 |
| Kirkassilmäinen pässin taluttelija. |
Nyt se on sitten virallisesti todistettu: Durando höynäyttää mua. Voin hyvin kuvitella, että teille rakkaat lukijat, tämä ei tullut varsinaisena yllätyksenä...jos ihan umpirehellisiä ollaan, niin itsellänikin on välillä pieni epäilys mielessä kalvanut.
Durdehan alkoi siis maneesikauden käynnistymisen aikoihin oireilla niin, että muuttui sekunnin sadasosassa superhyvästä superhuonoksi. Tätä tapahtui myös Sannin kanssa, joten tässä vaiheesa kyse ei vielä ollut Suuresta Puhalluksesta. Samoihin aikoihin D makoili tarhassa ja oli muutenkin vähän apaattisen oloinen. Vuoden vaihteen jälkeen edessä olikin sitten vatsan tähystys ja röntgen -> ei haavoja eikä hiekkaa.
Tarhassa makoilu loppui syksyllä, ja muutenkin D piristyi. Ajoittainen oireilu ratsastaessa jatkuu silti. Durando saattaa liikkua oikein hyvin ja yhtäkkiä menee ihan kivikovaksi kyljistä eikä halua liikkua mihinkään. Häntä viuhtoo yläilmoissa ja D vaikuttaa siltä, että olisi kakkaa tekemässä. Joskus tulee vain ilmaa, joka jo helpottaa oloa, kyljet pehmenevät ja homma jatkuu normaalisti.
Päivät ovat olleet vaihtelevia; joinain päivinä tuommoista "kakkakohtausta" ei ole tullut lainkaan, joinain päivinä se on mennyt ihan minuutissa ohi tai oikeasti johtanut kakkaamisen ja sitten helpottanut. Viime päivinä kohtaukset ovat kestäneet pidempään. Olen ollut aika pulassa siinä miettiessäni, että potkinko vai enkö potki. Kipeyttään pysähtyvää hevosta en halua väkivalloin pakottaa liikkeelle, mutta välillä olo on todella typerä, kun minuuttitolkulla jumitetaan paikallaan eikä pientä hännänhuiskimista lukuunottamatta tapahdu mitään.
*****
Tänään ihana Tiia tuli esiratsastamaan Durden. Kuten edellispäivänäkin, D oli erittäin pirteällä tuulella ja liikkui innokkaasti. Kun kiipesin Tiian jälkeen selkään, ohjaaminen oli helppoa ja heppa tuntui muutenkin oikein hyvältä. Tiia usutti kokeilemaan laukkaa, vaikka – kauhistus sentään – oltiin ulkokentällä. Vasen laukka nousi lapsellisen helposti ja myös pysyi yllä, vaikka taisinkin vähän jännityksestä lipsua etukenoon ja sortua jälleen käsillä laukkaamiseen.
Sitten piti yrittää oikeaa laukkaa. Pari nostoyritystä kaikuivat kuuroille korville, sitten D jymähti kovaksi kyljistään ja parkkeerasi aidan viereen. Aikani siinä arvoin, yritin vuorotellen komentaa eteenpäin ja kurkkia taakse, että tuleeko kakka. Viimein sain Durandon liikkeelle, mutta aiempi reippaus oli kyllä tipotiessään.
Vaihdettiin taas kuskia. Tiia pääsi selkään – ja D lähti kävelemään ihan superreippaasti.
Että näin.
*****
Olen edelleenkin vakuuttunut, että vatsassa on jotain kummallista, mutta tämänpäiväisen valossa on selvää, etä D on myös oppinut käyttämään sitä hyväkseen minun kanssani.
Suurin ratsastushaasteeni on tällä hetkellä oman pääni sisällä. Ei ole mitään hyötyä harjoitella istuntaa, taivutuksia tai mitään muutakaan, jos kaikkea tekemistä sävyttää epävarmuus, pelko tai sääli. Mun on pakko ottaa itseäni niskasta kiinni. Paitsi itseni, myös Durandon vuoksi.
Tiedän niin mistä puhut.
VastaaPoistaEpävarmuus aina yksin kentällä ratsastessa on niin suuri, että en halua tehdä sitä ollenkaan.
Mitään en saa aikaiseksi ja hevonen käyttää mielentilaani surutta hyödykseen, kun en jotenkin uskalla vaatia melkeinpä mitään.
Se tästä lajista niin pirullisen tekeekin, kun tunteita ei voi oikein teeskennellä. Pelkoa ja epävarmuutta on vaikea piilottaa.
PoistaTosin sain kyllä hyvän vinkin, että niitä voisi kokeilla välillä kääntää suuttumukseksi. Siis ei tietenkään sinällään hevosta kohtaan, mutta tilannetta. Niin että saisi vähän adrenaliini vereen. Eilen tuli vähän suunnittelematta kokeiltuakin, kun D käyttäytyi alkukäyntitalutuksessa aika ärsyttävästi. En tiedä, loiko kimpaantunut mieli jonkun auktoriteettiauran, mutta reipas oli heppa. Ja siis pelkästään hyvällä tavalla.
Tiedän tunteen, vaikka se onneksi iskeekin vain satunnaisesti. Sanoisinpa melkein, että meidän D myös oireilee viitsimättömyyttään ja kiukkuaan aivan samoin! Leikkii, että tekiskö kakan vai ei vai pysähtyisikö muuten vaan. Ja minä menen halpaan.
VastaaPoistaMutta olen huomannut, että näin käy sellaisina päivinä, kun olen itse väsynyt, vihainen, surullinen, koti-ikäväinen, vähän kipeä tms - eli en ole ihan terässä ja ratsastan HUONOSTI. Ja siitäpä ei hevonen pidä, ymmärrän. Juuri tänään kävi näin - ja tavallaan oli lähinnä helpottavaa, että temppuilu ja jumittelu loppui saman tien, kun valmentaja nousi selkään. Hän jopa kehui, että hevonen on parempi kuin ikinä (ja koko viikon olikin mennyt todella hienosti kaikki!) Pitää vain oppia tunnistamaan, että nyt olen syystä tai toisesta mieli maassa tai muuten en täysillä mukana ja skarpata, perkele.
Ja hyvin sanottu, että Durandon takia sun on pakko ottaa itseäsi niskasta kiinni. Ei ole todellakaan hevosen etu, että sitä ratsastellaan löperösti, eikä vaadita mitään.
Just näin. Vaikken ole (valitettavasti) näistä hetkistä kirjaa pitänyt, niin voisin kuvitella niiden melko usein ajoittuvan siihen, kun pitäisi yrittää tehdä jotain, jonka pelkään jo ennakkoon epäonnistuvan. Eli siis niihin hetkiin, kun alan huokua epävarmuutta ja epäröintiä.
PoistaNyt pitää löytää vähän perkele-asennetta :)
Oli kyllä niin mainio ajankohta tällä kirjoituksellasi, sain itsekin ajattelemisen aihetta. Tänään allani oli jälleen hepo, joka toimi kuin ajatus alusta loppuun. Tosin ratsastin tänään sateen vuoksi maneesissa, jossa olen aina parempi, sekä ilman kannuksia, jolloin ratsastan rohkeammin. Välillä kannusten kanssa tulee hipsuteltua, ettei vain mussukka häiriintyisi...
PoistaMun ihana valmentajani on jo aikoja sitten sanonutkin, että on ihan tavallista, että kun sitä omaa hevosta niin kovasti rakastaa, niin sitä tulee joskus kohdeltua aivan liian helläkätisesti, ja että hän on itsekin siihen syyllistynyt omiensa kanssa. Mutta vaikka rakastaminen on ok ja hienoa, löperöiminen ei ;) Meille onkin kehittynyt "vakio-slogan" näihin tilanteisiin, kun hän näkee nynneröin ja paapon hevosta: "Dein Pferd ist nicht Zucker!"
Hienoa, että tämä avautumiseni on poikinut näemmä myös paljon hyvää :) Eikä sitä paitsi kuulemma kannata vähätellä omia onnistumisiaan pistämällä niitä olosuhteiden syyksi – taputtelet vaan itseäsi tyytyväisenä selkään hyvästä ratsastuksesta! (Huomaako tästä, että mä oon tänään ollut henkisessä valmennuksessa ;)?)
PoistaMainiota, että teillä on nynneröinninrajoitusslogan :D Mun tarttee varmaan kans kehitellä oma...
Asiahan on ihan niin yksinkertainen, että hevonen muodostaa lauman myös ratsastajansa kanssa ja laumassa on aina oltava johtaja. Jos johtaja joka toinen kerta apua antaessaan pohtii, onko hevosella sieltä tai täältä kipeä, eikä vaadi hevoselta pyydettyä apua läpi, johtajuus valuu käsistä ja vähitellen hevonen toteaa, että paermpi ottaa ohjat omiin käsiin.
VastaaPoistaAprikointi selästä käsin on tietoisesti työnnettävä syrjään ja ohjelmoitava omalle "kovalevylle" tarkka päätös siitä, että nyt minä ratsastan tämän avun läpi, olkoonkin vaikka kulmat ja sisäpohje. Ja sitten se ratsastetaan läpi, joka kerta kyseisen ratsastuksen aikana. Selästä laskeuduttuasi voit sitten pohtia, oliko hevosella oikeasti fyysinen este vai onko kyse hevosen peruselementistä: laiska saaliseläin ei tee enempää kuin vaaditaan ja oppii kyllä tekemään vähemmän kun ei tarvitse tehdä sitäkään vähää...
Ainakin blogin mukaan hevosesi fysiikkaa hoidetaan ja hoivataan varmasti enemmän kuin keskiverto hevosella sen elinikänä. Anna tämän alan ammattilaisten hoitaa terveyskysymysten pohdinta kun olet selässä ja pohdi nämä asiat vasta laskeuduttuasi ratsailta.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että hevosen ratsastuksella on suuri merkitys sen lihaskuntoon; hieroja voi auttaa palauttamaan lihaksistoa, osteopaatti on hyvä kertomaan missä osa-alueilla voi ongelmia olla mutta ratsuhevonen jumpataan noteaksi ratsastuksella.
Oot niin oikeassa! Meinasin tähän ensin jatkaa mutta-lauseella lisää koottuja selityksiä, miksi on niin vaikeaa sitä ja tätä, mutta ehkä suljenkin suuni ja käytän enemmän energiaa siihen, miksi mun pitää pystyä vaatimaan, olemaan johdonmukainen ja määrätietoinen :)
PoistaLaura! Olin tänään henkisessä valmennuksessa ja mielikuvaharjoituksissa sain ohjeen kiittää mielessäni sinua tästä herättävästä kommentista. Mielikuvien lisäksi halusin kiittää myös täällä blogosfäärissä.
PoistaHuomioillasi ja ohjeillasi oli oikeasti käänteentekevä vaikutus – suuri kiitos!
Todella hyvä kirjoitus taas Amalia, ja voin todella samaistua (tähänkin). Minuakin poni vie ihan kuus-nolla... Se kävi erittäin selväksi viime viikolla, kun joko en saanut Goldya tekemään mitään tai sitten se riehui, ja kun kaverini meni selkään niin poni oli ihan eri otus.
VastaaPoistaMeillä näitä "jaettuja suruja" tuntuu riittävän :D Tämän päivän henkisestä valmennuksesta tohkeentuneena haastankin meidät etsimään yhteisiä ilon, riemun ja ylpeyden aiheita! Mä keksin heti yhden: molempien koput voi selkeästi paremmin kuin talvella, ja se on ihan huippukivaa! (Joo, luin kyllä yskästä, mutta pidän peukkuja ja uskon, että se kaikkoaa pikaisesti.)
PoistaOlen samaa mieltä että pitää vaatia avut läpi ja muutenkin ratsastajan on oltava tilanteen tasalla ja auktoriteetti hevoselle, MUTTA yleensä hyvin koulutettu hevonen ei ihan hirveästi kysele kokoajan että pitääkö mennä vai eikö pidä vaan se tekee asiat jos niitä pyytää, yleensä edes vähän sinnepäin. Toki hyvin herkät hevoset saattavat ottaa nokkiinsa epäselvistä avuista ja sen takia olla turtia mutta amalian kuvailemat "kakkatauot" ja jumitus kyllä minusta kuulostaa siltä että hevonen ei ihan kunnossa ole, muutaman tiedän joilla on ollut esim peräsuolen tienoilla lihasrappeumaa, neurologisia ongelmia tai sitten esim virtsakiviä jotka ovat tuolla lailla jumitelleet, ja kohtaus voi tosiaan mennä äkkiä pois. Noin periaatteessa terve hevonen kyllä ylensä tykkää liikkua, huono liikkuvuus kyllä usein minusta paljastuu loppuviimein joksikin kivuksi, ja samoin nuo rodeokohtaukset viittaa siihen, valitettavasti... Omien hevosten kanssa on kaikki käytöshäiriöt ja jumitukset ym kyllä paljastuneet mitä moninaisemmiksi kiputiloiksi. MItä tulee lihaksistoon, ratsastuksella se hoidetaan parhaiten.
VastaaPoistaOn siis ihan selvää, että suolistossa/peräpäässä on jotain ongelmaa, joka kakkaamista hankaloittaa. Tilanne on kuitenkin jatkunut sen verran pitkään, että olen melko vakuuttunut siitä, että D on myös oppinut käyttämään hellämielisyyttäni hyväkseen. Lääkärit eivät oikein tähän kakkaongelmaan ole osanneet tarttua. Nyt viimeisin jo vähän otti vakavissaan ja määräsi luontaislääkettä, jonka olisi tarkoitus tasapainottaa suolistoa.
PoistaKiitos noista "vikavinkeistä". Jos tämä lääkitys ei tilannetta korjaa, niin sitten voi jatkaa tuolta pohjalta kyselyjä.
Upeita kuvia!
VastaaPoistaJees, minähän ratsastan pääasiassa yksin nykyään ja voi että on helppoa antaa periksi esim. maastossa. "Ai sinä et halua enää kääntyä sinne tielle, nooh oikeastaan voidaan mennä jo tallille." Hah, miten hölmöä. Kentällä on jämerämpi, maastossa sitten nössykkä. Muutama kyyditys on jäänyt ikävästi mieleen. Bassi ei testaile vuokraajaansa, joka on superjämy, minua vaan. Ja miksihän...? On se noloa. =o(
Kiitos! Mulla on varsin laadukas kuvauskalusto: iPhone :D
PoistaTunnistan tuon nolouden, mutta sitten toisaalta mietin, että onhan se kivampi, että heppa toimii muiden kanssa - ainakin tietää, ettei tartte muuta kuin itseään muuttaa, niin saa homman toimimaan. Ja se itsensä muuttaminen... no sehän taas on lähes lapsellisen helppoa ;D