että aika taajaan sai muistutella liikkumisesta. Raippakin minulla oli mukana, mutta en sitä taaskaan rohjennut käyttää. Vaikka tiedän, että on parempi kerran napauttaa raipalla kuin turruttaa hevonen jatkuvilla pohjeavuilla, niin silti sen raipan käyttäminen tuntuu tosi vastenmieliseltä.

Harjoiteltiin tempon vaihteluita käynnissä ja ravissa ilman jalustimia. Olin edellisen tunnin jäljiltä jo aika väsynyt, joten Virma-raukka sai varmaan aika ristiriitaisia viestejä, kun toisaalta käskettiin ravaamaan reippaammin, mutta samaan aikaan taisin istunnallani ja mielelläni jarruttaa aika paljon. Koko ajan oli sellainen tunne, että nyt jos vauhti tästä vielä vähänkin kiihtyy, niin alas tullaan. Opettajan mukaan näytin kuulemma pysyvän selässä hyvin, mutta kropassa ei todellakaan tuntunut siltä.

Kaiken kaikkiaan hyvä ratsastusviikonloppu, johon mahtui tosi erilaisia kokemuksia, ja onnistumisen riemuakin.

*****

Lauantai-ilta vietettiin vähän vauhdikkaammin entisten naapureiden kanssa, ja siitä on tänään maksettu aika kovaa hintaa. Leevi taitaa olla aika tyytymätön päivän aktiviteetteihin (ja myös viime yön Sing Star -meininkiin) ja katselee tuosta vierestä aika syyllistävällä ilmeellä:

Vuokraheppa - ihan totta!

Iltataivas 13.4.2010

Kävi siis niin älyttömän hyvä tuuri ja onnellinen ajoitus, että juuri kun olin ehtinyt tutustua Toscaan ja intoilla loistavasta opetuksesta, tarjoutui mahdollisuus vuokrata Tosca kuukaudeksi vakituisen vuokraajan matkan ajaksi.

Käytännössä vuokraus tarkoittaa sitä, että Tosca on heppani mun keskiviikkoisin ja lauantaisin, jolloin minulla on siis sekä hoito- että liikutusvastuu ja -(etu)oikeus. Keskiviikkoisin saan osallistua Mian tunnille yhdessä kahden nuoren tytön kanssa. Siis huippuosaava ja -suloinen heppa ja aivan loistavaa opetusta. Varo vaan Kyra, täältä tullaan ja lujaa =)

Samaan aikaan jatkuu tietysti vakkaritunnit Rauhalassa perjantaisin ja joka kolmas launtai, joten seuraavan kuukauden aikana heppailua on kalenterissa ihanan paljon!

*****

Hepparintamalta myös toinen iloinen uutinen: muistatteko Mary Wanlessin Mielekästä ratsastusta -kirjan, jonka yritin ostaa jo 3.3., mutta jota sitten erinäisten ärsyttävien ja turhauttavien käänteiden jälkeen en lainkaan saanut?

No tilasin sen nyt reilu viikko takaperin Adlibriksestä, missä ihan oikeasti oli tätä kirjaa varastossa! Olen ehtinyt lukea Mielekästä ratsastusta puolen välin paikkeille ja vaikuttaa kyllä erittäin järkevältä opukselta. Strategiani on lukea ensi kirja kokonaan läpi kokonaiskuvan muodostamisen vuoksi ja sitten aloittaa alusta ja panostaa pitkäjänteiseen harjoitteluun. Kirjassa on paljon istuntaan ja oman kehon hallintaan liittyviä käytännön harjoituksia, joita on nimenomaan tarkoitus tehdä ilman heppaa.

*****

Lenkitkin ovat sujuneet. Vaikkei ihan joka ilta ole huvittanut, olen kuin ihmeen kaupalla vielä toistaiseksi saanut itseni liikkeelle. (En siis tietenkään joka ilta, vaan jokaisena sellaisena iltana, kun juoksuohjelman mukaan on pitänyt juosta.) Ja vaikka lähteminen tuntuu vaikelta, niin lenkkeily tuntuu silti mukavalta ja lenkin puolivälin jälkeen olo on välillä jopa euforinen. Voin lämpimästi suositella kaikille.

Vähän tähän liittyen Julianan Hevostelua-blogissa oli tänään hyvä muistutus siitä, että niin mukavaa kuin juokseminen onkin, ei sillä kannata korvata kaikkea kävelyä.

Oivalluksia!

Tänään pääsin heti aamusta opettelemaan tallitöitä kaverini kanssa. Karsinoiden siivoaminen ei näytä kovin vaikealta, mutta yllättävän pitkään onnistuin niitä nyhräämään. Turpeen kärrääminen sentään sujui vähän reippaammin. Joka tapauksessa hyvää hyötyliikuntaa, ja sai vielä olla tallilla.

*****
Puolen päivän aikaan suuntasin Stenbackan tallille. Jännitin ihan valtavasti sitä, onnistunko hakemaan tarhasta oikean hevosen. No onnistuin! Varmistin vielä ennen talliin sisään menoa muilta paikallaolijoilta, että minulla tosiaan oli mukanani Tosca. En halunnut ottaa sitä riskiä, että suitsisin ja satuloisin väärän hevosen :)

Tunti oli ihan mahtava! Opettaja, Mia Kainulainen, kertoi keskittyvänsä erityisesti istuntaan - ja sitähän minä juuri olen kaivannutkin. Aluksi Mia katsoi hetken ratsastustani ja asentoani sekä kevyessä ravissa että harjoitusravissa. Sitten liinassa alettiin korjata virheitä.

Luulen, että löysin ensimmäistä kertaa kyynärpäille oikean paikan. Tottakai tähänkin asti kaikki opettajat ovat opastaneet laittamaan kädet kylkiin kiinni, mutta nyt ensimmäistä kertaa näin peilistä, missä kädet oikeasti ovat silloin, kun minusta tuntuu, että ne ovat kyljissä kiinni.

Yritin muistaa hengittää, löytää istumiseen rentoutta ja siirtää painoa myös hieman jalustimille. Hartiat rentoina, kädet kyljissä ja ranteet paikoilaan. Yritin keskittyä siihen, että vatsalihakset pysyvät menossa mukana ja että ristiselkä joustaa. Että varpaat osoittavat eteenpäin ja polvilla on tuntuma satulaan, mutta eivät puristu siihen. Että katse on hevosen korvien välistä viisi metriä eteenpäin.

Muistettavia asioita on niin paljon, että kun yhden osan saa toimimaan, niin toinen repsahtaa. Harvassa olivat ne hetket, jolloin koko paketti oli kasassa, mutta kyllä sinne muutama sellainen oikein hyvä hetkekin mukaan mahtui. Eron huomasi, sillä silloin ratsastus tuntui helpolta, vaikka tuntuikin siltä kuin olisin istunut todella takakenossa.

Tein paljon siirtymisiä. Tavoitteena oli tehdä ne mieluiten pelkän ajatuksen voimalla, mutta jouduin kyllä enimmäkseen vielä tukeutumaan ohjien ja pohkeiden apuun. Taisi yksi siirtyminen ravista käyntiin ja toinen laukasta raviin tulla ilman, että tein (ainakaan tietoisesti) ohjilla mitään. Tärkeää siirtymisissä oli oman tasapainon ja asennon säilyttäminen.

Erityisen hankalaa oli säilyttää asento laukannostossa. Sisäpohkeen siirtäminen eteenpäin saa minut epäilemään tasapainon säilymistä, jolloin nojaan automaattisesti ylävartalolla eteenpäin. En tietenkään sitä itse huomaa siinä hetkessä ennen kuin joku sen minulle sanoo. Siksi on aivan hurjan arvokasta saada välillä olla jakamattoman huomion kohteena ja saada jatkuvaa palautetta pienistäkin muutoksista.

Kokonaisuutena ihan hurjan opettavainen tunti, jonka aikana koin useampia oivalluksia asentoon liittyen. Mia oli erittäin tarkkasilmäinen, selitti asiat perusteellisesti ja perustellen ja oli vielä hirmuisen kannustava. Lisää tällaisia tunteja!

Jatkomahdollisuudet selviävät huomenna, kun juttelen Toscan vuokraajan Jennin kanssa lähiviikkojen aikatauluista. Luultavasti minulla olisi mahdollisuus saada Tosca käyttööni seuraavan kuukauden ajaksi keskiviikkoisin ja lauantaisin. Jatko on sitten ihan hämärän peitossa. Tallilla on toinenkin mahdollinen vuokrahevonen, jota voisi ajatella, jos Toscan kanssa ei aikatauluja saada sopimaan.

Tuli muuten tehtyä kaikenlaisia avotaivutuksiakin - tietenkin täysin vahingossa =) On jännää ratsastaa hevosella, joka osaa niin paljon, etten minä edes ymmärrä, miten paljon se osaa.

*****

Kotimatkalla pysähdyin bussipysäkille ihastelemaan ohilentäviä joutsenia. Ne ehkä erottaa kuvasta keskeltä juuri ja juuri. Hirmuisen kauniita ja äänekkäitä olivat. Ihana kevät!

*****

Illalla kävin vielä kaverin kanssa lenkillä. Juostiin jutustelurytmillä 49 min / 6,4 km ja käveltiin puolisentoista kilometriä lopuksi. Ohjelman mukaan olisi pitänyt juosta vain 35 minuuttia, mutta aika meni ihan huomaamatta - siksi tuo vähän outo lenkin mitta 49 minuuttia.

Ponikoulussa

Kuva meitä edeltävältä tunnilta. Kenttä oli jo ihan huippukunnossa.

Tänään olimme ratsastusryhmän tyttöjen kanssa tutustumassa Lohjalla sijaitsevaan Ponikouluun. Ilmojen haltija oli suopeana; saimme nauttia aivan mielettömän ihanasta kevätsäästä ja yli 10 asteen lämpötilasta.

Ponikoulu sijaitsee Lohjan Kahvimaalla, kauniissa maalaismiljöössä. Nimensä mukaisesti tilalla on paljon poneja, mutta myös ihan oikeita hevosia. Lisäksi tiluksilla näkyi ainakin koiria, kissoja, vuohia (myös yksi kolmen päivän ikäinen söpöliini!), kanoja, kaneja, hiiriä ja aasi.

Ihanasta idyllistä huolimatta ensivaikutelma tallista oli kuitenkin Rauhalan tallin seesteisyyteen tottuneelle hieman kaoottinen. Lauantai on Ponikoululla vilkas tuntipäivä ja osuimme paikalle luultavasti juuri pahimman härdellin keskelle.

Ratsuksi minulle oli annettu suokkitamma Alli, joka oli mukana jo edeltävällä tunnilla, joten harmikseni en päässyt tutustumaan neitiin ennen tuntia. Hyvä puoli siinä oli se, että ehdin käydä vähän kuvaamassa edellistä tuntia. Ylemmässä kuvassa Alli edellisen ratsastajan kanssa ja alemmassa kuvassa muita edellisen tunnin ratsukoita.





Terhin meille pitämän tunnin tarkoituksena oli arvioida, uskaltaako hän lähteä viemään meitä maastoon joku päivä. Tunnin aiheena oli siirtymiset.

Aloitettiin käynnissä keskiympyrällä tavoitteena pitää välimatkat koko ajan samoina,siitä jatkettiin tekemällä siirtymisiä käynnistä raviin ja takaisin käyntiin aina puolikkaan ympyrän kohdalla. Sitten tiivistetiin niin, että siirtyminen tuli aina neljännesympyrän jälkeen.

Lopputunnista otettiin laukannostoja keskiympyrällä, josta aina täyden laukatun ympyrän jälkeen siirryttiin käyntiin uraa pitkin ja sitten taas seuraavan kerran keskiympyrän kohdalla laukkaan, ja taas täyden kierroksen jälkeen uralle käyntiin.

Tehtävät olivat selkeitä ja kerrankin tuntui siltä, että olin kutakuinkin tehtävän vaatimalla tasolla =) Alli vaati aika paljon eteenpäinratsastusta. (Tosin muistutti silti siitä, että koko ajan pitää olla skarppina lähtemällä kerran vähän villimpään laukkaan, kun inhokki-Huntti rynnisti ohi oikealta.) Eilisen Sissi-vyörytyksen jälkeen oli ihanaa saada ratsastaa Allilla ja palauttaa edes pikiriikkisen luottamusta siihen, että jotain osaankin.

Tunti oli muutenkin tosi kiva, Terhi erittäin pätevän ja mukavan oloinen opettaja, ja kentällä oli ihanan kuuma!



*****

Huomenna onkin sitten jännät paikat, kun pitäisi osata itse hakea Tosca tarhasta ja valmistella se tunnille. Ensimmäinen koetinkivi on tunnistaa oikea hevonen - toivottakaa onnea ;) ja pitäkää peukkuja, että Stenbackan tallilta löytyisi tämän tädin tasolle sopiva ryhmä.

Aamulla olisi tarjolla tallitöiden opettelua, jos vain jaksan itseni sinne hinata. Kroppa tuntuu olevan vielä eilisestä aika väsynyt ja huomenna olisi tärkeää jaksaa ratsastaa, etten tule diskatuksi laiskuuden vuoksi.

Luonnollista laukkaa

Meinasi unohtua kertoa pääsiäisen heppailujen merkittävin ja odottamattomin läpimurto: mies oli mukana tallilla lauantaina. Joo, tuo jo yksinään olisi mainitsemisen arvoista, mutta tämä on vielä paljon suurempaa. Kahden naisen yllyttämänä mies rohkaisi mielensä ja kiipesi satulaan! Vastahakoisesti tosin, mutta kiipesi kumminkin.

Kokeilun jälkeinen innostunut kommentointi löi minut siinä määrin ällikällä, että taisin kerrankin mennä hetkeksi mykäksi. Ja mikäs siinä on innostuessa, jos ensikertalaisena rohkenee laukata ja saa sen vielä näyttämään melko helpolta:



Tässä saattaa vielä käydä niin yllättävästi, että heppailusta tuleekin koko perheen harrastus =)

(Jännä ilmiö oli muuten tämän ensikertalaisen itsekriittisyys: oli katsellut videotaan ja totesi, että olihan siinä hyvääkin, mutta kyllä jalat heiluivat kamalasti. Joo-o, sitähän minäkin, että kylläpä ne kintut vispasivatkin. Ajatella.)

Toscaan tutustumassa

Oli pari kummallista päivää välissä eikä oikein innostanut kirjoittaa. Se meni onneksi ohi!

Heppailupääsiäinen jatkui lauantaina tutustumisreissulla Stenbackan talliin ja mahdolliseen vuokraheppaan Toscaan, jonka kanssa voisi osallistua ryhmä- tai yksityistunneille.

Tosca on erittäin kiltti ja kärsivällinen 21-vuotias tamma, joka on aikoinaan tehnyt hienon kilpauran esteratsastuksessa. Ollakseen niin hieno ja taitava hevonen - tai ehkä juuri siksi? -, Tosca oli tosi suvaitsevainen minua kohtaan, ja ratsastaminen oli lämmittelyn jälkeen tosi mukavaa!



Lauantaina minua oli opastamassa yksi Toscan vuokraajista, joten tuntumaa opetukseen saan vasta ensi viikonloppuna. Silloin selviää myös, löytyykö minulle sopivaa opetusryhmää tallilta. Toivon kovasti, että jatkoa seuraa, sillä Toscan kanssa olisi huippukiva viettää aikaa yhdessä!

*****

Pääsiäisen heppailusuunnitelmat menivät tallitöiden opettelun osalta mönkään, sillä valitettavasti lannanlapioimisopettajani sairastui. Pitäisi nyt äkkiä päästä opettelemaan ne hommat, niin voisi sitten juuri tällaisissa tapauksissa oikeasti auttaa - ja saisi samalla itse olla tallilla.

*****

Lauantai-iltana menin vielä kävelyttämään ja harjailemaan Teselloa. Kivaa oli - ja Tesellokin tuntui nauttivan sekä kävelemisestä että erityisesti porkkanoista.

Minun silmiini Tesello ei näyttänyt ontuvan, ja toivon sydämestäni, ettei se johtunut ainoastaan siitä, että silmäni ei ole riittävän harjaantunut huomaamaan poikkeavaa liikettä.

*****

Tänään kävin kevään ensimmäisellä lenkillä! Kolmen minuutin kohdalla oli hillitön verenmaku suussa. Edellisestä lenkistä oli yli viisi kuukautta, mutta muistin silti sen, että kun vain sen ensimmäisen verenmaun yli sinnittelee, niin homma muuttuu helpommaksi. Niin kävi nytkin.

Asicsin sivuilla tekemäni uuden harkkaohjelman mukaan piti aloittaa vain vartin lenkillä, mutta päätin olla ahne ja lönkyttelin menemään heti 20 minuuttia, melko hurjaa ;)

Pääsisiköhän sitä tänä kesänä ihan oikeasti juoksemaan sitä puolimaratonia jonnekin? Tavoitteena se on ollut nyt jo kahtena vuotena, mutta jäänyt aina aika kaukaiseksi haaveeksi.

Vielä syksyllä tähtäimessä oli HCR, mutta sen ilmoittautumisaika oli jo mennyt umpeen, tosin se olisi joka tapauksessa ollut aivan liian pian edessä. Forssassa olisi Suvi-ilta 12.6. - noilla paikkeilla sitä ahkeralla harjoittelulla voisi jo ollakin pm-kunnossa. Or not.

*****

Tänään olin myös kevääntekijä. Purojen ohjailussa on jotain ikiaikaista kaunetta. Ja sitten se järkyttävä mudan lemu. Mitäs menin puuttumaan luonnon omaan rytmiin.