sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Ei saa jäädä karsinaan itkemään

Ei ole valmentajan rooli aina ihan pelkkää avuista ja asennoista muistuttelua. Tänään Mia tuli vähän ajoissa, ja löysi mut karsinasta itkeä tihrustamasta. Durandon eilinen hyökkäys pyörii koko ajan mielessä, ja vaikka kaikki kuinka sanoo, ettei se ole mun syytä, niin silti...

Joka tapauksessa oli onni, että mulla oli tänään tunti. Yksinään ratsastamisesta tuskin olisi tullut siinä mielentilassa mitään. Mutta joku supertehokas taikasauva sillä Mialla taitaa olla, sillä mielestäni jo ensimmäisistä raveista lähtien ratsastin ihan ajatuksella ja keskittyen. (Tässä kohden täytyy muuten huomauttaa, että asennoitumisessa näyttää vielä olevan tekemistä: toivoisin, että tulevaisuudessa voisin muotoilla edellisen ennemmin niin, että jo ensimmäisestä käyntiaskeleesta lähtien.)

Tänään oli siis huomisen rataharjoituksen kenraali. Tällä kertaa kenraali onneksi sujui ilman rodeonäytöstä, vaikka maneesissa olikin samaan aikaan toinen ratsukko.

Haasteellisinta oli istua vasemmassa laukassa. Kun yritän saada lonkkaa siirrettyä taaksepäin, nojaan huomaamattani ylävartalolla eteen ja jarrutan Durden liikettä, mitä taas yritän kompensoida nylkyttämisellä – kaunista? Ei! Tehokasta? No ei edes sitä. Jotenkin se lonkka nyt pitäisi yrittää saada siirrettyä ilman, että muut osat liikkuu.

Skarppaamista oli myös paikoin ohjaamisessa. Erityisesti laukkaympyröillä kädet tahtoivat alkaa elää omaa elämäänsä, samoin viimeisessä ravivoltissa oli reippaasti parantamisen varaa.

Yksittäinen haasteellinen kohta ohjelmassa on jatkaminen ravissa vasemman laukan jälkeen. Tässä vaiheessa Durde on jo jotenkin laukkamoodissa, ja jos yhtään jännitän pakaroillani, nostaa D vasemmassa laukassa ratsastetun lävistäjän jälkeisellä lyhyellä sivulla oikean laukan. Ajatus takamuksen rentouttamisesta taas helposti johtaa ravin hiipumiseen. Pitäisi siis saada oma kroppa haltuun niin, että takamus pysyy rentona, mutta pohje toimii tarvittaessa.

Huominen jännittää, muttei onneksi ihan yhtä paljon kuin viimeksi. Mahassa möyrii vain ajoittain.

2 kommenttia:

  1. Itsekin tuota hevosen kintuissa karsinanpohjalla itkemistä kokeilleena koetan kuvitella tsemppaavani sanoessani, että sieltä pääsee vain ylöspäin.

    tsemppiä kisaan!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anni, kyllä vertaistuki toimii aina :)

    VastaaPoista