Itku pitkästä ilosta. Joskus jo tosi lyhyestäkin.
Laitumelle laskun päivä, jota olin odottanut ilon ja jännityksen sekaisin tuntein. Tunti ehti sujua mukavasti ennen kuin jotain naksahti Durandon päässä, ja se hyökkäsi toisen hevosen kimppuun. Todellakin hyökkäsi. Juoksi perässä ja puri. Ei päästänyt irti ennen kuin ehdittiin väliin. Samassa kaaoksessa loukkaantui myös toinen hevonen, joka potkaisi itseään jalkaan.
Eläinlääkärin arvioinnin perusteella molemmat loukkaantuneet onneksi toipuvat.
Olo on kamala. Syyllinen ja pettynyt. Järjellä ymmärrän, mutta sydämellä silti toivoisin, että omat eläimet olisivat niitä hyvin käyttäytyviä, kaikkien kanssa toimeentulevia ja pidettyjä tyyppejä.
Olisinko voinut tehdä jotain, ettei näin olisi käynyt? Miten elämä tästä jatkuu?
Voi ei miten ikävä juttu!
VastaaPoistaOnko Durando aiemmin tarhannut muiden kanssa ilman ongelmia?
..Eihän se sinun vikasi ollut millään tavalla. Harvemmin tuollaisia tilanteita syntyy ja jos/kun syntyy niin kyllä ne tulevat niin npeasti, että siinä ei ihmisellä ole paljon ollut aikaa varautua.
Muutamat tarhauskokeilut ovat päättänyt siihen, että muutaman onnistuneen päivän jälkeen Durando on alkanut härnätä ja juoksuttaa kaveria, jolloin on siirretty erilleen. Mutta siis ihan erilaista käytöstä kuin eilinen hyökkäys :(
VastaaPoistaOu nou! No, ei siinä tosiaan ihminen voi yhtään mitään. Eikä todellakaan voi tietää mitä tapahtuu kun laitetaan hevosia yhteen.
VastaaPoistaItselle tuli mieleen, että Durando tarvitsisi ehkä jonkin tosi johtajatyypin laidunkaverikseen. Sellaisen joka ei hyökkimisestä säikähtäisi ja D tajuaisi, että rankkua ropisee jos hyökkii. Tuosta tarhailukokeiluista tuli mieleen, että se taitaa olla samanlainen laumanjohtaja kuin Tahvokin; epävarma ja siksi ei sovellu oikein laumanjohtajan tehtävään.
En tiedä onko jutuissani mitään perää, mutta kunhan kerroin mitä mieleen tuli asiasta.
Harmittaa kyllä, ettei asiat sujuneet niin kuin halusit. :/ Olisihan se kiva, että hevonen saisi laitumelle kavereita.
Voi kurjuus! Mutta paha se on kuule alkaa ihmisen toimilla vaikuttamaan hevosten keskinäisiin juttuihin - ne ovat eläimiä, joiden ikiaikainen käyttäytyminen toisten hevosten kanssa on mitä on, vaikka ovatkin kesytettyjä.
VastaaPoistaOlisin kyllä varmasti ihan mykkyrällä syyllisyydestä minäkin, jos omani toisten kimppuun hyökkäisi. Sellaista ei ole koskaan tapahtunut, ja aina olen mainostamassa, miten kiltti Dáriusz on toisten hevosten kanssa, mutta eipä sitä koskaan voi tietää, millaiseksi hevosten välinen dynamiikka muotoutuu.
Toipumista kaikille osapuolille!
Orimaista käytöstä? Eihän noista ikinä tiedä, elukoita kun ovat.
VastaaPoistaOmani on aina ollut se käskyttäjä, mutta kerran sillekin löytyi vastustajansa jota se ymmärsi väistää takavasemmalle. Jopa niin, ettei uskaltanut tulla portille minua vastaan, kun toinen hevonen katsoi oikeudekseen päästä minun kanssani etujoukoissa sisään syömään. Säälitti kyllä oma hevo, joka ei uskaltanut tulla oman mamman luo...
Durando on tosiaan ruunattu vähän vanhemmalla iällä, joten orimaisia piirteitä on varmaan keskimääräistä ruunaa enemmän tallella. Hyökkäyksen kohde oli myös vanhemmalla iällä ruunattu, joten ehkä siinä kohtasi kaksi vahvaluontoista. En tiedä.
VastaaPoistaAnni, ymmärrän kyllä tuonkin puolen, että raskaalta tuntuisi sitäkin katsoa, että joku simputtaisi Durdea, mutta jos saisin valita niin ottaisin mieluummin sen. Käsittääkseni pahnanpohjimmaisella voi ihmisten näkemästä kurjuudesta huolimatta usein olla ihan hyvä ja turvallinen mieli. Ellei nyt sitten simputus ole ihan kohtuutonta ja esimerkiksi sellaista, ettei koskaan saa levätä tai syödä.
Haluaisin juuri tuommoisen hevosen kuin madjaarienmailla, josta voisi mainostaa, miten kiltti se on toisten hevosten kanssa. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että siinä on yksi lause, joka jää pois mun lausevarastosta :(
Kai tämän kanssa vaan pitää oppia elämään, ja hyväksyä se, että mun heppa ei ole kaikkien kaveri.
Tintillä oli sen käskyttäjätamman kanssa ihan lokoisat oltavat, kunhan arvojärjestys saatiin kuntoon. itseäni lähinnä kiukutti mennä hakemaan hevostani aitauksesta, kun väliin tunki luimisteleva vieras hevonen, välillä jopa persus edellä... Siinä sai sohia toista kauemmaksi ja usien jouduin ottamaan molemmat sisään tai pyytämään jotakuta pitämään sitä toista tammaa kiinni sisäänoton ajan.
PoistaNo joo, toi kuulostaa kyllä työläältä ja tuskastuttavalta, vaikka oliskin heppojen mielestä ok.
PoistaOmani on juurikin sellainen tapaus jota voi mainostaa sanoilla "tulee toimeen kaikkien kanssa", mutta voin silti kuvitella miltä sinusta tuntuu. Viime kesänä tallinpitäjän erittäin rauhallinen, lupsakka ja alistuva ruuna hyökkäsi laitumella Goldyn kimppuun ja kun pahin kauhu oman ponin puolesta oli ohi niin olin ihan surkeana ruunallesi omistajan puolesta kun ajattelin miten pahalta hänestä mahtoi oman hevosen toiminta tuntua (kuin ihmeen kaupalla hevoset selvisivät välikohtauksessa vammoitta). Kuitenkin se vain on niin että hevoset ovat hevosia, ja välillä niiden käytöstä toisiaan kohtaan ei vaan kertakaikkiaan voi ihminen ymmärtää .
VastaaPoistaNäistä kun ei ikinä voi tietää =/
VastaaPoistaJoskus ne voi olla toisinkinpäin, mulla oli joskus vanha hoitohevonen täällä kotona ylläpidossa. Sitä ei kotonaan koskaan tarhattu muiden kanssa, "koska se on vihainen". Täällä me laitettiin se toisen ruunan kanssa laitumelle (jossa oli kyllä tilaa ja kunnolla, siltä varalta että tulee jotain) ja ne ei ikinä ottaneet yhteen!
Meillä on aika lailla samanlaiset kokemukset siitä yhdestä ainoasta kerrasta jolloin yritettiin Allua samaan tarhaan muiden kanssa. 6-vuotiaana ruunattu Allu on aika orimainen käytökseltään, joskin aina hyvin neutraali muita kohtaan (siis tallissa, kentällä jne, vaikka olisi ihan lähekkäinkin muiden kanssa). Kun laitettiin kaverien kanssa (vanha ruuna ja tamma, olivat tarhanneet vierekkäin koko talven ja tamma on Allun vieruskaveri tallissa), se pienen kyräilyn jälkeen hyökkäsi ihan kunnolla molempien kimppuun. Ei meilläkään pieniä ruhjeita lukuunottamatta mitään käynyt, mutta kurjaltahan tuo tuntui itsestä. Toisaalta meillä on muutenkin tarhaaminen ollut niin vaikeaa, että olen jo omaksunut tyynen stoalaisen asenteen hommaan. En kanna huonoa omaatuntoa, olen tarjonnut hevoselleni mahdollisuuden ja se ilmoitti mitä mieltä asiasta on. Tsemppiä sinne, ja ymmärtääkseni D kuitenkin pysyy aidoissa joten sentään pääsee laitumelle vaikka sitten yksikseen? Meillä kun tuo hevopentele ei enää kunnioita lankoja laisinkaan niin tarhaa sitten hiekkapohjalla postimerkissä koko kesän, vaikka tarjolla olisi iso laiduntarhakin. *huoks*
VastaaPoistat. Sanna & Alpo
Hevoset ovat hevosia, jotain sille on ehkä sattunut tai ajan myötä kehittynyt kun kerran noita rodeoitakin vetää jos toinen hevonen on liian lähellä? Olen ratsastanut kerran hevosta jonka päälle oli hyökkinyt joku sen ollessa nuori ja se meni aivan suunniltaan aina jos lähelle tuli joku, eli toisin sanoen kukaan ei saanut sitä ohittaa takaapäin ainakaan tai meni aivan paniikkiin. Kaverilla on nuori tamma joka myös panikoituu täysin tietyistä hevosista samaan aikaan maneesissa mm eli ei se ole ollenkaan niin epätavallista että on toisia hevosia pelkääviä ja vihaavia hevosia. Suurissa tai pienemmissäkään talleissa ei ole mahdollisuutta tehdä kokeiluja paljonkaan josko sopiva laumadynamiikka tai edes yksi kaveri löytyisi...myöhään ruunatut ei välttämättä ole turvallisia kavereita kenellekään, ehkä joku tamma voisi mennä mutta se saattaa sitten mennä simputtamiseksi...
VastaaPoistaKiitos kaikille taas kannustavista sanoista ja vertaistuesta.
VastaaPoistaJa tosiaan Durando onneksi pärjäilee laitumella ihan mainiosti itsekseenkin, joten siitä pitää olla kiitollinen.
Durde ei myöskään ole lainkaan vihainen muita heppoja kohtaan tallissa eikä kentälläkään. Rodeot mun kanssa ovat johtuneet luultavasti enemmän omasta jännityksestä ja huonosta keskittymisestä kuin varsinaisesti muille vihoittelusta. D lukee mun ajatuksia - siis oikeasti!
Mutta joo, luulen, että nämä laumakokeilut on nyt nähty. En minäkään huonoa omatuntoa kanna siitä, ettei D nyt saa laiduntaa laumassa. Tästä kokeilusta jäi mieltä painamaan muiden kohtalo :(
On hevosia, jotka todellakin viihtyvät parhaiten yksin tai sitten erityisen tarkasti valikoidussa seurassa. Jos Durtsi on sellainen, se ei ole kenenkään vika tai ansio, se on vaan tosiasia.
VastaaPoistaYmmärrän kyllä ahdistuksen; Bassi monotti ilmeisesti leikin tiimellyksessä hyvää tarhakaveria polveen ja siitä tuli pitkällinen vaiva. Mietin epätoivoisena, miten KORVAAN tämän asian. Mutta järjellä ajatellen minä en voi hevostani opettaa pois hevosuudesta. Enkä lopulta tahdokaan.
Pitää vaan nöyrtyä; kaikkea ei voi hallita.
Olet ihan oikeassa, ja kyllä tässä pikkuhiljaa on omakin mieli tasaantunut ja pystyy suhtautumaan asiaan vähän vähemmän tunteellisesti.
PoistaJotenkin on lohdullistakin hyväksyä se, ettei kaikkea voi hallita.
Minun kokemukseni mukaan vanhemmat tammat, eritoten siitostammat ihan ilman varsaakin, ovat kaikkein äkäisimpiä toisia hevosia kohtaan. Pistävät ruotuun kovilla konsteilla. Huih!
VastaaPoistaLapsettomana liikun ehkä vaarallisilla vesillä, jos vihjaan, etteikös se mene vähän samalla tavoin ihmistenkin kanssa ;D
Poista