Kurimuksen alkulähteillä – ja muita havaintoja viikon varrelta

Pullero.

Viikon teema on ollut eittämättä tahti, tahti ja vielä kerran tahti. Olen todellakin myös itsekseni ratsastaessa pyrkinyt olemaan todella tarkka ja täpäkkä tahtipuikonheiluttaja. Väitän, että se on tuottanut jo jonkin verran tulosta eikä pohjetta ja raippaa tarvitse enää käyttää ihan entiseen malliin. Sitä paitsi jotain kertoo jo sekin, että tällä uudella asenteella myös käynti on eteenpäin menevä askellaji. No en nyt väitä, että se on mikään energian riemuvoitto, mutta ihan todistettavasti eteenpäin kuitenkin.

Jottei tästä tulisi ihan kilometripostaus, niin kirjaan tällä kertaa vain viikon kohokohdat ja eniten oivalluksia tai päänvaivaa aiheuttaneet asiat.

Aina kannattaa vähän epäillä.

Pellon ympäri

Kiersin tosiaan pellon ratsain (en tosin sinä päivänä kuin alun perin piti, koska silloin satoi ja pelto oli vähän turhan märkä). Retki sujui ihan rattoisasti, vaikka päivä olikin todella tuulinen. Yhdessä kulmassa tulikin sitten niin hurja tuulenpuuska, että pusikot tuntuivat hyökkäävän päällä ja tuuli paukutti läheisen postilaatikon kanssa. Siinä kohden piti vähän reippaammin komentaa eteenpäin, sillä D olisi mieluummin halunnut kääntyä tai  suunnata keskemmälle peltoa heinää tallomaan. Ei kuitenkaan tullut edes mitään isompaa kränää siitä, että jatkettiin sinne, minne mä halusin. Muun ajan lenkkiä D oli jopa flegmaattisen oloinen :) Että jee, hyvä me!

Peruutusta

Takaperin menoa on harkkailtu sekä tunneilla että itekseen. Torstaina Mia kävi näyttämässä vähän mallia ja sen jälkeen etenikin vähän sutjakammin. D peruuttaa usein ihan suht kivasti sen neljä askelta kerrallaan, mutta enempiä askelia on vaikeampi saada sujuvasti. Tänään sain itsekseni kyllä yhden aika hyvän pätkän, jossa taisi tulla jopa yhdeksän perättäistä askelta.

Ohjaaminen

Perusasioiden kanssa tahkotaan. Ja niin pitääkin. Mielestäni olen edistynyt lapojen hallinnan kanssa jo isosti, mutta vielä liian helposti iskee uskonpuute ja se "äh, ei tästä mitään tuu" -mieli, jonka seurauksena ei edes yritä korjata vaan seilailee vaan menemään vähän minne sattuu.

Tänään olin kyllä itseksenikin tosi tarkka teiden kanssa ja huomaan, että jo pelkästään sillä saan Durden keskittymään huomattavasti paremmin muhun.

Kurimuksen alkulähteillä

Alan pikkuhiljaa olla vahvasti sitä mieltä, että iso osa mun istunnan ongelmista kumpuaa oikeasta hartiasta. Hiirihartia pyrkii koko ajan eteenpäin ja hiirikäsi lähelle säkää. Huomaan, että hilaan oikeaa kättä sinne keskilinjaan ja ylikin jopa ihan pitkillä ohjilla ratsastaessa, jos en skarppaa.

Jos onnistun pitämään oikean hartian ja käden oikeilla paikoillaan, on kaikki paljon helpompaa; ohjaaminen, istuminen, taivuttaminen, siirtymiset – ihan kaikki. Pitäisköhän se hartia teipata paikoilleen?

Satula-asiaa

Niinpä niin. Heppani on pläskistynyt kevään mittaan, ja syksyllä hankittu satula alkaa olla vähän turhan kapea. Olen lykännyt satulahärdelliä pienentämällä ongelmaa geelin avulla, mutta samalla kun etukaarelle tulee vähän lisää tilaa, siirtyy satulan painopiste hieman turhan taakse.

Koska selän kanssa on jo ollut ongelmia, en tietenkään halua niitä ehdoin tahdoin synnyttää lisää. Siksi tällä viikolla tallilla vieraili satula-auto.

Kokeiluun jäi yksi CB ja Kiefferin Malmö. CB keikkasi selässä vähän turhan paljon sivusuunnassa ja tuntui sitä paitsi liian pieneltä mun takapuolelle. Malmö taas tuntui istuvan Durandolle hyvin, mutta polvituet olivat omaan makuun aivan liian suuret, ja satulan toppaus tuntui melkein pumpulilta (?). Näistä kumpikaan ei siis taida saada uutta kotia meiltä. Ehkä mieluiten haluaisin samanlaisen K2:sen, mutta leveämpänä tai sitten sen Black Countryn Eloquencen, jonka perään jäin syksyllä haikailemaan. Jos siis jollain on myynnissä, niin saa tarjota :)

Mä niin tykkään tästä lörpöttävästä alahuulesta <3