sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Takaisin ruotuun, mars!



Lauantaina oli tunti piiiiitkän tauon jälkeen. Puolitoista tuntia piiskausta. Ei riittänyt ensimmäinen onnistunut laukannosto. Eikä muuten riittänyt vielä viideskään. Ja laukkakin piti pitää maltillisena istunnalla, ja samalla antaa pidempää ohjaa.

Sanonpa vaan, että itsekseni olisi lopetellut tyytyväisenä heti sen ensimmäisen noston jälkeen. On muuten hirmu hyvä tekosyy velttoilulle se "kannattaa lopettaa onnistumiseen". En tiedä, mikä opas se on, jossa käsketään lopettaa aina ja joka kerta ihan siihen ensimmäiseen onnistumiseen. Sen täytyy olla joku limbo-opas :)

On se onni, että on ihania ihmisiä apuna.  

*****

Upea, lämmin päivä oli tänään. Häärin pihahommissa teepaitasilteen. Ja oli kuuma.

Tallille saapuessa tulikin sitten aika kurja mieli: Durdella BOT-verkkoloimi, 150 g sisätoppis ja vielä kaulakappaleellinen kuoriloimi. Tais tarjeta. Reppana.

Hyvittelyks käytiin sitten nakukävelyllä maastossa. Talutin tietty, kun en mihinkään rohkeuspataan tullut edellisillan aikana tippuneeksi ja portviininkin vaikutus oli jo ehtinyt kaikota. Ihana lenkki oli kuitenkin – tuntui, että viihdyttiin. Me molemmat. Yhdessä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti