sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kurimuksen alkulähteillä – ja muita havaintoja viikon varrelta

Pullero.

Viikon teema on ollut eittämättä tahti, tahti ja vielä kerran tahti. Olen todellakin myös itsekseni ratsastaessa pyrkinyt olemaan todella tarkka ja täpäkkä tahtipuikonheiluttaja. Väitän, että se on tuottanut jo jonkin verran tulosta eikä pohjetta ja raippaa tarvitse enää käyttää ihan entiseen malliin. Sitä paitsi jotain kertoo jo sekin, että tällä uudella asenteella myös käynti on eteenpäin menevä askellaji. No en nyt väitä, että se on mikään energian riemuvoitto, mutta ihan todistettavasti eteenpäin kuitenkin.

Jottei tästä tulisi ihan kilometripostaus, niin kirjaan tällä kertaa vain viikon kohokohdat ja eniten oivalluksia tai päänvaivaa aiheuttaneet asiat.

Aina kannattaa vähän epäillä.

Pellon ympäri

Kiersin tosiaan pellon ratsain (en tosin sinä päivänä kuin alun perin piti, koska silloin satoi ja pelto oli vähän turhan märkä). Retki sujui ihan rattoisasti, vaikka päivä olikin todella tuulinen. Yhdessä kulmassa tulikin sitten niin hurja tuulenpuuska, että pusikot tuntuivat hyökkäävän päällä ja tuuli paukutti läheisen postilaatikon kanssa. Siinä kohden piti vähän reippaammin komentaa eteenpäin, sillä D olisi mieluummin halunnut kääntyä tai  suunnata keskemmälle peltoa heinää tallomaan. Ei kuitenkaan tullut edes mitään isompaa kränää siitä, että jatkettiin sinne, minne mä halusin. Muun ajan lenkkiä D oli jopa flegmaattisen oloinen :) Että jee, hyvä me!

Peruutusta

Takaperin menoa on harkkailtu sekä tunneilla että itekseen. Torstaina Mia kävi näyttämässä vähän mallia ja sen jälkeen etenikin vähän sutjakammin. D peruuttaa usein ihan suht kivasti sen neljä askelta kerrallaan, mutta enempiä askelia on vaikeampi saada sujuvasti. Tänään sain itsekseni kyllä yhden aika hyvän pätkän, jossa taisi tulla jopa yhdeksän perättäistä askelta.

Ohjaaminen

Perusasioiden kanssa tahkotaan. Ja niin pitääkin. Mielestäni olen edistynyt lapojen hallinnan kanssa jo isosti, mutta vielä liian helposti iskee uskonpuute ja se "äh, ei tästä mitään tuu" -mieli, jonka seurauksena ei edes yritä korjata vaan seilailee vaan menemään vähän minne sattuu.

Tänään olin kyllä itseksenikin tosi tarkka teiden kanssa ja huomaan, että jo pelkästään sillä saan Durden keskittymään huomattavasti paremmin muhun.

Kurimuksen alkulähteillä

Alan pikkuhiljaa olla vahvasti sitä mieltä, että iso osa mun istunnan ongelmista kumpuaa oikeasta hartiasta. Hiirihartia pyrkii koko ajan eteenpäin ja hiirikäsi lähelle säkää. Huomaan, että hilaan oikeaa kättä sinne keskilinjaan ja ylikin jopa ihan pitkillä ohjilla ratsastaessa, jos en skarppaa.

Jos onnistun pitämään oikean hartian ja käden oikeilla paikoillaan, on kaikki paljon helpompaa; ohjaaminen, istuminen, taivuttaminen, siirtymiset – ihan kaikki. Pitäisköhän se hartia teipata paikoilleen?

Satula-asiaa

Niinpä niin. Heppani on pläskistynyt kevään mittaan, ja syksyllä hankittu satula alkaa olla vähän turhan kapea. Olen lykännyt satulahärdelliä pienentämällä ongelmaa geelin avulla, mutta samalla kun etukaarelle tulee vähän lisää tilaa, siirtyy satulan painopiste hieman turhan taakse.

Koska selän kanssa on jo ollut ongelmia, en tietenkään halua niitä ehdoin tahdoin synnyttää lisää. Siksi tällä viikolla tallilla vieraili satula-auto.

Kokeiluun jäi yksi CB ja Kiefferin Malmö. CB keikkasi selässä vähän turhan paljon sivusuunnassa ja tuntui sitä paitsi liian pieneltä mun takapuolelle. Malmö taas tuntui istuvan Durandolle hyvin, mutta polvituet olivat omaan makuun aivan liian suuret, ja satulan toppaus tuntui melkein pumpulilta (?). Näistä kumpikaan ei siis taida saada uutta kotia meiltä. Ehkä mieluiten haluaisin samanlaisen K2:sen, mutta leveämpänä tai sitten sen Black Countryn Eloquencen, jonka perään jäin syksyllä haikailemaan. Jos siis jollain on myynnissä, niin saa tarjota :)

Mä niin tykkään tästä lörpöttävästä alahuulesta <3

4 kommenttia:

  1. Hyvä te pellon kiertäjät! :)
    Munkin pitää tarkkailla olisiko munkin oikea hartia menossa omia polkujaan ja oikea käsi. Tuntuu, että olen vasemmalle kierossa lantiosta alkaen ja oikea laukka onkin aivan kamalaa töks töksiä. Pitäisi lukea "Harmoninen ratsukko" (tjt sinne päin) -kirja uudelleen. Siinä on paljon tekstiä ratsastajan fysiikasta ja sen vaikutuksesta ratsastukseen.

    Voi, toivottavasti uusi satula löytyy. Meidän satula on Tahvolle hyvä, mutta itse en tykkää siitä yhtään. Moni muukaan ei ole tykännyt, joka Tahvolla on ratsastanut. No, ehkä meillä jonain päivänä on vaikka koulusatula joka tukee heiluvia jalkojani hieman paremmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei ole ihan paniikkia uuden satulan löytymisen kanssa, kun nykyinen ei kuitenkaan ole ihan mahdoton. Toki vaihdettava se on.

      On tietysti ensiarvoisen tärkeää, että satula sopii hevoselle, mutta kyllä mielestäni lähes yhtä tärkeää on se, että se sopii ratsastajalle, sillä huonossa tasapainossa istuva ratsastaja yhtälailla hankaloittaa hepan liikkumista ja pahimmillaan kipeyttää selän. Oman takamuksen palautetta ei siis mielestäni pidä väheksyä :)

      Poista
  2. Mä voisin edelleen hehkuttaa eloquencen ihanuutta! Paitsi että olen kyllä sitä mieltä, että ihan oikeasti se liikkuu meillä paikallaan - huomaa heti, että lähes kaikki huovat lähtevät omille teilleen kun alkaa ravailemaan ja laukkailemaan. Yritän torjua ajatuksen siitä, että satulan voi joutua jossain vaiheessa vaihtamaan. Minkäs kokoista te olitte vailla, taitaa meidän penkki olla Durtsille liian kapea?

    Kiefferin estesatula on sen sijaan ollut nyt tosi mieleinen molemmille, löytyisiköhän koulusatuloistakin yhtä hyviä vaihtoehtoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootan niin innolla, että saan sun ihanuuden kokeiluun.

      Kieffereistä kandee kokeilla niin Excellent-malleja, joita löytyy aina Kür- ja Malmö-malleista – ovat huomattavasti pehmeämpi kuin monet muut Kiefferit.

      Poista