perjantai 23. huhtikuuta 2010

Onnen kyyneleet

Sykkeet pomppasivat tänään oikein reippaasti heti tallille päästyäni: tuntikaveriksi oli kohdalle kirjattu taas Sissi. Vaikka viimeisin tunti Sissin kanssa menikin jo melko kivasti, hiipi pieni pelko mieleen viimeistään siinä vaiheessa, kun näin kentällä odottavat puomit. Nimenomaan puomitunnillahan ensimmäistä kertaa Sissiin tutustuin aika hurjissa merkeissä.

Alkulämmittelyn jälkeen harjoiteltiin ensin kevyttä istuntaa ravissa ihan vain uraa pitkin ilman muita tehtäviä. Sitten tarkoitus oli ravata piiiiiitkä rivi ravipuomeja. Sissi ei tykkää puomeista, ja sen kyllä huomaa. Ensimmäiset kaksi yritystä tamma onnistui karkaamaan linjalta ensimmäisen kahden puomin jälkeen. Itselläni ei rohkeus riittänyt vaatia menemään suoraan, sillä osa puomeista oli tolppien välissä ja pelkäsin, että mennään päin.

Opettajakin oli sitä mieltä, että Sissiä (vai minua?) ei kannata pistää liian koville, joten hän siirsi kolme puomia omaan riviin meitä varten. Näissä onnistuttiin melko hyvin, vaikka vauhtia meinasi välillä olla vähän liikaa. Positiivista ensimmäiseen puomituntiin verrattuna oli se, että Sissi pysyi ravissa eikä alkanut hyppiä puomeja.

Kohtuudella sujuneiden raviharjoitusten jälkeen siirryttiin pääty-ympyrälle laukkaamaan niin, että ympyrällä oli kaksi puomia. Laukka nousi tällä kertaa reippaasti, ja Sissi karkasikin käsistä heti ensimmäisen puomin jälkeen ja laukkasi toiselle pääty-ympyrälle ilmeisesti luultuaan jääneensä yksin toiselle ympyrälle.

Ensimmäinen ajatus oli tietysti, että tähänkö tämä nyt sitten taas menee - älytöntä, päätöntä ja hurjaa laukkailua pitkin kenttää. Urheasti kuitenkin nostin uuden laukan ja sitten tapahtui omituisin juttu: Sissi laukkasi melko rauhallisesti, kuunteli pidätteitä ainakin jonkin verran, meni sinne minne minä halusin ja myös puomien yli, kompuroi vähän välillä, mutta jatkoi silti kauniisti eteenpäin. Opettaja kehui vuolaasti ja sanoi, että mentiin paremmin kuin hän oli uskaltanut edes toivoa. Olo oli niin onnellinen, että tuli ihan kyyneleet silmiin - ja maailman levein virne naamalle.

Päätettiin Sissi kanssa päättää harjoitus onnistumiseen eikä enää kokeiltukaan tehtävää oikeaan kierrokseeen. Loppujäähdyttelyt menivät euforiassa.

Huomenna aamusta olisi sitten tarkoitus mennä ensimmäistä kertaa ihan yksin Toscan kanssa. Jänskättää, mutta kivalla tavalla.

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan mahtavalta. Toivottavasti oli kivaa Toscan kanssa.

    VastaaPoista
  2. Löysin eilen tämän ihanan blogin. Luin koko arkiston läpi ja voi, miten tutulta tuntui! Tunnit, tuntemukset, pelot ja onnistumiset olivat ihan kuin omasta heppaelämästä. Sain monet mainiot naurut, kun luin "kommelluksiasi".
    Terv. myöhäiskeski-ikäinen heppaherännäinen, jolla on huomattavasti enemmän intoa kuin taitoa.
    PS. Suosittelen iltalukemiseksi Kyra ja ratsastuksen taito sekä Minttu Pulliaisen Perusratsastus -kirjoja. Myös loppuunmyyty Mielekästä ratsastusta on hyvä (kirjastosta ehkä...)

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanista kommenteista!

    Toscan kanssa oli lauantaina oikein leppoisaa ja opettavaista. Yritän ehtiä kirjoittamaan siitä ehkä vielä tänään.

    Uusi anonyymi kommentoija, niin kiva kuulla, että tykkäsit blogistani! Kiitos kirjavinkeistä! Kyran kirjan sain kaverilta lainaan heti innostuksen alussa viime syksynä, mutta varmasti nyt olisi hyvä hetki lukea se (ensimmäistä kertaa) uudelleen. Tuon Mielekästä ratsastusta -kirjan sitten lopulta sainkin omakseni ja olen sen nyt ahminut läpi. Seuraavaksi vuorossa on ajatuksella lukeminen ja harjoituksien toteuttaminen muutenkin kuin vain mielikuvissa. Minttu Pulliainen on minulle ihan uusi nimi, joten hänen tuotoksiaan pitääkin googlata heti saunan jälkeen. Toivottavasti piipahdat täällä toistekin!

    VastaaPoista