Centered riding -kurssilla

Osallistuin blogin kautta saamani suosituksen perusteella kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna yhden päivän mittaiselle Centered riding -kursille Ratsutila Hélenillä.

Lähdin matkaan puoli seitsemältä ehtiäkseni puoli yhdeksäksi Asikkalaan. Perillä päästyäni aamu alkoi rauhallisella aamiaisella ja tarinoinnilla opettaja-Annen ja muiden kurssilaisten kanssa.

Silmät ristissä telkkarin edessä

Meitä osallistujia oli kaikkiaan viisi ja tunneille jakauduttiin kahteen ryhmään. Toisen ryhmän ratsastaessa toisella ryhmällä oli teoriaa, mikä hienoiseksi pettymyksekseni tarkoitti Sally Swiftin Centered Riding -videon katsomista. Ei siinä sinällään mitään vikaa ollut, mutta olin videon nähnyt jo aiemmin ja ehkä muutenkin mieluummin katsonut sen vaikka edellisenä iltana kotona ja lähtenyt ajamaan Asikkalaan aamulla vaikka tuntia tai puoltatoista myöhemmin.

Istunnan peruspalikat

Videon jälkeen päästiin ratsaille. Sain ratsukseni komean Viton (J.E.John), joka oli kuulemma luonteeltaan vähän Durden tyylinen eli enemmän laiska kuin reipas, mutta välillä vähän säpsy.

Tällä ensimmäisellä tunnilla ei juuri ehditty ratsastaa. Anne kävi jokaisen kanssa läpi istunnan peruspalikat. Tavoiteltu asento oli mielestäni pitkälti samankaltainen kuin se, johon olen tähänastikin pyrkinyt (aina siitä viime kevään pilatesratsastuskurssista lähtien). Käynnissä piti ajatella istuvansa takajalkojen päällä ja antavansa lonkkien liikkua hevosen takajalkojen tahdissa ylöspäin, ei eteen, ei taakse eikä oikealle tai vasemmalle, vaan ainoastaan ylöspäin.

Suurin ero käynnissä oli kädellä myötäämisessä. Anne toivoi todella reilua myötäämistä kädellä, myös pitkillä  ohjilla ratsastaessa. En tiedä, oliko ajatus se, että ääripään kautta päädytään kultaiseen keskitiehen, mutta itsestäni kyllä myötäysliike tuntui jo aika hurjalta, kun käsi piti viedä joka askeleella niin pitkälle eteen kuin pystyi.

Kuolaimet kädessä

Lounaan jälkeen jatkettiin yhteisellä teoria- ja jumppaosuudella. Harjoiteltiin ohjastuntumaa pareittain niin, että toisella oli kuolaimet kädessä ja silmät kiinni ja toinen teki erilaisia pidätteitä. Oppi oli se, että jo lähes olemattoman pieni pidäte tuntuu selkeästi.

Jumppapalloilla etsittiin istuinluita ja stepperilla opeteltiin nostamaan lonkkia ylöspäin. Kivoja ja havainnollisia harjoituksia!

Kevennys vain lantiosta

Toisella ratsastustunnilla päästiin jo menemään muutama kierros kevyttä ravia. Kevennyksessä keskityttiin siihen, ettei liike tule pohkeista, reisistä eikä yläkropasta vaan ainoastaan lantiosta eteenpäin, ja vain sen verran kuin hevosen liike "heittää".

Siinä missä lantion liike tuntui oikealta,  yläkropan asento tuntui ihan liian etukenolta. Mielestäni kenotusaste lähenteli jo sitä tuttua mäkihyppyasentoa, johon pahimpina pelkohetkinä ajaudu(i)n.

Tahdista ei täällä motkotettu, sillä tavoitteena oli vain hevosen luonnollinen tahti. Kiva, kaunis ja tavoittelemisen arvoinen ajatus, mutta omalla osaamisella ja Durden luonteenlaadulla ei taidettaisi tuolla filosofialla paljon eteenpäin päästä.

Pohdintaa

Jälkikäteen fiilis kurssista on vähän ristiriitainen. Toisaalta olen tietysti samaa mieltä kaikesta pyrkimyksestä pehmeyteen. Toisaalta tämä tuli vähän ehkä huonoon hetkeen, kun juuri on yrittänyt löytää itsestään vähän asennetta, vähän rohkeutta vaatia.

Ymmärrän toki, etteivät pehmeys ja asenne automaattisesti ole toisiaan poissulkevia ominaisuuksia, mutta kun tällainen perusnössö yrittää harjoitella olemaan hevoselleen reilu ja johdonmukainen johtaja, on ehkä parempi keskittyä hetken aikaa vain siihen. Erityisesti, kun huomaan jo selkeää eroa siinä, miten D minuun suhtautuu ja miten paljon tyytyväisemmältä se vaikuttaa, kun ei tarvitse koko ajan arpoa, kuka määrää.

Istunta-asioista oli helppo olla pitkälti samaa mieltä, joskin ylikorostunut kädellä myötääminen tuntui oudolta enkä kevennetyssä ravissa halua ihan niin etukenossa olla.

Ensimmäisenä ratsastuskeväänäni kävin yhdellä Annika Schulmannin CR-tunnilla - etenemisen tempo tuntui siellä (tai silloin) itselle paremmin sopivalta. Hoppu ei tokikaan ole hyväksi ja saatte haukkua vaativaksi, mutta kun matkaa kaikkiaan viitisen tuntia ratsastuskurssille, niin sitä toivoisi pääsevänsä vähän ratsastamaankin :) Semminkin, kun starttasin aamulla kotoa puoli seitsemältä ja kotiuduin illalla puoli kahdeksalta.

Paikka, hevoset, Anne sekä kurssikaverit olivat tosi mukavia ja ruoka herkullista, mutta en usko, että toiste tulisi vastaavan kurssisisällön vuoksi ajettua noin kauas.