perjantai 27. huhtikuuta 2012

Supermä

No onhan otsikko vähän pöyhkeä, mutta kun se itsesyytösten ruoska viuhuu täällä niin taajaan, niin kai sitä nyt joskus voi vetää vähän överiksi positiivisessakin mielessä, eiks joo?

Muna-asento on menneen talven lumia :)
Kuvasta kiitos Sannille!

Ihana Mari on taas matkannut veemäisiä lentoaikatauluja uhmaten tartuttamaan meihin kevyttä, herkkää ja myönteistä ratsastusta. Tämän viikon ratsastukset ovat muutenkin sujuneet kivasti, ja tämä ensimmäinen kurssipäivä oli kuin superpaksu vaaleanpunainen berliininmunkin kuorrute tämän viikon fiiliksille.

Taas kerrattiin paljon vanhaa. Kuuluu varmasti lajin luonteeseen, mutta on se vaan jännä, miten pitkään joidenkin asioiden kanssa saa tahkota ennen kuin ne oppii edes sillä tasolla, että muistaisi ajatella, miten eri tilanteita pitäisi lähteä ratkomaan. Hyvä esimerkki tästä on se hartioiden kääntäminen käännöksen suuntaan, josta olen täälläkin jo usein kirjoittanut. Se oikeasti toimii kuin häkä, mutta silti tyypillisin ratkaisuni Durtsin oikealla lavalla punkemiseen oikeassa kierroksessa on oikean hartian tuominen eteenpäin ja sisäkäden hivuttaminen lähelle säkää ja välillä sen ylikin.

Mutta niistä iloisista asioista piti kertoa. Viime päivinä on laukannostot käynnistä onnistuneet hyvin, ja ravistakin olen saanut muutamia hyviä onnistumisia – niin myös tänään. Istunta sen sijaan on laukassa ollut aika hakusessa, mutta tänään tuntui, että onnistuin välillä vähän enemmän rentoutumaan, sain varpaita vähän paremmin menosuuntaan, uskalsin antaa Durden laukata enkä koko ajan pelännyt, että mitä jos se rikkoo.

Upeimmat fiilikset tänään tulivat päästessäni kiinni siihen, miten laukassakin voi kääntää hevosta pelkällä istunnalla. Ja siis nimenomaan siellä takajalkojen päällä istumalla niin, että edessä on kevyt, iloinen ja hyväntuulinen hevonen. Meinasin alkaa kyynelehtimään.

Kiitosta itselleni antaisin myös lisääntyneestä napakkuudesta, joka näkyy esimerkiksi hanakkuutena korjata sitä, kun D yrittää piiloutua kuolaimen taakse. Ja papukaijamerkin ansaitsen siitä, että pidin enimmäkseen suuni kiinni ja ratsastin :)

8 kommenttia:

  1. Hienoa! Pitää osata myös iloita omista pienistä onnistumisista! Ne on ISOJA juttuja ne!

    Ihana seurata blogiasi. Paljon samanlaisia fiiliksiä itsellä ollut ja on edelleen. =)

    VastaaPoista
  2. Hyvä Saija ! Huomenna lisää =)

    VastaaPoista
  3. Hyvä sinä! Itseään saa ja pitääkin kehua silloin kun siihen on aihetta :) Tuo hartiajuttu on kyllä jännä. Itse tein ja teen vieläkin välillä tota samaa hartia-käsisiirtoa ja oli hämmentävää huomata kuinka iso muutos hevosessa tapahtui kun korjasin hartia-asennon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikutus on tosiaan valtava, kunhan vaan on joku sanomassa: käännä hartia, käännä hartia, käännä hartia...ehkä pitäis nauhottaa semmoinen valmentaja-nauha, jota vois aina itekseen ratsastaessa kuunnella; suurimman osan korjauksista voi joka tapauksessa sanoa melkein hetkessä kuin hetkessä :)

      Poista
  4. Ihmisiltä yleensä onnistuu itsensä ruoskiminen turhankin helposti. Eli lippu vaan salkoon aina, kun aihetta on!!!

    VastaaPoista
  5. Pään kokoisen kermamunkin verran onnea onnistumisista!

    VastaaPoista