Jäähyväiset laduille

Tunti alkoi ihan lupaavasti: onnistuin saamaan raviin sen verran mukavan tahdin, ettei Mian tarvinut siitä ihan joka toisen askeleen kohdalla huomautella. Samaa ei valitettavasti voi sanoa ohjaamisesta. Se ulko-ohja! Se on se, millä sen ulkolavan saa mukaan. Ja olen – ihan totta – alkanut viimein oivaltaa, että ne on tosiaan ne lavat, joita pitää ensisijaisesti ohjata. Ei siis turpa, kaula eikä edes peräpää, vaikka muuten olennainen osa onkin.

Alkuraveissa sain itse päättää kuviot, mutta sen jälkeen harjoitusravissa menin aina joka toisella kerralla lävistäjän. Sekä lävistäjillä että pitkillä sivuilla piti pidentää askelta. Muutamilla kerroilla sain jotain eroakin aikaan, mutta aaltoja ei katsomossa näkynyt. Haasteellista oli saada kelvollisesti alkanut lisäys jatkumaan koko sivun loppuun asti. Seuraavaksi laukassa sama kuvio eli enemmän laukkaa pitkillä sivuilla ja pari kertaa lävistäjällä. Tässä vaiheessa tuli palautetta, että se mun ns. lisäys oli vasta semmoista normaalia harjoituslaukkaa.

Rikko on rikko

Väliin pieni hengähdystauko, joka todella tuli tarpeeseen; olin ihan poikki, vaikka olin ratsastanut vasta 20 minuuttia.

Sitten ravissa kahden neliön kasia eli radan poikki S:stä R:ään ja I:n kohdalla muutama askel käyntiä ja R:stä uuteen suuntaan. Haasteellista oli saada raviin heti ensimmäisistä askelista lähtien oikea tahti. Vasen jalkkari meinasi välillä karkailla, ja sitä pyydystäessä aina keskittyminen hevoseen ja tahtiin herpaantui. Tässä skarppasin, kun tuli komento, että jos se jalkkareihin keskittyminen ei lopu, niin joudun luopumaan niistä kokonaan :)

Samaa kuviota mentiin myös laukassa. Jossain vaiheessa Durde alkoi vähän ennakoida laukannostoja, jolloin sainkin ratsastaa aina väliin puolikkaan tai kokonaisen kasin ravissa. Vaikka itse riemuitsenkin siitä, että tuskaisen, lähes laukattoman talven jälkeen D tarjoilee pyytämättä laukkoja, ei siitä kuulemma saa alkaa tykätä niin paljoa, etteikö todella täpäkästi pyytäisi takaisin raviin. Ja jos nyt ihan todenmukaisesti kirjaan tähän, niin ei siitä kuulemma pidä riemuita lainkaan. Rikkominen on rikkomista, oli suunta sitten mikä hyvänsä.

Radan poikki peruuttaen

Parissa vaiheessa Mia pisti mut myös harjoittelemaan peruutusta oikein urakalla. Ratsastin S:stä R:ään, pysäytys vähän ennen seinää ja siitä peruutusta kohti R:ää. Tavoitteena päästä koko matka. Alku oli tosi tahmeaa. Sain aikaiseksi aina pari askelta kerrallaan ja huomasin puristavani reisillä kuin viimeistä päivää. Miksi?! Että pysyisin paremmin kyydissä?!?!

Aina välillä reipasta käyntiä eteenpäin takaisin kohti R:ää ja sieltä taas peruutusta. Ohje oli tavoitella peruutukseen täsmälleen samaa fiilistä kuin käyntiin eteenpäin mennessä. Tätä harjoitusta tehtiin kahdessa eri kohdassa tuntia, ja jälkimmäisellä taisin saada kokea jo aavistuksen siitä, miten helppoa peruuttaminenkin voi olla. Kun sen osaa, tai onnistuu tuurilla.

Jottei jää väärää kuvaa, niin sanottakoon, etten kertaakaan päässyt peruuttaen lähimainkaan sinne S:ään asti. Askeleet olisivat jollain yrityksellä saattaneet ehkä riittääkin, mutta suoraan taaksepäin menemisen sijasta tehtiin komeita peruutuspiruetteja. Eli tekemistä riittää vielä senkin jälkeen, kun saan askeleen lähtemään oikeaan suuntaan riittävän aktiivisesti.

Jäähyväiset laduille

Päällimmäisenä mieleen jäi tunnista vauhti. Aika todella paljon kovempaa olisi tarkoitus posottaa kuin mihin olen itseni mukavuudenhalussani totuttanut. Mian ajatus ei siis ole, että koko loppuelämä nyt sitten kaahataan niin paljon kuin jaloista lähtee, mutta semmoinen reipas, normaali tahti ja aktiivisuus pitäisi löytää. Ilmeisesti sellaisesta mummoravista, josta jää ladut kentän pintaan, ei juuri pysty työstämään mitään :) Puhumattakaan siitä, että löntystely antaa D:lle aikaa kehittää kaikenlaista venkoilua, mutkittelua ja kytättävää.

Ja jäi mulle mieleen sekin, että en mä ihan susihuono ollut, ainakaan koko aikaa :)

Huomio!-lista

Eli näihin mun pitää yksin ratsastaessa erityisesti kiinnittää huomiota:

• Tahti ja asenne!
• Ulko-ohjan tuntuma ja ohjaus
• Leveät kädet (= ei käsiä sään yli)
• Rennot reidet ja polvet

Listaa voisi toki jatkaa loputtomiin, mutta jos nyt edes näistä saisin pidettyä huolta, olisi jo aihetta iloon.

Haasteita

Mua painostetaan pois turvalliselta alueelta. Hepan selkään pitää nousta jo heti tallin ulkopuolella ja ratsain pitää muutenkin liikkua muuallakin kuin kentällä ja maneesissa. Huomenna komennettiin maastoon. Ajattelin kiertää pellon ekaa kertaa kokonaan. Se kuulemma riittää näin aluksi. No on siinäkin tekemistä – mahtaakohan edes uni tulla... ;)