tiistai 23. maaliskuuta 2010

(Ehkä vähän hätäisessä) Arvostelussa: Tunne Hevosesi

Olin eilen niin innoissani ensimmäisestä omasta heppakirjasta, että tipuin melko korkealta :( Kritiikki voi toki olla hieman hätäistä, sillä koko kirjaa en ole vielä ehtinyt kahlata läpi. Tässä kuitenkin ensimmäisiä huomioita.

1. Sisällön rakenne on epälooginen ja jäsentely paikoin ihan käsittämätön.

Esimerkiksi aukeaman mittainen liinassa juoksuttamista käsittelevä kappale (s.106) sisältää myös kappaleen, jonka alaotsikko on Koulutusvälineet. Siinä kerrotaan, että nuorten hevosten koulutuksessa ei kannata käyttää koulutusvälineitä, jonka jälkeen yhtäkkiä siirrytään kuvailemaan, kuinka ratsastaja voi auttaa hevosta löytämään oikean muodon puristelemalla pohkeillaan käynnin tahtiin. Ja tämä siis pääotsikon Liinassa juoksuttaminen alla - tottakai!

2. Taitolla on onnistuttu lisäämään sekavuutta entisestään; kappaleiden keskellä on infolaatikoita, joita ei kuitenkaan ole visuaalisesti riittävän hyvin erotettu leipätekstistä.

3. Typografia ei ole sieltä selkeimmästä päästä; fonteissa ja otsikkotyypeissä ei ole säästelty.

4.Teksti on melko subjektiivista, vaikka kirja on kirjoitettu enemmänkin tietokirjatyyliin.

Esimerkiksi kappaleessa Hevosten ääntely (s.31) kuvaillaan hevosen valittavaa ääntä näin: "Tuskissaan oleva hevonen voi päästää pitkän matalan valituksen, jollaista on kauhea kuulla."

Kaiken tämän kriitikin jälkeen on kuitenkin sanottava, että kirjassa on paljon asiaakin ja enköhän sieltä kuitenkin jotain uutta opi. Ja sitä paitsi kuvat ovat kauniita ja informatiivisia!

*****

Tuoksukoirulin kuulumisia on ollut jo monena iltana tarkoitus kertoa. Leevin diagnoosi on nyt selvillä: krooninen keuhkoputkentulehdus.

Ensialkuun yritetään saada pärskiminen kuriin vähän tiukemmalla kuurilla eli antibiootit ja kortisoni sekä suun kautta että inhalaattorilla. Inhalaattori jäisi pysyväksi lääkitykseksi kahdesti päivässä tästä eteenpäin. Onneksi Leevi on yleisesti ottaen erittäin hoitomyönteinen, joten eiköhän yhteisymmärrys tässäkin asiassa löydy.

6 kommenttia:

  1. Kun luin tuota sun heppakirjanostodraamaa, tuli niin tuttu fiilis. Mulle kävi ihan samalla tavalla Adlibriksen kanssa - olisin kamalasti halunnut Pennejä Taivaasta -istuntakirjan (jota kirjaston versiona olen selannut, vaikuttaa tosi hyvältä), mutta siitä ehti nyt jo toinenkin painos luiskahtaa ohi näppien :( Harmittaa älyttömästi..

    Linkittäisin sun blogin mun suosikkeihin kanssa, jos sopii?

    VastaaPoista
  2. Kohtalotovereita siis =) Haluaisin uskoa, että tuo tyhjän mainostaminen/myyminen ei oikeasti ole verkkokauppojen tapa houkutella asiakkaita, mutta maailmankatsomukseni on monessa kohden osoittautunut sinisilmäisyydessään niin erheelliseksi...

    Laitanpa lahjatoivelistalle tuon manitsemasi Penneja taivaasta -kirjan - ollaan sitten yhdessä tappelemassa kolmannesta painoksesta ;)(Jos kerran ratsastuskirjat ovat näin suosittuja, niin eikö niistä kannattaisi ottaa kerralla vähän suurempia painoksia?)

    Tosi mielellään saat linkittää tämän suosikkeihisi! Itse en oo tajunnut edes kysyä keneltäkään lupaa - toivottavasti se ei ole kauhean paha rike?

    VastaaPoista
  3. Enpä usko, että ihmiset kovin pahalla ottavat sen, että joku mainitsee blogin suosikikseen, kivaahan se on. Olen itse ajatellut niin, että se on ihan kohteliasta ja lisäksi kiva tapa kertoa, että "hei, mä luen sun blogia". Tosin ihan kaikkein suosituimmille blogeille en ole ilmoitellut minäkään, jos on jo yli 10000 lukijaa, tuskin kauheasti kiinnostaa yksi lisää ;)

    Tuo Pennejä Taivaasta oli siksikin kiva, että se on siis suomalaisten kirjoittama, aion kyllä jonkin painoksen siitä vielä onnistua samaan käsiini! Mainioita ohjeita istunnan vakauttamiseen - ratsastuksessa kuitenkin kaikki palaa aina siihen istuntaan. *huoh*

    VastaaPoista
  4. Googlailin tuota Pennejä taivaasta -kirjaa, mutta ei sitä kyllä vielä vaikuttaisi mistään saavan. Tai no, Bookyn listoilla kyllä oli, mutta siellä oli toisaalta myös kampanjahinta, jonka voimassaolo oli päättynyt 20.2., joten ei taida sivusto olla mitenkään ajan tasalla.

    Olisi pitänyt lukea tuo ensimmäinen kommenttisi uudemman kerran ennen toimeen tarttumista, mutta menin nyt sitten tilaamaan sen Mary Wanlessin Mielekästä ratsastusta juuri tuolta Adlibriksesta. Täytyy toivoa, että siellä tällä kertaa myydään olemassa olevaa tuotetta...

    VastaaPoista
  5. Pennejä taivaasta kirjaa saa kyllä jälleen, koska itse tilasin sen viime viikolla adlibriksestä! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkistä! Täytyypä laittaa tilaukseen, jottei opiskeltava lopu. Voin muuten myös suositella tuota Mary Wanlessin Mielekästä ratsastusta -kirjaa, jonka sitten lopulta onnistuin saamaan - on kovin toista luokkaa kuin Tunne hevosesi -pettymyslukemisto :)

    VastaaPoista