Lauantaina olin ensimmäistä kertaa yksin tallilla. Lähdin matkaan aikaisin siinä toivossa, että maneesissa ja kentällä ei vielä olisi täyttä härdelliä päällä.
Ajoitus meni nappiin, sillä aamutallin tekijät olivat vasta viemässä heppoja tarhaan ja säästyin siis Toscan maanittelulta. Jännitys kyllä kasvoi, kun Toscasta niin kovin selkeästi paistoi se, että rouva olisi paaaaljon mieluummin mennyt kavereiden kanssa tarhaan kuin puuhaillut mun kanssa mitään. En kuitenkaan latistunut vaan sitkeästi jatkoin harjailuja ja puunailuja, vaikka välillä huomasinkin tuijottavani takamukseen. Onneksi mielenilmaukset eivät kuitenkaan olleet väkivaltaisia =)
Talli oli aamutallin tekijöitä lukuunottamatta autio, mutta muistin onneksi vihellellä maneesiin mennessäni - siellä nimittäin oli vielä minuakin aikaisempi ratsukko juuri lopettelemassa treeniä. Ulkona oli kaunis ilma, mutta kenttä oli vielä yön jäljiltä vähän jäisen oloinen ja siksi valitsin maneesin (ja sitten jos vielä rehellisiä ollaan, niin halusin myös päästä peilaamaan kun siihen niin harvoin on mahdollisuus).
Olin jo edellisenä iltana mielessäni suunnittelut vähän harjoituksia ja päättänyt, että keskittyisin kolmeen asiaan; korsettiin, kyynerpäihin ja hengittämiseen. Näistä jälkimmäinen unohtui lähes kokonaan, mutta sen tilalle mietin kyllä onnistuneesti tosi monia muita juttuja. Rajaaminen ja vain jonkun tietyn asian opetteluun keskittyminen on haasteellista.
Yllätyin siitä, miten vaativaa oli samaan aikaan yrittää keskittyä senhetkiseen tekemiseen ja kuitenkin jo miettiä sitä, mitä seuraavaksi aikoo tehdä. Varmasti hyvää harjoitusta tämäkin, vaikka osaankin nyt ihan toisella tavalla arvostaa ohjattuja tunteja.
Tein tosi paljon siirtymisiä, vähän kolmikaarista kiemuraa ja kokeilin niitä raviväistöjä, jota silloin yhdellä Mian tunnilla kokeiltiin. Mikään ei onnistunut mitenkään poikkeuksellisen hyvin, mutta ei myöskään tullut sellaista ei tästä mitään tuu -tunnetta.
Lopputunnista Tosca alkoi taas venkoilemaan kaulansa kanssa. Tällä kertaa enemmänkin vaan pyöristelemään eikä niinkään sitä samaa vinovenkoilua kuin keskiviikkona. Varmaan se on hyvä merkki, mutta kun en vain sitten enää osaa siitä ratsastaa eteenpäin, vauhti hyytyy välittömästi jos yritän pitää ohjia tuntumalla. Onneksi tuohon vaiheeseen tultiin taas vasta ihan lopputunnista.
Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut, epävarmuutta vähentävä ja intoa lisäävä lauantai. Ja ihana Tosca <3
****
On kyllä ihan huippua, kun näitä ratsastuskertoja tulee nyt vähintään kolme viikkoon ja parhaimpina viikkoina enemmänkin.
Kesäodotettavien listakin kasvoi, kun ilmoittauduin heinäkuun lopussa pidettävälle estealkeiskurssille. Voitteko kuvitella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti