keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Uuteen aikakauteen – katkaisuhoidon kautta

Kierteen katkaisu ja riippuvuudesta eroon pääseminen on vaikeaa. Ryhdyin viime viikolla jälleen sokeri/herkkulakkoon, ihan vain katkaistakseni riippuvuuskierteen. Vasta kun onnistun siinä, voin miettiä jotain terveellisempää ja tasapainoisempaa tapaa suhtautua herkutteluun.

Toivottavasti vielä merkittävämmin elämääni vaikuttavaan kierteen katkaisuun päätin ryhtyä tänään. Yritän tästä eteenpäin tammikuun loppuun asti kirjoittaa tänne ratsastukseen liittyen ainoastaan myönteisiä asioita.  Uskon, että haasteiden, heikkouksien ja epäonnistumisten analysoiminen on tärkeä osa kehittymistä, mutta uskon samalla, että tällä hetkellä oman kehittymiseni kannalta olennaista on vahvistaa itseluottamusta ja uskoa omaan onnistumiseen. Varoitan siis jo etukäteen, että pariin viikkoon tässä blogissa ei naureta eikä itketä epäonnistumisia vaan keskitytään ratsastuksen osalta vain siihen, mikä meni hyvin. Voi olla vähän tylsää...

Tästä se lähtee: Oivalsin tämän päivän tunnilla vähän kääntämiseen ja ulko-ohjaan liittyviä juttuja. Useampi ympyrä vasempaan kierrokseen sujui ilman punkemista ja kaksi kertaa muistin kiittääkin Durtsia oikealla hetkellä. Sanni kehotti paljon ajattelemaan pohkeita tunnelina, joka mahdollistaa hevoselle vain yhden kulkusuunnan. Ravissa ja laukassa suoraan kulkeminen pituushalkaisijalla onnistui melko hyvin. Pituushaljaisille kääntäessä sai olla ajatus mukana; vasemmalle pitää ennakoida ja kääntää reilusti, kun taas oikealle D kääntyy erittäin näppärästi.

Askeleen pituuden säätely ravin ja laukan sisällä onnistui niin hyvin, että olin ihan yllättynyt. Ravin lisääminen välillä jopa ihan pelkällä istunnalla. Laukka oli edelliseen tuntiin verrattuna ihan superkivaa molempiin kierroksiin. Uskalsin istua ja ratsastaa, siitä se kuulemma on kiinni :)

Laukannostojen kanssa tehtiin paljon töitä. Onnistuneiden nostojen jälkeen seurasi suurin onnistuminen: Sanni sanoi, että voisin itse valita koettaisinko vielä yhtä nostoa vasempaan kierrokseen vai siirtyisinkö jo loppuverkkoihin. Tässä vaiheessa tunti oli kestänyt jo yli puolitoista tuntia, mutta päätin silti reippaasti ja rohkeasti kokeilla nostaa vielä yhden laukan – ja onnistuin!

Huuurjan pitkän tunnin jälkeen mentiin loppukäynnit pellolla (siis maastossa!). Durtsi oli erittäin rento ja tyytyväisen oloinen – ja niin olin minäkin <3

(Pakko myöntää, että tämän postauksen kirjoittaminen oli t o d e l l a vaikeaa.)

4 kommenttia:

  1. Hmm.. Tuota positiivista kirjoittamista voisi harkita allekirjoittanutkin. Tosin taisin juuri kirjoittaa postauksen, jossa en itseäni ihan hirveästi kehunut, hups.

    Toisin sanoen, itse en kyllä tuohon pystyisi. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aika hiljaista on ollut täälläkin... ;D

      Poista
  2. Hyvä! Lasi on aina parempi ajatella puolitäydeksi. Edellyttäen tietenkin, että siinä on jotain hyvänmakuista juotavaa.

    Joka tapauksessa kehittyminen lähtee aina itseluottamuksesta. Osaamiseensa ja onnistumiseensa luottava ihminen pystyy kuvittelemaan itsensä voittamaan muutkin vaikeudet, koska hän saa riittävästi itseluottamusta niistä asioista, joissa hän onnistuu.

    Ja juuri siksi pitää antaa itselleen lupa patsastella huipulla niissä pikkuasioissa, jotka ovat helppoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Mutta on kyllä vaikeaa, kun on koko elämänsä tottunut katsomaan asioita siitä vinkkelistä, että mihin jäi vielä parantamisen varaa. Pikkuhiljaa, banaaniaskelilla...

      Poista