Ylpeys käy lankeemuksen edellä 29.5.
Minä siis ilmeisesti en saa hetkeksikään erehtyä luulemaan, että osaan mitään. Kun perjantain tunti Retun kanssa meni niin kivasti, olin intopiukena vielä lauantain tunnin alussa; voisinko jäädä ilman laiskanläksyä kaksi kertaa peräkkäin? En voinut.
Jatkettiin samaa perjantaina aloitettua suoruusteemaa. Siinä missä perjantaina sain tyytyväisenä myhäillä lähes luotisuoraa ratsuani, oli lauantaina allani aivan käsittämättömän kummallinen vänkyrä, joka kaula tuhannen mutkalla puski välillä lapa ja välillä perä edellä aina väärään suuntaan.
Ensimmäiset harjoitukset käynnissä ja ravissa meni vielä ihan hyvin, mutta kun mukaan otettiin laukannosto puomien välistä kentän keskeltä, niin pakka hajosi. Retu vänkyröi viimeistään siinä vaiheessa, kun puomeille oli enää parikymmentä metriä eikä osaamiseni kerta kaikkiaan riittänyt hepan suoristamiseen. Yrittämiseen kuitenkin meni kaikki energia, minkä vuoksi onnistuneita laukannostoja tuli ehkä kokonaista yksi.
No, aina ei voi onnistua, mutta olisi ollut kiva saada selville edes se, missä meni niin rankasti pieleen? Nyt en saanut, joten mysteeri jää odottamaan ratkaisua. Ainoa, mistä sain taas muistutuksen oli se, että älä kuvittele osaavasi :) Kaikesta tästä avautumisesta huolimatta kivaa oli ja Retu on ihan huippuheppa. Niin huippu, että ostaisin heti, jos olisi myynnissä.
Juhlahumua Luomajärven Hevoskievarissa 29.-30.5.
Lauantain tunnin jälkeen ajettiin miehen kanssa Ikaalisiin Luomajärven Hevoskievariin juhlistamaan tämän keski-iän kriisin kanssa kamppailevan synttäripäivää.
Hevoskievari on todella idyllinen paikka ja isäntäpari on luonut paikkaan hyvän hengen. Illalla ohjelmassa oli saunomista ja erinomaista ruokaa. Sunnuntaiaamulle oli varattu reissun huipennus: parin tunnin maastoratsastus oman murun ja erittäin mukavan oppaan, Sallan, seurassa. Ratsuksi murulle oli valittu Muistelo-niminen suokkiruuna ja tädille Valo-niminen norjanvuonoheppa . Vaikka Valo näytti maastakäsin pieneltä, en sen selässä tuntenut itseäni jättiläiseksi, sen verran jykevä tyttö Valo oli.
Maastoretki kulki sekä hiekka- että metsätiellä ja osan matkaa mentiin paikoitellen melko mutaista metsäpolkua. Taukopaikalla Vaarinlaavulla saatiin pikipannukahvit, halsterileipää ja makkaraa. Maisemat olivat kauniit ja hepat suloisia.
Hevoskievarista kokonaisuudessaan jäi oikein hyvä mielikuva ja olen iloinen, että pääsen sinne kesällä useammaksi päiväksi! (Ainoa, mitä ihan vähän jäin harmittelemaan on se, että Luomajärvellä ei olekaan järveä...)
Norttia, Toscaa ja lenkkeilyn tuskaa 2.6.
Keskiviikkona Nortin kanssa tunnilla. Yhteistyö alkoi jo paljon paremmin kuin viimeksi. Hipaisin raipalla, kun ensimmäinen ravi ei lähtenyt kovin reippaasti liikkeelle ja sen jälkeen ei raippaa enää tarvinnutkaan. Itse asiassa välillä sai jo vähän jarrutellakin. Huippua! Laukassakin on heti paljon helpompi istua, kun se on kunnon laukkaa eikä semmoista tahmeaa menoa.
Harjoituksena tunnilla tehtiin pohkeenväistöjä ravissa ja niissä en nyt varsinaisesti päässyt Nortin kanssa loistamaan, vaikka muutama askel ehkä osuikin kohdalle.
Ahaa-elämyksen koin, kun Mia ties kuinka monetta kertaa ohjeisti koukistamaan polveani enkä edelleenkään tehnyt oikein, jolloin sain ihan kädestä pitäen opastusta. Ja ihan totta, nyt vasta valkeni, että se polven koukistaminen liittyy siihen, että se kantapää menisi sinne paikalleen linjaan lantion kanssa. Tämän ymmärtäminen ei pelkästään vielä auta, sillä jalat pysyvät oikeilla paikoillaan toistaiseksi ehkä noin sekunnin kerrallaan :)
Toscaa vuokraava Jennikin halusi kokeilla Norttia, joten tunnin loppupuolella vaihdettiin ratsuja. Hurjalta tuntui muutos kesken tunnin. Vaikka Toscalla omasta mielestä on turkasen paljon helpommin istuttava ravi kuin Nortilla, tuntui nyt Toscan rytmiin tottuminen melkein mahdottomalta. Konkretisoi hyvin sen, miten todella erilaisia nämäkin kaksi daamia ovat.
Tunni jälkeen kaahasin kotiin vaihtamaan pikipäin lenkkirytkyt niskaan ja sitten juoksulle hyvän ystävän kanssa. Viikon tauon jälkeen ja ratsastustunnin perään tuntui lenkin jälkeen jaloissa aika käytetyltä. Itse lenkki sujui melko kivasti ja loppuspurtista seurannutta pistoa lukuunottamatta kivuttomasti (mikä idiootti jatkaa tarinointia spurtin aikana?!?! - ei ihme, jos pistää vähän pistämään).
Ihanaa laukkaa!4.6.
Perjantain tunnilla Rauhalassa sain pitkästä aikaa Sissin - jiihaa! Tunnilla harjoiteltiin pysähdyksiä ja pohkeenväistöjä käynnissä. Pysähdykset menivät hyvin ja pohkeenväistöt vähän sinne päin, viimeisen yrityksen kaksi viimeistä askelta taisivat olla ihan oikeita väistöaskelia ja hevonenkin oli kutakuinkin suora ;)
Lopuksi laukattiin keskiympyrällä, ja voi hyvänen aika miten ihanaa laukkaa se oli! Pehmeää, tasaisita eikä tietoakaan mistään kaahausyrityksistä. Sellaista laukkaa, ettei olisi tehnyt mieli pysähtyä ollenkaan! Tämä siis vasempaan kierrokseen. Sitten oikeaan kierrokseen laukannostamisessa olikin haasteita ja sain tehdä oikein tosissani töitä. Lopulta laukka oli tähänkin suuntaan oikein miellyttävää kyytiä.
Onkohan oikeaan kierrokseen laukannostaminen yleensäkin minulle se hankalampi suunta eli voiko esimerkiksi painoni olla lähtökohtaisesti enemmän vasemmalla? Tätä täytyy tutkia... Huomasin myös taas, että sitten, kun laukka ei ensi yrityksellä nouse, alan nojata hulluna eteenpäin. Pitää yrittää kitkeä tuotakin pois.
Repalaiset pakarat 5.6.
No niin. Nyt ei kyllä tiedä, että milloin seuraavan kerran uskaltaa ratsastaa. Sekä Nortti että Tosca olivat tänään vailla ratsastajaa, ja minä tietysti reippaana (ja ahneena) heppatyttönä lupauduin jalomielisesti huolehtimaan noinkin ikävistä velvollisuuksista.
Aloitin Nortin kanssa sillä ajatuksella, että haasteellisempi ensin, jottei sitten voimat lopu kesken. Mutta Nortti olikin tänään kuin unelma: ensimmäisestä ravista lähtien reipas ja eteenpäin pyrkivä ja kuunteli tarkasti pyyntöjäni. Laukat nousivat yhtä kertaa lukuunottamatta helposti (ja se yksi kerta oli muuten oikeaan kierrokseen).
Kokeilin tehdä ravipohkeenväistöjä pikkuvoltilta isommalle ympyrälle. Reitti kyllä suureni, mutta en oikein tuntenut pohkeenväistön liikettä, joten ei tainnut mennä ihan nappiin. Muuten tehtiin paljon ympyröitä ja siirtymiä, muttei mitään erityisiä kuvioita. Yritin keskittyä omaan istuntaani ja erityisesti tänään jalkoihin.
Toscan kanssa tehtiin kutakuinkin samat kuviot. Tosca oli tänään selkeästi se jähmeämpi tapaus. Menin lopputunnista vähän laukkaa kevyessä istunnassa ja silloin alkoi sitten vanhasta rouvastakin jo löytyi vähän muitakin vaihteita.
Ajatus tuosta kevyestä istunnasta ei syntynyt Toscan jähmeydestä eikä omasta oppimisen halusta vaan siitä, että takapuoleni alkoi tuntua jo toisen tunnin lopussa aika hellältä.
Hevosen selästä laskeuduttuani huomasin, että kyse oli jostain muusta kuin ratsastuksen aiheuttamasta pakaralihaskivusta. Tuntui, että pakarani vuotavat verta ja kirvely oli jotain ihan sanoinkuvaamatonta. Aiheuttajaksi paljastuivat alushousut, jotka olivat sen verran myttääntyneet, että olivat hiertäneet ihon rikki molemmista pakaroista. En ihan totta pysty istumaan enkä oikein kunnolla käymään edes suihkussa, sillä hiertymät kirvelevät niin paljon, että tulee ihan oikeasti itku.
Hienointa tässä on se, että olen luvannut mennä huomenna Mian avuksi laittamaan ja ratsastamaan heppoja - toivottavasti alkulämmittelyistä lähtien voi mennä kevyessä istunnassa! :D (vaikkei tää siis oikeasti nauratakaan)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti